Romaanin aikamoudoista

Musta preesens on kyllä aika kökkö. Ehkä johtuu tottumuksesta, kun suurin osa kirjoista on kuitenki imperfektissä. Jotenki preesensin käytölle pitäisi olla jokin syy, kun poikkeaa normista. Tai itestäni ainakin tuntuu siltä. Alottajan kysymykseen en osaa sen enempää vastata, mutta mun mielestä preesens ei ole ratkaisu.

Preesensteksti on heikkolahjaisten toimittajien lapsellinen tyylikeino.

Omina lukuina ovatkin tällä hetkellä. Mietin silti, pitäisikö menneisyys-luvuissa olla imperfekti vai pluskvamperfekti. Esim.
1. Luku: Saara teki sitä ja tätä. Kävi siellä, näki plaaplaa jne.
2. Luku: Vuosi sitten Saara oli käynyt siellä ja nähnyt tätä. Saara oli ajatellut plaaplaa.
Vai
2. Luku: vuosi sitten Saara kävi ja teki. Saara ajatteli.

Jos sekä nykyhetken kohtaukset että menneisyyden kohtaukset ovat imperfektissä, pysyvätkö ne riittävän selkeästi erillään, kun ovat omina lukuinaan? Pl.kv.perfekti tekisi selkeän eron menneen ja nykyhetken välille, mutta sen lukeminen pitkiä lukuja kerrallaan on todella raskaan tuntuista.

Ja tuolle ylemmälle kommentoijalle vielä, että preesensissä kirjoittaminen ei oikein tunnu luontaiselta, joten siihen tuskin vaihdan, mutta kiitos ajatuksesta :)

Anonyymi kirjoitti:

Omina lukuina ovatkin tällä hetkellä. Mietin silti, pitäisikö menneisyys-luvuissa olla imperfekti vai pluskvamperfekti. Esim.
1. Luku: Saara teki sitä ja tätä. Kävi siellä, näki plaaplaa jne.
2. Luku: Vuosi sitten Saara oli käynyt siellä ja nähnyt tätä. Saara oli ajatellut plaaplaa.
Vai
2. Luku: vuosi sitten Saara kävi ja teki. Saara ajatteli.

Jos sekä nykyhetken kohtaukset että menneisyyden kohtaukset ovat imperfektissä, pysyvätkö ne riittävän selkeästi erillään, kun ovat omina lukuinaan? Pl.kv.perfekti tekisi selkeän eron menneen ja nykyhetken välille, mutta sen lukeminen pitkiä lukuja kerrallaan on todella raskaan tuntuista.

Ja tuolle ylemmälle kommentoijalle vielä, että preesensissä kirjoittaminen ei oikein tunnu luontaiselta, joten siihen tuskin vaihdan, mutta kiitos ajatuksesta :)

Lue lisää

Suomen kielioppia: preesensistä taaksepäin viitataan imperfektissä ja imprefektistä pluskvamperfektissä. Esimerkiksi:
"Saara kävelee kadulla ja muistelee edellistä kesää, silloin hän kävi matkalla Roomassa."
"Saara käveli kadulla muisteli edellistä kesää, silloin hän oli käynyt matkalla Roomassa."

Proosassa näkee molempia aikamuotoja, preesensiä ja imperfektiä, kuvaamaan tapahtumahetkeä.

Silloin kun puhutaan yleispätevistä asioista menneisyydessä (jotka ovat totta myös puhehetkellä), käytetään perfektiä. Esimerkiksi:
"Saara mietti matkojaan, hän on matkustellut aika paljon. "

Nämä viittaukset (eli "takaumat") voivat olla useammankin kappaleen pituisia, mutta jos eri aikatasot ovat eri luvuissa, niin silloin on järkevintä käyttää pääsääntöisesti yhtä aikamuotoa (eli sitä imperfektiä). Silloin kun siinä on viittauksia taakse päin, käytetään taas sitä pluskvamperfektiä.

Anonyymi kirjoitti:

Suomen kielioppia: preesensistä taaksepäin viitataan imperfektissä ja imprefektistä pluskvamperfektissä. Esimerkiksi:
"Saara kävelee kadulla ja muistelee edellistä kesää, silloin hän kävi matkalla Roomassa."
"Saara käveli kadulla muisteli edellistä kesää, silloin hän oli käynyt matkalla Roomassa."

Proosassa näkee molempia aikamuotoja, preesensiä ja imperfektiä, kuvaamaan tapahtumahetkeä.

Silloin kun puhutaan yleispätevistä asioista menneisyydessä (jotka ovat totta myös puhehetkellä), käytetään perfektiä. Esimerkiksi:
"Saara mietti matkojaan, hän on matkustellut aika paljon. "

Nämä viittaukset (eli "takaumat") voivat olla useammankin kappaleen pituisia, mutta jos eri aikatasot ovat eri luvuissa, niin silloin on järkevintä käyttää pääsääntöisesti yhtä aikamuotoa (eli sitä imperfektiä). Silloin kun siinä on viittauksia taakse päin, käytetään taas sitä pluskvamperfektiä.

Lue lisää

Kiitos! Nuo perusperiaatteet olikin tiedossa, mutta silti jotenkin hapuilen tämän kanssa. Lähinnä mietityttää, ettei lukijalle jää liian epäselväksi, mikä on nykyisyyttä ja mennyttä. Mutta tuo viimeinen kappaleesi auttoi ja taidan pitäytyä imperfektissä, täytyy vain pitää huolta muilla tavoin, että lukija pysyy kärryillä.

Romaanissani siis kerrotaan päähenkilön tarinaa nykyhetkessä, mutta rinnalla kulkee myös pikku hiljaa avautuva tarina siitä, miten päähenkilö on joutunut nykyiseen tilanteeseensa.

Tämä olisi ihan hyvä idea, jos takaumat olisivat lyhyitä. Kursiivi n. 5-10 sivua kerrallaan ei ehkä ole paras ratkaisu. Täytyy tätä nyt vielä pohdiskella ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Ehkä nimeän menneisyysluvut ”vuosi sitten”, ”kymmenen vuotta sitten” tms.

Itse olen aina ollut huono muistamaan vuosilukuja ja kirjat, joissa luvun nimi on vuosiluku, ovat olleet välillä sekavia, kun en ole muistanut edellisen luvun vuotta ja sitten ihmettelen, oliko tämä nyt siis ennen vai jälkeen tuon edellisen :D Siksi pelkkä lukujen nimeäminen ei ollut ensisijainen vaihtoehtoni, mutta katsotaan, miten tämä tästä nyt muotoutuu.