Kaakeliuuneista

Onko kenelläkään kokemusta uusista kaakeliuuneista, Kermansaven uunit ja Uuniseppien uunit kiinnostavat ulkonäöllisesti, mutta mikähän mahtaa olla niiden laatu?

Myös muista uuneista otan mielipiteitä/kommentteja mielihyvin vastaan, kiitos :o)
21127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni on uuniseppien kaakeliuuni, nimeltänsä classic tms. Uuni pystytettiin viime kesänä ja laatat laitettiin joulukuussa.

Valittamisen aihetta ei tähän asti ole ollut. Asentajat ilmestyivät molemmilla kerroilla ajallaan ja työmotivaatiokin oli kohdallaan. Talvipakkasilla takkaa on lämmitetty ehkä 3-4 kertaa viikossa, pari pesällistä kerralla, joten kovin kovalla rasituksella se ei ole ollut. Laatat tai runko eivät ole osoittaneet elämisen merkkejä.

Lämmittäjänä uuni ei tunnu ihan huipputehokkaalta. Tuntuisi, että lämpö säilyy kuorien sisällä ehkä turhankin hyvin, mutta silmäniloksi/tunnelmanluojaksihan sen enemmänkin tuli hankittua. Uunin puolustuksesi on sanottava, että se seisoo keskellä kohtuullisen kookasta ja avointa rakennusta, joten lämmöntunne ei välttämäti eksy ihan suoraan iholle asti.

Äänestä
  • Taitaa olla melkein positiivisin kokemus koko rakentamis homassa. Espoon muuralan liikkessä oli harvinaisen miellyttävä myyjä, samoin muurari joka kävi kasaamassa takan oli erityisen miellyttävä persoona. Hauska yksityiskohta oli, että takka toimituksen mukana tuli myös jätesäkki, johon asentaja keräsi kaikki aiheuttamansa jätteen.

    Asentaja antoi vielä opastuksen käyttöön ja korttinsa siltä varalta, että tulisi myöhemmin kysyttävää.

    Takkakin toimii hyvin, eli vetää ja lämmitää. Tosin se saisi olla hieman masiivisempi, koska se on niin suuren avoimen tilan keskellä.

    Luukut olivat sakalaisia kaasutiivitä ja toimivat aivan toiseen tapaan kuin edellisen takkani valurautaiset vanhukset. Kermansavessa ei myöskään ole nuohousluukkuja kuroressa vaan ne ovat piilossa tuhkaluukun takana, eli "julkisivussa" on näkyvillä vain yksi luukku.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakentaja kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta uusista kaakeliuuneista, Kermansaven uunit ja Uuniseppien uunit kiinnostavat ulkonäöllisesti, mutta mikähän mahtaa olla niiden laatu?

Myös muista uuneista otan mielipiteitä/kommentteja mielihyvin vastaan, kiitos :o)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu