Suomessa pääväestölle on ainakin nykyään tyypillistä, että kotosalla oman perheen jäsenten kesken saa olla varsin vapaasti pukeutuneena. Onkin siis varsin yleistä, että koko perhe istuu katsomassa iltaisin televisiota alusvaatteissa. Yöllä vessaan on soveliasta mennä alusvaatteisillaan eikä aamiaispöytäänkään tultaessa olla välttämättä täydessä vaatetuksessa.
Sekin on pääväestön piirissä ihan tavallista, että isä ja äiti ovat pienten lastensa kanssa yhdessä saunassa alasti. Suunnilleen teini-iän kynnyksellä ollessaan lapset monesti lakkaavat saunomasta vanhempiensa kanssa.
Tahtoisin tietää, millaista on kotipukeutuminen Suomen romanien kulttuurissa ja miten se eroaa pääväestön tavoista. Entä millaisia ovat saunomisiseen liittyvät tavat Suomen romanien keskuudessa?
Romanien pukeutuminen kotioloissa ja yhdessä saunominen
Anonyymi
2
318
Vastaukset
- Anonyymi
pitääpä ensin kysyä että kuka kysyy jos oot tutkijatyttönen voinpi kertoo totuuden mutta otetaas ensin selvää kato ei kaikkea voi täällä kertoa noin vain
- Anonyymi
Alkuperäisen kysymyksen olen esittänyt minä, keski-ikäinen romanikulttuurista kiinnostunut perusasiallinen vanhan liiton mies Helsingistä. Kuulun itse pääväestöön. Romanien ulkoisessa tyylissä pidän siitä, että kaikilla miehillä on lyhyt tukka (kuten itsellänikin) ja tummat suorat housut (kuten itsellänikin) ja kaikilla naisilla pitkät, hyvin laitetut tukat ja aina hame.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 782832
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232712Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1072332- 351648
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2391563- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt401485- 281290
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201246- 951181