Nyt pohtivat ja ihmettelevät mitä lie jatkoksi.
Ihmetyttää koko touhu. Minulla ei ole ollut mitään vaikeuksia käydä kaupoissa tai ulkoilemassa millään alueella tähänkään asti. Kukaan ei ole moittinut tai varoitellut tai kiertänyt minua kaukaa.Olen toiminut aivan kuin aina ennen koronaakin.
Olenko siis tyhmä, varomaton ja piittaamaton vai mitä?
Yli 7-kymppisten karanteeni
64
57
Vastaukset
- Anonyymi
Jatka samalla tavalla, kyllä se siitä.
Olet siis niitä, jotka eivät normaalioloissakaan käy kotinsa ulkopuolella missään muualla kuin kaupassa ja ulkoilemassa.
Mitäpä sitä sitten osaisi karanteeniaikaan muutakaan kaipailla.- Anonyymi
Oikeassa olet. Lempikapakkani on ollut kiinni jo niin kauan että tuskin osaan enää tietäkään sinne. Puolet vuodesta olen yleensä lämpösemmissä maissa mutta en sielläkään käy joka ompeluseurasssa ja kissanristiäisissä vaan ihan samanlaisissa paikoissa kuin täällä Suomessakin. Kansainvälinen ja maailmanlaajuinen hobby tuo tuttavia joskus liikaakin joten menoja on pakko rajoittaa.
Paikallinen kapakka ja kapakkiseura pienessä piirissä onkin ainoat asiat mitä kaipaan, Onneksi Alkot ainakin on vielä toistaiseksi Suomessa auki. Vappua vietimme laittoman isolla seurueella ja vähän liiankin railakkaasti.
Syksyllä kyllä karkaamme etelään taas vaikka millä verukkeella. En kestäisi talvea tällaisissa oloissa täällä. Ei kukaan jaksa syyspimeällä mökilläkään karanteenissa touhuta koko pitkää talvea odotellen ja ainaista puusavottaa harrastaa.
- Anonyymi
Sanoisin että olet täysin piittaamaton mistään. Suorastaan edesvastuuton.
Jos osaisin niin usuttaisin paikkakuntasi poliisin kimppuusi. - Anonyymi
Olet sikäli ulalla, että teet asiasta taas haloon. Sadas aloitus samasta aiheesta.
Kiva, kun tulit kertomaan, ettei sulla ole ongelmaa....
miten me muut ollenkaan voitaisikaan elää, jos ei tiedettäisi sitä(kin).- Anonyymi
Mitä välii, kun asuu jossain Toholammen syrjäkylällä, jossa on pari savua, voi.luikkia tienvieriä myöten kyläpuotiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä välii, kun asuu jossain Toholammen syrjäkylällä, jossa on pari savua, voi.luikkia tienvieriä myöten kyläpuotiin.
Onks muuten jossain Hotolammen reunakylän lähelläkään edes minkäänlaista puotia?
- Anonyymi
Ei minullakaan, jos tarttee kaupoissa tai missä vain ei mua kyllä mitkään coronat pidättele , eikä oo vielä kukkaan ikää kysynyt :)
Skånepåg - Anonyymi
Tässä alkaa jo olla ikää lähempänä 70 kymppiä kuin 60. En ole muuttanut käytännön toimia suuntaan jos toiseenkaan. Käyn edelleen töissä ja kuljen työmatkan julkkiksilla. Tosin varovaisuutta olen noudattanut.
Ihmetyttää tämä hössötys. Ennen koronaa ikäihmiset olivat rasitus ja kuluerä. Nyt yhtä-äkkiä ollaan muututtu suojelukohteeksi.
Eikö nyt olisi ollut tuhannen taalan paikka ikäihmisistä eroon?
Rajoitukset pois ja antaa mennä vaan ja katotaan kuinka käy.
Säästö se on pienempikin säästö :) - Anonyymi
Olet realisti!
Karanteeniaikana olen mennyt junalla Helsinkiin silmäpohjan leikkaukseen. Siihen saakka kävin tavalliseen tapaan salilla.
Muutaman ensimmäisen asentohoitovuorokauden aikana kävin vain kuntosalin kahviossa ja marketissa mutta en tehnyt ruokaa.
Sitten naapurikaupungissa silmän välitarkastuksessa.
Viime viikolla parturissa ja hammaslääkärissä.
Tietenkin normaalin saliharrastuksen jakamista mutta ponnistelukieltoisena pienemmillä painoilla.
Karanteeni näkyy salin salin tavallista vajaampana käyttäjäjoukkona. - Anonyymi
Nythän tuolla kaupungilla liikkuminen onkin erityisen turvallista kun siellä ei ole yhtään ihmistä, olen hoitanut kaikki rästissä olevat asiat ja saanut matkustaa yksin metrolla ja bussilla. Tyhjyyttään kolisevat. Puhutaan liikakansoituksesta ja siitä että se tuhoaa maapallon. Nyt kun olisi oiva tilaisuus vähän tasoittaa niin tuhlataan miljardeja pitämällä vaikkapa 90 vuotiaat hengissä keinolla millä hyvänsä. Vaikea ymmärtää ihmisten logiikkaa. Antasivat vaan viikatteelle töitä. Se että talous on seis takaa pahoivointia vuosiksi,ja hidasta kitumista. Ei näy vielä Suomessa mutta usa ssa tilaanne on kamala.
- Anonyymi
Olen käynyt kaupoissa, tosin pitänyt sen turvarajan mielessä, muuten elänyt kuin ennenkin, en mie ala tilaamaan ostoksia kotiin, hätävarjelun liioittelulta tuntuu, eri asia jos kuuluu johonkin riskiryhmään terveytensä puolesta.
Pirre- Anonyymi
Jos olet yli 70, se on jo riski vaikka mitäänsairautta ei olisikaan.
- Anonyymi
On se kauheeta jos yli 70 v uskaltaa liikkua kotinsa ulkopuolella ja saattaa näin koko kansakunnan hengenvaaraan. Vähintään kuritushuonetta pitäisi antaa moisesta tottelemattomuudesta. Hirteen vaan, ettei pääse pahemmin mokaamaan. Tai jalkapuuhun niin että kansa saa syljeskellä päälle ja eläkeläinen suap kokkee koronan.
Mielelläni kuulun tuohon kuritushuoneporukkaan,
jos vaikka pääsisin tuohon melkein naapuriin.
siihen nousee oikea luksusvankila keskelle kaupunkia.
Siitä olisi lyhyt matka rötöstelemään uusia kepposia ja
tartuttamaan puhtoisia pulmusia pitkin kaupunkia,.
Onhan se laitonta,
että nyt on ennennäkemättömät määrät tehohoitopaikkoja ja
ei ole ketään ketä niissä hoidettaisiin,
hukkaan menee hyvä terveydenhoito.
Kylmäkonttikin keskussairaalan pihassa
odottelee ihan turhaa- missä koronakuolleet viipyvät.- Anonyymi
maissii kirjoitti:
Mielelläni kuulun tuohon kuritushuoneporukkaan,
jos vaikka pääsisin tuohon melkein naapuriin.
siihen nousee oikea luksusvankila keskelle kaupunkia.
Siitä olisi lyhyt matka rötöstelemään uusia kepposia ja
tartuttamaan puhtoisia pulmusia pitkin kaupunkia,.
Onhan se laitonta,
että nyt on ennennäkemättömät määrät tehohoitopaikkoja ja
ei ole ketään ketä niissä hoidettaisiin,
hukkaan menee hyvä terveydenhoito.
Kylmäkonttikin keskussairaalan pihassa
odottelee ihan turhaa- missä koronakuolleet viipyvät.Olipas virkistävä näkemys. Joo yhtä äkkiä hyvistä
veronmaksajista kuritushuoneporukkaan on iso statuksen muutos 70v.
Essote alueellamme ei ole todettu yhtään tartunta tapausta viikkoon, todennäköiseti alueella on viruksen kantajia.
Pakosti tapauksia tulee kun rajoituksia puretaan, vanhukset joutaa olla karanteenissa jos haluaa, pakottaa ei voi ketään.
Jonkin verran yhteiskunnan on siedettävä rajoitusten poistumista, kuinka paljon ?- Anonyymi
Funtsin että ketä suojellaan kun hoivakodin asukasta pidetään eristettynä häkissään eiku huoneessaan viikkoja ja kuukausia. Jotain muistisairasta joka siellä sitten syö ulostettaan. Missä järki!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Funtsin että ketä suojellaan kun hoivakodin asukasta pidetään eristettynä häkissään eiku huoneessaan viikkoja ja kuukausia. Jotain muistisairasta joka siellä sitten syö ulostettaan. Missä järki!
No ei ainakaan tässä kommentissa. Kuvitteletko, että eristettynä olevaa ihmistä ei käydä hoitamassa kuten kaikkia muitakin? - Nm. Ota selvää - ensin
- Anonyymi
Karanteenista viis, mutta laajemmat rajoitukset purivat pahemmin.
Kun kahteenkymmeneen vuoteen olemme ensimmäisen kerran vappuna Suomessa , niin edes punalippujen hulmuamista massiivisten kulkueiden keulilla ei voinut ihailla.
Ilman koronaakaan emme kyllä olisi olleet ihailemassa. - Anonyymi
Harva hallitus joutuu näin vaikeaan tilanteseen kun pitäisi purkaa rajoitteita ja suojella kansaa.
Harva hallitus joutuu näin vaikeaan tilanteeseen kun pitäisi selvitä talouden kurimuksesta edes kohtuullisesti, epäilen että kohtuus on aika lievä sana. - Anonyymi
Miten äkkiä onkaan maailma mullistunut
ei aikaakaan kun huudettiin ja valitettiin,
miksi omaiset eivät muista omaisiaan ja
vieraile mummojensa ja pappojensa luona palvelukodeissa.
Heidät unohdettiin sinne.
Nyt ei saa mennä tapaamaan omaisiaan ja
televisiomainoksella mainostetaan, ettei
mummojen ja pappojen luokse saa missään nimessä mennä.
Nyt heidät pitää unohtaa viranomaisten toimesta.- Anonyymi
Missä kohdassa sulle on tuo unohtamismääräys annettu? - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin
- Anonyymi
Karanteeni jatkuu voihan v en noudata sitä.
- Anonyymi
Pitää saada juopoille helsinkiläisille baarit auki.
- Anonyymi
Telkkarissa esiintyi hetki sitten esiintymishaluisia 70 ihmisiä. Esittelivät hyvää kuntoaan.
Tässä kohtaa voi kysyä miksi he ovat eläkkeellä? Loisto- ja työkuntoiset ihmiset eläkkeellä? Tästä vaan vahvistuu joidenkin hinkku vaikka puolittaa kaikilta jo maksussa olevat eläkkeet, jotta nuokin joutuisivat paikkaamaan maan huutavaa työvoimapulaa.- Anonyymi
Mitä työvoimapulaa? Työttömiä on sankoin joukoin. Sankassa joukossa on myö niitä ideaalityöttömiä.
Työvoimapulaa EI OLE! Puutetta on vain TYÖN TEKIJÖISTÄ! On vissi ero!
Kyllästyin itse noiden haluttomien ja tolkuttomia reunaehtoja työn vastaan ottamiselle asettavien tyyppien elättämiseen. Lopetin töissä käymisen 50v vaiheessa. Vaimoni lopetti samoihin aikoihin.
Nostin säädetyt päivät ansiosidonnaista. Silloin oli vielä työttömyyseläkevuodet. Sitten normaalille työeläkkeelle.
Misssään vaiheessa emme ole edes hakeneet mitään asumis- tai muitakaan tukia.
Ikävää, että 27:ään työvuoteen perustuvasta pienestä eläkkeestäni maksan kohtuuttomasti veroa noiden loisien elättämiseen.
Olen 1943 syntynyt, terve ja hyväkuntoinen. Eturahaseni tyytyy kahteen, päivittäiseen pilleriin ja sallii minulle keskeytymättömät 7,h - 8,5h yöunet.
Olen sankari! Tein tilaa vastaavan koulutuksen saaneelle työttömälle! - Anonyymi
Ihania, reippaita, terveitä, tasapainoisia, järkeviä ... ihmisiä, jollaisia toivoisi olevan paaaljon enemmän. - Nm. Ja eikun tanssimaan siitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä työvoimapulaa? Työttömiä on sankoin joukoin. Sankassa joukossa on myö niitä ideaalityöttömiä.
Työvoimapulaa EI OLE! Puutetta on vain TYÖN TEKIJÖISTÄ! On vissi ero!
Kyllästyin itse noiden haluttomien ja tolkuttomia reunaehtoja työn vastaan ottamiselle asettavien tyyppien elättämiseen. Lopetin töissä käymisen 50v vaiheessa. Vaimoni lopetti samoihin aikoihin.
Nostin säädetyt päivät ansiosidonnaista. Silloin oli vielä työttömyyseläkevuodet. Sitten normaalille työeläkkeelle.
Misssään vaiheessa emme ole edes hakeneet mitään asumis- tai muitakaan tukia.
Ikävää, että 27:ään työvuoteen perustuvasta pienestä eläkkeestäni maksan kohtuuttomasti veroa noiden loisien elättämiseen.
Olen 1943 syntynyt, terve ja hyväkuntoinen. Eturahaseni tyytyy kahteen, päivittäiseen pilleriin ja sallii minulle keskeytymättömät 7,h - 8,5h yöunet.
Olen sankari! Tein tilaa vastaavan koulutuksen saaneelle työttömälle!Täytyy tuo huutava työvoimapula uskoa, kun "vastuullista journalismia" mainostava Yle on moneen-moneen kertaan näin sanonut niin toimittajien kuin valikoitujen haastateltavienkin suusta.
Ja väittävät tutkimuksissaan Yleä Suomen luotetuimmaksi uutisvirraksi.
Älä sinä ala väittämään muuta.:))))) - Anonyymi
Miksei haastateltu yksinäistä vanhusta, joka joutuu olemaan kotonaan suljettuna? Muutenkaan ei yksinäistä henkilöä noteerata, ei ajatella miten voisi helpottaa huonokuntoisten elämää, mielenterveysongelmat lisääntyvät kun kukaan, ei edes luvattu yhteys kunnalta toteudu. Hyväkuntoiset jaksavat vielä ottaa yhteyttä vaikka mihin, mutta kuinka käy hyljätyn yksinäisen, masennuksessaan rypevän ihmisen? Kuka antaa neuvon tälläiselle ihmiselle?
Normaali eläkeikä alkaa 65 vuotiaana, ja nuorekkuus taas syntyy
järkevästä elämästä, mieluisa liikunnan merkeissä!- Anonyymi
Joutuisivat muuttaan lainsäädäntöä että 70 vuotiaskin saisivat samat oikeudet työnteosta kun alle 70v !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joutuisivat muuttaan lainsäädäntöä että 70 vuotiaskin saisivat samat oikeudet työnteosta kun alle 70v !
Alle 65v saa eläkekertymää 1,5 % brutosta ja 65 saa 4,5 % brutosta. En ole varma muistanko täsmälleen oikein nuo prosentit.
Vai mitä tarkoitit "samat oikeudet työnteosta kun alle 70v "? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei haastateltu yksinäistä vanhusta, joka joutuu olemaan kotonaan suljettuna? Muutenkaan ei yksinäistä henkilöä noteerata, ei ajatella miten voisi helpottaa huonokuntoisten elämää, mielenterveysongelmat lisääntyvät kun kukaan, ei edes luvattu yhteys kunnalta toteudu. Hyväkuntoiset jaksavat vielä ottaa yhteyttä vaikka mihin, mutta kuinka käy hyljätyn yksinäisen, masennuksessaan rypevän ihmisen? Kuka antaa neuvon tälläiselle ihmiselle?
Siinä tahdottiin osoittaa, että kaikki ikä- ja eläköityneet ihmiset eivät elä yksin ahdistuneina ja mielentilaongelmissa. Siinä no. kerrottiin, miten, millä tavalla pysyy terveenä, toimivana ja mieleltään virkeänä.
Kuka sinut on kotiisi sulkenut? Ettet vain sinä itse. Älä syytä siitä ketään muuta. Kuka sinun käskee rypeä? - Nm. Asioitten erot
- Anonyymi
Tulkoot vain hakemaan, ovenkahvoissa 400 V ,kaasunaamari on ja reikäpää pateja :D
- Anonyymi
Mikä tuossa kommentissa naurattaa? - Nm. Pönttö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tuossa kommentissa naurattaa? - Nm. Pönttö
Riski on suuri jos sairastuu yli 60v jo koronaan, vaikka olis kuinka hyvä kunto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riski on suuri jos sairastuu yli 60v jo koronaan, vaikka olis kuinka hyvä kunto.
Ja siitäkö kommentoija klo 21:34 puhuu ja sitäkö tarkoittaa? - Nm. Vaan mistä
- Anonyymi
Että inhoan kaikenlaista holhousta. Ikäraja olisi voinut olla 75v . Kaikki terveet sen alle on kuin 50v . Ei tajuu. Kun kuolleita ei ole 70v kovinkaan paljon muutama kymmentä korkeintaan. No, en ole totellut tähänkään asti,
- Anonyymi
Outoa on,,,
onkohan tuo seitenkymppisten suojelua,, pyh,
epäilyttää
joku muu polittinen tarkotus on koko touhulla,- Anonyymi
Poliittinen päämäärä, miljoonien ikäihmisten äänet tulevissa vaaleissa. Ei dementioituneet pysty äänestämään, mutta heidän ikääntyneet lapsensa.
- Anonyymi
Toisessa Iltalehdessä luki ruotsalaisten valitukset; vanhukset on siellä kokonaan jätetty heitteille. Samasta syystä on kirjoitettu meilläkin.
- Anonyymi
Ei ikäihmiset valita. Ovat nähneet paljon enemmän kuin nämä silkkimunat, jotka eivät viitsi mennä edes mansikkapellolle.
Jos ikäihmisten kotivankiloita ei piakkoin avata, tulee "sitä" ikävää satoa lisää, mitä on nähty ja kauhistelleen kuultu.
A-studiossa 4.5. klo 21.00 lääkäriprofessori sanoi nasevasti näistä vanhusten kopittamisista. HUS:n johtajakin katseli sivusta liki suu auki.
Ei ikäihmiset hae mitään "kivaa", jos arvostelevat kotivankiloita kohtuuttomiksi, totesi tämä kokenut lääkärinainen.
Ja sitten ikäihmisille on suorastaan näköjään eduksi, jos hänellä on KOIRA! Silloin saa liikkua paremmin. Ja sitten pitäisi olla lapsia ja lapsenlapsia, voi hyvä helvetti sentään. - Anonyymi
Tämän palstan eri ketjujen kirjoituksista päätellen karanteeni ei tuo paljoakaan lisää
rajoituksia yli 7-kymppisille, ne on jo niin rajoittuneita muutenkin.- Anonyymi
Ai ketkä NE on rajoittuneita ? Miksi olet 70palstalla, ellet ole myös itse NIITÄ ?
- Anonyymi
Tämä riskiryhmäläinen lähtee puolen tunnin kuluttua salille vetämään suurten lihasryhmien treenit. Juo salikahviossa kahvit laittaen asioita kuntoon muiden kahvittelijoiden kanssa. Minun lisäkseni paikalla saattaa olla toinen riskiryhmäläinen.
Sitten steputtan apteekkiin ja marketin kautta kotiin.
Muita uhkarohkeita menoja ei ole tiedossa.
Yhden uhkan muodostaa vaimoni joka menee tänään aamupäivällä parturiin.
Jos tuo naaras ei olisi niin sopuisa kuin on,niin sehän pitäisi eristää tuollaisen uhkarohkean samoilun seurauksena!- Anonyymi
Olen 68v ja pysyn kotona vaikka ei ole riskinä sairauksia, mikä hinku nyt olis juosta kaupoissa, hankkia koira, sillä kävellä voi yksinkin. Koirakin voi sairastua, siinä vasta huoli olisikin. En myöskään vieraile, enkä kotiini pyydä, miksi riskeeraisin muidenkin terveyden. Vanhoja ollaan, sano lääkärit mitä vaan.
Anonyymi kirjoitti:
Olen 68v ja pysyn kotona vaikka ei ole riskinä sairauksia, mikä hinku nyt olis juosta kaupoissa, hankkia koira, sillä kävellä voi yksinkin. Koirakin voi sairastua, siinä vasta huoli olisikin. En myöskään vieraile, enkä kotiini pyydä, miksi riskeeraisin muidenkin terveyden. Vanhoja ollaan, sano lääkärit mitä vaan.
Koira olisi kaveri yksinäiselle, kun uuden koiran hankkiminen ja sen huolehtiminen voi tuoda hankaluuksia eikä varma kumpi elää pitempää, ei sekään estä koiran hankkimista.
Tehkööt jokainen siten kun tuntee, karanteeni ei ole juuri vaikuttanut päivittäiseen olemiseen, tulevaan kesään ettei menisi paikallaan olemiseen on vähän mietitättynyt.
- Anonyymi
Näitä kun lukee niin tajuaa miten erakoita suomalaiset ovat. Eivät edes tajua että koira on sosiaalisen kanssakäymisen yksi osapuoli. Kun suomalaisen ei kaipaa seuraa missään olosuhteissa. Mutta epäsosiaalisuus on haitallista aivoille. Jos edes sen ymmärtäminen vaikuttaisi käyttäytymiseen.
- Anonyymi
Mitäs sitten kun on koira ja joutuu sairaalaan, ei aina sukulaisiin voi turvautua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs sitten kun on koira ja joutuu sairaalaan, ei aina sukulaisiin voi turvautua.
Itsellä on ollut koira ja tiedän miten sitovaa oli, ei koiraa voi noin vaan viedä sukulaisille jos jotain sattuu ja siinä vasta erakoituu kun koiran kanssa kaksin. Minnekään ei oikein voi lähteä. Koira on kyllä kiva kaveri, mutta huolta on jos välittää siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsellä on ollut koira ja tiedän miten sitovaa oli, ei koiraa voi noin vaan viedä sukulaisille jos jotain sattuu ja siinä vasta erakoituu kun koiran kanssa kaksin. Minnekään ei oikein voi lähteä. Koira on kyllä kiva kaveri, mutta huolta on jos välittää siitä.
Epäsosiaalisia usein joilla koira, laittavat koiran kaiken edelle, siinä ei vanha omainen kaan ole tärkein. Tosi juttu,ihan oikeesti ollu. Yksikin otti yhteyttä kun tarvitsi koiralle hoitajaa, ei muuten. Itse koirat on kyllä ihania ja ei koiran syy.
Joitakin vuosia sitten olin tehdyt varauksen koiran pennusta, rotu oli Lagotto, synnyksessä jäi vain pari pentua eloon joten jäin ilman pentua, sittemmin on innostus vähentynyt, jäänyt pois.
Sosiaallinen kanssakäyminen on yksiöllistä, mökillä tai veneilessä saattoi mennä yksin viikko pari yksi eikä haitannut, jossain vaiheessa on päästävä ihmisten ilmoille, ennen korona epidemiaa kävin melkein nurkantana olevassa kuppilassa parikertaa kuussaa, kaveripiiri on kaikonnut kuka mitenkin, harvoin tulee pitkäveteinen olo.- Anonyymi
Ei koirasta saa tehdä terapeuttia ja kun ihminen osaa olla yksin silloin osaa olla kaksinkin :), aivotkin tykkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei koirasta saa tehdä terapeuttia ja kun ihminen osaa olla yksin silloin osaa olla kaksinkin :), aivotkin tykkää.
Karanteeni on oikea ratkaisu poilkeusaikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karanteeni on oikea ratkaisu poilkeusaikana.
Pitää vaan luottaa Luojaan, hiljentyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää vaan luottaa Luojaan, hiljentyä.
Luojaansa voi ja saa kyllä luottaa, mutta se ei auta yhtään, jos ei noudata maanpäällisiä, säädettyjä ohjeita ja määräyksiä. - Nm. Eri asiat
En ole uutisia pahemmin katellu,
mutta kohta alkaa hallitukselle kiire purkaa näitä 70 karanteeneja,
mistä saadaan verotuloja.
Varsinkin pieneläkeläisiltä menee paljon eläkkeistä suoraan kulutukseen ja nyt ollaan säpissä ja opittu elämään suu säkkiä myöten , niin jää nekin verorahat saamatta.Tuo on hyvä huomio, että eläkeläisillä rahat menevät suoraan kulutukseen enimmäkseen.
Ja se ei ole ihan vähän.
- Anonyymi
Hysterian puolella ollaan jo vahvasti. Liiottelua kaikin puolin.. Massahysteriaa ainakin vielä ihan turhasta. Muutama sata kuolluta flunssaan kuolee toistaiseksi paljon enmmän.
- Anonyymi
Woi olla - tai sitten ei, mutta "flunssaan" ei kuole kukaan, hoitamattoman räkätaudin jälkitautiin joskus joku. Influenssa on aivan eri asia. - Nm. Takokaa takaraivoon
- Anonyymi
Ruotsissa kuolevat nettoa valtiolle ei eläke maksuja.
- Anonyymi
Sosiaalidemokratiaa ex viimeiset ohjeet---ei suojia haitajille----pahempaa kuin Aatu.
- Anonyymi
Äsken käytiin Biltemassa ,Media Marktissa , ÖB:ssä ja Lidlissä vaimon ka .- Ei meitä mitkään Coronat pidättele !
Gubbe 71
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845127Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.253460Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j352810Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin21934Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581820- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2591424- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441356Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731068