Maamme jakautuu voimakkaasti sen perusteella, kuinka paljon eri alueella asuvat asukkaat maksavat veroina Suomen valtion kassaan.
Esimerkiksi Helsingin asukkaat maksavat Suomen valtion keräämistä tuloveroista yli viidenneksen.
Valtion ansiotuloveroa maksaa verrattain pieni joukko suomalaisia – noin 1,4 miljoonaa.
----Helsinkiläisten maksaman veropotin osuus on suurempi kuin Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Keski-Suomen asukkailla yhteensä---
---Valtion tuloveroista lähes puolet maksetaan Uudellamaalla. ---
Vielä vuonna 2014 uusmaalaiset maksoivat 44,5 prosenttia valtion keräämistä tuloveroista. Vuonna 2018 osuus oli 47,4 prosenttia. Uusmaalaiset ovat tuntuvasti kokoaan suurempi veronmaksaja, sillä suomalaisista vain hieman yli 30 prosenttia asuu Uudellamaalla.
Uudenmaan rooli veronmaksajana korostuu sikälikin, että osa valtion keräämistä verotuloista jaetaan maamme kehitysalueiden asukkaiden ylläpitoon.
Maalainen, et voi vastustaa kehitysapua. Tajuatko?
Uudenmaan Tasavalta elättää sinutkin
25
398
Vastaukset
- Anonyymi
Helsingin tuotto-arvo -23 000e/percapita.
- Anonyymi
Helsingin lypsypitäjässä eletään sosiaalituilla.
- Anonyymi
Nimenomaan. Siellä sosiaalituista "maksetaan veroa".
Mistä mahtaa ne helsinkiläisten sosiaalituet ja asumistuet tulla?
Tuleeko ne ehkä velkarahoilla maksuun? Kukahan ne velat sitten mahtaa maksaa?
- Anonyymi
perässävedettävät agrimaakunnat ovat riippuvaisia etelän almuista...
- Anonyymi
Varmaan paikkakunan mahtavat luonnonvarat aiheuttavat nuo tulovirrat, aatelkaa nyt. Pinotavarastakin maksetaan 15e/kuutio - verot.
- Anonyymi
Huoltovarmuuskin lepää Uudenmaan harteilla.
Ei edes lepää maajussin omassa pöydässä ilman etelän tukia. - Anonyymi
Pari miljardia , noin, on tämä koronatukijättipotti. Niin kyllä sitä pakostikin jotai valuu tänne Peräkylliinkin. Hukkusitta rahoihin muuten.Jaanii, Finnairiin saatta kyllä menemään vaikka koko potin.
- Anonyymi
Tilastokeskus on laskenut, että 20 kilometrin rannikkovyöhykkeellä on puolet (48 %) Suomen kaikista työpaikoista, 74 % viennistä, 42 % väestöstä ja 20 % asukasluvun kasvusta 1990-2015. Suomen pinta-alasta se kattaa 8 prosenttia.
- Anonyymi
Paljos sitä rannikkoa on Helsingissä? Samalla julkiseen sektoriin holvatulla valtion tuella eläisi vaikka pihtiputaa kuninkaiksi, lisänä piilotuet infraan jne jne kulttuuriin.
- Anonyymi
Pohjanmaa elättää Suomen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohjanmaa elättää Suomen.
Olisiko menestyksen syy, että Pohjanmaan rannikolla kahvitkin on perinteisesti keitetty meriveteen?
- Anonyymi
Helsinkiläisten maksaman veropotin osuus on suurempi kuin Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Keski-Suomen asukkailla yhteensä---
---Valtion tuloveroista lähes puolet maksetaan Uudellamaalla. ---- Anonyymi
Eli yli puolet maksetaan muualla kuin uudellamaalla....!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli yli puolet maksetaan muualla kuin uudellamaalla....!
mm. Kannuksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mm. Kannuksella.
Mullikoululaisille on opetettu että maan talous lepää heidän vanhempiensa tukinavettojen tuotannon varassa. Ja tyhmimmät uskovat kun kuulevat saman tupailloissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mullikoululaisille on opetettu että maan talous lepää heidän vanhempiensa tukinavettojen tuotannon varassa. Ja tyhmimmät uskovat kun kuulevat saman tupailloissa.
Luonnonvara-alan opinnoissa ekonomia on kyllä hyvin olennainen oppiaine, ja siinä kyllä luotetaan ihan kylmään matematiikkaan, ei uskomuksiin. Tupailtoja taas ei ole ollut enää koko urani aikana, eli yli 30 vuoteen, että niiden opit on jo unohdettu, jos niissä niitä koskaan on annettukaan. Trollienkin kannattaisi päivittää argumentointiaan, jos haluavat viestilleen uhrattavan ajatustakaan.
- Anonyymi
Näin oli ennen, vaan kuinkas nyt kun on tämä tauti. Helsingin kaupunki taitaa olla Suomen suurin työnantaja. 4,7 taitaa olla aina vaan teollisen työn tekijämäärä tuola Suomen suurimman sellun vienti sataman paikkeilla.
Helskin seurun ansaintakuvio menee näin: Valtio ottaa velkaa, sitte rahat leviää sinne pääkaupunkiseurulle yhteiskunnan julkisten ja yksityisten palvelu, eli toistensa passaus ammattien kautta ja sitte jotkut ihmiset maksavat verojakin. Valtava osuus rahoista leviää myös kaikenlaisten sosiaalitukien kautta. Tuista päättävät ovat hyvis virois ja maksavat siten veroja.- Anonyymi
Samaa maalaisten schaissea aina vaan...
Kymmenissä kunnissa enemmistö työpaikoista rahoitetaan veroilla – katso kotikuntasi tilanne
https://yle.fi/uutiset/3-8459573 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa maalaisten schaissea aina vaan...
Kymmenissä kunnissa enemmistö työpaikoista rahoitetaan veroilla – katso kotikuntasi tilanne
https://yle.fi/uutiset/3-8459573Ainoa schaisse olet sinä....
Anonyymi kirjoitti:
Samaa maalaisten schaissea aina vaan...
Kymmenissä kunnissa enemmistö työpaikoista rahoitetaan veroilla – katso kotikuntasi tilanne
https://yle.fi/uutiset/3-8459573Muualla kuin Helsingissä maksetaan tuottamisesta. Helsingissä maksetaan kuluttamisesta. Ne harvat jotka maksavat ansioistaan ei siis lahjuksistaan.
- Anonyymi
Esimerkiksi sysmäläsille Lahden liepeillä on ollut vaikea niellä tietoa, että heidän mulli- ja peltotukensa tulevat helsinkiläisten maksamista veropoteista.
Samoin maalaiskunnan muutkin tuet ja panokset ovat pk-seudulta kerättyä rahaa. Sysmäläiset eivät vaan osaa pysyä navetoissaan hiljaa ja kiitollisina, vaan joku "viisaampi" aukoo päätän "koronapakolaisista" jne.
Tämän läyskyttäjän muuten tuntee kirjoitustavasta, jossa ei pilkkuja eikä pisteitä. Siis lätinää... - Anonyymi
Tässäkin ketjussa on huomionarvoista ettei agrit taaskaan kykene esittämään ainoatakaan kovaa faktaa puoltaman omia mielipidesössötyksiään.
Ainoastaan tupa-iltojen tasoista länkytystä..- Anonyymi
Esitä taas joku ikivanha tutkimus.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esitä taas joku ikivanha tutkimus.....
Tässäkin ketjussa on huomionarvoista ettei agrit taaskaan kykene esittämään ainoatakaan kovaa faktaa puoltaman omia mielipidesössötyksiään.
Ainoastaan tupa-iltojen tasoista länkytystä..
- Anonyymi
Agrit elätetään vaikka he itse kuvittelevat muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719787- 766780
- 286436
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996195Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv436069Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1045957- 635365
- 455090
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604420- 504020