Sinä elokuisena päivänä, jolloin
levottomuus kaiversi madonkolojaan,
viha ja suru löivät nyrkillä palleaan.
Pakenin metsään sammaleiseen,
törmäsin pieneen keijukaiseen.
Muistan miten vaaleat hiuksesi valuivat selkään,
silmäsi kysyivät mitä minä pelkään.
Ojensit kätesi luottavasti,
tarjosit kourallista mustikoita,
ja tiedä en ole koskaan unohtanut marjoja noita.
levottomuus kaiversi madonkolojaan,
viha ja suru löivät nyrkillä palleaan.
Pakenin metsään sammaleiseen,
törmäsin pieneen keijukaiseen.
Muistan miten vaaleat hiuksesi valuivat selkään,
silmäsi kysyivät mitä minä pelkään.
Ojensit kätesi luottavasti,
tarjosit kourallista mustikoita,
ja tiedä en ole koskaan unohtanut marjoja noita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mä tykkäsin!
Niin pidin minäkin. Todella paljon.
Runosi on kuin maalaus.
Jos osaisin, tekisin siitä kuvan.