NYT! SUPER SARI kääntää Keuruun kasvukäyrät nousuun. Keulinkki on juuri palkannut Super Sarin, eli Sari Saarisen projektipäälliköksi. Keulinkki on aloittanut projektin ELINVOIMAINEN KASVU KEURUUN SEUTUKUNNALLA, jonka johtoon Sari on valjastettu. Jo vihdoin alkaa tapahtumaan!
Hankkeen tiivistetty sisältö: "Hankkeen avulla autetaan Keuruun ja Multian yrityksiä kriisistä nousemiseen. Lisäksi tuetaan pienten alle 5 henkilöä työllistävien yritysten yrittäjien jaksamista. Hankkeen avulla luodaan yritysten palveluiden ja tuotteiden myymisen uusia tapoja, kuten esimerkiksi verkkokaupparatkaisuja. Lisäksi tavoitteena on löytää kolmelle yritykselle jatkaja. Toimenpiteisiin tulee osallistumaan vähintään 30 yritystä. Hankkeen tuotoksena syntyy Yritysten Kasvun portaat -toimintastrategia, joka jää Keulinkin käyttöön hankkeen päätyttyä. Toimintastrategia laaditaan yhdessä mm. Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy:n ja Witas Oy:n kanssa.
Projektipäällikkö Sari Saarinen, joka aloittaa tehtävässään 4.5.2020.
https://www.keulink.fi/elinvoimainen-kasvu-keuruun-seutukunnalla-ekss-hanke-sai-rahoituksen/
NO KYLLÄ NYT ALKAA ELINVOIMAINEN KASVU KEURUULLA ! ! !
23
1477
Vastaukset
- Anonyymi
tais vihdoinkin löytää sen helmitaulun jolla sai laskettua että campuksella ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia menestyä.
- Anonyymi
Keuruun pitää lisätä velkaa, velkaa, velkaa......
- Anonyymi
Mistä tuo vieteri-Sari pomppaa aina hankkeiden vetäjäksi. On ollut Hubikkia, Viikinlahti campusta, kaupunginhallituksen jäsenyttä, mutta tuloksena julkisuuden hakuisuutta ja tyhjää hyänuskoisuutta.
- Anonyymi
Pyrkyri!
- Anonyymi
Vielä on Hippoklinikka Jyväskylässä, minne lähti Hubikista.
- Anonyymi
Intresanttia on miksi aina sama henkilö on nosteessa? keitä on taustalla?
- Anonyymi
Nyt lähtee Keuruu ennen näkemättömään nousuun ja velatkin on saatavia.
- Anonyymi
Tässä makua edellisestä keulinkin hankkeesta varuskunan alueelta, jotta yritykset lähtevät lentoon omin siivin!
"Keurusselän luoteisrannasta Keurusselän veturi (Viila -hanke)
Toteuttaja: Kehittämisyhtiö Keulink Oy
Tuen muoto: Yleishyödyllinen hanketuki
Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus
Toteutusvaihe: Käynnissä
Rahoitusohjelma: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Hanketyyppi: Yhteistyöhanke
Toteutusalue: Keuruu, Multia
Kustannusarvio: 97 399,20 €
Julkinen tuki: 60 %
Kuvaus:
Kehittämisyhtiö Keulink Oy hakee Keski-Suomen ELY-keskukselta Keuruun varuskunnasta kokonaisturvallisuuden koulutus- ja tapahtumakeskus ¿ esiselvityshankkeen jatkohankkeelle rahoitusta Keurusselän luoteisrannasta Keurusseudun veturi (Viila) ¿hankkeena. Hankkeen kesto on maksimissaan 1.1.-31.12.2019. Hankkeelle on haettu rahoitusta Keski-Suomen ELY-keskukselta sekä alueella toimivilta, hankkeeseen sitoutuneilta yrityksiltä. Hankkeen hallinnoija on Kehittämisyhtiö Keulink Oy. Hankkeella on kaksi kokoaikaista projektityöntekijää (projektipäällikkö ja projektisuunnittelija). He työskentelevät Viila ¿hankkeessa 6 kk kokoaikaista työpanosta vastaavan määrän. Hankkeen tavoite: HANKKEEN JÄLKEEN ALUEEN YRITYKSET JA TOIMIJAT ¿LENTÄVÄT OMIN SIIVIN¿ eli ovat voimaantuneet jatkamaan verkostomaisena toimintaympäristönä kasvumoottori ¿mallilla. Alueelle on kehittynyt uusi Keurusselän luoteisranta ¿klusteri. Viila -hankkeen perustehtävät: I Löydetään alueelle Kasvumoottorina toimiva taho, joka ottaa kokonaisvastuun palveluiden kehittämisestä pitkällä tähtäimellä (Kasvumoottori ¿toimija) II Alueen yritysten Kasvumoottori ¿malli syntyy ja jää elämään alueen toimijoiden kesken III Alueen yritysten liiketoimintaverkosto konseptoidaan, vastuullistetaan ja se jää elämään IV Löytyy uusia palveluiden käyttäjiä koti- ja ulkomaisesta kohderyhmästä V Uusia toimijoita sijoittuu ja integroituu Keurusselän luoteisrantaan VI Esiselvityshankkeen aikana tehty tiedotusmateriaali jalostuu koti- ja ulkomaalaisten kohderyhmien tavoittamiseksi VII Löytyy toimivammat keinot tiedottamiseen, varauskäytäntöön yms., joissa voidaan hyödyntää tarvekohtaisesti erityisesti digitalisaatiota. VIII Alueen kasvumoottori ¿yritys löytää parhaat ja tehokkaimmat rahoituskanavat esim. koirien koulutusradalle, majoitustilainvestointeihin yms. IX Turvallisuus- ja koulutusalan toimijoiden kanssa rakentuu yhteistyön malli, joka jää elämään hankkeen jälkeen. Hankkeen toteutusaika on 01.01.2019 - 31.12.2019
Yhteystiedot:
www.keulink.fi"- Anonyymi
Ihan täyttä fuulaa. Kyllä on olemassa näköjään löysää rahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan täyttä fuulaa. Kyllä on olemassa näköjään löysää rahaa
Kullä on hyvät hankeet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan täyttä fuulaa. Kyllä on olemassa näköjään löysää rahaa
Löysää rahaa irtoaa tarvittaessa myös ELY-keskukselta ja Vesuri-ryhmältä. Toteutusalueeksi Keuruu, niin johan löytyy.
http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/hankerekisteri - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löysää rahaa irtoaa tarvittaessa myös ELY-keskukselta ja Vesuri-ryhmältä. Toteutusalueeksi Keuruu, niin johan löytyy.
http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/hankerekisteriRahnaa on tarjottimella.
- Anonyymi
Tämän projektin projektirahat kun on syöty on korkea aika lopettaa koko Keulinkki.
- Anonyymi
Mitä olisi elämä ilman Keulinkkiä? minä vaan kysyn?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä olisi elämä ilman Keulinkkiä? minä vaan kysyn?
Jyväskylässä lakkautettiin kehitysyhtiö JYKES. Kukaan oikea yrittäjä ei edes huomannut ettei Jykesiä enää ole. Ainoa huomio joillakin oli tyhjänpäiväisten Jykesin sähköpostien loppuminen.
- Anonyymi
Löysää rahaa nämä osaa lypsää! Tukirahoilla maksaa palkan
ja hyvänkin itselleen! ja tolppa kun lypsetty tyhjäksi niin uutta matoa koukkuun
muistatte varmaankin tuon haapamäen talotehtailu pelleilyn
petäjävesikin rakenti tälle verovaroin ison tontin
Sipilän lepsut tässä oli .....- Anonyymi
Keulinkki on Keuruulle kruununjalokivi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keulinkki on Keuruulle kruununjalokivi.
Ruusut YKKÖSET & PAIKKAKUNTALAINEN lehdille.ku eivät kirjoittele,esim, Jykes,Jämsek,cambuksesta,sarakallioista,hippoklinikoistahubekeista,eikä keulinkeistä, risut SK lehdelle, em,on hyvä kärpäslätkä.ja ulkohuusiin.
- Anonyymi
Projektipäällkön paikalle oli Kentalan mukaan 4 vaihtoehtoa, joista Saarinrn valittiin. Ketähän nämä muut olivat?
- Anonyymi
Keulink on hyväveli-kerho, joka jakaa työpaikkoja yrityselämää osaamattomille Kentalan kavereille ja heidän puolisoilleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keulink on hyväveli-kerho, joka jakaa työpaikkoja yrityselämää osaamattomille Kentalan kavereille ja heidän puolisoilleen.
Normi toimintaa.
- Anonyymi
Joko hallitus on tilannut jokavuotisen lausunnon Suomesta maailman vähiten korruptoituneimpana maana? Montako kymmentä miljoonaa euroa siitä lausunnosta maksettiin?
- Anonyymi
Totta maksettiinpa hyvinkin, ehkäpä, sillä minkä olisikaan parempi suoja muuri julkiselle korruptio rikollisuudelle, kuin maksetut tutkimukset..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057