Elettiin vuotta 1989 ja olin vielä aivan nöösipoika.
Tunnistin pippelissäni tippurin oireet; kustessa hieman kirveli ja tiristettäessä tuli virtsaputken päästä kellertävää töhnää. Olin kerran saanut tämän taudin kotimaassakin ja siitä tieto. Juu, tiedän kyllä että tämä voi aiheuttaa herkimmissä lukijoissa inhoreaktion enkä palaa enää oireisiin.
Siihen aikaan oli Pattayan joka korttelissa yksi tai kaksi klinikkaa jotka olivat erikoistuneet tämän kansantaudin hoitoon. Valitsin Tri Vimin.
Tri pyysi minua tiristämään pienelle lasilevylle tipan visvaa. Tämä poikkesi kotimaan kiusallisesta tikulla kaivelemisesta.
Tri Vim laittoi lasilevyn mikroskoopin alle ja totesi ilahtuneena:
- This is gonorrhea sir!
Laittoi piikin pakaralihakseen, antoi muutaman pillerin mukaan ja kehotti tulemaan parin päivän päästä tehostepiikille. Sanoi myös ettei viinaa saisi juoda. Lysti maksoi 500 bahtia.
Parin päivän päästä menin sitten uudelleen piikille. Tri kysyi että onko tullut viinaa juotua? Pudistin tarmokkaasti päätäni.
Oppaani sermin toiselta puolelta huikkasi että eilen Nazi joi pullon viskiä ja kai 10 kaljaa....
Tri Vim sanoi hieman leikkisästi että se viinakielto tarkoitti nyt ainoastaan sitä että muistaisin ottaa ne pillerit. Ei ole sen jälkeen tippuria ollut.
Olettehan huomanneet että tauti on poistunut koko maailmasta?! Onko tässä kyse laumasuojasta?
Nazin karmea sukupuolitauti Pattayalla!
17
234
Vastaukset
- Anonyymi
Tuppaa olemaan nuorten tauti nykyään. Alan miesten mestoissa se on vähentynyt aggressiivisen lääkityksen ansiosta ja että se hoidetaan heti pois kun se saadaan. Nuori julperi Suomessa kerkiää tartuttaa 20 tyttöä ja niiden kautta poikaa ennenkuin edes kirvelee.
"Korkeimmat ilmaantuvuudet olivat 20–24- ja 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä (35,6/100 000 ja 36,9/100 000). Naisilla tapaukset painottuivat nuorempiin ikäryhmiin kuin miesten: 15–24-vuotiaiden osuus naisissa oli 39 % ja miehissä 20 %.
Tartunnan alkuperä raportoitiin 86 %:ssa tapauksista. Sekä suomalaisten että ulkomaalaisten tartunnoista, joissa tartunnan alkuperä oli tiedossa, enemmistö oli Suomessa saatuja (63 % ja 66 %) "
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/tippuri/tippurin-esiintyvyys-suomessa - Anonyymi
Noinhan se meni ennen. Jos ei ollut saanut Tippuria ei ollut saanut pillua...
Rio'ssa on/oli Tippuri joka tunnettiin maailman rajuimpana. Sen tartunnan voi itse todeta; kun kusi kivikkoon jos isommatkin kivet halkesi taitu oli iskenyt... - Anonyymi
Kovasti ihmettelen juttuja ettei pattaylla ole paljoa sukupuolitauteja,
Jos siellä ei ole niin missä niitä sitten olis.- Anonyymi
Itse sain tippurin 2003 tokalla reissulla jonka kerkesin levittämään kuuteen ennen ku lääkäristä piikit haettiin silloisen oppaan kanssa johon olin taudin jo tartuttanut.
Toki suomessakin ole kahdesti taudin saanut , mutta otantakin on pattayaa isompi,
- Anonyymi
Tarina sisältää yksityiskohtia, ei herkimmille.
Olen välttynyt muilta sukupuolitaudeilta paitsi satiaisilta ja sekin oli armeija- aikaan, eikä varmuutta lähteestä ollut. Käytin ulkomailla kumia lähes aina, paitsi suikkareissa ja satunnaisesti jurrispäissään.
Esarin parafimoosi oli varsin ikävä. Thaityttönen oli kovin aktiivinen ja kovakourainen jo kämppäni eteisessä ja loikki päällä kuin rodeoratsastaja. Lipsahduksia ja kitkaa oli ilmeisesti liikaa.
Esari jäi taakse ja turposi kireäksi kipeäksi renkaaksi, ja nokassa ei oikein veri kiertänyt. Säikähdin että mikähän tauti se tämä mahtaa olla...
Googlasin sitten ja helpotuin. Se meni kahdessa vuorokaudessa itsekseen ohi. Vessareissut kesti vaan aika pitkään sen ajan.
Silloin pitää vasta tuossa tilanteessa mennä lääkäriin jos lemmenkäpälän nokka alkaa sinertää tai mennä tunnottomaksi.
T 2010 - Anonyymi
Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta...
Hra Nazin tarinat usein ovat hyvin viihdyttäviä olleet etenkin syystä, että niissä on osuvasti huomiota Amalialle osoitettu.
Saata en kuitenkaan arvostaa tätä, että ihokosketusta on harjoittanut eri oppaiden kanssa näiden lukumäärän 500 ollen. Minun mielestäni suojautuminen arvostettavampaa olisi ollut.
Tapaus Rovaniemen hiv-mies onko palstalaisille tuttu? En mainitse nimeään tai uutta nimeään syystä ettei epäystäväni T mode tätä viestiäni sääntöjen vastaisena poista.
Suomen oikeuslaitos piti toimintaansa tuomittavana (12 vuotta kakkua) ja niin pidän minäkin.Kiitän kovasti kehuista jos olet tarinoinneistani pitänyt.
Senssu- Amaliaa olen toki joskus tölväissyt johtuen nokittelustaan minulle.
Olen toki myös presevatiivejien kanssa äherrellyt. Taannoin iskin naisen Vantaan yökerhosta ja mukavan pirteä pakkaus olikin; laiha ja pippurinen; toki jo hieman iäkkäämpi ja juuri avioeron kärsineenä. Kumi päällä ähersin ja valitin etten kumista pitänyt. Tämä otti sen pois ja ilman sitä jatkoimme iloittelua.
Vastaavan narinatapauksen muistan osaltani Pattayalta; silloin likka nappasi kumista kiinni ja heitti sen peilipöydän peiliin että läsähti.....
- Anonyymi
"Thaimaan on puhdas"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005524295.html
>Hivpoint oli havainnut, että Thaimaasta saadut hiv-tartunnat olivat lisääntymässä. Thaimaa on ollut vuosikaudet tartuntamaiden kärjessä, ja kun huomioidaan, että noin puolet kaikista suomalaisten saamista hiv-tartunnoista tulee ulkomaanmatkoilta, tutkimus on tärkeää.<
Kumpaa uskoisin?Niin.
Päätit siis perustaa vakaumuksesi uskoon omia sanojasi käyttäen.
Huomioinet suorittamani laajamittaisen kymmeniä vuosia kattaneen kenttätutkimukseni joka ei perustu luuloon, arveluihin, uskoon eikä paperitilastoihin.
Tutkimukseni on täysin kattava.
500:n sadan naisen satunnaisotannasta ei löytynyt yhtäkään minkään sukupuolitaudin kantajaa.
- Anonyymi
Kukin omalla tavallaan. Toivon onnesi jatkuvan.
Minua ei Ruski-ruletti kiehdo, etenkin kun on jo kaiken rotuiset naiset korkattu paitsi Eskimo.
Siksi etsin Isanista luomun jolle opetan maailman iloja ja paheita. On tosi innokas niihin... Plus kova business mimmi joten sopii olla kimpassa hautaan saakka jos vain kelpaan. - Anonyymi
Pietarissa sain aikoinaan venäläiseltä tytöltä mystisen sukupuolitaudin, jonka nimi ei selvinnyt koskaan missään testeissä, kaksi vuotta kirveli virtaputkea ja kiveksiä. Mikään testi ei koskaan ollut positiivinen.
Afrikkalaiselta naiselta sain sitten myöhemmin sukupuoliherpeksen. - Anonyymi
Kaveri oli armeijassa lääkintäkessuna ja kertoi, että 60/70-luvuilla pojilla oli sellaisia tauteja, että bakteerit irvistelivät tavanomaisille antibiooteille. Veneeriset taudit ovat kautta aikain olleet ja ovat salakavalia. Akat levittää pimsassaan myös oireetonta klamydiaa, josta sitten seurannut "kivaa" sutinaa kotipehkuissa.
Muistan yhden hauskan tapauksen kun olin sotilaskomennuksella kaukomaassa.
Mikä se oli niin en voi sitä kertoa vaitiololupauksiini vedoten.
Kaukomaa kuitenkin oli kyseessä ja naiset jopa pikimustia.
Moottoripyörälähettimme sai suuhunsa tippurin jota ylpeänä meille esitteli. Veteli kieltään hampaiden yli ja näimme siitä purskuavan keltaisen liman.
Kysyimme toki mistä oli moisen saanut ja pistimme sen mestan kieltolistallemme.
- Anonyymi
Lahjavihje Pattayan likoille annettavaksi (arvostavat kovasti!);
Ottakaa sienikapseleita Suomesta mukaanne ja antakaa likoille. Monella on sienta (esiintyy valkovuotona) kai liian tiukkojen asujen vuoksi?
Ei saa Thaimaasta kuulema, ainakaan helposti.
Suomen Apteekista saa ilman receptia.- Anonyymi
Niihin valkovuotihin on kyllä jokin muu syy kuin tuikat housut, thaimaassa on sienilääkkeitä siinä missä suomessa, jokaisessa apteekissa, yksi isohko kapseli nimeä en muista niin on sienet pattayan pojan paratiisista tiessään, kynsisieni hoidetaan samalla lääkkeellä joskin silloin ei yksi kapseli riitä vaan niitä syödään jopa puolen vuoden ajan yksi päivässä, kynsisienet on hankalia hoitaa varsinkin jaloissa.
- Anonyymi
Kalliitt on laulujen lunnaat, kerran klamydia hoidatin suomessa yksityisellä, lääkäri vittuili tunnin, ja kaikki kokeet muista std taudeista jouduttiin ottamaan, yleistä että jos yksi niin on muitakin livahtanut, ei ollut muita kokeet maksoi paljon, vaarallista saada vain oireen mukaista hoitoa, kaikki taudit eivät aiheuta oireita ja voivat jäädä piilemään.
Tartunta tuli suomesta, yhden illan jutusta vuosia , vuosia sitten 90 luvulla thaimaassa ei ole koskaan tullut mitään.
By NumBall - Anonyymi
Asustelen pohjoisempana Suomea. Läksin sitten matkaan etelä-suomessa asuvan naisen luota aamulla lyhentääkseni menomatkaa. Perillä kävin hakemassa seiskasta perustarpeet, shampoon, aurinkorasvan, hammastahnan jne. Menin suihkuun, pesin hiukset ja käytin kropan pesuun samalla sitä shampoota. Yks kaks alkoi kirvelemään ihan hemmetisti kusiputkea. Ajattelin heti että no niin kiitti veesti suomineito nyt sitten tästä.. että tauti ennenkuin pääsi edes perille.
Mietin mielessä että nyt haukun sen naudan tartunnasta oikein kunnolla ja aloin huuhdella hiuksia ja kroppaa. Ykskaks oli kuin ois bensaa kaadettu silmiin. Poltti aivan hemmetisti. Silmät meno verenpunaisiksi. Tajusin että olin ostanut jotakin muuta kuin shampoota. Heitin sen putelin roskiin. En tiedä tänä päivänäkään oliko se kynsilakan poistoainetta vai mitä, mutta shampoota se ei ollut. Kirvely poistui muutamassa tunnissa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti15822785Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2463002Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos292561Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori912511Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks152393- 1011618
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821562Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s181391Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta221367Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2411330