Laskeeko alueen sähkön KWh hinta ja siirtohinnat?? koska sähkön tukkuhinnat laskeneet n .1/2 viime vuodestakin..juttu oli mediassa
Keuruun Sähkö???
58
5163
Vastaukset
- Anonyymi
Ei laske, kun tulee nostoja, koska toisten pitää maksaa Sarakallio-kiinteistöjen velat.
- Anonyymi
Keuruun Sähkö korottaa sähkön hintaa Heinäkuun alusta.
- Anonyymi
Siirtomaksut nousee, kun energian kulutus laskee. Eli laskun loppusumma ei pienene.
- Anonyymi
Keuruun Sähkö on niin kallis, että en ole sieltä ostanut sähköä yli 20 vuoteen. Siirtohinnat hipovat pilviä, joka todistaa sen , että siirtoyhtiöt ovat saaneet luvan lailliseen ryöstöön. Missä Keuruun Sähkö muuttaa avojohtolinjansa kaapeleiksi maan alle? Ei missään mutta silti siirtohintoihin on leivottu kaapeloinnin kustannukset. Avojohtolinjoja uudistavat kuten aina on tehty mutta se on halvempaa kuin maan alla kaapelointi. Sekään ei ole niin kallista kuin on annettu ymmärtää mutta tyhmää kansaa kupataan niin kauan kuin mahdollista.
- Anonyymi
Se keuruun sähkökin ostaa sitä sähköä jota myy sitten eteenpäin asiakkaille. Ja näinollen joutuu maksamaan ostamastaan sähköstä myös kallista siirtohintaa. Ja vaikka ostat sähkön joltain muulta yhtiöltä, niin siirtohintaa siitä perii keuruun sähkö koska ne lähilinjat omistaa keuruun sähkö. Varsinainen sähköhän on halpaa ostat sitä miltä yhtiöltä tahansa. Siirrosta maksat suurimman hinnan.
- Anonyymi
Sähkön voi kilpailuttaa, mutta siirtomaksu on täysin yhtiön ahneuden varassa, eikä siltä pääse pakoon muuten kuin siirtymällä maalämpöön, tuuli- ja aurinkoenergiaan.
Keuruun sähkö nostaa siirtohintaa toisen kerran vuoden sisällä.
Ilmeisesti yhtiötä laitetaan myyntikuntoon. Uusi omistaja tulee sitten autioittamaan koko seutukunnan.
Kaupungin virka- ja luottamusmiehet eivät välitä. - Anonyymi
Keuruun sähkö kaatuu omaan byrokratiaansa sillä siellähän on toimistohenkilöstöä jo enemmän kuin työntekijöitä. Ja loppua ei näy nykyisen johdon alaisuudessa. Ja mistäs ne rahat palkkakuluihin muualta otetaan kuin siirtomaksuista.
- Anonyymi
Herätkää tyypit 😎
- Anonyymi
- Anonyymi
Juu kallista on.
- Anonyymi
Juuri maksoin sähkölaskut. Energia 21 € ostettuna muualta kuin Keuruun Sähköltä, jonka perus- ja siirtomaksut samasta kwh-käytöstä n. 83 €. Valtiovalta on antanut siirtoyhtiöille rahanpainamisluvan ja oikeuden ihmisten lailliseen ryöstämiseen. Tähän on saatava loppu konstilla millä hyvänsä.
- Anonyymi
Jostain kummasta syystä näihin siirtohintoihin on nyt ymmärretty kiinnittää huomiota. Valtiovalta on jo 2016 muuttanut laskentamalleja ja näin mahdollistaneet ryöstöhinnoittelun sähkön siirrosta. Keuruulla ei ole maan alle pantu metriäkään kaapelia ruutukaavan ulkopuolella ja jos linjoja on uusittu, niin avojohtolinjoilla jatketaan. Niiden linjauksia on muutettu teiden varsille, joka sinänsä on järkevää, mutta koska se on vissiin halvempaa kuin kaapelien kätkeminen, niin Keuruun Sähkö repii joka tapauksessa hirmuiset voitot ryöstöhinnoillaan.
Asukkailla ei voi olla asiat hyvin kun sähkö-, vesi-, ja lämpöyhtiöt ovat kaupungin omistuksessa olevia monopoleja, joiden hintoja ei voi kilpailuttaa. Tähän kun lisätään hirmuinen velkavuori (50 miljoonaa) sekä toinen mokoma konsernivelkaa ja kireä ja kiristyvä verotus, niin ei ole ihme ja kumma kun asukasluku vähenee n. 100 asukaalla vuodesta toiseen. Ruoho on vihreämpää jossain muualla.
Mikäli kaupunki maksaisi miljoonan vuodessa velkojensa lyhennyksiä, joka on utopiaa, niin olisimme velattomia v. 2070 edellyttäen, että kaupungin omistamat yhtiöt ovat maksaneet samassa tahdissa omat velkansa eikä kumpikaan ota matkalal lisää velkaa. Tämä on tietenkin vain teoria eli utopiaa sillä mm. nykyinen valtapuolue ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja eivät velkojen maksulle lämpene. M. Puro on sitä mieltä, että velkoja ei tarvitse maksaa koskaan pois ja kaupungilla voi aina olla velkaa. Se on sosialistin ohjenuora mutta järkevää taloudenhoitoa harrastava maksaa nyt velkaa pois kun ei tarvitse korkoihin käyttää rahaa. Vastaisuudessa korkolasku voi olla 2-3 miljoonaa vuodessa pelkästään kaupungin veloista. Mites silloin suu pannaan kun veroja on korotettava pelkästään korkojen maksun vuoksi ainakin 1-3 % yksiköllä? Nyt vero % on 21,5 mutta kohta se voi olla 23-24 tai jopa 25. Laske siitä mitä se merkitsee taloudessasi ja mitä noilla rahoilla saat vastineeksi?
Vaalit ovat kohta, joten mieti valmiiksi miten aiot äänestää. Jos äänestät kuten aina ennenkin, niin älä odota sähkön-, veden-, ja lämmön taksojen ja verojen halpenevan tai edes pysyvän nykyisellään.- Anonyymi
Luuletko tosiaan, että ne siirtorahat menevät kaikki Keuruun Sähkön tilille. Keuruun sähköfirma ostaa sähköä isoilta yhtiöiltä ja maksaa siirtohinnat niille. Vai oletko sitä mieltä, että se sähkö tulee muualta ilmaiseksi keuruulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Keuruun Sähkö maksaa ostamastaan sähköstä jonkin tukkuhinnan. Koska varsinainen energia on kilpailtua hyödykettä, niin sen hinta on pysynyt maltillisena ja toisinaan jopa edullisena. Ongelmana on paikallisen monopoliyhtiön siirtohinta, jonka osuus sähkön kokonaislaskusta on 3/4 ainakin Keuruun Sähkön verkkoasiakkaille. Tuskin muualla on sen halvempaa, joten sähkön käyttäjät on koko Suomessa pantu raskaalle verolle.
Keuruun Sähkön omistavat Keuruun kaupunki suurimpana sekä Fortum sekin isolla osuudella ja muutama muu pienosakas. Yhtiön hallituksessa istuu osakkaiden (ts. kaupunki ja Fortum) valitsemat kyläpolitikot poliittisten voimasuhteiden mukaisesti sekä varmaan Fortumiin kallellaan olevat jäsenet. Tässä hallituksen kokoonpano:
Hallitus
Maanviljelijä Timo Olavi Kosonen ( Kesk), hallituksen puheenjohtaja (6/2018)
Sakari Valtteri Imeläinen, hallituksen jäsen (6/2018)
Jäteveden puhdistamon hoitaja Ari Matti Tapani Kakkuri (Sdp), hallituksen jäsen (6/2018)
Oskari Ilmari Lehto, hallituksen jäsen (6/2018)
Noora Kristiina Mäkiaho, hallituksen jäsen (6/2018)
Minna-Leena Kaarina Pessinen, hallituksen jäsen (6/2018)
Metsänviljelijä Jussi Tapio Henrik Santaniemi (Kok), hallituksen jäsen (6/2018)
Kun en kaikkia tunne, niin tuntemattomien taustojankaan en tähän osaa julkistaa. Osa noista on varsinaisia hallitusammattilaisia eli tuskin ovat keuruulaisia. Millainen on liiketoiminnan ja muu asiantuntemus näillä hallituksen jäsenillä onkin arvoitus ja asia erikseen? Tuon porukan kuitenkin pitäisi ymmärtää pitää asiakkaidenkin näkökulmaa mielessä mutta ei siltä vaikuta koska siirtohinta nousee kuin vedenpaisumus. Olemme siis samaan aikaan yhtiön osaomistajia mutta myös rahastuksen kohteita. Yhtiö ei ole kaapeloinut metsien läpi kulkevia siirtoyhteyksiään mutta on sentään joissakin paikoissa siirtänyt linjansa tien varteen ja siinä yhteydessä tietenkin uusinut pylväät ja johdot. Metsä on edelleen niin lähellä, että kun puu kaatuu linjan suuntaan, niin varmuudella virran juoksu katkeaa. Yhtiö siis kerää rahat muka kaapelointia varten mutta tekeekin avolinjoja ja pitää näin syntyneen voiton. Onko avolinjan rakentaminen halvempaa kuin kaapeliojan kaivaminen on asia erikseen mutta ei se kaapelointi ole kustannuksiltaan niin kallis kuin annetaan ymmärtää. Avolinjaa pitää jatkuvasti huoltaa ja uusia säännöllisesti mutta maan alla olevaan kaapelin ei tarvitse panostaa kymmeniin vuosiin eli se on käytännössä kertainvestointi, jolla ei ole ylläpitokuluja.
Hallituksen jäsenille ei varmaan ole edes tullut mieleenkään, että monopolin turvin kerätyt riskittömät ylihinnat ja säästöt sekä niiden myötä ylisuuret voitot voisi hyvittää asiakkaille. Näin meitä huijataan ja viedään kuin pässiä teuraaksi.
- Anonyymi
Voitko tuo selkeämmin ilmaista? Noin se mene ja herrat nauraa.
- Anonyymi
Keuruun sähkö on myytävä eniten tarjovalle sioitajalle.
- Anonyymi
Jälleen tuli sähkölaskut siirtoyhtiöltä ja energian myyjältä aikataulun mukaisesti. Loppusummat täysille euroille pyöristettynä olivat; energiaa oli kulunut kuukaudessa 30 eurolla ja sen siirtämisestä veloittivat 106 euroa. Siis 1/3 energiaa ja 2/3 perusmaksua ja siirtohintaa. Sähköä siirtävät yhtiöt kuten Keuruun Sähkö Oy ovat saaneet oikeuden laillistettuun ryöstöön. Näillä siirtoyhtiöillä on suuria vaikeuksia piilottaa tuo hulvaton tulovirta. Varsinaisen sähkön myynti ei siirtoyhtiöitä juurikaan kiinnosta sillä sieltä ei siirtoon verrattavia voittoja heru koska kilpailu pitää hinnat kurissa. Siirrossa on lailla suojattu monopoli, johon ei kohdistu kilpailua vähimmässäkään määrin. Hinnoittelu on vapaata eikä valtion valvovat konsulit siihen puutu. Ovat maksettu hiljaiseksi.
Seuraavissa kuntavaaleissa ainakin Keuruulla on kysymys myös siitä kuinka paljon kaupungin omistama sähkönsiirtoyhtiö saa piiloverottaa sähkön käyttäjiä. Kun kohta alkavat katu- ja torikahvitukset ja makkaran paistot, niin äänestäjien kannattaa kysäistä ehdokkailta mitä mieltä ovat kaupungin harjoittamasta piiloverotuksesta?- Anonyymi
Kyllä olis Karpolla töitä.
- Anonyymi
Ei tämän hetkset valtuutetut tai sähkön hallituksen kaupungin edustajat edes ymmärrä mitä tarkoittaa piiloverotus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tämän hetkset valtuutetut tai sähkön hallituksen kaupungin edustajat edes ymmärrä mitä tarkoittaa piiloverotus!
Valtuustossa istuu 2kpl keuruun sähkön pitkäaikaisia työntekijöitä
Ei montaakaan vuotta taaksepäin tarvitse mennä, kun säköllä oli 1mil. tilillä
vaihtui johtaja säästöt suli 0,
Seuraava johtaja sai aikaan 1milj. velat...
ostettiin veljen vaimon serkulta kalliit tietokone ohjelmat, jotka meni roskiin
kaivettiin varuskuntaan kaukolämpöputki sähkön piikkiin, varukunnan lämpövoimalan piti
toimia lakisääteisenä varalämpövoimalana varissaaren voimalaan
Putken rakentamiseen menneet eurot meni hukkaan
linja ja voimala osottautui liian pieneksi! Eli sama vaikka eurot olisi kaatanut keurusselkään! Kuluttaja hintoja nostamalla niin nämä muutaman milj, mokat kyllä kuluttajat maksaa
MOT olisi asiaa
- Anonyymi
Näin sitä tyhmää vaalikarjaa huijataan ja saattepa nähdä, niin äänestävät ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Sähkön hallituksessa kaupungin edustajat ovat yhtä kädettömiä kuin tähänkin asti. Sitten kuvittelevat jonkin asian kaupungin ja/tai Sähkön päätöksenteossa muuttuvan parempaan suuntaan. Ainoa muutos joka todennäköisemmin tapahtuu on se, että siirtomaksu nousee, velkaa otetaan lisää ja verotus kiristyy. Ai niin, eihän se olekaan muutos vaan aiemman toimintatavan jatkamista.
- Anonyymi
- Anonyymi
Keuruun sähkö on myytävä eniten tarjoavalle huijarille.
- Anonyymi
Keuruun pitää nostaa sähkön piiloverotusta, että saadaan uusi matkakeskus ja bernerin ruotsalaispankille sähköverkon kohonneet leasin-maksut, koska korot ovat nousseet!
- Anonyymi
Määräaikainen Varissaari oli aiemmin halvempaa energiaa kuin niiden yleissähkö. Nyt kalliimpaa. Markkina toimii. Taas siirron puolella toisilla verkkoyhtiöillä on olemassa myös tuplakalliita siirtomaksuja.
- Anonyymi
5euron kulutus kulutus maksut 60euroa kalliit sulakkeet hellan takia 25 amperin sulakkeet turhaa maksua
- Anonyymi
Tuota sulakemaksua olen kummastellut sillä olipa sulake minkä kokoinen hyvänsä, niin kulutetun energian määrä on sama tietenkin edellyttäen, että kulutus ei ole suurmpaa kuin minkä sulake päästää läpi. Kun siirtoyhtiö haluaa rahaa kaikesta, niin ovat kehittäneet tuon sulakemaksun, jotta saavat tuloja myös silloin kun kulutus on pientä tai olematonta kuten esim. kesämökeillä erityisesti talvella.

Ollaan nyt halvan sähkön aikaan vaan onnellisia, sillä kohta voi olla, ettei saada sähköä ollenkaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollaan nyt halvan sähkön aikaan vaan onnellisia, sillä kohta voi olla, ettei saada sähköä ollenkaan
Sehän kannattaa liityntä vaihtaa pienempään. Tosin se pienin on 3x25A ja sulakemaksu on 19,50 kuussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollaan nyt halvan sähkön aikaan vaan onnellisia, sillä kohta voi olla, ettei saada sähköä ollenkaan
Seinätöpselit pian kylminä. Luin että Ktm rapsa on salainen jotta Venäjä ei saisi tietää paljonko haittaa Suomen teollisuudelle kaasun katkaisusta. Oikea syy varautuminen poikkeusaikoihin ja energian säännöstelyyn.
- Anonyymi
Keuruun Sähkö vois tuplata sähkön hinnan.
- Anonyymi
Älä hullua yllytä... tuplaantuu vaikka et yllyttäisikään.
- Anonyymi
Paljonko kiineistö pohahatta Rautiaiselta jäi velkaa varuskunnan matulandista? Sähköstä / kaukolämmöstä?
Juuri sinä Keuruun sähkön asiakas maksat nyt näitä saatavia! Käteviä yritys siirtoja oli tässä välissä, Keulinkkikin mukana tietysti! Mot tekee juttua - Anonyymi
Sähkönkeruu olisi osuvampi ilmaisu.
- Anonyymi
Ainakin Keuruun sähkö osaa ryövätä:
Perusmaksu 4,30 €/kk
Kulutusmaksu 31,10 snt/kWh- Anonyymi
Paljonko hinta vanhoissa sopimuksissa?
- Anonyymi
Keuruun energian uusissa sopimuksissa kvartaalihinnoittelu. Tuo 31,10 senttiä/kWh on edullinen vertailtaessa Keuruulle myyvien hintoja. Texasin 2021 ja Euroopaan nykyisellä energiakriisillä yhtäläisyyksiä.
- Anonyymi
Onko tietoa paljonko hinta vanhoissa sopimuksissa
- Anonyymi
No nyt sähkön myyjät ja -siirtäjät pääsevät rahan painamiseen. Nuo järkyttävät hinnat ovat täysin keinotekoisia kas kun on inflaatio ja Putin riehuu Ukrainassa. Suomessa ei ole kaasulla tehty sähköä eikä juuri öljyäkään polttamalla. Nyt kun on muka inflaatio, niin jokainen kynnelle kykenevä nostaa hintojaan vaikka monellakaan ei ole kulut nousseet. Keuruun Sähkö on aina osannut rahastaa ja niin tekee nytkin.
- Anonyymi
Voi v..u mitä kitinää. Köyhälle kaikki on kallista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi v..u mitä kitinää. Köyhälle kaikki on kallista
Hmm... voisitko sitten lisätä maksujasi jos hinta ei ole haitaksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmm... voisitko sitten lisätä maksujasi jos hinta ei ole haitaksi?
Kyllä
- Anonyymi
Turha tässä on Keuruun Energiaa moittia. Maito on kaatunut jo vuosia sitten eikä mitään ole tehty. Sähkön hintakatto kaataa sähköyhtiöitä Englannin malliin ja johtaa Cournot oligopolin vahvistumiseen. Energiavirasto ei ole onnistunut tehtävässään jos ja todennäköisesti kun edessä on rullaavia jakelukeskeytyksiä. Virasto yrittää rimpuilla eroon vastuustaan hintakehityksessä mutta saatavuuden lisäksi hinta on ratkaiseva. Nyt maailmanhistorian kehittyneimmät yhteiskunnat ovat saaneet energiamarkkinansa pahaan solmuun. Suomen energiahuollon piti olla turvattu koska meillä on suuren kapasiteetin rajajohtoyhteyksiä ja tehoreserviä. Jälkimmäistä on systemaattisesti purettu markkinasyihin vedoten jo 80-luvulta alkaen. Meillä ei Suomessa ole myöskään paljon kuulutettua resilienssiä koska reservi- ja varavoimaratkaisut on joko polttoainehuollon puolesta toimivia enemmän paperilla, järjestelmien speksaus ontuu ja koekäyttöohjelmat nekin lähinnä teoreettisia ajatellen mahdollista useamman vuorokauden varavoima-ajoa. Kansalaisten on todella syytä varautua omatoimisuuteen eli viranomaisohjeen mukaiseen 72 h sähkö-, lämpö- ja vesihuollon keskeytykseen. Meillä on edessä myös tietoliikennemotti sillä osa lähinnä pienen tilaajamäärän telelaitteista verkossa ei kestä edes tuota 2 h jakelukeskeytystä. Vaikka asiakkaan kuten keskeytykset toteuttavan verkkoyhtiön päätelaitteessa varavoimaa olisikin. Keskeytyksen toteuttavan verkkoyhtiön kannalta oleellista saada jännite palutettua vaika sitten käsipelissä eikä keskiverto suomalainen verkkoyhtiö todennäköisesti selviä kolmesta samanaikaisesta viasta verkossaan tai verkkoa ohjaavissa laitteissaan tuossa 2 h ajassa. Odotettavissa keskeytysaikoja korotettuna jopa tekijällä 2 tai 3. Kantaverkon kannalta rullaavat keskeytykset on toki ohjelmoitu kaukokäyttöön mutta ohjelmia ei ole optimoitu rullaaville keskeytyksille vaikka kantaverkkoa ajettasiinkin vakaalla tehoalueella niin kulutuksen kuin tuotannon osalta. Lähinnä jos Ruotsi kovalla pakkasella irtoaa niin mistä me haemme kantaverkkoomme inertian?
- Anonyymi
Ei ole turhaa moittia Keuruun Sähkön siirtohintoja, jotka ovat toiseksi kalliimmat koko Keski-Suomessa. Siirto maksaa Keuruulla 1491 € vuodessa esimerkkiasunnossa kuten Kiinteistöliitto Keski-Suomen seurannassa on todettu: https://keski-suomi.kiinteistoliitto.fi/uutiset/nayta/?id=12988. Keuruun Sähkö oli viime vuonnakin toiseksi kallein Keski-Suomessa eikä muutosta ole kai edes harkittu. Keuruun kaupunki omistaa po. sähköyhtiön, joten se on selkeästi piiloverotttaja, jonka asioita esim. kaupunginvaltuustossa ei voida käsitellä. Kun sähkön siirto on monopolin käsissä, niin siirtohintoja ei voi kilpailuttaa samoin kuin sähköenergian. Sähkön siirtoyhtiöt käyttävät härskisti tilannetta, jossa valtiovalta on antanut niille lähes rajattomat hinnoitteluoikeudet, hyväkseen ja niipä Keuruulla ei kaapeleita kätketä maahan vaan rakennetaan avolinjoja, joka on merkittävästi halvempaa kaapelin kaivuuseen verrattuna.. Erotuksen yhtiö ottaa itselleen ja kaupunki kuittaa sen osinkoina ja jakaa kenelle jakaa.
Energian hinnan voi kilpailuttaa ja siinä Keuruun Sähkö ei pärjää mutta eipä se haittaa kun yhtiö ei itse ole sähkön tuottaja vaan toimii ainoastaan välittäjänä, joka ottaa siinä oman siivunsa ja kuluttaja maksaa. Tällä hetkellä korkeat edustajamme ovat päättäneet maksattaa saksalaisten asuntojen lämmityksen ja teollisuuden sähkökulut suomalaisilla, jotka ovat tottuneet orjan asemaan eivätkä protestoi.
Keuruun on taantuva kunta monellakin mittarilla tarkasteltuna ja yksi taantumista kiihdyttävä ja ylläpitävä asia on korkeat asumiskustannukset. Siinäkin kilpailussa Keuruu on kallis, joten ei ole ihme, että asukasluku laskee kuin lehmän häntä. Tämä seikka ei aiheuta työliikkeitä purettavan kaupungintalon kammioissa ja silti äänioikeutetut valitsevat kerta toisensa jälkeen sosialismiin pyrkivät valtaan. Tosin eipä ole juuri vaihtoehtojakaan kun kaikki puolueet ovat kannattaneet lämpimästi ylivelkaantumista ja samanaikaista raskasta verotusta. Sitä Keuruu perässä mitä Sanna Marin edellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole turhaa moittia Keuruun Sähkön siirtohintoja, jotka ovat toiseksi kalliimmat koko Keski-Suomessa. Siirto maksaa Keuruulla 1491 € vuodessa esimerkkiasunnossa kuten Kiinteistöliitto Keski-Suomen seurannassa on todettu: https://keski-suomi.kiinteistoliitto.fi/uutiset/nayta/?id=12988. Keuruun Sähkö oli viime vuonnakin toiseksi kallein Keski-Suomessa eikä muutosta ole kai edes harkittu. Keuruun kaupunki omistaa po. sähköyhtiön, joten se on selkeästi piiloverotttaja, jonka asioita esim. kaupunginvaltuustossa ei voida käsitellä. Kun sähkön siirto on monopolin käsissä, niin siirtohintoja ei voi kilpailuttaa samoin kuin sähköenergian. Sähkön siirtoyhtiöt käyttävät härskisti tilannetta, jossa valtiovalta on antanut niille lähes rajattomat hinnoitteluoikeudet, hyväkseen ja niipä Keuruulla ei kaapeleita kätketä maahan vaan rakennetaan avolinjoja, joka on merkittävästi halvempaa kaapelin kaivuuseen verrattuna.. Erotuksen yhtiö ottaa itselleen ja kaupunki kuittaa sen osinkoina ja jakaa kenelle jakaa.
Energian hinnan voi kilpailuttaa ja siinä Keuruun Sähkö ei pärjää mutta eipä se haittaa kun yhtiö ei itse ole sähkön tuottaja vaan toimii ainoastaan välittäjänä, joka ottaa siinä oman siivunsa ja kuluttaja maksaa. Tällä hetkellä korkeat edustajamme ovat päättäneet maksattaa saksalaisten asuntojen lämmityksen ja teollisuuden sähkökulut suomalaisilla, jotka ovat tottuneet orjan asemaan eivätkä protestoi.
Keuruun on taantuva kunta monellakin mittarilla tarkasteltuna ja yksi taantumista kiihdyttävä ja ylläpitävä asia on korkeat asumiskustannukset. Siinäkin kilpailussa Keuruu on kallis, joten ei ole ihme, että asukasluku laskee kuin lehmän häntä. Tämä seikka ei aiheuta työliikkeitä purettavan kaupungintalon kammioissa ja silti äänioikeutetut valitsevat kerta toisensa jälkeen sosialismiin pyrkivät valtaan. Tosin eipä ole juuri vaihtoehtojakaan kun kaikki puolueet ovat kannattaneet lämpimästi ylivelkaantumista ja samanaikaista raskasta verotusta. Sitä Keuruu perässä mitä Sanna Marin edellä.Mielellänihän minä Marinin perässä. Onhan siitä otettu kuvakin. Valita sinä peräkammarin poika vain sähkönhinnasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole turhaa moittia Keuruun Sähkön siirtohintoja, jotka ovat toiseksi kalliimmat koko Keski-Suomessa. Siirto maksaa Keuruulla 1491 € vuodessa esimerkkiasunnossa kuten Kiinteistöliitto Keski-Suomen seurannassa on todettu: https://keski-suomi.kiinteistoliitto.fi/uutiset/nayta/?id=12988. Keuruun Sähkö oli viime vuonnakin toiseksi kallein Keski-Suomessa eikä muutosta ole kai edes harkittu. Keuruun kaupunki omistaa po. sähköyhtiön, joten se on selkeästi piiloverotttaja, jonka asioita esim. kaupunginvaltuustossa ei voida käsitellä. Kun sähkön siirto on monopolin käsissä, niin siirtohintoja ei voi kilpailuttaa samoin kuin sähköenergian. Sähkön siirtoyhtiöt käyttävät härskisti tilannetta, jossa valtiovalta on antanut niille lähes rajattomat hinnoitteluoikeudet, hyväkseen ja niipä Keuruulla ei kaapeleita kätketä maahan vaan rakennetaan avolinjoja, joka on merkittävästi halvempaa kaapelin kaivuuseen verrattuna.. Erotuksen yhtiö ottaa itselleen ja kaupunki kuittaa sen osinkoina ja jakaa kenelle jakaa.
Energian hinnan voi kilpailuttaa ja siinä Keuruun Sähkö ei pärjää mutta eipä se haittaa kun yhtiö ei itse ole sähkön tuottaja vaan toimii ainoastaan välittäjänä, joka ottaa siinä oman siivunsa ja kuluttaja maksaa. Tällä hetkellä korkeat edustajamme ovat päättäneet maksattaa saksalaisten asuntojen lämmityksen ja teollisuuden sähkökulut suomalaisilla, jotka ovat tottuneet orjan asemaan eivätkä protestoi.
Keuruun on taantuva kunta monellakin mittarilla tarkasteltuna ja yksi taantumista kiihdyttävä ja ylläpitävä asia on korkeat asumiskustannukset. Siinäkin kilpailussa Keuruu on kallis, joten ei ole ihme, että asukasluku laskee kuin lehmän häntä. Tämä seikka ei aiheuta työliikkeitä purettavan kaupungintalon kammioissa ja silti äänioikeutetut valitsevat kerta toisensa jälkeen sosialismiin pyrkivät valtaan. Tosin eipä ole juuri vaihtoehtojakaan kun kaikki puolueet ovat kannattaneet lämpimästi ylivelkaantumista ja samanaikaista raskasta verotusta. Sitä Keuruu perässä mitä Sanna Marin edellä.Tykkään olla Keuruun Sähkön asiakkaana kiinteällä sopimuksella, kun katsoo pörssisähkön hintoja. Ei tarvitse kikkailla.
- Anonyymi
Energia asiat puhuttivat Keuruulla. https://www.suurkeuruu.fi/uutiset/art-2000009242572.html
- Anonyymi
Tässä käy niin, että siirtomaksu nousee kulutuksen laskiessa. Nykyinen verkkopalvelumaksunmuodostus edellyttää jatkuvasti, maltillisesti kasvavaa kulutusta.
- Anonyymi
Erikoista että vaikka valtio laski sähkön arvonlisäveron 24 prosentista 10% niin tämä ei ole vaikuttanut millään tavoin Keuruun sähkön hintoihin.
- Anonyymi
Hinnastossa ei muuten sanota onko sähköenergian hinta alvillinen. Katselin Yleissähkö Vartti-tuotetta. Veron osuus näkyy toki laskulla ja oletan että alv-leikkurikin on siinä. Siirtohintaan ei käsittääkseni tuota alv-alennusta tullut.

Keuruun Sähkö veti välistä. Valtio nosti alvia, niin Sähkö nosti myyntihintaa. Ei pääse laarin pohja näkymään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keuruun Sähkö veti välistä. Valtio nosti alvia, niin Sähkö nosti myyntihintaa. Ei pääse laarin pohja näkymään
Olemassa olevan sopimuksen hinnaston mukaan alv-huojennus näyttää kokonaisuudessaan siirtyvän sekä energian hintaan että energian perusmaksuun. Totta on että energian myyntihinta sinänsä nousee alkaen 15.1.2023. Vaikka futuuri on mahdollisesti ollut niille huokeampi, on sen suojaus todennäköisesti kalliimpi kuin vaikkapa kuukausi sitten.
- Anonyymi
Ovatko sähköyhtiöt tehneet perusteettomia hinnankorotuksia?
https://yle.fi/a/74-20004749 - Anonyymi
Sähkömittarinvaihdot omakotitaloihin 2023
https://www.keuruunenergia.fi/uutiset/sahkomittarinvaihdot-omakotitaloihin-ja-vapaa-ajan-asuntoihin/ - Anonyymi
Tästä on joitain vuosia kun joku äijä sieltä Keuruun Sähköltä soitti että mittari pitää vaihtaa. Sitten se vaihtoi sen kuulemma vanhempaan malliin.
- Anonyymi
Kauanko se Keuruun Sähkö vielä pitää näitä kiskurihintoja yllä? Muut yhtiöt ovat tiputtaneet jo hintojaan, mutta ei tämä. Nìin, saattaahan sieltä karkauspäivänä sitten sentti pari hinta tippua. Eikös ensi vuonna ole karkausvuosi?
- Anonyymi
Mittarinvaihdon jäljiltä kannattaa seurata ettei pääkeskus kuumene. Kuuluu jäävän tulppavarokkeet vaihtotyön jälkeen löysälle kuumenemaan. Näinköhän yritetään saada tuhotuksi toimiva keskus ja uusi kaupaksi?
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631433Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on501226Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241199Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141110- 1271066
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315981- 42929
- 73899
- 72895