Uudenmaan Tasavalta elättää sinutkin

Anonyymi

Maamme jakautuu voimakkaasti sen perusteella, kuinka paljon eri alueella asuvat asukkaat maksavat veroina Suomen valtion kassaan.
Esimerkiksi Helsingin asukkaat maksavat Suomen valtion keräämistä tuloveroista yli viidenneksen.
Valtion ansiotuloveroa maksaa verrattain pieni joukko suomalaisia – noin 1,4 miljoonaa.

----Helsinkiläisten maksaman veropotin osuus on suurempi kuin Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Keski-Suomen asukkailla yhteensä---

---Valtion tuloveroista lähes puolet maksetaan Uudellamaalla. ---

Vielä vuonna 2014 uusmaalaiset maksoivat 44,5 prosenttia valtion keräämistä tuloveroista. Vuonna 2018 osuus oli 47,4 prosenttia. Uusmaalaiset ovat tuntuvasti kokoaan suurempi veronmaksaja, sillä suomalaisista vain hieman yli 30 prosenttia asuu Uudellamaalla.

Uudenmaan rooli veronmaksajana korostuu sikälikin, että osa valtion keräämistä verotuloista jaetaan maamme kehitysalueiden asukkaiden ylläpitoon.

Maalainen, et voi vastustaa kehitysapua. Tajuatko?

25

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Helsingin tuotto-arvo -23 000e/percapita.

    • Anonyymi

      Helsingin lypsypitäjässä eletään sosiaalituilla.

      • Anonyymi

        Nimenomaan. Siellä sosiaalituista "maksetaan veroa".
        Mistä mahtaa ne helsinkiläisten sosiaalituet ja asumistuet tulla?
        Tuleeko ne ehkä velkarahoilla maksuun? Kukahan ne velat sitten mahtaa maksaa?


    • Anonyymi

      perässävedettävät agrimaakunnat ovat riippuvaisia etelän almuista...

    • Anonyymi

      Varmaan paikkakunan mahtavat luonnonvarat aiheuttavat nuo tulovirrat, aatelkaa nyt. Pinotavarastakin maksetaan 15e/kuutio - verot.

    • Anonyymi

      Huoltovarmuuskin lepää Uudenmaan harteilla.
      Ei edes lepää maajussin omassa pöydässä ilman etelän tukia.

    • Anonyymi

      Pari miljardia , noin, on tämä koronatukijättipotti. Niin kyllä sitä pakostikin jotai valuu tänne Peräkylliinkin. Hukkusitta rahoihin muuten.Jaanii, Finnairiin saatta kyllä menemään vaikka koko potin.

    • Anonyymi

      Tilastokeskus on laskenut, että 20 kilometrin rannikkovyöhykkeellä on puolet (48 %) Suomen kaikista työpaikoista, 74 % viennistä, 42 % väestöstä ja 20 % asukasluvun kasvusta 1990-2015. Suomen pinta-alasta se kattaa 8 prosenttia.

    • Anonyymi

      Paljos sitä rannikkoa on Helsingissä? Samalla julkiseen sektoriin holvatulla valtion tuella eläisi vaikka pihtiputaa kuninkaiksi, lisänä piilotuet infraan jne jne kulttuuriin.

      • Anonyymi

        Pohjanmaa elättää Suomen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjanmaa elättää Suomen.

        Olisiko menestyksen syy, että Pohjanmaan rannikolla kahvitkin on perinteisesti keitetty meriveteen?


    • Anonyymi

      Helsinkiläisten maksaman veropotin osuus on suurempi kuin Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Keski-Suomen asukkailla yhteensä---

      ---Valtion tuloveroista lähes puolet maksetaan Uudellamaalla. ---

      • Anonyymi

        Eli yli puolet maksetaan muualla kuin uudellamaalla....!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli yli puolet maksetaan muualla kuin uudellamaalla....!

        mm. Kannuksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mm. Kannuksella.

        Mullikoululaisille on opetettu että maan talous lepää heidän vanhempiensa tukinavettojen tuotannon varassa. Ja tyhmimmät uskovat kun kuulevat saman tupailloissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mullikoululaisille on opetettu että maan talous lepää heidän vanhempiensa tukinavettojen tuotannon varassa. Ja tyhmimmät uskovat kun kuulevat saman tupailloissa.

        Luonnonvara-alan opinnoissa ekonomia on kyllä hyvin olennainen oppiaine, ja siinä kyllä luotetaan ihan kylmään matematiikkaan, ei uskomuksiin. Tupailtoja taas ei ole ollut enää koko urani aikana, eli yli 30 vuoteen, että niiden opit on jo unohdettu, jos niissä niitä koskaan on annettukaan. Trollienkin kannattaisi päivittää argumentointiaan, jos haluavat viestilleen uhrattavan ajatustakaan.


    • Anonyymi

      Näin oli ennen, vaan kuinkas nyt kun on tämä tauti. Helsingin kaupunki taitaa olla Suomen suurin työnantaja. 4,7 taitaa olla aina vaan teollisen työn tekijämäärä tuola Suomen suurimman sellun vienti sataman paikkeilla.
      Helskin seurun ansaintakuvio menee näin: Valtio ottaa velkaa, sitte rahat leviää sinne pääkaupunkiseurulle yhteiskunnan julkisten ja yksityisten palvelu, eli toistensa passaus ammattien kautta ja sitte jotkut ihmiset maksavat verojakin. Valtava osuus rahoista leviää myös kaikenlaisten sosiaalitukien kautta. Tuista päättävät ovat hyvis virois ja maksavat siten veroja.

      • Anonyymi

        Samaa maalaisten schaissea aina vaan...

        Kymmenissä kunnissa enemmistö työpaikoista rahoitetaan veroilla – katso kotikuntasi tilanne

        https://yle.fi/uutiset/3-8459573


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa maalaisten schaissea aina vaan...

        Kymmenissä kunnissa enemmistö työpaikoista rahoitetaan veroilla – katso kotikuntasi tilanne

        https://yle.fi/uutiset/3-8459573

        Ainoa schaisse olet sinä....


      • Anonyymi kirjoitti:

        Samaa maalaisten schaissea aina vaan...

        Kymmenissä kunnissa enemmistö työpaikoista rahoitetaan veroilla – katso kotikuntasi tilanne

        https://yle.fi/uutiset/3-8459573

        Muualla kuin Helsingissä maksetaan tuottamisesta. Helsingissä maksetaan kuluttamisesta. Ne harvat jotka maksavat ansioistaan ei siis lahjuksistaan.


    • Anonyymi

      Esimerkiksi sysmäläsille Lahden liepeillä on ollut vaikea niellä tietoa, että heidän mulli- ja peltotukensa tulevat helsinkiläisten maksamista veropoteista.
      Samoin maalaiskunnan muutkin tuet ja panokset ovat pk-seudulta kerättyä rahaa. Sysmäläiset eivät vaan osaa pysyä navetoissaan hiljaa ja kiitollisina, vaan joku "viisaampi" aukoo päätän "koronapakolaisista" jne.

      Tämän läyskyttäjän muuten tuntee kirjoitustavasta, jossa ei pilkkuja eikä pisteitä. Siis lätinää...

    • Anonyymi

      Tässäkin ketjussa on huomionarvoista ettei agrit taaskaan kykene esittämään ainoatakaan kovaa faktaa puoltaman omia mielipidesössötyksiään.

      Ainoastaan tupa-iltojen tasoista länkytystä..

      • Anonyymi

        Esitä taas joku ikivanha tutkimus.....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esitä taas joku ikivanha tutkimus.....

        Tässäkin ketjussa on huomionarvoista ettei agrit taaskaan kykene esittämään ainoatakaan kovaa faktaa puoltaman omia mielipidesössötyksiään.

        Ainoastaan tupa-iltojen tasoista länkytystä..


    • Anonyymi

      Agrit elätetään vaikka he itse kuvittelevat muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe