Olenko huono isosiko

17v isosisko... 15v pikkuveljelle....

Mun pikkuveli on ihana, mut samaan aikaan ottaa tosi pahasti hermoille. Itsellä menee sitten aina hermot ja jos vanhemmat eivät ole kotona viha yltyy huudoksi veljelle....
En haluaisi huutaa ja olla semmoinen (kadun aina jälkeen päin ja pyydän anteeksi, mutta vahinko on kuitenkin aina tehty) En vain voi sille mitään sillä veljeni ei auta kotitöissä, ei nää vaivaa kenenkään muun takia, ei osaa olla yhteistyökykyinen. Tänäänkin isäni pyysi jompaa kumpaa menemään saunaan ennen kun he menevät pyöräilyltä tullessaan. Sitten menin heidän lähdon jälkeen pyytämään voisiko veljeni mennä ensin.... Hän vastasi ei käy saunassa ja käy suihkussa. Kysyin voisiko hän mennä suihkuun, kun tarvitsisin vielä lisä aikaa hiukan yhden palautettavan koulutyön takia. Hän vastaa ehkä joskus...., kysyin syyn miksi ei voi mennä heti ja syy oli ettei jaksa vielä.... Pyysin vielä voisiko mennä heti ja selitin miksi...(että voisin mennä hänen jälkeensä (hänellä 20mim suihkussa ja riittäisi koulu homman tekemiseen), mutta ei jön sanoi että ehkä kohta.... Pyysin vielä kerran uudestaan, että jos tän kerran? Ja ei, sitten mulla vaan napsahti perinteisesti päässä ja huutoa tuli ja rumia sanoja... Hän vain nauroi ja tuumas että ei tommosen kanssa voi keskustella.... Se vasta ottikin päähän ku ei oteta tosissaan ja kun ei tuo keskustellut aiemminkaan ja käyttäytyi vain itsekkäästi/omapäisesti. Sitten läimäytin ovea raivossa ja huusin lisää, koska sehän on oikea ratkaisu, mutta kun raivo on pinnassa niin ei vaan muu onnistu. Tietenkin hän huusi sitten takaisin ja läimäytti oven kiinni. Menin omaan huoneeseen ja sitten menin takaisin kun olin heittänyt aivot selkeiksi ja tietenkin kadutti ja otti päähän oma käytös. Veli sitten istui lattialla oven edessä niin etten sitä auki saanut. Tyydyin sanomaan anteeksi ja pyysin ja selitin vielä miksi pyysin häntä menemään ensin... Hän vain jatkaa että kyl mä voin mennä muut en tommosen kaa keskustele. Hengittelin, enkä aloittanut.... Sitten hän jatkaa et ei huutaminen auta ja ei toi oo kivaa ja no sitten tuumaan, että tiedän ja siksi tulin pyytämään anteeksi. Sanoin kuitenkin et ois kiva jos pystyisit olemaan vähä yhteistyökykyisempi, ku mulla oli nyt tärkee pää tekemistä.... Sitten se jatkaa et siit kuinka huusin. Sit lähen ja tuumaan vielä et menisitkö nyt sinne suihkuun. Menen omaan huoneeseen, kuulen kuinka hän ottaa yhteyden kavereihinsa ja alkaa puhumaan kuinka raivosi ihan turhasta ja nauraa asialle kavereittensa kanssa. Sitten hän menee suihkuun....

Tän tyylisi tilanteita on usempiiki ja ärsyttää oma viha mikä purkautuu vaikka koittaa hillitä, samaan aikaan musta mun veli kään ei toimi oikein ja hän ei itse ole koskaan omasta mielestään syypää mihinkään...

Vanhemmat tietävät veljeni olevan laiska, mutta hänelle on annettu vähän periksi, hänelle kyllä suututaan, mutta raivo ei tulekaan vain hänelle, myös minulle... (koska ei olla tehty yhteistyötä, ja vaikka selitän niin raivo on jo raivottu vanhempien suunnalta) koska en jaksa kuunnella vanhempien raivoa niin uskon että siitä johtuen olen osittain alkanut raivoamaan veljelleni, joka ei oikeasti tunnu välitävön laskuudestaan....

Onko neuvoa kuinka toimia? Samantyylisiä kokemuksia? Jompana kumpana osapuolena olemista? Aikuisten/vanhempien neuvoja? Olenko ihan hirveä isosisko, koska tämä tuntuu oikeasti hirveälle. En näytä veljelleni, mutta itken aina näitten tapausten jälkeen sitä kuinka hirveä olen...