ET avattava kaikille

Anonyymi

Nykyään katsomusaine - uskonto tai ET - on epäsymmetrisesti sidottu muodolliseenuskonnolliseen asemaan. Uskontokuntiin kuulumattomat opiskelijat ja oppilaat voivat opiskella evankelis-luterilaista uskontoa, mutta evankelis-luterilaiseenkirkkoon kuuluvat eivät voi opiskella elämänkatsomustietoa. Kirkosta eroaminen omalla päätöksellä on mahdollista vasta 18 vuotta täyttäneelle.

Nykyinen tilanne rikkoo yhdenvertaisuutta ja on lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen. Näin on todettu muun muassa lapsiasiamiehen nelivuotiskertomuksessa eduskunnalle.

Rajaus on myös hyvin epälooginen, kun lukiossa nuori voi itse tehdä kaikki muutainevalinnat ja senkin, hakeeko lukioon opiskelemaan lainkaan, ja peruskoulussa huoltajat voivat tehdä muut mahdolliset ainevalinnat.

Valtion asia ei muutenkaan ole sitoa katsomuksellisia valintoja toisiinsa. Esimerkiksi uskonnollista valaa ei vuoden 2003 jälkeen ole tarvinnut vannoa kenenkään, vaikka kuuluisikin uskontokuntaan jonka oppiin vannominen kuuluu.

Esitys: elämänkatsomustiedon opiskelu sallitaan kaikille lukiolaisille ja peruskoulun oppilaille samalla kun oppivelvollisuutta pidennetään.

Muutos kannattaa ja voidaan toteuttaa nopeasti, sillä se ei edellytä oppiaine- ja tuntijaon muuttamista eikä opetussuunnitelman perusteiden muuttamista.

Siis: ET pitää avata kaikkien valittavissa olevaksi katsomusaineeksi peruskoulussa ja lukiossa.

7

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ET-kielto on tyhmä! Onko nimi enne? Tai lyhenne...
      Uskonnosta voi vaihtaa ET-opetukseen joka vuosi. Toukokuu pon paras aika ilmoittaa koululle vaihdosta niin että pääsee heti elokuussa uuteen opetusryhmään.

    • Anonyymi

      Kyllä meilläpäin saa vaihtaa vaa jos haluaa, mutta eipä kovin moni niin tee vapaudesta huolimatta

      • Anonyymi

        Rehtorit saattavat jäkättää valinnan pysyvyydestä. Vaihtaa tosiaan pitää voida. Ja tietenkin, jos oppilas kuuluu kirkkoon, vaihto ei ole mahdollista, ennen kuin lapsi/nuori on erotettu kirkosta.


    • Anonyymi

      Opetushallituksen ohjeissa todetaan koulutuksen järjestäjän voivan päätyä siihen, että lukuvuoden ohjelmaan ei liitetä uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia. Tämä mahdollisuus pitää nostaa vähintäänkin suositukseksi koskemaan lukuvuotta 2020-2021.

    • Anonyymi

      Ihan mielenkiinnosta: minkä ikäinen avauksen kirjoittaja on?

    • Anonyymi

      Seuratkaa et- keskustelua huuhaasta vapaa- ajattelu palstalla Postmodernismi, jossa kaikki käy, on nimenomaan vasemmistolaisen huuhaaporukan ideologia, jonka feministianarkistisessa ideologiassa SUKUPUOLI on sosiaalinen konstruktio

      Esim. Mäntysalo on nainen, jos päättää niin konstruoida. Mäntysalo, ihanko totta haluat opettaa tällaista murrosikäisille ja samalla kuvata uskonnon opetusta haitalliseksi?

      Eli vuosien jauhamisen jälkeen EI OLE edes kunnon oppikirjoja ET- aineessa, vaan alkeellista anarkistiprovokaatiota, jota vasemmistoanarkistijärjestö Vapaa-ajattelijat VAL levittää/mainostaa. Kirjassa KOMPASSI kerrotaan muun muassa, että ”sosiaalinen sukupuoli voi olla eri kuin biologinen ja psyykkinen sukupuoli.” Sivun laidassa on kuva, jossa henkilö ihailee parrakkaan, isomahaisen henkilön vatsaa. Kuvatekstissä väitetään: ”Nykyään mieskin voi synnyttää.”

      • Vapaa-ajattelijat ovat oma käännytystyötä tekevä uskonlahkonsa, muiden lahkojen rinnalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe