Suomen ahmakanta?

Onkohan Suomen ahmakanta päässyt kasvamaan ylenpalttisesti, koskapa uutisissakin on niistä aiheita?

Luin tässä netti-iltiksestä, kun nyt tänäaamuna heräsin sianpieraisun aikoihin, että pari ahmaa oli ajanut ratsastajia takaa Iisalmessa. Ja viime syksynä, kun olin Kuhmon selkosilla teerimetällä, kuhmolaiset kertoivat ahmapesueen asettuneen taajama-alueelle aivan pikitien varteen n. kaheksan kilometrin päähän. Ja samat sembalosonaatit soivat myös Sotkamossakin, että taajama-alueilla viihtyvät.

Onkohan se kovinkin vaarallinen, jos yllättäen kohtaa sen?

7

273

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainakin pirkanmaalle se tuntuu asettuneen. Havaintoja on useitakin täälläpäin ja viimevuonna ahma kävi säännöllisesti haaskallani noin puolenvuoden ajan. Komeita riistakamerakuvia sain siitä tuhansittain.
      Eipä tuo lyllerö ihmisten kimppuun käy. Hienosti lähti kanustakin loikkimaan kun pariviikkoa sitten täälläpäin erehtyi kanuun.

      • Mistähän lienevät rohkaistuneet, kun 'ennenvanhaan' ahmaa ei päässyt näkemään edes vilaukselta selkosilla liikkuessa, niin arka se oli. Lieneekö muonapuoli alkanut vähenemään susikannan lisääntymisen seurauksena, että tulevat sen vuoksi ihmisten ilmoille.

      • Anonyymi
        Steyr kirjoitti:

        Mistähän lienevät rohkaistuneet, kun 'ennenvanhaan' ahmaa ei päässyt näkemään edes vilaukselta selkosilla liikkuessa, niin arka se oli. Lieneekö muonapuoli alkanut vähenemään susikannan lisääntymisen seurauksena, että tulevat sen vuoksi ihmisten ilmoille.

        Yleensä hyvinkin arka se on luonnostaan, omienkin kokemusteni valossa. Pakoon lönkyttelee ja välttelee paikkoja missä minkäänlaisia rakennuksia tai ihmisiä tai tuoreita ihmishajuja. Tosin sitten jossain määrin tottuu ajan myötä ihmiseen ja sen rakennelmiin sekä harvahkoon liikenteeseen elinpiirillään. Pesii Etelä- ja Keski-Suomessa kallioisiin kivilouhikoihin joka toinen vuosi, jos parittelukumppanin jostain löytää. Osa noista ahmoista on varmastikkin eläintarhoista tuotuja, osa naapurimaakunnista vaeltaneita. Osahan kukaties voi olla vaikka Venäjältä saakka, siellä kun meinaan riittää ahmoja. Alunperinhän ahma on asuttanut aina nykyistä Helsingin aluetta myöten, siis joskus todella kauan, kauan sitten. Omalla tavallaan vaikuttavan sykähdyttävä näkyhän se on luonnossa. Menee kuin tyhjää vain syvässä puuterilumessa. Yleensä mennä lönkyttelee omaan rauhalliseen tahtiinsa. Isot tassunjäljet siitä yleisimmin vain jää todisteeksi. Meillä päin niitä jokunen elelee. Koko seutukunnalla useampiakin yksilöitä. Jos vielä kanta kasvaa niin jossain vaiheessa rajoitettava on, aivan kuin muitakin kantoja. Mutta jos yksi tai kaksi on niin antaahan vaan mennä menojaan. Niille kyllä vielä ruoka riittää. Haaskoja syövät tunnetusti hyvinkin mielellään. Kulutus on melkoista kettuhaaskallakin silloin. Varattava "ahmavara". Tämmöisiä omat havainnot ja tutkimukset. Lukella sitten ihan omansa. Ne verovaroin teetetyt, joissa vääristelyjäkin turhan paljon esiinntyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Karjalasta ahma on sala metsästetty sukupuuttoon.
        Viisi...kolme vuotta sitten niitä näkyi useasti, vaan ei näy enää.
        Riistakamera kuvasi usein ja olen itsekin nähnyt niitä aiemmin, en enää.

        Ei välttämättä. Ei pidä tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä. Vallankaan jos varmuutta ei kerran ole. Onko siellä Pohjois-Karjalassa, (puhutaan nyt siis aikas laajasta alueesta) tarpeeksi sopivanlaista syötävää ahmoille? Nehän voi vaeltaa ruuan perässä vaikka toiseen maakuntaan, tai vaikka rajan toiselle puolelle kaus pitkälle. Muistan et valitelleet lintujen vähyyttä, poroja eikä peuroja siellä ei käytännnössä ole, ja kun myyrät sekä jäniksetkin alamaissa niin sillon ahman tapaiset pedot vaihtaa varmastikkin maisemaa. Yksittäisillä haaskoilla ahma ei omien kokemusteni valossa kovin montaa päivää pysy peräkkäin, vaikka olisi kuinka reilunlainen mättö edessä ja talvea pitkästi jäljellä- yleensä vetää napansa täyteen ja jatkaa kulkuaan.

    • Anonyymi

      Peuroille, kauriille, poroille on vaarallinen kovastikin. Pehmeän lumen aikaan tappaa 10-20 eläimen peuralauman helposti yhdettömiin. Varmasti saa hengen ponilta kun tappaa joskus hirvenkin. Jos sattumalta kohtaisi pittbull rotuisen koiran, niin koira tulisi tiensä päähän.

      Ahmalla on valtaisa puruvoima. Sus häviää puruvoimassa 3-0. Karhukin väistää noita leukoja haaskalla. Ihmiselle ahma ei jostain syystä tee mitään. Miten lienee oppinut ettei ihmistä kannata yrittää purra? Silti en suosittele mennä silitteleen metsässä ahmaa, meinaan että se käsi on entinen kertapuraisulla. Ahma puree läpi peuran kallonkin. Jos peura kääntyy päin ahmaa ja näyttää sarviaan, niin ahma hyppää sarville ja puree peuran sarvien väliin pääkallosta läpi. Kaikki hirven luut menee palasiksi ahman hampaissa.

      Hirvieläimen ahma tappaa yleisimmin puraisemalla niskanikaman palasiksi. Eläin halvaantuu liikkumattomaksi ja kuolema seuraa sitten aikanaan. Jos peuralauma, niin voi mennä pitkäänkin joidenkin peurojen osalta ennen kuolemista. Aikaa voi kulua jopa vuorokausia, Yleensä kuitenkin korppi pelastaa päivien kärsimyksistä seuraavana päivänä. Korppi tulee ja nokkii ensitöikseen peräsuolen esiin, henki lähtee peuralta kun sen peräpäätä sitten syödään.

    • Anonyymi

      Lieksan seuduilla metsästelen ja ahmahavainto viime syksyltä ja jälkiä tänä keväänä. Eli kyllä niitä jokunen ainakin on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1191
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      163
      1018
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      803
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      748
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      66
      744
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      636
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      626
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 51
      512
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      468
    17. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      466
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe