Pienet tanssit

Pieniä alle 50:n hengen tansseja näyttää nousevan kuin sieniä sateella ympäri Suomenniemen.

Monasti järjestäjänä pieni tanssiseura, pieni tanssiporukka tai pieni tanssikoulu.

Koronan aikaan pienen porukan intiimit tanssit ovat lohdutus tähän poikkeukselliseen aikaan.
1479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Missä???

Äänestä

Missä ja miten näet pienten tanssien alkavan ?

Äänestä
  • Ei näistä pienistä tansseista ilmota lehtiin, nettiin tai facebookin tanssiporukkaan. Ne löytyy kun malttaa niitä etsiä, piilossahan ne ovat ihan tarkoituksella.

    Äänestä

Ei nyt kannata liikaa innostua näistä jutuista. Provot ja valeuutiset ovat vain ehtineet tälle palstalle asti koronan innoittamana. Johonkin se patoutunut energia kun on kohdistettava, onneksi vain näihin kirjoituksiin eikä muuhun pahantekoon.

Äänestä

Muistattehan, että toivuttuanne pienistä tansseista leviämään lähteneen koronan takia aiheutuneitten sekä läheistenne että yritystenne hautajaisista, voitte oikeusteitse hakea vahinkojenne korvauksia pienten tanssien sekä järjestäjältä että osallistujalta. Nimittäin yritystenne ja läheistenne murhaajien kiinni saamiseksi tullaan järjestämään ennennäkemättömiä ihmisjahteja ja jaetaan muhkeita ilmiantopalkkioita.

Äänestä
  • No nuoret joilla koronariski olematon jo aloittavat täysillä tanssitunnit ja pienet tanssit heti kesäkuun alussa.

    Riskiryhmäläiset tuskin ovat tervetulleita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No nuoret joilla koronariski olematon jo aloittavat täysillä tanssitunnit ja pienet tanssit heti kesäkuun alussa.

    Riskiryhmäläiset tuskin ovat tervetulleita.

    Sen mitä nuoria nuoria on tansseissa näkynyt, niin on kyllä sanottava lähinnä friikkiosastoa hipoviksi. Vanhat nuoret, joista tässä lienee kysymys oli, ovat riskiryhmässä kaikki tyyni eikä heitäkään ennen koronakriisin alkuakaan riesoiksi saakka tansseissa näkynyt.

    On kuitenkin äärimmäisen epätodennnäköistä, että lavatansseja saataisiin järjestää kesä-
    heinäkuun aikana, vaikka yleisömäärä jäisikin alle 500:n, sillä tanssiessa ollaan lähikontaktissa toisiin ihmisiin eikä vaadittua turvaväliä voida noudattaa.
    NYT OLISI HYVÄ SAUMA
    KOKEILLA
    https://youtu.be/40mPELZet1A
    LAVALLA DISKON TYYPPISTÄ MENOA.
    NUORISOA HOUKUTELLA mukaan ja muitakin
    lavalle haikailevia.
    Tangot, humpat , valssit, polkat ja jenkat yms.
    pois ohjelmistosta.
    Paritanssia ei suositella.
    Yksin tai kaksin erillään 😎 tanssien.
    Pieniä lavoja riittää joissa pienet jytäät 🤗
    Lavan sisällä ja ulkona olisi mahdollisuus
    lipun maksaneena kuunnella liveohjelmaa.

    Toivottavasti uusmaalaiset pysyy kesäaikana pois tansseista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen mitä nuoria nuoria on tansseissa näkynyt, niin on kyllä sanottava lähinnä friikkiosastoa hipoviksi. Vanhat nuoret, joista tässä lienee kysymys oli, ovat riskiryhmässä kaikki tyyni eikä heitäkään ennen koronakriisin alkuakaan riesoiksi saakka tansseissa näkynyt.

    No hö! Etkö ole tiennyt että nuoret ovat aina järjestäneet swing, salsa ja erilaisia lattari iltoja kaupungeissa.

    Maaseutukylissä on joka kesä taas järjestetty kylätansseja joista ei lehdissä ilmoitella. Paikallinen bändi soittelee sitä mitä pyydetään jossain ladossa tai seurojentalolla. Näissä tansseissa käy taas ns. vanhempaa väkeä.

    Äänestä

  • Muistakaa niissä tansseissanne edes turvavälit ja kasvomaskit.

    Äänestä

Ei vielä tietoja, eikä huhujakaan.... Mutta luulisin, että kylpylät tms aloittavat vieraillensa (50 hengen puitteissa) levytanssit kesäkuussa. Olisi sen sentään jotain.

Äänestä
  • Suosittelen kylpylää 👍
    https://www.imatrankylpyla.fi/etusivu
    Täällä luonto on lähellä
    ja kylpylä siisti
    ruoka hyvää ja 👠👞 tanssit levyltäkin soi hyvin .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suosittelen kylpylää 👍
    https://www.imatrankylpyla.fi/etusivu
    Täällä luonto on lähellä
    ja kylpylä siisti
    ruoka hyvää ja 👠👞 tanssit levyltäkin soi hyvin .

    Pitkässä 80 metrin vesiliukumäessä lähes jokainen lasku on uusi elämys vaihtuvien valo- ja ääniefektien ansiosta. Liukumäessä on myös moderni ajanottotekniikka, joten voit kisata, kuka laskee nopeimman liun. 
    Jep.
    Jokos ne valot jo palaa putkessa 🤣
    ❤ sydärin melkein saanut😋

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pieniä alle 50:n hengen tansseja näyttää nousevan kuin sieniä sateella ympäri Suomenniemen.

Monasti järjestäjänä pieni tanssiseura, pieni tanssiporukka tai pieni tanssikoulu.

Koronan aikaan pienen porukan intiimit tanssit ovat lohdutus tähän poikkeukselliseen aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu