Nimittäin Norjan lohi. Alle 7 euroa kilo, elikkä käy köyhän eläkeläisen kukkarolle. Minä laitan 1,5 kilosta kolme ruokaa kahdelle. Paistettuna pannulla, keiton ja graavaan. Miten sinä laitat Norjan lohta ?
Nyt on halpaa,
Anonyymi
2171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Uunissa kypsennä.
Norjalaisittain ja Norjan lippu tikulla pystyyn loheen.
Suomalaisen lohen laitan suomalaisittain ja Suomen lipun.
Ostan kokonaisen lohen, 6.99 kilo. Siitä nyrhin fileitä tylsällä kalaveitsellä, ei vaan tule hyvä kaupasta ostetulla terottajalla, pitäisi viedä suutarille. Laitan fileisiin tilliä, mustaa pippuria, hieman sokeria ja karkeaa suolaa. Ja jääkaappiin voipaperissa kahden tiiliskiven alle kolmeksi päiväksi. Loput höyrytän pienessä vesimäärässä tiiviskantisessa kattilassa ja massuttelen joka ikisen ruodon nautinnollisesti. On alkuasukkaan natinnot. Ei tule hukkaruokaa. Ruokahävikki on minulle käsittämätön.
Miksi ne tiiliskivet ?
Kolmen päivän jälkeenkö vasta alat syömään sieltä tiiliskivien alta?
Oikeastaan laitan voipaperiin ja sanomalehteen käärityn fileen päälle ensin suorakaiteen muotoisen kalafileen kokoisen tarjottimen ja sitten sen tiiliskiven. Opskelin keittäjäksi vuonna -69 ja siellä se opetettiin. Kala mehustuu ja kypsyy tasaisemmin painon alla. Kolme päivää se kestää, muuten kala on liian raaka.
Suunnilleen samoin kuin lohta yleensäkin, graavaan, savustaisin, jos olisi laite jolla savustaa. Parasta lohi on mielestäni kun se paistetaan pannulla voissa molemmilta puolen palaa ja maustetaa suolalla ja mustapippurilla, ja lmopuksi haudutetaan vähän aikaa kermassa, silleen kohtuu määrässä kermaa, on hyvää..
Pirre
Pitääpä käydä huomenna pala lohta..
Missä niin halpaa lohta on?
Pirre
Norjan kassi lohi. Koronan syy maailman myrkyllisimmän elintarvikkeen hintaan, yhteen aikaan sitä kuljetettiin lentokoneella kaakkois-aasiaan fileroitakaksi.
Misssäpäin lohi on noon halpaa?
Halpaa se on aina, koska Norja tukee vientiä. Cittareissa on melkein aina 6.99-8.99.
Hyvää myrkkyä siinä tapauksessa.
Se minut luultavasti on näinkin terveenä pitänyt. Pieni määrä myrkkyä viikottain.
Eikös arsenikkiakin ole joskus käytetty ihan lääkkeenä. Ja myrkkyjähän ne on kaikki lääkkeetkin liikaa otettuina.
Chilen edustallako norskit kasvattaa kassilohensa ?
Kala on mitä se syö, norjan kassi lohen punainen väri tulee väriaineista toisin kuin luonnon lohi, lisäksi allas kalalle syötetään valtavat määrät antiobionetteja sairastumisen välttämiseksi. Toki ne on terveys tarkistettuja.
Puhtaan järven kala terveellisintä, itämeren luonnon kalaa voi syödä kohtuullisesti.
Kyllä suomalainen ruoka on kasvanut puhtaassa ympäristössä, olen valmis maksamaan kala fileestä 20-30 euroa kilo kun tiedän missä se on kasvanut.
Ei tahdo olla myynnissä ns. vapaata kalaa, muuta kuin muikkua.
Mielikuvia vain
Ostin eilen TEX kaupasta kokonaisen merilohen fileen, hinta alle 10 € kilo, laatu hyvä, mutta sitä ei paisteta uunissa kokonaisena, vaan siitä tehdään kalapuikkoja jotka kelpaavat lapsille ja ovat taatusti terveellisempiä kuin ne palkkää korppu- ja muuta jauhoa enemmän kuin kalaa sisältävät turska, tai seiti puikot joita valmiina myydään ja lapsille kouluissakin tarjotaan.
Tee itse, isosta fileestä saa monta kalapuikkoa! Tulee jopa halvaksi.
Mikä ja missä on TEX-kauppa ?
https://tex.fi/yritys/
Tampereen Säästö-TEX Oy on yksityinen, kotimainen ja vahvasti pohjoissuomalainen perheyhtiö, jonka toimiala on vähittäiskauppa. Käytämme markkinointinimenämme myös lyhennettä TEX; näin parikymmentä vuotta asiakkaiden käytössä ollut lempinimi sai myös ”virallisempaa” käyttöä. Tarjoamalla aidosti edulliset hinnat ja huomattavan laajan tuotevalikoiman, tähtäämme siihen, että olisimme asiakkaidemme mielestä se kirkkaasti paras shoppailupaikka Lapissa.
Kun ajelee Tornion läpi kohti Haaparannan Ikeaa ja Haaparannassa kuuluisaksi tullutta nuuskauppaa, johon nyt suomalaiset kilvan ajelevat hakemaan tuota poskiherkkua, mälliä poskeen, voisi olla kiva poiketa TEX myymälään. Toinen myymälä on Kemissä.
Hyvälaatuisia tekstiilituotteita myymälä pursuaa. Ennen oli Nansolla omia myymälöitä, onko niitä enää yhtään, taitaa olla huoltisten sivumyyntiä sekin, vaikka kallista!
Bensakin on aika halpaa nykyään,
kun maailmalla kaikki varastot on täynnä.
Taitaa olla lohen kanssa samoin, että altaat täynnä lohta ja kysyntä hiipunut.
Joku vuosi sitten kun Chilen lohi puuttui markkinoilta niin lohen hinta nousi.
Niin ailahtelevaista.
Antibiootteja, ympäristömyrkkyjä ja mikromuoveja popsivat norjanlohet on syytä jättää kaupan hyllylle tahi syöttää ne minkeille sillä ihmisravinnoksi niistä ei ole.