Suunnittelemme taloa, ja olemme harkinneet kurapisteen tervetta.
Meillä on 5- ja 6-vuotiaat lapset ja toivottavasti yhden vielä saamme.
Tällä hetkellä asumme rivitalossa, jossa kurapistettä ei ole ja kuraa on kyllä kylppäri täynnä tällaisena kura-aikana. Ja kuravaatteiden rahtaus kylppäriin on oma touhunsa.
Kotieläimiä ei ole eikä tule, eli niitä varten ei ole tarvetta, mutta mietityttää onko kurapisteen käyttö niin lyhytaikaista, että kannattaako sitä laittaa.
Toinen kysymys on kurapisteen sijainti. Onko hyvä, että se on kodinhoitohuoneessa vai kannattaisiko laittaa tuulikaappiin?
Olen kuitenkin suunnitellut tuulikaapista normaalia isomman ja ehkä hieman vanhanajan kuistia vastaavan tilan, eli sinne mahtuisi reilusti kaappitilaa, ja pari tuolia ja pöytä, joissa voisi istuskella ja laittaa kenkiä jalkaan. Lisäksi uuden vauvan varalta toivoisin sinne mahtuvan myös vaunujen/rattaiden.
Eli olisiko mielestänne ajatusta laittaa myös mahdollinen kurapiste ko. tilaan?
Mutta missähän niitä huuhdeltuja kuravaatteita
kuivattaisi vai laittaisiko kura-altaan päälle kuivaustelineen?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä tällä hetkellä ei ole kurapistettä, niin sen kyllä huomaa.. Kaikki paikat rapaa täynnä. Eikä kyse ainoastaan lapsista, vaan kun omakotitalon pihalla tulee puuhailtua, niin aina on aikuisillakin kuraset saappaat.
Ollaan juuri tekemässä uutta taloa, ja sinne tulee ehdottomasti kurapiste. Itse sijoitan sen mielummin khh:een, jotta tuulikaappi pysyy siistimpänä. Sillon kuin on tarvetta pestä kuravaatteita tai jalkineita käytetään tulevaisuudessa khh:n ovea.
Vaunutkin tahtoo kurata aika paljon, enkä itse pidä hirveen siistinä tapana tuoda vaunuja tuulikaappiin, joten senkin puolesta sijoittelu sopii khh:een. Kunhan muistaa varata "vaunupaikan" sinne. Aika monesti vaunut tuodaan väkisin tuulikaappiin, jolloin kulku sisätiloihin vaikeutuu tai yksinkertaisesti sotkee siistejä ulkovaatteita. Itse olen tilat suunnitellut siten, että likaiset pihavaatteet ym viedään khh:een ja siistit vaatteet (sekä jalkineet) pidetään tuulikaapissa.
tee sinne kuistille kaappi jonka sisällä kura-allas vesipisteineen ja sen yläpuolelle ripustustanko, johon märät vaatteet ja lapset voi ripustaa kuivumaan, vielä puhallin aiakkatkaisukytkimellä niin vot!
aina sitä kuraa tulee vaikka lapset kasvaakin ja ainoa oikea paikka kurastopille on mahdollisimman lähellä ulko-ovea, mitä niitä savia ensin kammariin kantaa
Meillä on kodinhoitohuoneessa kurasyöppö heti sisäänkäynnin vieressä nurkkauksessa, joka on erotettu muusta kodinhoitohuoneesta puolikkaalla seinällä. Talvella ei ole juurikaan käytössä, mutta nyt kun kurakelit alkoivat on noussut arvoon arvaamattomaan (meillä 2 tenavaa päiväkoti-iässä). Kuraiset muksut voi nostaa suoraan ovelta suihkuun, ja lattia säilyy puhtaana. Samoin kun itse tulee kuraisissa kengissä, niin voi astua suoraan ovelta kurasyöpön päälle, ja riisua kengät siinä.
Puolikkaan seinän takana meillä on tankokaappi, jossa säilytetään "piha- ja remonttivaatteita". Kyrasyöpön yläpuolelle kiinnitettiin Ikean teräshylly, johon laitoin roikkumaan saman putiikin koukkuja. Niissä voi sitten kuivata kurahousut ja hyllyyn saa myös vaatteita henkareissa roikkumaan.
Kurasyöpostä tulee jonkin verran roiskeita, joten kannataa erottaa jotenkin muusta tilasta. Ja vaatii kyllä vedeneristykset viereisiin seiniin ja lattiaan.
kertoisitko millainen pohjaratkaisu teidän kodinhoitohuoneella on, sillä teidän kurapiste kuulostaa hyvältä. Meillä tulee rakentaminen eteen ja meillä on 5 lasta vanhin 13 ja nuorin juuri täyttänyt 3 joten kuraa/hiekkaa tulee vielä pitkän aikaa. Meillä on myös viljatila joten isännällekkin kurapiste on tarpeen ja kyllä itsellenikin.
Meillä on aika tilava kodinhoitohuone n. 12 m², mikä on osoittautunut käytössä hyväksi ratkaisuksi. Tila on n. 3*4 m. Ulko-ovi ja "sisä-ovi" ovat vastapäätä toisiaan lyhyemmillä seinillä ja tämän kulkuväylän lisäksi jää myös muuta lattiatilaa.
Kurasyöppö on heti kodinhoitohuoneeseen ulko-ovesta tultaessa oikealle seinustalla. Sen verran etäisyyttä oveen on, että aikuinen joutuu vähän harppaamaan astuessaan suoraan ritilälle. Ritilän oikealle puolelle (nurkkaan) jätimme sen verran tilaa, että siinä mahtuu pitämään kenkiä ja on sitten helposti putsattavissa.
Kurasyöpön vieressä oleva puolikas seinä on laatoitettu, samoin kuin kaikki muutkin seinät sekä lattia. Sen vieressä olevalla seinällä on korkeita 60 cm leveitä kaappeja sekä lämminvesivaraaja. Vastakkaisella seinällä on sitten ylä- ja alakaapit, allas ja pesukone. Työtaso jatkuu kulman yli ulkoseinälle, jossa on ikkuna.
Toiseen nurkkaan jätimme tilan pyykinkuivaamiselle.