Valmistun tänä keväänä yo-datanomiksi, joten kaksoistutkinto on ollut alla. Nyt jo on alan vaihdos käynyt mielessä, ja olenkin pohtinut että voinko hakea opiskelemaan esimerkiksi lähihoitajaksi , ja pääsenkö lystistä vain kahdella vuodella, sillä onhan minulla periaatteessa lukio käytynä???
alan vaihto
Sss
1174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jos hait toisen asteen haussa saat hyväksilukuja koulusta riippuen puolesta vuodesta vuoteen. eli ei tarvitse osallistua matikkaan tms. kolmannen asteen kouluissa ei voi hyväksi lukea esim. ammattikoulujen perusopintoja.