Koronavirustilanne on saanut huijareita liikkeelle Uudellamaalla.

Anonyymi

Sirkku Aalto

Koronavirustilanne on saanut huijareita liikkeelle Uudellamaalla.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on saanut Espoosta ilmoituksen huijarista, joka on soittanut 80-vuotiaalle uhrilleen ja tarjonnut tälle halpaa koronatarkistusta. Tämän jälkeen henkilö on tullut paikalle suoja-asussa ja anastanut uhrin asunnosta omaisuutta.

Kyseinen tapaus sattui Karakalliossa maanantaina 11. toukokuuta, kertoo tapauksen tutkintaa johtava rikoskomisario Klaus Geiger Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Vastaavia tapauksia on ilmennyt Länsi-Uudenmaan alueella ainakin Vihdissä maaliskuussa. Poliisi tiedotti tuolloin tilanteesta, jossa koronavirustutkijoiksi esittäytyneet miehet olivat anastaneet asukkaalta käteistä rahaa ja arvoesineitä.

LÄNSI-UUDENMAAN poliisilaitos kaipaa vihjeitä sekä Vihdin että Espoon koronahuijareista.

Espoon Karakallion epäilty koronahuijari on poliisin antamien tuntomerkkien mukaan noin 170–180 senttimetriä pitkä, normaalivartaloinen ja tummaihoinen.

Vihdin osalta epäiltyjä huijareita on kolme.

Ensimmäinen heistä on tuntomerkkien mukaan noin 30-vuotias mies,

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Monen päivän Marttiinan ja Hannun erospekulaatiot meni hukkaan

        Tunnen suurta vahingoniloa että te suurimmat ja fanaattisimmat Mara vihaajat olette täällä antikliimaksissa viettäneet monta kesäpäivää iloiten heidän
        Kotimaiset julkkisjuorut
        217
        2331
      2. Tarvitsen sinua

        Mies. Ja sinä tiedät sen.
        Ikävä
        88
        1322
      3. Cowboy Pikkarainen

        Mitä toi sen cowboy insta video tarkoittaa..
        Kotimaiset julkkisjuorut
        31
        1300
      4. Toivottavasti Martina antaa Hannulle vielä toisen mahdollisuuden

        Martina lähti reissuun varmasti myös selvittämään omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Reissun jälkeen ehkä sitten päättää, miten suhteen käy. Toivottavast
        Kotimaiset julkkisjuorut
        69
        956
      5. Luksusrouva hotellissa jo

        Siellä se Sohvi Bambin kanssa hotellissa taas pyörii. Lemppasiko Stefu taas rouvan ja laukut kahdella kierteellä kerien ulkoruokintaan?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        32
        883
      6. Tiedoksi nainen,

        Minulle ei ole koskaan annettu pakkeja, tästä lähdetään ......
        Ikävä
        83
        866
      7. Maran ruho ihan loppu

        Mut silti jaksaa laittaa videota storyyn. Ihme ettei laittanut et oli niin siisti pyörälenkki.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        48
        819
      8. Hannu festareilla, Martina paniikissa Marbellassa

        Vanhalle Maralle taisi tulla hätä kun Hannu festareilla eikä yksin kotona itkemässä, piti alkaa mielisteleen Möllille ja vielä ihan julkisesti -nolo!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        32
        786
      9. Tuomo Ylipulli kuollut

        Aika vähälle jäänyt huomio, oli vasta 56v. Mikähän sairaus lie ollut, eipähän se sivullisille kuulu, ihmetyttää vaan nämä urheilijoiden kuolemat niin
        Maailman menoa
        29
        741
      10. Martinan valkopesu taas

        Lukee tätä palstaa. Ei ollut mitenkään suunnittelut reissua, eli lähti ex tempore. Täällä kirjoiteltu miksei koskaan tee mitään lastensa kanssa. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        61
        725
      Aihe