jo pölynimuri ?
Oliko 60-luvulla
18
328
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä oli, ei tosin meillä mutta tädilläni oli. Kovaa meteliä se piti, taisi olla Hoover merkiltään.
- Anonyymi
Oli 60-luvulla ja taisi olla Hoover. Harmaa runko ja punainen peräpääty. Hirveä ääni.
Siihen aikaan matot vietiin kuitenkin ulos tampattavaksi. Nykyään ei "velvoiteta", jos on imuri.
Meidän aikana on kotikäyttöön tullut paljon merkittäviä keksintöjä. Jääkaappi, televisio, nauhuri, imuri.............
Ollaan päästy helpolla.- Anonyymi
Kyllä imureita oli jo 1920-luvulla. Pölynimurikauppias ovelta-ovelle oli ihan ammatti Amerikoissa. Kolmekymmentäluvulla imuri alkoivat yleistyä Suomessakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä imureita oli jo 1920-luvulla. Pölynimurikauppias ovelta-ovelle oli ihan ammatti Amerikoissa. Kolmekymmentäluvulla imuri alkoivat yleistyä Suomessakin.
Arvasin, että joku sanoo noin. Sen takia laitoin "kotikäyttöön tullut".
Muistaakseni 60-luvulla ei vielä kaikissa kaverien kodeissa ollut imuria. Toki voin muistaa väärin. Vai olikohan se 50-lukua........... - Anonyymi
Hooverin muistan myös. Sellainen pitkä pötkylä.
Taisi olla ovikauppiaan myymä, kuten tv, mikä oli ensin 'koekatseltavana'.
Beng
- Anonyymi
Elektrolux ”kaikilla herkuilla”! Jestas täytyihän se pälynimaisija olla.
- Anonyymi
Joka imuria tarvitsee tänäkään päivänä, on heikkojen heikko ja uusavuton.
Matot ulos säännöllisesti, pölymoppaus ja märkäpesu lattioille, avot tehokkaampaa kuin imurointi.
Pölyt mopista voi harjata ulkona moppiharjalla. Nykyimurikin on paskakone ja laskee pölyjä takaisin huoneilmaan.- Anonyymi
Juu. Naapuri tosiaan tässä pölymoppiaan putsasi tuulen alapuolella ja pölyt lenteli päälleni.
Minulla on raskaita, isoja mattoja, joten niiden ulkoiluttaminen menee kiroiluksi.
Imuri ja nihkeä pyyhin lastassa, hyvää tulee.
Kyllä siistiä olla pitää.
Nuorisolla robotti!
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Naapuri tosiaan tässä pölymoppiaan putsasi tuulen alapuolella ja pölyt lenteli päälleni.
Minulla on raskaita, isoja mattoja, joten niiden ulkoiluttaminen menee kiroiluksi.
Imuri ja nihkeä pyyhin lastassa, hyvää tulee.
Kyllä siistiä olla pitää.
Nuorisolla robotti!
BengJos naapuri "tuulen alapuolella" jotain putsasi ilmaan niin kyllä ne pölyt lensi ihan toiseen suuntaan. Mutta sinun pölyt naapurin "yläpuolelta" olisi menneet naapurin niskaan.
Minne käy tuulen ilmassa tie, sinne ne pölyt mukanaan vie. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Naapuri tosiaan tässä pölymoppiaan putsasi tuulen alapuolella ja pölyt lenteli päälleni.
Minulla on raskaita, isoja mattoja, joten niiden ulkoiluttaminen menee kiroiluksi.
Imuri ja nihkeä pyyhin lastassa, hyvää tulee.
Kyllä siistiä olla pitää.
Nuorisolla robotti!
BengRobotti ! Toimiva laite, piirtää kartan imurointireitistä, tekee tarkaa, hyvää työtä.
Itse lähden sauvakävelylle, pistän imurin toimintakuntoon, huushollin imurointiaika noin 2h.
Kun tulen kotiin, niin imuri on nukkumassa latausasemassaan.
Hinta 600€
- Anonyymi
1960 luvulla imuriin tuli pyörät.
- Anonyymi
Sitä ennen oli niin talvinen aika, että niissä oli sukset.
Meillä oli harmaa pitkulainen pölynimuri. Siinä oli niin hirveä ääni, että jopa minun huonokuuloinen mummeli kuuli sen äänen.
- Anonyymi
Siitä imurin äänestä varmaan mummosi kuulo menikin!
- Anonyymi
Meillä oli Hoover palloimuri.
Tämmöinen: https://www.is.fi/asuminen/art-2000000484670.html - Anonyymi
Meillä oli Hooverin pallopölynimuri. Melkoista meteliä piti. Väri; yläosastaan valkoinen, alta pinkki.
- Anonyymi
Electrolux :)
- Anonyymi
Meille tuli telkkari, muistaakseni Salora, 1963. En olisi tykännyt mutta kun tuli niin katsoin tietty. Peyton Placea ja Bonanzaa, Adam oli tyylikäs ja Michael London ihana.
Pölynimuri tuli kait vuonna 1968, Elektrolux. Viksut myyjäpojat vähän imaisi sohvia ym. ja näytti mitä pussiin tuli. Isä sanoi että paskojen kanssako me on täällä asuttu. Ja osti :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275