Olenko ainut elämään pettynyt?

Anonyymi

Nyt kun on ollut hiljaista, on tullut mietittyä elettyä elämää. Ikä huitelee 5 kympin paikkeilla.

Kaikki on mennyt oikeastaan pieleen, mikään ei ole onnistunut. Olen tehnyt vain paskaduunia, eli alisuoriutunut. Nyt voin jotain tehdä etänä, mutta kortisto jo kutsui.

Lapsia ei ole, vaimoni oli kammottava narsisti. Uusi rakkaus kuoli. Kun illalla menee nukkumaan, on masentunut olo, kun herää on masentunut olo. Päivät menee samaa harmaata rataa.

En ole masentunut, vaikka olo on sellainen, mutta elämällä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Saan oikeastaan iloa tästä koronasta, kuolema on aina tasa-arvoinen. Multiin menee menee köyhä ja onneton kuin rikas ja onnellinenkin. Mitä täällä elämme? Mitättömät 70-80v keskimäärin. 100 vuoden päästä meitä ei muista kukaan. Useita ei edes eläessään muista kukaan.

Mitä ihmeen järkeä tässä kaikessa edes on? Miksi minun piti edes syntyä, en olisi halunnut!

Onneksi ruumiskonteissa on vielä tilaa!

75

922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Konteissa kyllä tilaa riittää!

      Vaikea sanoa äkisti mitään. Se voi se kuolo kelle tahansa tulla milloin vain.

      Lainaan tässä Lutheria, vaikka eihän tämä sinua lohduta.

      "jos tietäisin kuolevani huomenna, istuttaisin tänään omenapuun"

      Elämä on jotenkin suoritettava. Loppuun.

    • Anonyymi

      Et varmaan ole ainut, joka on miettiny juuri, noita samoja asioita.

    • Anonyymi

      Täällä samat ajatukset ihan joutas konttiin riittää tämä toisten sylkikuppina olo

    • Anonyymi

      Pitäisi perustaa konttikerho :)

      Tähän ketjuun voisi asiallisia ajatuksia laitella, toivottavasti ylläpito ei sitten tätä heti poista. Tai sitten hörhöt tule mekastaa.

      Mulla ollu samat fiilikset, työ nyt meni ja nurmeksessa, mistä sitä nyt tässä tilanteessa saisi? Ei mistään.

      Olisipa edes perhettä, ne joilla on lapsia, on iloisessa asemassa. Paitsi jos on lapsia, jotka vain perintöä odottelee, niitä on paljon :( Kun lapsetkin vaan kärkyy, et pääsee nokkimaan perintöä. Nehän on aivan innoisaan tästä koronasta. Ei tietty kaikki.

      Ei mulla muuta, eikun synkistelemään.

      • Anonyymi

        Kaikilla tulee tuo hetki, ettei kuulu enää työmarkkinoille. Jollekkin tulee monta kertaa elämänsä aikana.
        Ei siinä auta muu kuin pitää itsensä liikkeessä ja tehdä itselle päivärytmi. Tuolla pärjää aika pitkälle ensialkuun.

        Jenkeissä on sellainen kulttuuri, että jos on ollu yli 5 vuolla firmassa töissä, niin se katsotaan firmalle jo rasitteeksi. Eli se ei tuo talolle mitään uutta ja katsotaan jo että taantuminen on alkanu.

        Suomessa on toinen kulttuuri, painetaan saman katon alla kymmeniä vuosia. Sitten vasta lopetetaan kun kontti häämöttää horisontissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikilla tulee tuo hetki, ettei kuulu enää työmarkkinoille. Jollekkin tulee monta kertaa elämänsä aikana.
        Ei siinä auta muu kuin pitää itsensä liikkeessä ja tehdä itselle päivärytmi. Tuolla pärjää aika pitkälle ensialkuun.

        Jenkeissä on sellainen kulttuuri, että jos on ollu yli 5 vuolla firmassa töissä, niin se katsotaan firmalle jo rasitteeksi. Eli se ei tuo talolle mitään uutta ja katsotaan jo että taantuminen on alkanu.

        Suomessa on toinen kulttuuri, painetaan saman katon alla kymmeniä vuosia. Sitten vasta lopetetaan kun kontti häämöttää horisontissa.

        Sieltähän se kaikki paha muka "hyvän nimissä" on levinnyt juuri sinne, minkä maan päättäjiä tällainen orjuuttaminen ja ihmisarvon aleneminen miellyttää.


    • Anonyymi

      Yleisesti ottaen eri tasolla olevista päättäjistä suuri osa on vain oman- tai puolueensa etua tavoittelevia pikkukonnia, jossa yhteinen etu usein unohtuu. Tällä tyylillä tuhlataan vain vähäisetkin voimavarat asuinympäristömme hyödyllisessä kehittämisessä ja tuotetaan närää ihmjsten keskuuteen.

      • Anonyymi

        Olet täysin oikeassa. Mutta mitä se auttaa, jos joku Li vilauttelee (olematonta) satasta.


      • Anonyymi

        Just näin. Helsingistä on tullut näiden päättäjien mielesta "koko Suomi". Nukkehallituskin näyttää olevan vain joidenkin muiden naruissa kulkevia ns. "päättäjiä", joita en voi tuntea, koska heiltä ei kysytä kunkin omaa , todellista mielipidettä. Näin on näreet suomen demokraattisessa Helsinki-valtiossa.


    • Anonyymi

      Hyvä ja asiallinen aine.

      Konttiin tekisi mieli Mut joku raja sentään. Tai en tiedä.

    • Anonyymi

      Elekää nyt heti konttiin! Hyvänen aika!

      • Anonyymi

        Onko sielläkin rajoitus ei ote vastaan jos työtön mt. Ongelma tai juoppo. Juhannus tulossa vois kokossa tietysti polttaa ei kuluja mutta hajut tietysti ongelma parempaan piiriin haisisi


    • Anonyymi

      Kyllä kontteihin pääsee, ei ole rajoituksia ;) Kontit on valmiina meitä kaikkia varten.

      Mä yritin käänteistaktikkaa. Oikeen herkuttelin pahoilla uutisilla, sodilla, nälänhädällä, koronalla.. katsoin kauhufilmejä -ja kaikkea ahdistavaa. Homma toimi hetken, pysty aina sanomaan, että aina voisi mennä huonomminkin/joillain menee vielä huonommin. Hetken se toimi, mutta vain hetken. Ei se kuitenkaan toimi pitkällä juoksulla.

      On tylsää sanoa tämä, mutta koira/kissa kaveri on hyvä apu. Itse otin kissan. Kun tuo karvapallero nuolee naamaa ja aamulla tulee tulee kainaloon kiehnää, ei voi olla niin paatunut olo, ettei edes vähän hymyilyttäs. Tai tietysti voi olla. Toisen kauroja ei kannata omalla kapalla mittailla...

    • Anonyymi

      Kissa-apu on ihan hyvä, kunhan ei ota vaan kesäkissaa ja jätä syksyllä heitteille.

    • Anonyymi

      Ikävä aihe.

      Itse vain "suoritan" elämääni :(
      Kissa voisi olla hyvä idea, tai koira.

      Kyllä tää korona muuttaa koko maailmaa. Mikään ei ole enää kuin ennen. Ikinä. Eikä tule olemaan. Talous sakkaa todella rumasti, jokut senkun rikastuu tällä, suurin osa alkaa kertätä tölkkejä puskista, että saa ruokaa.

      • Anonyymi

        Kyllä sitä yksinäisyyttä on paljan, monet hankkii koiran, huomaa kun jalkakäytävän reunat näyttää aika karmeelta keväällä.
        Mutta kyllä koiralla saa elämän täytettä ja onhanse mukava kaveri.


    • Anonyymi

      Ruttotauti teki aikoinaaan saman, mut se o ehkä vähän eri juttu, kuitenkin.

    • Anonyymi

      Et todella ole ainoa 50-v...minulla lapsuus ja nuoruus pelkkää kurjuutta ja selviytymistä päivästä toiseen kylmien tunnevammaisten ja alistavien vanhempien takia.Ymmärsin jo lapsena ettei itkulla saa maailmassa mitään.Aikuisena huonoja valintoja miesten suhteen.Karmeita työpaikkoja sairaissa työyhteisöissä.Ja kirsikkana kakun päällä 10 vuoden sisään 2 syöpää,joista toisesta en enää kykene normaaliin elämään psyykkisesti tai fyysisesti.Uusimisriski korkea ja terveen paperit tulevat aina vain kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.Kontrollista toiseen vuodesta toiseen.Raha-asiat menneet persiilleen sairastumisen myötä.Taidan olla ainoa jota korona ei pelota tai vaikuta elämääni mitenkään.Olen jo niin väsynyt ja turta kaikesta muusta.Päivä kerrallaan raahustetaan ja yöllä jos saa nukuttua uni hetkeksi armahtaa.

      • Anonyymi

        Voi :(

        Koita pärjätä miten kykenet.


    • Anonyymi

      Kiitos koronan, mä sain potkut töistä. Ei ole enää töitä.

      Eniten mua ärsyttää kaiken maailman talosneuvojat, jotka sanoo, että tottakai jokaisella pitää olla joku he****tin 3kk puskuriraha. Että joo. Mistän sen rahaston saisi.

    • Anonyymi

      Jokainen vapaaehtoinen kuolema on voitto maapallolle. Kouluissa keskustellaan ihmisen tulevaisuudesta ja miten löytää oma paikka yhteiskunnasta. Myös vapaaehtoinen kuolema pitäisi tuoda esille kestävän kehityksen tiellä. Ruumiskontit ovat kuitenkin liikaa resursseja tuhlaava tapa. Biojätepisteissä voisi olla ruumispussit, johon jokainen voi halutessaan kömpiä ja pussi suljetaan sisältäpäin. Tämä aktivoisi rauhoittavan kaasun, joka vie tajun nopeasti. Tukehtuminen ei aiheuttaisi kärsimystä. Pussissa olisi myös pieni lähetin jätelaitoksia varten, jotta käytössä olevat pussit voidaan nopeasti vaihtaa tyhjiin. Puhelinsovelluksen kartalta voit katsoa vapaat ruumispussit. Sovelluksella voi myös jättää viimeisen viestin pussin sisältä löytyvän QR-koodin avulla. Väärinkäytöksien varalta jätekuski tarkastaa pussin ruumiin ennen kuin hyväksyy viimeisen viestin julkaistavaksi.

      • Anonyymi

        No eikö jo kansalaisaloite kannattaisi asian tiimoilta käydä vääntämässä?


    • Anonyymi

      Jaha, haipolassa alko lomat taas.

    • Anonyymi

      Jos tietäisi kuolevansa huomenna niin ei enää silloin mitään helkkarin omenapuita kannata mennä istuttamaan.Eikä edes perunan taimia.

      • Anonyymi

        Tottakai kannattaa pottua pistää maahan kasvamaan. Jos käy niin huono munkki, että on syksyllä vielä elossa niin saapahan uutta pottua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai kannattaa pottua pistää maahan kasvamaan. Jos käy niin huono munkki, että on syksyllä vielä elossa niin saapahan uutta pottua.

        Se on aikamoinen arvonalennus elämässä. Jos joutuu luopumaan työpaikasta, jos ajokortti menee terveydellisistä syistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on aikamoinen arvonalennus elämässä. Jos joutuu luopumaan työpaikasta, jos ajokortti menee terveydellisistä syistä.

        Sitä se juuri on. Kun itse sen vielä pystyis sietämään mutta kyllä kylänjuorukellot pitää huolen et ei saa rauhassa edes kaupassa käydä kun nälvitään ja tietäen kerrotaan et miksi työ meni ja joutuu eläkkeelle. Vaikka tylttömänä ja syykin on toinen kyllä kylän kellot tietää tulevat ihan itselle asti kertomaan. Loukkaantuvat kun kieltää heidän tietonsa. Kyllä täältä joutas lähteä työvpimatoimistokin pitää vain pilkan kohteena. Syyt elää katoaa kaiken tämän johdosta.


    • Anonyymi

      Karavaani kulkee ja paska tippuu rattailta. Siinä mainio elämänohje ihmisille, joita vaivaa muiden ihmisten märinät ja mielipiteet.

    • Anonyymi

      Laitahan mersuusi ajovalot päälle, kun automatiikka puuttuu, eikä sihteerikään ole mukana antamassa ohjeita.

    • Anonyymi

      On meillä, sinulla ja myös toisella onnettomalla eli minulla elämälle tarkoitus. Tuo tarkoitus on minulle syy jatkaa juttelua taivaan isän kanssa eli rukoilla tietäen, että minua rakastaa kaiken alulle panevat voima, korkein kaikkivaltias Jumala. En ehkä usko kaikkea mitä Jumalasta sanotaan, mutta rukous avasi oven Jumalan yhteyteen uskossa ja se antaa sisältöä minun köyhään elämääni, josta muuten puuttuisi tarkoitus. Tuota tarkoitusta kukaan ei voi viedä eikä poistaa. Kaikki on minusta kiinni.

    • Anonyymi

      Työstä kun siirrytään pois, niin se tekee Suomalaisissa tavattoman kipeää.
      Naiset pärjää tuossa murroksessa miehiä paremmin.
      Minä luulen, että tuo kaikki johtuu meidän väärästä uskonnosta. Ev.lut uskonnossa on fanaattisia piirteitä, jotka Suomalaiset on ottanu omakseen.

    • Anonyymi

      Työstä pois siirtyminen esimerkiksi eläkkeelle on niitä elämän pienimpiä murheita. Huolestuttavaa on työttömyydestä kärsivien lapsiperheiden vanhempien jaksaminen, nyt vielä lisänä tämä Kiinasta tullut koronavirus riesana. Olisi siitäkin maasta riittänyt kauppojen hyllyille tuleva halpa rihkama.

    • Anonyymi

      Ikävä tilanne :(

    • Anonyymi

      Valot lyhyelle

      Nokka pystyyn!

    • BjörneborgsPilsner

      Lakkaa juomasta!

      • Anonyymi

        Vähän voisitte olla asallisia!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vähän voisitte olla asallisia!

        Jos olet avaaja, voisitko vastata rehellisesti kysymykseen "paljonko juot"?

        Useimmissa tapauksissa maailmantuska (Weltschmerz) johtuu juomisesta.


    • Anonyymi

      Et ole ainut etkä taatusti vika.
      Ohjeita ei ole antaa.

    • Anonyymi

      Mä hakkaan kaljatölkkiä auki ei auta, hakkaann lathermanilla, johan aukes.

      Ei tämmönen ole enää edes elämää, en suosittele.

    • Anonyymi

      No et varmasti ole ainut elämään tympääntynyt ikääntynyt. Olen itse miettinyt naisena ihan samoja asioita, joista kerrot. On tuntunut siltä, että ei meillä ihmisinä ole mitään muuta arvoa, kuin olla tehokkaita työntekijöitä työnantajille.
      Muistan esim. miten kun sain lapsen, ja koska en suostunut vauvan äitinä menemään heti äitiysloman jälkeen Nurmeksen kaljakuppilaan töihin, jossa muut masentuneet kävivät turruttamassa kaljan avulla olotilaansa, sain kahden kuukauden sanktion silloiselta työvoimatoimiston päälliköltä Kaikkoselta, "koska kieltäydyin työstä".
      No ei se sillä hetkellä haitannut, koska olin säästänyt asunnonostoon rahaa jo vuosia, joten elin niiden rahojen turvin.
      Suomessa tavan duunarin on tehtävä miten vastenmielistä työtä tahansa, kunhan hankkii rahaa kunnille ja valtiolle. Työn tekijän terveydellä ei ole väliä. Elin ei ole ihmisarvoa ja se itsemääräämisoikeuskin on käytännön tasolla vain näillä verovaroista saaduilla ns. viranomaisilla. Tämä on totuus Suomen hyvinvointivaltiosta.
      Nykyisin autotkin saastuttavat urakalla näitä maan alta pumpattuja myrkkyjä, ja näin myrkyttävät ihmisten asuinolosuhteet.
      PS. keskustaan jokainen tuo lapsensa kouluun omalla, joten kannattaisi miettiä, mitkä ne niitä todellisia saastuttajia ovat. Puhumattakaan siitä, että jokainen näyttää kulkevan töihin autolla, oli matka mikä tahansa. Kaivosmurske mustaa myös joka paikkaa, kun sitä levitetään kävely- ja autoteille.
      Kirkkokadun koivutkin ovat hirvittävän likaisia ja saastuneita, sillä se maanlainen myrkky taatusti leviää pieninpäänkin koloon.
      Minne ihmeeseen sitä muuttaisi vanhalla iällä, jotta ei tarvitsisi elää saasteen keskellä koko ikäänsä. Maatilatkin ovat muuttuneet "tehokkaan kannattavuuden nimissä eläinten kärsimystiloiksi ja niiden utarten koot - joista se maito sinne tölkkeihin tulee - keinotekoisesti kasvatetaan eri myrkkyjen avulla niin suuriksi, että näyttää siltä, etteivät lehmätkään voi liikkua niille luontaisella tavalla.

      Tästä maailmasta on tehty tekijöidensä mukaan "hyvinvointivaltioita", joissa tavan duunarit ovat vain sätkynukkeja näiden tekijöidensä naruissa - jokaista eläintä myöten.

      • Anonyymi

        Et ole katkera mutta kuitenkin?

        Meinaat, että sinut olisi pitänyt läpi elämän elättää kotiin ilman työvelvoitetta itsesi elättämiseen?

        Noh, nythän sinut elätetään kotiin.


    • Anonyymi

      Kaikkonen oli melekonen kekkonen.

    • Anonyymi

      Olet vielä nuori, kun olet vasta 50-kymppinen, mutta ajattelet 70-vuotiaan tavoin. Onhan elämässäsi siis "järkeä", koska osaat ajatella järkevästi ja tunnistat ongelmia ilman psygologeja - oletan.
      Olet oppinut kaiken, mikä elämän ja maapallon kannalta on järkevintä. Etkä myöskään rasita tämän ns. yhteisen maapallon liikakansoitusta.
      Olen lukenut erään tai erään amerikkaisen kirjoittaman kirjan, jossa tuotiin selvästi esille se tosiasia, että maapallo on todella niin ylikansoittunut, ettei maapallon resurssit riitä heidän ja meidän ruokkimiseen.
      Tosin ei kerrottu, että miten käy, kun maapallon sisältö toisaalla kaivetaan ja toisaalla pumpataan ylös. Mitä siitä seuraa? Onko maapallo pian musta pallo, jossa ei kasva enää mitään?! Olen nähnyt kuvia tällaisista paikoista, joten en kirjoita ns. lööperiä, kuten ennen tapana oli sanoa.

    • Anonyymi

      Mielenterveystoimistosta saa onnellisuuspillereitä!.

    • Anonyymi

      Halutessasi ennenaikaisen dementian, niin muista kitata olutta päivittäin.

    • Anonyymi

      Kiitokset ketjun otsikkon kirjoittajalle, hyvä aihe.

      • Anonyymi

        Juu lennokasta tekstiä oli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu lennokasta tekstiä oli.

        Mielenkiintoa herättävää.


    • Anonyymi

      Mulla on vähän sama olo, mikään ei oikeen ole kohdillaan. On melkeen mutta kun ei ole.
      Ihmisen kai ? luulisi kokevan onnelisuutta. Minullla tu o oli viimeksi nooin 20v sitten 🤔🤔

      Kun aamulla herään, olen onneton ja en suoraan sanottuna edes elä. Minä vain suoritan elämää 🙄

    • Anonyymi

      Onko siul samat ajatukset vieläkin?

      • Anonyymi

        Ei, kyllä nyt on alkanut naitattaa harva se päivä.


    • Anonyymi

      no muuta en voi sanoa ku että paskaduunia ei ole olemassa jonkun nekin on hoidettava ja palkan saa työstä,,,ja ihmiselle ei anneta enempää ku jaksat kanntaa,,vai miten se meni,,mutta yritä jaksaa kyllä meidän muidenkin pitää,,pidetään lippu korkealla suomen puolesta kyllä me tästäkin selvitään koronasta,

      • Anonyymi

        Paskaduuneja on olemassa aika paljonkin, muuta väittävät vain sellaiset joilla itsellään on mukavat konttorihommat ilman sen kummempia vastuita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskaduuneja on olemassa aika paljonkin, muuta väittävät vain sellaiset joilla itsellään on mukavat konttorihommat ilman sen kummempia vastuita.

        ihan vain kysyisin mikä on paskaduuni,..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihan vain kysyisin mikä on paskaduuni,..

        Huono palkkataso, työ itsessään ei anna yhtään mitään, surkea työilmapiiri, ei koulutusvaatimuksia. Tässä nyt muutamia kriteerejä paskaduunille.


    • Anonyymi

      Olet oikeassa, ei ole sinänsä paskaduunia. Mutta jos joutuu tekemään, syystä tai toisesta paljon omaa tasoa "alempaa" duunia, sillon se työ kyllä maistuu paskalle! Kyllä sitä tehdä voi, mutta onhan se turhauttavaa.

      Varsinkin vahenevat ja lapsetomat ihmiset on hätää kärsimässä. Kun kyky lopuu itsenäiseen elämään, odottaa joku esperin tai attendon tuohamisleiri. Sillä sitten makaat sängyssä paskat housuissa 24/7. Ja kun ei ole lapsia, jotka vähän kattos hoidon perään...

      • Anonyymi

        niin ja varsinkin nyt kun ei pääse tapaamaan omaisia ,,tsemppiä sulle töihin,,attendo muakin jo kutsuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin ja varsinkin nyt kun ei pääse tapaamaan omaisia ,,tsemppiä sulle töihin,,attendo muakin jo kutsuu

        Toivottavasti ei ☠

        Netflixin innoittaman katsoin sarjan mindhunter, se oli hyvä.
        Kiinnostuin, mikä ihmeen Ed Kemper. Youtube soimaan.

        Ei olisi pitänyt katsoa :( Voi jöses mikä... voiko edes kutsua ihmiseksi?
        Ei empatiaa, ei tunteita. harrasti seksiä (oraalista) äitinsä pään kanssa, joka oli jo leikattu irti torsosta. Uskomatonta! Oli kuitenkin älykäs, ja sen huomaa. Tai miten sen älyn nyt ottaa.

        En laita linkkiä, löytyy ihan nimellä 😣


    • Anonyymi

      ne ruumiskontit miksi ne on ylipäätään tuotu,,,no olen sitä mieltä että nurmes on hyvä paikka asua jo 60v ja enpähän muualle menis ja jutun aloittaittajalle luonnossa liikkuminen auttaa se on täällä koivujen karjalassa mahdollista mieli lepää ku kävelee metsässä ym.

      • Anonyymi

        Ne kontit on vitsi, yhtään konttia ei ole. Oletko ihan kartalla????


    • Anonyymi

      Nurmes on hyvä paikka asua, töitä vaan ei oikeen enää ole.

    • Anonyymi

      Mä elän ihan rajoilla.
      Kuuntelen wintersunia, ja mietin, mitä väliä enää.

    • Anonyymi

      Apua saa aina, elää nyt hyvänen aika naruun menkö!

    • Anonyymi

      Nuorillakin voi olla paha olo, perheet on repaleisia, jos niitä edes enää on! :(

      Kun jo joku 15v jantteri pohtii tällasia, olisi saatava apua jantterille. Nopeasti.

      Ei ne kaikki ole mitään huumeidenkäyttäjiä, tai narkkarin alkuja, on vaan heti alkuunsa kaikki mennyt päin persettä.

      Ne pitäisi heti saada hoitoon, saamaan apua. Niistä saa kelpo ihmisiä. Tuottavia kansalaisia.

      Me vanhukset, meistä ei kukaan enää välitä ja onko väliäkään, konttiin vaan.

    • Anonyymi

      Jos ei ole töitä, eikä näinollen töissä pääse väsymään. Niin voihan sitä tehdä kaikkea turhaa. Ajaa vaikka pyörällä 20km lenkin ja tuon lisäksi, kävelee 8km kyllä jäsenissä tuntuu, tuon tekee päivittäin, niin illalla uni tarttuu hyvin.

      Jos päivä täyttyy kun kuuntelee näppäimistön ropinaa, päivästä toiseen. Niin kyllä se raskaaksi käy, turhautuu se on selvä se. Kroppa kapinoi kovasti vastaan ja elo ei oikein maistu.

      Kyllä sinne mullansyönttiin ja konttiin keretään ei sinne tarvitse kiirehtiä. Antaa luonto hoitaa sen hetken.

    • Anonyymi

      Nurmekseen on tehty luontoon hyviä lenkkeilyreittejä, esimerkiksi Hyvärilän Matkailukeskukselta voi lähteä kävellen tai juosten suositulle Ellun reitille. Perillä voi isossa kodassa paistella vaikka mukana tuomiaan makkaroita tai kahvia hörppäillä. Niemen kärjen komealle kalliorannalle voi mennä vaikka auringon ottoon sään suosiessa, kylläpä illalla uni maistuu.

    • Anonyymi

      Mulla napurit aloitti varmaan 3 viikon, aivan huubassa. Voi sitä orinän määrää. Kaikki talossa on kyllästyneet. Ärinää, morinää ja semmoata joppotouhuu. Kauheeta huutoa jatkuvasti.

      Koska uuvuin siihen mölinään, sain hyvän vinkin. Laita niille aina jeesusteknoa kovalla, se kuulemma autaa kun ne alkaa mölistä.

      Ihme kyllä, ainakin nyt se se on auttanut! Haittapuolena se, että kohta minusta tulee uskovainen tällä menolla. Muut naapurit ei ole valittaneet, parempi näin, jos se autaa.

      Onneksi on kissa siteää, se ei ole moksiskaan. Se jo tietää, et nyt se alkaa. Käntää kylkeä.

      Touhu on tehonnut hyvä. Olen peruskristitty, itsekkin masentunut, niin on hyvä, että tämmöinen keino toimii. Monella tasolla.

      https://www.youtube.com/watch?v=Y3e_C3nf6JE

      Haittana, että biisi on aivokuoriainen, se jää päähän soimaan. Kun käy ostaa pekonia äsältä, niiin päässä vaan jeesus ota luokseni.

      Olisi kai aika lähte haipolaan.

    • Anonyymi

      Tuskanen olo, kävin kolilla ja se oli jees.
      En vaan keksi miksi enää elää. En vedä itseäni jojoon. Musiikkia ja masentavia elokuvia.

      Olisipa eses yksi ystävä :(

    • Anonyymi

      Jos nyt yrittäsit, kyllä me kaikki multiin päädytään :)

    • Anonyymi

      Hyvinvointi kun paranee, pahoinvointi senkun suurenee. Korona ei asioita helpota. Aika sinnillä moni menee.

      Helppo huudella, tärkeintä elämässä on muut ihmiset, ystävät. Että saa puhua, halata.
      Valitettavasti näin vaan ei ole kaikilla. Näin itsellänikin. Sosiaalisuus jää kaupan kassan tervehtimiseen. En edes ole vielä aivan seniori, 50v. Silti olo on välillä todella tuskainen. Nukun onnettoman huonosti.

      Muutin nurmekseen 5 v sittten, työn perässä ja kaipasin rauhaa. Työt meni koronan myötä ja rauhaa sain sitten koko rahalla, jopa niin paljon, että ei ole enää ketään, eikä mitään :(

      Nurmes on kaunis kaupunki, jopa upea. Mutta samalla juureton, historiaa ei pahemmin ole. Sen huomaa.

      Ulkoilu ja luonnossa liikuminen on ihanaa, mutta kun se menee siihen, että katselee, että onpas tuossa komia petäjä, siihen hirttäydyn, niin menee maku siihenkin hommaan.

      Miksi ei voi olla jotaan paikkaa, mihin elämän murjomat voisi vaikka kerran viikossa kokoontua?

      Kissaa suosittelen minäkin, tai koiraa. Kummasta nyt tykkää. Itselläni ainakin auttaa kun tuo karvakasa hyppää yöllä syliin ja alkaa hurista. Sillon tulee tunne, että on edes jolleen tärkeä (vaikka ei ole, eihän kissat silleen ajattele)

      Ostin jopa älykellon. Se alkaa tärisee ja herjaa, jo makoilee liikaa soffalla. Kun liikentii, se ilahtuu ja tulee kannustavia vistejä. Noloo? juu on. Mut tuntuu, että edes joku välittää. Kello. Säälittävää.

      Vaikka tämä onkin tyhjää näppäimistön ropinaa, onneksi on edes tämä, ilman tätä ei olisi mitään! Musiikin suoratoisot, kissavideot, kaikki on aina läsnä, vaikka ihminen olisi se tärkeintä. Mut kun ei ole ketään :( Siksi voi vaikka yö käyttää katselemalla ihmisiä joilla on elämää. Olen katsellut erään ruotsalaisen rekkatytön touhuja. Hän osaa ja selvästi nauttii siitä mitä tekee. Harva duunri amattiin juminut nimitäin ollenkaan nauttii työstään. Mutta jotkut osaa ottaa ilon irti. Kaikki ei osaa. Minä en osaa.

      Kiitos, ei minulla oikeastaan muuta.

    • Anonyymi

      Mä ostin teslan, kun masentaa. Nyt masentaa vielä enemmän :(

    • Anonyymi

      Aika ahdistunut olo, toivotaan, että helteet ei tule tännä, vaikka tuleehan ne.

    • Anonyymi

      Ahdistaa kovasti, ei yhtään ystävää. Olisi kiva puhua, mut ei oo ketään :(

    • Anonyymi

      Miten saat nukuttua, näin valosaan aikaan?

    • Anonyymi

      Mä otin kissan :)
      Tää on ilo!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      256
      2597
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1705
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      77
      1529
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1343
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1252
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1192
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      87
      1096
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1043
    9. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      107
      975
    10. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    Aihe