Itse en ole ollut mukana, ikä sen verran nuori, mutta kiinnostaisi millaista oli maatalous 1970 - luvulla. Olen kuullut ajanjaksosta puhuttavan jopa maatalouden kulta-aikana? Oli varmaan paljon toisenlaista tuohon aikaan?
Maatalous 1970 - luvulla
Anonyymi
11598
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No ei silloin kummoista aukkoa tarvinnut metsään tehdä, että sai traktorin ostettua tai navetan rakennettua. Paljon tehtiin silloin tiilisiä, noin 24 lehmän putkilypsynavetoita, joita on käytössä vieläkin. Mataliahan ne on sisältä, vaikea koneellistaa sen enempää ja usein myös ajan tyylin mukaan niin matalalle kivijalalle tehtynä, että vedet tilee etuovesta sisään keväisin. Parin sonnimullikan teurastilillä sai jo uuden henkilöauton ostettua.
Kyllähän tuo vaikuttaa sitten olleen suhteellisen rentoa. Olen tosiaan kuullut aikaa hyväksi mainitun ja kuvauksesi oli mukava lukea.
Vielä 80 luvun alussa 30 hehtaarin viljatilalla eli nelihenkinen perhe vuoden.
Mutta ei pitempään?
Jaahas. Em. "Mutta ei pitempään?"- kommentti ei ollut siis minun/aloittajan esittämä. Meikäläistä kiinnostaa ihan oikeasti asialliset tiedot kyseisestä maatalouden ajanjaksosta.
Joskus vähä harmitti, ku naapurilla oli ittepurkavat sontakärryt ja meillä vaan ittepuriittavat. Siihen aikaan vielä naapuri naapuria opetti uusille koneille ja viljelys tavoolle. Mitenkää tieten opettanu, mutta mallia otettiin toisiltansa.
vaarallisin eläin oli mansikki,
siitä maksettiin tapporahaa...
voi-vuoresta,
tuli hyvin rahaa...
pellot pantiin pakettiin,
ja voi kyllä sitä rahaa tulikin...
Ja kyllä luonto kukoisti, lintua oli pellot pullollaa, kuovia, töyhtöhyyppää, ruisrääkkää ja pyitä vaika kuin paljo.
70-luku, 80-luvun alku, yleensä maatalouden kannalta ilmeisestikin hyvänä muistettu.
Olen muutaman kerran sivukorvalla kuullut myös tuossa edellä mainitusta "pellot pakettiin" jutusta , mutta mistä tuossa oli kyse?