Pöpöpesäkkeet

Vielä ainakin pari vuotta sitten oli kiertämissäni hoitopaikoissa tapana pukukopin jälkeen viedä omat eväät henkilökunnan jääkaappiin, ja siitä sitten astella suoraan sorvin ääreen. Eikä kukaan pessyt käsiään missään vaiheessa. Olisipa mukava tietää onko koronan myötä mikään muuttunut. Meinaan että se jääkaapin oven kahva on melkoinen korona pesäke....
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taidat luulla olevasi melko viisas ja nokkela. Nytkö tosissaan vasta huomasit että tuli kosketeltua likaisilla kätösillä ovenkahvaa. Ihan hirvittää mitä keksit vuoden päästä.

Äänestä

Puolensa ja puolensa tällä ylenpalttisella desinfioinnilla.

Ei pelkästään kosketuksen kautta, vaan myös hengitysilman kautta se korona leviää. Ja luoja ties miten.

Poikkeusoloissa eletään kuten kaikki tiedetään. Jonkinlainen sotatila päällä.

Terrorismin mahdollisuudesta ei juurikaan puhuta. Minusta kyllä näyttää siltä, että taitaa olla uusi terrorismin laji tässä meneillään.

Äänestä

Korona virus taitaa elää paremmin kylmässä. Ilmat ovat nyt viileän puoleiset. Ei hyvä.

Ei ehkä kannata syödä jäätelöä tai laittaa muuta kylmää kurkkuun ja välttää muutenkin kylmettymistä.

Käsitykseni mukaan useimmat virukset elävät kylmässä parhaiten.

Äänestä
  • Ei tämä ainut epitemia ole mikä on ollu ihmisten riesana. Viimeisen jääkauden jälkeen on varmaan ollu useampia.
    Epitemiat taltuttaa, aika ja aurinko.

    Äänestä

Sen jääkaapin jälkeen aletaan hinkkaamaan niitä käsiä saippualla ja käsidesillä. Terveisin omien eväiden syöjä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vielä ainakin pari vuotta sitten oli kiertämissäni hoitopaikoissa tapana pukukopin jälkeen viedä omat eväät henkilökunnan jääkaappiin, ja siitä sitten astella suoraan sorvin ääreen. Eikä kukaan pessyt käsiään missään vaiheessa. Olisipa mukava tietää onko koronan myötä mikään muuttunut. Meinaan että se jääkaapin oven kahva on melkoinen korona pesäke....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu