Korona ja sen seuraukset näkyvät vielä 2-3 vuotta nykyhetkestä.
Tanssitaanko kesänä 2021 ?
Tanssitaanko kesällä 2021 ?
28
2165
Vastaukset
- Anonyymi
Tanssitaan juu...tai sitten ei. Tällä hetkellä sanoisin tilanteen olevan 65-35 puolesta. ja vastaan.
- Anonyymi
Muistutetaan, että toivuttuanne läheistenne ja yritystenne tanssilavalta leviämään lähteneen koronan aiheuttamista hautajaisjärkytyksistä, voitte hakea vahinkojenne korvauksia tanssin järjestäjältä ja tansseissa olleilta.
- Anonyymi
Aika ankeeta elämää vietät itse Korona kainalossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika ankeeta elämää vietät itse Korona kainalossa.
Muistutus on siinä mielessä huomion ja siten tekemisen arvoinen, että toisin kuin lapset ja vähäjärkiset, aikuiset eivät välttämättä selviä joko tahallaan tahi vahingossa tekemistään kiinteitä (tai immateriaaleja kuten esimerkiksi tekijäinoikeuksia ja osakekursseja) omaisuuksia ja muita ihmisiä vahingoittsvista teoistaan pelkällä vahingonkorvausvelvollisuudella vaan on todennäköisyytenä nähtävä tämän lisäksi linnatuomioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika ankeeta elämää vietät itse Korona kainalossa.
Tai sitten hän on Koronan kainalossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika ankeeta elämää vietät itse Korona kainalossa.
Kyseinen "hautausurakoitsija" on yli vuoden paasannut tuota samaa..
- Anonyymi
Rokote tulee varmaan vuoden sisään markkinoille ja samalla paluu lähes normaaliin.
- Anonyymi
Robert Kennedy Jr paljastaa seuraavassa, mitä Bill Gatesin rokotteet ovat saaneet aikaan. Hän on julkisesti ilmoittanut, että Gates saa haastaa hänet oikeuteen, mikäli tiedot eivät pidä paikkaansa (Intiassa lähes 500 000 lasta, jotka halvaantuivat nimenomaan poliorokotteen seurauksena):
https://childrenshealthdefense.org/news/government-corruption/gates-globalist-vaccine-agenda-a-win-win-for-pharma-and-mandatory-vaccination/
Trump veti rahoituksen pois WHO:lta, suurin rahoittaja on nyt Bill Gates. Suomessakin tartuntalain 48 pykälä mahdollistaa pakkorokotukset.
- Anonyymi
Ei kyllä uskalla.... Ollaan niin lähellä ihmistä. Kotona riittää puuhaa...tanssahdellen. Oireettomia kantajia voi olla......
Käytetään niin sanottua etäotetta.
- Anonyymi
Mallia folkdance, tanssijat ovat toisiaan vastapäätä salin eri puolilla ja välissä siis monta metriä.
- Anonyymi
Kerro minulle, miten käsi alitetaan etänä. 11.06. alkaa Alfalla lavatanssin sm-kilpailut, kiitos siitä, että saamma nähdä pitkästä aikaa, miten hidasta valssia tanssitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro minulle, miten käsi alitetaan etänä. 11.06. alkaa Alfalla lavatanssin sm-kilpailut, kiitos siitä, että saamma nähdä pitkästä aikaa, miten hidasta valssia tanssitaan.
Rokotetut saavat tavata toisiaan, kai sen tiedät? Lavatanssijat ovat saaneet jo laumasuojan ennen koko väestöä.
- Anonyymi
Corona on pirun kallis ja Vihriälän työryhmä yrittää maksattaa senkin eläkeläisillä ja pienituloisilla, joten jotain piristystäkin tähän karanteenin omaiseen elämään saisi jo olla; vaikka kunnon tanssit.
Haluatteko kuvan Wuhanista kun ihminen tukehtuu omaan räkäänsä?
- Anonyymi
Heinäkuun alkupäivinä tanssitaan Saijan tahdissa. Ilman maskia alitetaan käsi.
- Anonyymi
Tanssitaan ulkotansseissa.
Ollaan tanssittu jo keväästä lähtien.
Sitten kun 70%:a porukasta on toiseen kertaan rokotettu avataan tanssilavat.
Syksyyn menee.- Anonyymi
"Sitten kun 70%:a porukasta on toiseen kertaan rokotettu avataan tanssilavat."
- kuinkas sitten kävikään,'? Lavat on jo auenneet suurimaksi osaksi. Ei taida olla ihan syksy :DD Katsopa heinäkuun tarjontaa tanssinetistä, voit yllättyä.
- Anonyymi
Tanssitaan, lavat aukeaa heinäkuussa.
- Anonyymi
Hyvä tietää.
- Anonyymi
Ne aukes jo tässä kuussa. Tais pessimistit pettyä :D
- Anonyymi
Minä en tiedä ketään, kuka uskaltaisi lähteä tansseihin eikä tiedä mutsi eikä faijjakaan, vaikka ne on tanssineet niin kauan ja tuntee yli puoli Suomea sen takia. Mutsi ja faijja arvelee syyksi sen, että missään ei ole sanottu, että korona rokote estäisi saamasta koronaa ja on kerrottu että ainoastaan pienentää mahdollisuutta saada vakavaa koronacomplicadoa, johon siis kuolee.
- Anonyymi
Tapanin tanssit ja Me Lammelat. Unelmien täyttymys-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapanin tanssit ja Me Lammelat. Unelmien täyttymys-
No, sun unelmilla ei ole kovin suuria vaatimuksia, jos Me Lammelat on unelmien täyttymys.
- Anonyymi
Rokote suojaan nimen omaan vakavalta taudilta, ei se estä tartuntaa. Mutta kuolemantapaukset se isolta osalta estää kun on saanut molemmat rokotteet. Poikkeus tietty, jos on jo valmiiksi heikossa hapessa, niin ei rokotekaan pure niin tehokkaasti. Onhan jo nyt kuolemantapaukset kääntyneet laskuun. Turhaan pelottelevat sinua. Vastalaumasuoja estää myös tartunnat. Tanssijoilla se taitaa olla jo, koska veikkaan että suuri osa tanssivista ikäihmisistä on jo tuplapiikinkin saanut.
https://www.youtube.com/watch?v=ifHt2o216_I - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, sun unelmilla ei ole kovin suuria vaatimuksia, jos Me Lammelat on unelmien täyttymys.
Tykkään vanhemmista soittajista.
- Anonyymi
Valitettavasti olemme jo lyöneet ystävien kanssa muut kesäsuunnitelmat lukkoon, joten emme pääse tulemaan. Ymmärrän kuitenkin, että kaikille niille, joilla ei ole ystäviä, näin nopealla aikataululla voi tehdä myös kesäsuunnitelmmiin muutoksia etenkin silloin, kun mitään kesäsuunnitelmia ei edes ollut.
- Anonyymi
takimainen tanssi nyt ei tansita site:keskustelu.suomi24.fi ovat vammaliston takuimainen vaino syöttö
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591114Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11820Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83573Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36504Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36476