On tämä kansa todella tyhmää, demareiden kannatus vain nousee vaikka hallitus ei ole tehnyt yhtään mitään päätöksiä kansan tulevaisuuden suhteen, mutta taas pidetään joku tiedotustilaisuus klo. 11.00 jossa kerrotaan miten yli 70 v ihmiset saadaan pysymään poissa arvostelemasta tuota hymyilevää huulipunahallitusta.
Eilen tuo perheministeri Kiuru piti melkein silmät kyynelissä tiedotustilaisuuden jossa hän kertoi kuinka hallitus on päättänyt varjella kansalaisia etteivät palaa taas turmion tielle ryyppäämään ja syömään ravintoloihin.
Tuo hymyilevä feministiryhmä ei ole saanut tehtyä päätöstä miten se korvaa noille ravintola ja matkailualalle aiheuttamansa taloudelliset vahingot joka sille kuuluu perustuslain mukaan kun lähtivät päätöksellään rajoittamaan elinkeinotoimintaa.
Tämä idioottikansa ei ymmärrä että tuollainen hallitus joka ei pysty eikä osaa tehdä ammattitaidottomuudesta johtuen päätöksiä tulevaisuudesta, tarkoittaa sitä että tullaan elämään velkarahoilla seuraava vuosikymmen.
Hallitus piiloutuu taas yli 70v ohjeiden taakse...
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hallituksen linjaus koronaepidemiassa on ihan selkeä: mennään terveys edellä eikä elinkeinot kuten Ruotsissa jossa seuraukset ovat nähtävissä. Vai haluavatko oppositiopuolueet että vain hautaustoimistot ja ruumisarkkubisnes kukoistaa!
Aloitit hyvin. Kansan täytyy olla tyhmää jos uskoo Persujen probagandaa ja sinunkin virheellistä kirjoitusta?
Onko sinulla kuullun ymmärtämisessä vikaa? Etkö ymmärrä selkeitä ohjeita? Koko ajan on ollut voimassa suositukset yli 70 vuotiaille. Kukaan ei ole pakottanut ketään. Ainoastaan hoivakodeissa vierailuja on rajoitettu.
Jokainen yli 70 vuotias on voinut itse päättää, miten toimii. Mikä siis tässä sinulle on ollut vaikeaa?
Kun tulee sota tai kriisi, joka ei johdu valtiosta, ei hallituksesta. Mikä laki määrää, että kaikkien ihmisten ja yritysten menettämä rahallinen tappio tulee korvata? Missä semmoinen käsky on kiveen kirjoitettu.
Suomessa korvataan yrityksille tappioita vain koska hyvinvointivaltio niin kykenee tekemään. Kaikille ei mikään raha (veroista kerätty raha ) riitä. Ei mitenkään.
Tässä yritetään säilyttää niin monta yritystä kuin on mahdollista, mutta edelleen on yrittäjällä vastuu yrittämisestä. Muuten me eläisimme kommunismissa.
Sitäkö haluat?
Minusta sinun tulee lähteä koulun penkille tai aloittaa kirjojen lukeminen, mutta älä ala arvostella asioista joista et ymmärrä hiuskarvan vertaa.
Kaikki raha joka tässä kriisissä nyt jaetaan, tulee maksettavaksi edessäpäin. Hallitus toimii nyt joka puolelta tulevien vaatimusten risteyksessä. Toiset haluavat tiukempia rajoituksia, toiset avaisivat yhteiskunnan heti kokonaan. Kumpikin tapa on ongelmallinen. Sekään ei ole hallituksen syy.
Suomessa tämä haukkumasi hallitus on toiminut huippuhienosti. Lyhyessä ajassa olemme saaneet taudin hallintaan niin että meillä on mahdollisuus avata nyt asteittain yhteiskuntaa. Olemme onnistuneet siinä mitä tavoiteltiin. terveydenhuoltoa ei ylikuormitettu, ihmisiä ei kuollut kuten muissa maissa nähtiin.
Otappa siis lakki käteesi ja kumarra. On parempi kiittää tätä naisten määrätietoista johtamista. Olihan meillä tässä muutama surkea hallitus joka ei osannut päättää oikein mistään.
Tässä Suomella on käynyt hyvä tuuri.- Anonyymi
Siinä joku idiootti demari taas vastailee, ei meille 70 v. ihmisille tarvitse joka viikko selittää 2 kertaa miten meidän pitää käyttäytyä, me on kuule käyty koulut ja opiskeltu pitemmällekin ennen kuin te yksinkertaiset olette edes syntyneet.
Lopeta sinäkin tuo paskan puhuminen jostakin hyvinvointivaltiosta se on historiaa, viimeistään koko hyvinvointi loppuu tämän kriisin jälkeen koko euroopasta, jo nyt on yksi Tuppurainen luvannut suomen takaajaksi noihin 500 miljardin, ymmärsitkö 500 000 000 000 euron velkakirjoihin, minulle se ainakin on ihan selvää olen lukenut pitkän matikan.
Eniten vituttaa kuitenkin se että yksi veljistäni on sdp:n jäsen, koska muuten suku on ihan tervejärkistä, mutta ymmärrän kyllä että pienillä paikkakunnilla demareiden aivopesu on aika tehokasta joten siellä saattaa käännytystyö jopa onnistua.
Minulla ei ole muuta tekemistä kuin seurata täysin ammattitaidottomien lasten hallitseman hallituksen tekemien päätösten seuraaminen, tulen hyvin toimeen isolla eläkkeellä joka ei kyllä ole minkään hallituksen aikaansaannosta, vain ihan itse työteolla ansaittua.
Mutta tuskinpa nuorempien kannattaa odotella eläkettä ollenkaan koska eihän tuollaisen luusereiden ja ammattityöttömien hallituksen työn jäljiltä jää kuin kurjuutta, sitä se vihervasemmisto edustaa. - Anonyymi
En kehuis määrätietoista johtamista. Hallituksen toiminta on ollut erittäin
haparoivaa.
Koronan torjunnassa lähdettiin hakemaan Lauma Suojaa, mutta poliittinen
paine esti sen.
Siten alettiin salaamalla hakemaan Lauma Suojaa. Muun muassa väitettiin
hengitys suojia virus lingoiksi. Hengitys suojat ovat kuitenkin tehokas
tapa estää viruksen leviäminen.
Sitten alettiin tutkimaan onko maskeista hyötyä viruksen torjunnassa,
Tällä saatiin aikaa viruksen leviömiselle.
Elikä tämä todistaa sen, että hallituksen tavoite on koko ajan ollut
LAUMA - SUOJA … muunnetulla totuudella esitetty muuta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kehuis määrätietoista johtamista. Hallituksen toiminta on ollut erittäin
haparoivaa.
Koronan torjunnassa lähdettiin hakemaan Lauma Suojaa, mutta poliittinen
paine esti sen.
Siten alettiin salaamalla hakemaan Lauma Suojaa. Muun muassa väitettiin
hengitys suojia virus lingoiksi. Hengitys suojat ovat kuitenkin tehokas
tapa estää viruksen leviäminen.
Sitten alettiin tutkimaan onko maskeista hyötyä viruksen torjunnassa,
Tällä saatiin aikaa viruksen leviömiselle.
Elikä tämä todistaa sen, että hallituksen tavoite on koko ajan ollut
LAUMA - SUOJA … muunnetulla totuudella esitetty muuta"Koronan torjunnassa lähdettiin hakemaan Lauma Suojaa, mutta poliittinen
paine esti sen."
ihan höpö-höpö juttu. Ei Suomessa mitään laumasuojaa haettu, Uudenmaa eristettiin ja ravintolat olivat kiinni jne. Päinvastainen linja kuin Ruotsissa jossa nimenomaan haettiin laumasuojaa koraan menehtyneitten kustannuksella! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Koronan torjunnassa lähdettiin hakemaan Lauma Suojaa, mutta poliittinen
paine esti sen."
ihan höpö-höpö juttu. Ei Suomessa mitään laumasuojaa haettu, Uudenmaa eristettiin ja ravintolat olivat kiinni jne. Päinvastainen linja kuin Ruotsissa jossa nimenomaan haettiin laumasuojaa koraan menehtyneitten kustannuksella!Siinä taas hallitukselle uskollinen demari huhuilee tyhmiä, ei noiden demareiden kanssa oikein jaksa enää kirjoitella ja oikoa niiden yksinkertaisia ajatuksia.
Sain kyllä jo pienenä kotona hyvät ohjeet elämälle kun sanottiin kotona että " MUISTA SITTEN ETTÄ ET KOSKAAN TAPPELE ÄKKINÄISTEN KANSSA JA MUISTA VÄLTTÄÄ ENNENKAIKKEA ELÄMÄSSÄ SDP:N JA KOMMUNISTIEN SEURA NIIN SILLÄ TÄÄLLÄ PÄRJÄÄ SEKÄ PÄÄSEE PITKÄLLE "....Terv. aloittaja Anonyymi kirjoitti:
En kehuis määrätietoista johtamista. Hallituksen toiminta on ollut erittäin
haparoivaa.
Koronan torjunnassa lähdettiin hakemaan Lauma Suojaa, mutta poliittinen
paine esti sen.
Siten alettiin salaamalla hakemaan Lauma Suojaa. Muun muassa väitettiin
hengitys suojia virus lingoiksi. Hengitys suojat ovat kuitenkin tehokas
tapa estää viruksen leviäminen.
Sitten alettiin tutkimaan onko maskeista hyötyä viruksen torjunnassa,
Tällä saatiin aikaa viruksen leviömiselle.
Elikä tämä todistaa sen, että hallituksen tavoite on koko ajan ollut
LAUMA - SUOJA … muunnetulla totuudella esitetty muutaSuomi ei ole hakenut laumasuojaa missään vaiheessa. Mistä sellaisen päähänpiston olet saanut? Sen keksi varmaan oppositio kun ei ollut tyytyväinen mihinkään mitä hallitus on tehnyt.
Hallituksen johtaminen on ollut määrätietoista koko ajan. Hapuilua on ollut vain oppositiossa. Lentokenttäepisodi oli turha, sillä yhtään tartuntaa ei kentältä ole tullut tietoon.
Maskijupakka oli turha, sillä maskeista oli pulaa joka ainoassa maassa ja on yhä. Siis kirurgisista maskeista. Kangasmaskit voimme jo unohtaa. Ruotissa jossa tautimäärät suurempia pula on koko ajan läsnä.
Hengityssuojat? Tarkoitatko kangasmaskeja? Sanoppas montako kangasmaskia tarvitaan/päivä yhdelle ihmiselle? Ja kuka niitä on kieltänyt käyttämästä?
Niistä ei ole edelleenkään näyttöä, suojaako ne vai haittaako ne mitään. Kangasmaski kastuu nopeasti, joudut hengittämään kovempaa ja se on varmaa että se ei suojaa käyttäjää.
Suomi onnistui tehokkaasti astämään taudin leviämisen. Miksi yli 5 miljoonaa ihmistä pujeutuu 10 kertaa päivässä maskiin kun taudinkantajia ei ole? Mikä hirveä materiaalihukka siitä syntyisi.
Miten kovaa pitää huutaa korvaasi? LAUMASUOJAA EI OLE SUOMESSA tavoiteltu!!!
Näetkö, sinulle se ei mene perille vaikka se on kerrottu tuhat kertaa. Niin vahvasti olet aivopesty, uskomaan opposition höpötyksiä.
Meillä on maailman surkein oppositio. Se on tullut selväksi. Tämä siksi että oppositio on pettynyt koska nämä fiksut naiset ovat pärjänneet liian hyvin.
Juuri oppositio on ailahdellut sinne ja tänne. Huudellut sitä ja tätä.
Vain hallitus on jämäkkä ja pysynyt koko ajan linjassa!Anonyymi kirjoitti:
Siinä taas hallitukselle uskollinen demari huhuilee tyhmiä, ei noiden demareiden kanssa oikein jaksa enää kirjoitella ja oikoa niiden yksinkertaisia ajatuksia.
Sain kyllä jo pienenä kotona hyvät ohjeet elämälle kun sanottiin kotona että " MUISTA SITTEN ETTÄ ET KOSKAAN TAPPELE ÄKKINÄISTEN KANSSA JA MUISTA VÄLTTÄÄ ENNENKAIKKEA ELÄMÄSSÄ SDP:N JA KOMMUNISTIEN SEURA NIIN SILLÄ TÄÄLLÄ PÄRJÄÄ SEKÄ PÄÄSEE PITKÄLLE "....Terv. aloittajaNo olipas typerät ohjeet?
Yhtä hyvä olisi ollut, että "vältät sitten alle 165 senttisten seuraa tai yli 190 senttisten seuraa jne.
Oppositio on kyllä ollut tyhmä koko ajan. Huusivat lentokentistä kuin sekopäät. Lopputulos on, että ei yhtään tiedossa olevaa taruntaa sieltä. Käytettiin aikaa ja turhaa höpinää voi voi.
Hyvä aloittaja, meidän kaupassa on käynyt yli 70 vuotiaita koko koronaepisodin ajan. Kukaan ei ole Suomessa saanut sakkoa, jos kulkee ulkona tai jatkaa elämää kuten ennenkin. Oletko käsittänyt kaiken yhtä "älykkäästi" kuin oppositio kun eivät tunnu enää ymmärtävän yksinkertaisia ohjeita?
Hallitus on yrittänyt kertoa miten toimitaan, mutta kaiken aikaa jotkun Tavion tapaiset sekoittavat annetun informaation päin helvettiä. Ja sinä sitten uskot näitä sekopäitä.
Suomessa korona on hoidettu hienosti. Siitä voit olla rauhassa.
- Anonyymi
Hurjimmat vauhtipäät ei koskaan jää kiinni.
- Anonyymi
TOLPPATALON LIIMALETTI KAKARAT ÄITYKÄN PIKKU VIIRUPYLLYT KINAA HENK KOHT, POLITIKOIMALLA ARVOVALLASTA. MIKÄ MAKSAA KUN YLI 70 V ON RISKI RYHMÄ TE TYTTELIT 100 VARMASTI OLETTE SUOMEN TÄYS TUHOJA PISTE. TOTTA KUN PUHUTAAN TEIDÄN HOMMISTA EI TULE LASTA EI PASKAA ON VARMA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901456- 541013
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että379854- 153824
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 57631
- 76622