elikkäs meillä on päässyt nyt käymään niin, että pentu (7kk) on menettänyt ilmeisesti luottamuksensa meihin ja murisee ruokakupilla ja luun kanssa. olen saanut mm. tällaisia ohjeita (mm. koirakirjoista):
-koiraa on toruttava ja rankaistava: poskista tai niskasta kiinni ja puhuttelu (ja jopa alistaminen)
-se täytyy jättää kokonaan rauhaan -> poistuttava mitään sanomatta paikalta
-luun kanssa on toimittava niin, että ottaa väkisin luun pois (väkivalloin ei ole oikea sana, mutta esim. niskasta kiinnipitämällä), ja antaa sen takaisin, kun koira on rauhoittunut ja käsketty istumaan
-ruokakupilla: osoitetaan, että ihmisen lähestyminen on mukava asia http://www.kumikana.org/koulutus/kupinvahti.htm
ohjeet ovat aikalailla erilaisia, joten olisiko jollain parempia ehdotuksia vai mikä noista olisi se oikea vaihtoehto? koiraongelmia ja ongelmakoiria -kirjasta oli tuo rauhaan jättäminen, ja minusta se kuulostaisi melko toimivalta. mielipiteitä?
häpeäkseni on pakko tunnustaa, että koulutus on juuri tässä kriittisessä vaiheessa jäänyt taka-alalle viimeisen parin kuukauden aikana tärkeän projektin takia (ja koira on ollut aika paljon vanhempieni luona hoidossa), joten voi olla myös, että koira on alkanut testaamaan "ylempiarvoisia" tai jopa pomottamaan, tai on muuten vain epävarma. onneksi voimme palata taas arkeen. toko aloitetaan heti, kun se alkaa talvitauon jälkeen, peruskoulutusta jatketaan nyt "oikein urakalla" ja pidetään huolta siitä, että pentu tietää kuka on "pomo" esim. menemällä itse ensin ovista, syömällä ensin ruokakupista, (ei siis "kovilla otteilla") yms..
tuo murina-asia nyt vain askarruttaa, kun en halua väärillä toimenpiteillä pahentaa asiaa. tämä todella vaivaa minua, sillä pelkään, että olen jo pilannut koko koiran eikä mitään ole enää tehtävissä. noh, kai sentään jotain on, mutta työtä ja aikaa se vaatii, ja siihen olen kyllä valmis vaikka ammattilaisen avulla. pentu sentään tottelee kunnolla ja on oikein mukava lukuunottamatta tuota murinaa ja hampaiden näyttämistä, mutta ilmeisesti luottamusta olisi kasvatettava lisää.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt täytyy vaan saada luottamus takaisin. Monet eivät suosittele alistamista, mutta kyllä se on vähän koirastakin kiinni mitä "kestää". Sinulla ja perheelläsi täytyy kuitenkin olla oikeus ottaa koiralta ruokakuppi pois. Tällaisen mielestäni hyvän neuvon olen joskus kuullut: syötä koiraa niin että laitat ruokakupin jalkojesi väliin ja pidä koko ruokailun ajan. Toistoja toistoja toistoja... Ja sen jälkeen alat lisäämään ruokaa kädellä kuppiin, niin että pentu tajuaa, ettet ole pahoissa aikeissa vaikka käsi tuleekin kohti ruokakuppia. Ja taas toistoja.. Pennulle pitäisi ihan pienestä asti opettaa luovuttamaan nätisti tavaroita tms. Ja yleensä olisi paras antaa jotain tilalle jos se on jotain kiellettyä mitä pennulla on suussa. Itse opetin pentuni jo ihan pienestä luovuttamaan ja nyt ei mikään ole ongelma. Kiusaa ei ikinä saa tehdä, niin että veisi aina väkisin jotain pennun mielestä mukavaa pois. Täytyy vaan tehdä lyhyitä harjoituksia. Ottaa pois ja antaa ihailun jälkeen takaisin. Toivottavasti saatte murinan pois, ettei tämä pentu pääse ns niskan päälle!
Meillä yksi koiranuorukainen opetettiin näin. Kun luu otettiin suusta ja käsi työnnettiin lähelle, niin kädessäpä olikin paljon parempi herkkupala, kuin mitä luu on.
Aikuisena koira ei murissut luusta, eikä kupista =)
Siis luu vaihdettiin parempaan herkkuun.
Yksi hyvä keino on kouluttaa koiraa, ihan tavallista tottelevaisuutta. Koira ymmärtää, että ihminen on se, joka sanoo kuinka toimitaan.
Eli jo ihan pennusta olen jokaiselle tehnyt aina tietynlaisen "testin",eli olen ottanut luun/lelun pois ja jos siitä on pentu "metakan" nostanut, niin olen kuitenkin ottanut pois samalla toisella kädellä silitellen ja hellällä äänellä jutellen. Yleensä olen sanonut, että näytä äitille :) ja kun on otteen irroittanut, niin sitten olen sitä märkää puoliksisyötyä luuta siinä ihastellut ja samalla kehuskellut pentua ja antanut luun takaisin. Ja toistanut tuota varsin monta kertaa.
Ruokakuppia taas olen pidellyt kiinni, kun koiruus on ruokaansa hotalehtinut. Hmm, näin meillä ainakin on toiminut. kyllä se teilläkin vielä lutviutuu :=))!
me opetettiin meidän (nykyjään tuhkana purkissa) koira olemaan murisematta ja/tai haukkumatta antamalla luunappi otsaan... ei niin että kauheesti sattuis mut niin että inhottavalta tuntuu... tepsi täydellisesti... oli muuten maailman ihanin hurtta!!!
Ensimmäinen pringespanieli piti minua pomona sain ottaa suusta vaikka lempiherkkun kun olin koiran elein alistanut sen pentuna sen leikkitkin päätyi aina minulle lelun luopumiseen, toinen koira rottis oli kokenut alkuperäisessä perheessä väkivaltaa joten luopui liiankin herkästi mutten ollut sille kova alkuunkaan, kolmas koira oli yli ystävällinen mutta ei uskaltanut syödä jos jäin ruokakuppin viereen piti poistua ennen kuin koira uskalsi ja nykyinen koira on alistunut minulle samallalailla kuin alkuperäinen pringespanieli eli luopuu herkuista ja leluista jo pelkästä katsomisesta ja antaa ottaa ruokakuppin suoraan suun edestä.
Koirasta koira lähestyy minua aina vähän pää maatta viisttäen kun se varmistaa olenko minä sille kiltti ja kun itse syön niin koira ei haukku kuten muille vaan katsoo silmiin anovasti ja tyytyy pieniin makupaloihin joita annan palkioksi hienosta käytöksestä. plus jos vahinkossakin huuan niin menee mielytely asentoon eka koira samassa tilanteessa painui kyljelleen maahan.