Lahjalistojen vastustajat

tyttönen vain

Heipä hei, te kaikki lahjalistojen vannoutuneet vastustajat! Olen osittain samalla kannalla kanssanne, ja ymmärrän perusteenne, mutta kerronpa tapauksen erilaisesta lahjalistatarpeesta.

Tuttavani, joka asuu ulkomaalaisen kumppaninsa kanssa tämän kotimaassa, menee ensi kesänä hänen kanssaan naimisiin Suomessa. Heillä on lahjalista liikkeessä, jolla on yhteistyökumppani myös heidän asuinmaassaan. Kuvio toimii niin, että lahjan ostajat voivat maksaa lahjansa liikkeessä ja saavat ojennettavaksi kuvallisen lahjakortin. Näin he siis myös näkevät, mitä antavat, lahja on hieman tavallista kortinläpyskää konkreettisempi. Tämä kuvallinen järjestely vaati pientä rahallista korvausta ja ystävällistä askartelijaa liikkeessä. Pariskunta lähtee Suomesta suoraa häämatkalle ja palaa häämatkalta kotiinsa, joten esimerkiksi astioiden kuljettelu tällaisella reissulla olisi vähintäänkin hankalaa. Kotiin päästyään he voivat hakea lahjaksi saamansa tuotteet liikkeestä lahjakortteja vastaan. Listan ulkopuoleltakin saa tietysti ostaa lahjoja, mutta olemuksestaan riippuen ne saattavat joutua odottamaan Suomessa parin seuraavaa visiittiä.

Ei kai kukaan tällaista järjestelyä voi vastustaa?

5

1105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voikaan

      hyvä perustelu, mutta kovin marginaalinen tapaus.

      • tyttönen vain

        Juu, en tuolla tapauksella tarkoittanutkaan että lahjalistojen pitäisi olla ok kaikissa tapauksissa =)

        Minusta vielä vuosi tai pari sitten lahjalista kuulosti ällöttävältä kerjäysmeiningiltä. Mutta nyt asiaa tarkemmin mietittyäni tuli mieleen, että ihmiset tuntevat nykyään toisiaan hyvin huonosti. Läheisetkin sukulaiset. Silloin lahjalista, jota en kyllä omalla kohdallani käyttäisi, helpottaa varmasti erityisesti sitä lahjan hankkijaa.

        Mutta ei kuitenkaan aleta tästä tässä yhteydessä väitellä, eiköhän niitä periaatteellisia keskusteluja ole tällä palstalla jo tarpeeksi.


    • mutta

      Kukin tyylillään. Itse pidän hyvänä vaihtoehtona ilmoittaa, että lahjat ja lahjarahat on sivusekka, ja tarkoitus on juhlistaa päivää olemalla yhdessä tärkeänä päivänä läheisten ihmisten kanssa. Eli vieraiden osallistuminen juhlaan on jo lahja sinänsä..

      • tyttönen vain

        Olen aivan samalla kannalla!! Mutta kun vieraat niitä lahjoja kuitenkin ostavat, vastusteluista huolimatta ainakin osa, niin joskus silloin saattaa olla lahjalista paikallaan.

        Kuitenkin olen kanssasi enemmän kuin samaa mieltä, että vieraiden läsnäolo on ehdottomasti se ainoa tärkeä pointti!


      • in.na

        Ajatusta en kritisoi, mutta se tuntuu, hullulta, että sitä täytyy kutsuissa oikein julistaa. Itselleni tulisi mieleen, että mikä hääparin todellinen viesti mahtaa olla, sekö, että ovat muita hääpareja kunnollisempia, ottaisin sen ikäänkuin vastavetona niitä kohtaan, jotka lahjalistan julkaisevat. Että ajatuksena ei niinkään ole se oma ajattelutapa, vaan sen asian mainitsemaan pääseminen.

        Ei, meille ei tule lahjalistaa, en sen takia ottanut kantaa.

        Sen haluan vielä sanoa, että ei ne lahjat joita ihmiset haluavat antaa, ole mitenkään siitä pois, että tarkoitus on juhlistaa päivää olemalla yhdessä tärkeänä päivänä läheisten ihmisten kanssa. Se viime kädessä on varmaan meillä kaikilla hääjuhlan ensisijainen tarkoitus, lahjalistalla tai ilman.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1073
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      515
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      36
      509
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      467
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe