Sä joskus pidit musta, mut todennäköisesti et enää.
Tuun myöhässä aika useissa jutuissa, myös tässä. Yritän löytää jotain järkevää selitystä, miks mä en sillon sua huolinu, no ehkä tiedän sen syyn. No samalla yritän järkeillä tän hetkistä tilannetta, mut se ei auta yhtään koska sä selkeesti oot jo muissa maisemissa. Pitää kait vaan hyväksyä et oon tavattoman myöhässä tässä jutussa ja et yhteyttä ei enää meillä oo, vaikka kuinka yrittäisin siitä haaveilla tai luoda. Yhteys joko on tai ei ole.
Jotenkin pahalta tuntuu se, et en pysty enää haaveilemaan susta ja siitä mitä ois voinut olla. Nyt mua vaan hävettää, mut samalla tuntuu, et ehkä näin onkin loppujen lopuksi parempi.Olis vaan pitäny jättää sut rauhaan ja antaa jatkaa sun elämää ilman mun väliintuloa. Se olis ollu oikeesti välittämistä. Oon kai aika läheisriippuvainen, kun ihastun mä ihastun tunnetasolla tosi lujaa ja syöksyn aika kovaa vauhtia haaveiden ihmeelliseen maailmaan. Jään liikaa sinne enkä nää todellisuutta. En voi kokonaan sanoa että ihastuin mielikuvaan susta koska vähän me jo tunnettiin, mut osa jutuista oli varmasti mielikuvaa.
En ole ihan varma miksi, mut sun jonkinlainen rajojen veto tälle hommalle sattui yllättävän paljon. Se et sä et enää ehkä ollutkaan kiinnostunut, sattui enemmän kuin kenenkään muun torjutuksi tuleminen tähän mennessä. Oon runotyttö, oon tehny runoja mun tunteista ja muusta, nyt en pysty enää. Kuin oisin lamauttimella lamautettu. Oon tosi pettynyt, lähinnä itseeni ja siihen, et mulla ei oo ketään muuta syyttää tästä kun itseäni ja kohtalon ivaa. Turhaa itkua tyhjästä. Sä taisit särkee mun sydämen aika pieniin palasiin, en tiedä pystyykö niitä enää kukaan korjaamaan takaisin. Edelleen sydän vaan haluaa et se korjaaja olisit sä mut pitää vaan astuu siñne synkkään todellisuuteen ja hyväksyy tosiasia, et mul ei oo enää mitään mahdollisuuksia sun suhteen ja satutan vaan sydämeni, jos jatkan tätä haikailua. Pahinta on se et taisin menettää sun ystävyydenkin samalla.
Ehkä löydän vielä paikan jossa saan hengittää, vapaasti, ilman sua, mun pilvilinnoissa mut hitto kun tänkin sanominen sattuu. Tässä on mun hyvästit, tänne turhuuden biittiavaruuteen. Ei mulla muuta😔
Tuun myöhässä aika useissa jutuissa, myös tässä. Yritän löytää jotain järkevää selitystä, miks mä en sillon sua huolinu, no ehkä tiedän sen syyn. No samalla yritän järkeillä tän hetkistä tilannetta, mut se ei auta yhtään koska sä selkeesti oot jo muissa maisemissa. Pitää kait vaan hyväksyä et oon tavattoman myöhässä tässä jutussa ja et yhteyttä ei enää meillä oo, vaikka kuinka yrittäisin siitä haaveilla tai luoda. Yhteys joko on tai ei ole.
Jotenkin pahalta tuntuu se, et en pysty enää haaveilemaan susta ja siitä mitä ois voinut olla. Nyt mua vaan hävettää, mut samalla tuntuu, et ehkä näin onkin loppujen lopuksi parempi.Olis vaan pitäny jättää sut rauhaan ja antaa jatkaa sun elämää ilman mun väliintuloa. Se olis ollu oikeesti välittämistä. Oon kai aika läheisriippuvainen, kun ihastun mä ihastun tunnetasolla tosi lujaa ja syöksyn aika kovaa vauhtia haaveiden ihmeelliseen maailmaan. Jään liikaa sinne enkä nää todellisuutta. En voi kokonaan sanoa että ihastuin mielikuvaan susta koska vähän me jo tunnettiin, mut osa jutuista oli varmasti mielikuvaa.
En ole ihan varma miksi, mut sun jonkinlainen rajojen veto tälle hommalle sattui yllättävän paljon. Se et sä et enää ehkä ollutkaan kiinnostunut, sattui enemmän kuin kenenkään muun torjutuksi tuleminen tähän mennessä. Oon runotyttö, oon tehny runoja mun tunteista ja muusta, nyt en pysty enää. Kuin oisin lamauttimella lamautettu. Oon tosi pettynyt, lähinnä itseeni ja siihen, et mulla ei oo ketään muuta syyttää tästä kun itseäni ja kohtalon ivaa. Turhaa itkua tyhjästä. Sä taisit särkee mun sydämen aika pieniin palasiin, en tiedä pystyykö niitä enää kukaan korjaamaan takaisin. Edelleen sydän vaan haluaa et se korjaaja olisit sä mut pitää vaan astuu siñne synkkään todellisuuteen ja hyväksyy tosiasia, et mul ei oo enää mitään mahdollisuuksia sun suhteen ja satutan vaan sydämeni, jos jatkan tätä haikailua. Pahinta on se et taisin menettää sun ystävyydenkin samalla.
Ehkä löydän vielä paikan jossa saan hengittää, vapaasti, ilman sua, mun pilvilinnoissa mut hitto kun tänkin sanominen sattuu. Tässä on mun hyvästit, tänne turhuuden biittiavaruuteen. Ei mulla muuta😔
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kävi juuri noin minulle. En ole luovuttamassa sun suhteen annan sulle vain aikaa ja rauhaa sekä tilaa hengittää omaan tahtiin
Sanasta sanaan näin vai?
Ja hän sanoi vain hyvästi..
Håmo
joillekin riittää yksi emäntä
häivy helvettiin elämsätäni, friikkki!
Samanlaisia tilanteita on monilla ihmisillä. Ei kannata suuttua palstakirjoitusten takia.
Laita viestiä niin vastaan, soita niin vastaan, pyydä näkemään niin tulen välittömästi. En halunnut että meidän juttumme loppuu erimielisyyksiin vaan toivoin, että olisimme voineet yhdessä asiat selvitellä. J