tarina: yhdestoistaosa

kiira05 kirjoitti:

Mies avasi hänen takkiaan, ja siirsi karheankätensä hänen paitansa alitse iholle. ”Mmm…komea poika” Mies kähisi jenkkiaksentilla. Tutkiskellen hänen vartaloaan kädellään. ”On todella, ei tuollaisia joka päivä näe” Joku toinen nauroi lähellä. Michaelia puistatti, hän päätteli olevansa takana näiden kahden miehen kanssa, kun Ricky ajoi autoa. Miehen kosketukset kävivät yhä julkeammiksi. Michael yritti vetäytyä irti miehestä, mutta turhaan. ”Älä vielä innostu liikaa, Dan.” Toinen mies sanoi ja nauroi perään. Automatka tuntui ikuisuudelta.

Sam saapui töistä kotiin, väsyneenä hän avasi asuntonsa oven ja yllättyi kohdatessaan täydellisen pimeyden ja hiljaisuuden. Hän etsi valokatkaisijan ja painoi siitä valot päälle. ”Michael?” Sam huhuili epävarmana ja riisui takkinsa. Ei vastausta. Hän kiersi pimeän asunnon sytytellen valoja, mutta Michaelia ei näkynyt. Pahat aavistukset ja pelko täyttivät hänen mielensä hiljalleen. Hän tuli takaisin eteiseen vain tarkistaakseen, ettei todella nähnyt Michaelin ulkovaatteita Hän etsi kännykkänsä ja soitti Michaelille. Puhelin piippasi hetken normaalisti, mutta vaihtui sitten varattuun. Sam laski puhelimen korvaltaan hämillään. ”Missä oikein olet?” Hän ihmetteli, nosti puhelimen takaisin ylös ja soitti Kitylle. ”Haloo” Tyttö vastasi, kuulostaen uniselta. ”Hei, kuule onko Michael siellä?” Sam kysyi. ”Ei, hänhän meni kotiinne” Kity vastasi, yllättyneenä kysymyksestä. ”No hän ei ole täällä…Milloin näit hänet viimeksi?” Sam kysyi kuulostaen entistä hermostuneemmalta. ”Lähdimme salilta, ajoimme tänne, kysyin haluaisiko hän tulla vielä kahville, mutta Michael sanoi olevansa väsynyt ja menevänsä suoraan kotiin.” Kity selosti. ”Mikset voinut tuoda häntä tänne asti?!” Sam tiuskaisi. ”Koska hän varta vasten halusi kävellä!” Kity huudahti takaisin. Hän ei pitänyt Samin syyttävästä äänestä. ”Äs olen pahoillani Kity, olen vain hyvin huolissani. Hänen pitäisi olla kotona jo.” Sam huokaisi. ”Ymmärrän Sam, ei se mitään, olen varma että hän on kunnossa, entä jos hän poikkesi jonkun ystävänsä luo, Erikin ehkä?” ”Niin pitää toivoa, soitan hänelle. Outoa vaan on se, että yritin juuri soittaa Michaelille, mutta puhelu katkesi kesken” Sam sanoi ”Akku loppui, tai jotain?” Kity ehdotti. ”Mutta yleensä hän aina ilmoittaa jos menee johonkin, hän tietää, että olen kotona ja huolissani, miksei hän ilmoittaisi nyt missä on?” ”En tiedä Sam, outoahan se on…soita minulle kun kuulet jotain?” Kity pyysi. ”Hyvä on, soitan aamulla, Hyvää yötä” ”Hyvää yötä”

Lopetettuaan puhelun hän soitti Erikille. ”Haloo” mies vastasi. ”Hei, Sam tässä, oletko kuullut Michaelista mitään?” ”En, kuinka niin?” Erik kysyi. ”Hmm…no hän lähti salilta parituntia sitten, eikä ole vieläkään tullut kotiin…Kity sanoi, että hän oli kuitenkin matkalla tänne” Sam selitti. ”Kuulostaa huolestuttavalta…tuota, oletko soittanut hänelle?” Erik kysyi. ”Olen, puhelu katkesi, ennen kuin kukaan edes vastasi” Samin ääni alkoi murtua. ”Voi hyvä luoja, jotain vakavaa on täytynyt tapahtua” Sam henkäisi. ”Kieltämättä ei kuulosta hyvältä …Jeanilla voi olla jotain tekemistä asian kanssa, soitan hänelle ja sitten sinulle.”

Kun Jean ei vastannut, niin Erik oli täysin vakuuttunut, että Jeanilla oli näppinsä pelissä Michaelin katoamisen kanssa. Hän ajoi vielä Jeanin asunnolle, mutta ovea ei avattu ja asunto vaikutti hiljaiselta. Erik soitti takaisin Samille, joka valvoi puhelimensa vieressä. ”Sam, Luulen, että on aika ilmoittaa poliisille tästä. Jean ei myöskään ole kotonaan. Tulen hakemaan sinut niin menemme yhdessä asemalle.”

He tulivat päivystävän konstaapelin luokse. ”Haluaisimme tehdä ilmoituksen kadonneesta henkilöstä” Erik sanoi, huomattuaan Samin olevan hieman poissaolevan oloinen. ”Nimi? Ikä? Kuinka kauan ollut kadoksissa?” ”Michael Wills, 24vuotias, noin neljätuntia.” Sam vastasi hieman sekaisen kuuloisena. ”Ei kovin pitkä aika, tuota mikä on suhteenne kadonneeseen?” Neljässäkymmenessä oleva, pyylevä ja viiksekäs konstaapeli kysyi. ” Hän on avopuolisoni” Sam vastasi, odottaen sitä hämillistä ilmettä, joka usein syntyi niin monen kasvoille. ”Ettei tässä olisi kyse perheriidasta? Siinä tapauksessa odotelkaa rauhassa kotona, niin eiköhän hän ilmesty kotiin kun on rauhoittunut” ”Ei, ei mistään sellaisesta ole kyse, tiedän, että jotain vakavaa on sattunut, hän…” Sam aloitti hermostuneena ja kiivaan kuuloisena. ”Rauhoittukaas nyt ja kertokaa mahdollisimman tarkasti mitä oikein on tapahtunut? Kuka näki hänet viimeksi? Missä olosuhteissa hän lähti? Mistä päättelette että ystävänne on vaarassa?” Konstaapeli kysyi rauhallisella äänellä. Sam huokaisi syvään. ”Hän lähti yhteisen ystävämme kanssa työpaikaltani noin neljä tuntia sitten, itse jäin töihin. Hän sanoi menevänsä suoraan kotiin, koska oli väsynyt. Ystävältämme hän sai kyydin hänen asunnolleen, joka sijaitsee:… Sieltä hän lähti kävelemään kotiin, muttei koskaan tullut perille. Itse saavuin asunnolleni 21:30. Kun en löytänyt häntä sieltä, soitin hänen kännykkäänsä, josta katkesi yhteys. Sen jälkeen soitin ystävälleni, joka oli kyydittänyt hänet ja sen jälkeen Michaelin ystävälle, Erikille, eli hänelle.” Sam päätti kertomuksensa. ”Oletteko käyneet varmasti läpi kaikki hänen ystävänsä, tutut joiden luokse hän olisi voinut mennä?” Konstaapeli kysyi, kirjoittaen asioita ylös. ”Meillä on syytä olettaa, että Michaelin entisellä miesystävällä olisi jotain tekemistä asian kanssa. Hän ei myöskään ollut kotona, kun kävin siellä. He erosivat huonoissa väleissä ja Jean oli hyvin mustasukkainen Michaelista, käyttäytyi myös väkivaltaisesti häntä kohtaan, kun he seurustelivat.” Erik sanoi. Konstaapeli nosti katseensa papereista. ”Siinä tapauksessa käynnistämme etsinnät heti. Mikä tämän miehen kokonimi on? Tämän entisen poikaystävän?” ”Jean Parouxe” Erik vastasi. ”Tarvitsen vielä tarkat tuntomerkit kadonneesta ja valokuvan” Sam ojensi konstaapelille kuvan, jonka hän oli ottanut mukaansa asunnoltaan. Se oli otettu kuukausi sitten, Michael istui sohvalla ja hymyili. Samin mieleen palautuivat muistot päivältä jolloin kuva oli otettu, hyvät muistot. Hänen sydäntään särki. ”Hyvä, sitten vielä muut tiedot. Pituus? Paino? Hiusten ja silmien väri?”
”180cm, noin 70kg, ruskeat hiukset ja ruskeat silmät.” Sam vastasi. ”Mitä hänellä oli päällään katoamishetkellä?” Sam muisti tarkasti, hänen ei tarvinnut kuin sulkea silmänsä ja hän kykeni näkemään Michaelin edessään. ”Tummansiniset farkut, mustat kengät, tummanharmaa päällystakki. Alla valkoinen neule” ”Entä terveydentila? Mitään sairauksia?” ”Hyvä, ei mitään sairauksia.” ”Tarvitsen vielä tarkan kulkureitin, mitä luulette hänen käyttäneen ja sitten tämän Jean Parouxen tiedot”

Viimein he olivat perillä, missä hyvänsä perillä sitten olikin. Michael ei osannut arvioida tarkkaa aikaa, joka oli kulunut, mutta tiesi heidän olevan jo kaukana Pariisista. Hän kuuli kuinka auton ovet avattiin ja hänet raahattiin ulos autosta, talutettiin väkivalloin eteenpäin. He saapuivat johonkin asuntoon. He kulkivat eteenpäin sisällä, ja pysähtyivät sitten. Mies, joka oli pidellyt häntä autossa, piteli häntä yhä edessään ja hänen käsiään tiukasti selän takana. Otteesta tuntui olevan mahdoton päästä. Joku käveli hänen eteensä ja otti siteen hänen silmiltään. Hän katsoi Rickyn virnuileviin kasvoihin kurtistaen vihaisena kulmiaan. ”No Michael, minkä takia luulet, että toimme sinut tänne?” Ricky kysyi. Michael katsoi varovasti ympärilleen. He olivat jonkin suuren talon olohuoneessa. Hän näki Joen, Rickyn ystävän, joka oli ollut Jackin kanssa. Mies istui sohvalla ja katsoi suoraan häneen. Joen vieressä istui mies, jota hän ei tuntenut, lähelle neljänkymmenen oleva, hoikka ja rumakasvoinen. Melko lähellä heitä, nojatuolilla, istui kolmenkymmenen puolella oleva mies, joka oli ruumiinrakenteeltaan kookas ja lihaksikas. Hiukset olivat vaaleat. Toisella puolella, keittiön ovensuussa hän näki Jeanin. Hän katsoi Jeania kaikista pisimpään, hämmentyneenä. ”Sinäkö olet tämän takana?” Michael ajatteli. Jean katsoi myös suoraan häneen, ilmeettömänä, silmissään kylmääkin kylmempi katse. Samassa Michaelin kännykkä alkoi soimaan hänen takkinsa taskussa. Ricky kaivoi puhelimen esiin ja katsoi sitä hetken. ”Poikaystäväsi soittaa…” Ricky sanoi ivallisesti ja katsoi taas Michaeliin. ”…Älä, pelkää, kyllä hän sinusta yli pääsee” Ricky jatkoi sitten ja irrotti puhelimen osat toisistaan. Hän kaivoi sim-kortin niiden välistä ja heitti sen takkaan. Michael voihkaisi hiljaa. Hän yritti kaikin voimin estää itseään itkemästä, hän ei halunnut suoda Rickylle sitä tyydytystä. Ricky tuli lähemmäksi ja otti nyt huivin hänen suultaan. ”Voit huutaa niin paljon kuin tahdot, täällä sinua ei kuule kukaan sellainen, joka tulisi auttamaan” Mies hymyili julmasti.

Michael ei kyennyt sanomaan sanakaan. Hän katsoi kaikkia ympärillä oleviaan, ymmärsi liiankin hyvin mitä tulisi tapahtumaan eikä hän tiennyt miten paeta siitä tilanteesta. Kuusi yhtä vastaan tuskin olisi reilutaistelu, mutta se ei kuitenkaan estäisi häntä yrittämästä. Mies hänen takanaan, ryhtyi repimään hänen takkiaan pois, kun Ricky auttoi pitelemällä häntä etupuolelta kiinni. Michael pisti vastaan kaikilla voimillaan, se tuntui hyödyttömältä. Hänen neuletakkinsa lähti myös melko helposti. T-paidan riisuminen ei olisi niin helppoa. Hän potki ja rimpuili. ”Sinustapas on tullut ärhäkkä” Ricky virnisti, hän kaivoi linkkuveitsen taskustaan, toi sen hetkeksi hänen kasvojensa eteen, jolloin Michael seisahtui aloilleen. Sitten mies viilsi hänen paitansa rikki ja repi sen hänen yltään. ”Olet muuttunut eduksesi näiden kahden vuoden aikana…en tiennyt, että olisi edes mahdollista sinun voida tulla yhtään paremman näköiseksi” Ricky myhäili ja kosketti hänen vatsaansa ja rintakehää. ”Älä koske muhun! Vihaan sinua!” Michael huusi. Saaden vastaukseksi naurua. ”Voi Mike, kultaseni, miten ajattelin estää sen?” Ricky kuiskasi, otti häntä leuasta ja suuteli häntä väkisin ja rajusti. Michael riuhtoi itseään entistä kovemmin, kun mies irtautui hänestä, Michael sylkäisi hänen kasvoilleen. ”Olet ällöttävä!” Michael huusi. Ricky pyyhkäisi syljen kasvoiltaan ja katsoi häneen tuimana. ”Luulisi, että olisit jo oppinut, miten kanssani käyttäydytään” Ricky sanoi tiukalla äänellä. ”Luuletko, että voit tehdä mitä vain haluat minulle ja että hyväksyisin sen niin vain?? En ikinä!” ”Michael…et ole tainnut ymmärtää…olet nyt täällä, voin todellakin tehdä sinulle mitä haluan ja sillä mitä sinä siihen sanot, ei ole mitään merkitystä minulle tai kellekään muulle täällä.” Sitten Ricky tarttui hänen käsivarrestaan tiukasti ja toinen mies hellitti otteen hänestä. Ricky lähti raahaamaan häntä toiseen huoneeseen perällä.

Huoneeseen päästyään, Ricky sulki oven heidän perässään, kaatoi hänet sängylle ja tuli hänen päällensä. ”Nyt vain me kaksi, niin kuin vanhoina hyvinä aikoina, muistatko?” Ricky kuiskasi, Michaelin rimpuillessa hänen allaan. Mies otti Michaelin kengät ja sukat hänen jaloistaan, samoin omansa.
Siinä vaiheessa Michael oli jo miltei päästä karkuun, mutta Ricky sai hänet pysähtymään. Veti hänet takaisin alleen. Hän ryhtyi avaamaan Michaelin housunnappeja ja veti ne sitten hänen jaloistaan ”Et tiedä, kuinka olen tätä odottanut, kaksi vuotta…” Ricky huokaisi. Painautui aivan häntä vasten, niin, että Michel tunsi kohouman hänen housujensa etumuksessa. Hän huusi, vaikka tiesi ettei se auttaisi. Ricky painoi kätensä hänen kurkulleen. Suuteli häntä, työnsi kielensä syvälle hänen suuhunsa, puri hänen huultaan. Michael parahti. ”Lopeta, ole kiltti lopeta…” Michael hoki peloissaan. Ricky käänsi hänet vatsalleen, riisui hänen alushousunsa. Sitten Michael kuuli kuinka Ricky avasi oman vyönsä. Hän löi muutaman kerran kämmenellään Michaelin takamusta, Michael huudahti ja vartalo vavahti kivusta. Hän tunsi kuinka Miehen elin ryhtyi etsimään tietä hänen sisäänsä. Hän ei ollut valmis siihen, epätoivoisena hän rukoili miestä päästämään hänet vaikka tiesi että pyynnöt menisivät kuuroille korville. Ricky työntyi häneen voimalla, pistävä kipu tuntui lävistävän hänet. Mies piteli tiukasti hänen ranteistaan kiinni ja liikutti itseään häntä vasten kiivaasti. Huokaili hänen korvaansa. Michael sulki silmänsä ja yritti ajatella jotakin muuta.

Jean tarttui pulloonsa, hänen oli juotava lisää. Hän oli katsonut Michaelia kun he olivat tuoneet hänet sisään. Oli uskomatonta miten komealta Michael näytti, niin kauniilta ja vaurioituvalta. Hän muisti ne hyvät ajat yhdessä, silloin alussa, kun alkoi tuntemaan jotain todellista Michaelia kohtaan, rakastamaan häntä. Se oli pelottava tunne, jollaista hän ei ollut ennen tuntenut. Tunne jota hän ei oikein osannut käsitellä. Sitten mustasukkaisuus oli saanut vallan, hän näki miten muut katsoivat Michaelia, häntä ei voinut olla huomaamatta. Michael oli sellainen ihminen joka käänsi kaikkien päät astuessaan huoneeseen ja sai heidät henkäisemään. Hän tiesi ettei itse pystyisi yltämään samalle tasolle, miten Michael voisi rakastaa häntä samalla tavoin. Mutta hetkeksi Michael oli saanut hänet uskomaan, huijannut hänet uskomaan, että tunsi samoin, valetta! Jean ajatteli. Sen herkän kauniin ulkokuoren alla, oli salakavala olento, joka nauroi hänelle. Piti salasuhdetta sen Samin kanssa, rakastelivat hänen kotonaan, hänen sängyssään, nauroivat hänelle. Jean oli varma siitä. Ei, enää Michael ei huijaisi häntä. Hän oli kostanut, täydellinen kosto. Soittanut Rickylle, paljastanut kaiken ja sitten he olivat suunnitelleet tämän. Hän oli seurannut Michaelia, tiesi missä hän yleensä kävi, mitä reittejä hän kulki. Odottanut ja suunnitellut. Sitten oli järjestynyt tämä maalaiskartano, Rickyn kontaktien kautta, Jaqcuesin talo, jonka hän oli suonut heidän käyttöönsä ja tullut mukaan juoneen. Jaqcuesin suostutteleminen oli loppujen lopuksi ollut helppoa. Mikään pyhimys mies ei ollut ennestäänkään, mutta ei hänkään ollut missään näin isossa jutussa osallisena ennen. Ricky oli näyttänyt kuvan Michaelista ja mies oli vain pienen harkinnan jälkeen ollut mukana.


Jean oli odottanut tätä hetkeä, tätä iltaa. Tämä oli oikein Michaelille, hän oli varma siitä. Se huora varmaan kuvitteli olevansa jotain erikoista. Jean oli ajatellut. Mutta kun Michael oli katsonut häneen, niillä suurilla ruskeilla silmillään, täynnä hämmennystä, pelkoa ja kysymyksiä, hänen sydäntään oli vihlaissut. Hän kuitenkin piti ilmeensä jäässä ja yritti jäädyttää sen tunteen, joka yritti epätoivoisena kummuta pintaan ja joka sanoi, että hän oli tehnyt väärin. Hetkeksi hän oli jo onnistunut siinä, mutta nyt, kun hän kuuli Michaelin tuskaiset huudot, tunne alkoi kivuta takaisin ja omatunto heräillä.
Jean nosti pullon uudestaan huulilleen, hukuttaakseen nämä tunteen. Hän halusi lakata kuulemasta.




jatkuu...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä