Halla-aho: Suorasanainen EU:a

Suomen eroa EU:a ja eurosta alettava valmistelemaan " nyt heti "
7772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Joo, alkaapa olla ainut vaihtoehto, muuten jäämme laskunmaksajiksi.

Äänestä
  • Ja jäämme yksin, mites sitten?

    Äänestä

  • Heko heko. Suuret on luulot persulla.
    Että Suomi yksin pystyisi edes maksamaan !!!
    Perehtykää persut asioihin ennenkuin päättömiä alatte taas kirjoitella.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heko heko. Suuret on luulot persulla.
    Että Suomi yksin pystyisi edes maksamaan !!!
    Perehtykää persut asioihin ennenkuin päättömiä alatte taas kirjoitella.

    Ei varmasti yksin Suomi pysty maksamaan, mutta aina kun tuollaisia sopimuksia tehdään, niin Suomi on varmasti maksajan roolissa. Saamapuolella ei koskaan.

    1Äänestä

Onko suomi lupautunut maksamaan esimerkiksi italian velat, Halla-aho maalailee piruja seinälle kun miten selviämme omista veloista.
En usko mikään EU:a maa suostuu yhteisvastuuseen , jokainen maa vastaa omista veloista.
Kun Salvinin populistinen lupailu hyvinvoinnista aikoi perustustua velan kasvattamiseen niin EU puuttui ettei holtiton talouden pito käy.
Se mitä brysselissä neuvotellaan on auki, ei suomessa yksikään puolue suostu Halla-ahon maalailemaan kuvaan, valtiovarainministeri on hyvin sekeästi tuonut esille, suomi ei hoida muitten maitten velkoja, jos tuleva sopimus on hyvä voi lähteä mukaan.

Äänestä
  • Tällä hetkelä on lupautunut maksamaan
    Itävalta ei

    Lupauksen nimi on euroalueen vakaus

    Äänestä

Opetelkaa hyvät ihmiset edes perusteet lyhenteiden kirjoittamisesta.
EU:a !!! hahhaa, mitähän yritit tuolla sanoa?

1Äänestä
  • "EU:a" on yksi pertsan käsialoista ja allekirjoituksista.........

    Äänestä

Muistakaa yksi asia: Pärjättiin oikein hyvin ennen EU:hun liittymistäkin! Ja kun totuus sanotaan, ei EU ole mitään ihmeitä tuonut, ainoastaan maksuja Suomelle, rikollisia maahan vapaiden rajojen vuoksi. Yksinkertainen totuus.

Äänestä
  • Höpö höpö höpö:)))

    1Äänestä

  • "Pärjättiin oikein hyvin ennen EU:hun liittymistäkin!"

    Pitää paikkansa. Jo 70-luvulta lähtien on oltu vapaakauppa- ja tulliliitossa lähes kaikkien Euroopan maiden kanssa. EU:hun liittyminen 90-luvulla ei siihen tuonut mitään muutosta.

    1Äänestä

Eeuussa jokainen maa päättää mitä hyväksyy, voi erota siitä niin mitä hyötyisimme.
Britit erosi mutta eivät tiedä kuinka käy, jos käy huonosti niin on noloa pyrkiä takaisin.

1Äänestä
  • Paitsi noin ei ole. Keskuskomitea päättää,,tai oikeastaan Saksa ja Ranska päättävät vasallivaltioiden tekemiset. Eu hieromassa sellaistakin asia ettei siitä PYSTY eroamaan..
    Kuulostaapa hienolta "liittoutumalta"?

    2Äänestä

  • Brittien taitaa käydä huonosti...
    ''Britanniassa asuvat kuluttajat ovat joutumassa ensi vuonna brexitin maksajiksi, kun tuontiruoka ja -autot uhkaavat kallistua roimasti.

    Tuontiautoille on tulossa kymmenen prosentin tulli. Tuntuva hinnankorotus uhkaa myös muun muassa tuontilihaa ja -kalaa, maitotuotteita sekä monia hedelmiä, vihanneksia ja marjoja.

    Uudet tariffit koskevat myös EU:sta tulevia tuotteita, jos Britannia ja EU eivät saa sovituksi ajoissa vapaakauppasopimuksesta.''

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Brittien taitaa käydä huonosti...

    Briteillä kaikista tuotteista poistuu arvonlisävero. Osalle tuotteista palautuu prosentiltaan pienempi liikevaihtovero. Ei kaikille, mm. palvelut ja ruoka ovat liikevaihtoveron ulkopuolella.

    Äänestä

Halla-aho ei pysty takamaan että pärjäisimme unionin ulkopuolella, Norja pystyy rikkaana maana maksamalla siitä että voi käydä kauppaa unionin sisäälä, suomikin voisi mutta tulisi kalliimmaksi.
Maahanmuuttoon se ei vaikuttaisi yhtään mitään.

Äänestä
  • Norja ei maksa kaupankäynnistä unionin kanssa vaan erityissopimuksella koko rannikon mittaisesta 200 merimailin ( 360 km ) omasta kalastusalueesta, johon muut EU-maat eivät saa tulla kalastamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Norja ei maksa kaupankäynnistä unionin kanssa vaan erityissopimuksella koko rannikon mittaisesta 200 merimailin ( 360 km ) omasta kalastusalueesta, johon muut EU-maat eivät saa tulla kalastamaan.

    Tai sitten maksaa...

    ''Euroopan unioni ja Norjan kuningaskunta allekirjoittivat 3. toukokuuta 2016 sopimuksen uudesta vuosia 2014–2021 koskevasta Norjan rahoitusjärjestelmästä.

    Norja sitoutuu seitsemän vuoden ajan rahoittamaan taloudellisten ja sosiaalisten erojen kaventamista Euroopan talousalueella ja lujittamaan sen ja edunsaajavaltioiden välisiä suhteita.

    Sopimuksen mukaan Norjan olisi myönnettävä rahoitustukea seuraaville ensisijaisille aloille:

    a) innovointi, tutkimus, koulutus ja kilpailukyky;

    b) sosiaalinen osallisuus, nuorisotyöllisyys ja köyhyyden vähentäminen;

    c) ympäristö, energia, ilmastonmuutos ja vähähiilinen talous;

    d) kulttuuri, kansalaisyhteiskunta, hyvä hallintotapa, perusoikeudet ja -vapaudet; ja

    e) oikeus- ja sisäasiat.

    Sopimusta sovelletaan väliaikaisesti sen artikloissa määrätystä päivämäärästä alkaen, kunnes asianmukaiset menettelyt sen ratifiointia tai tekemistä ja voimaantuloa varten on saatettu päätökseen.''

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Norja ei maksa kaupankäynnistä unionin kanssa vaan erityissopimuksella koko rannikon mittaisesta 200 merimailin ( 360 km ) omasta kalastusalueesta, johon muut EU-maat eivät saa tulla kalastamaan.

    Pysyäkseen EU-sisämarkkinoilla Norja maksaa EU:lle lähes miljardin vuodessa.
    Suomen nettomaksu vuonna 2018 oli 580 miljoonaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Norja ei maksa kaupankäynnistä unionin kanssa vaan erityissopimuksella koko rannikon mittaisesta 200 merimailin ( 360 km ) omasta kalastusalueesta, johon muut EU-maat eivät saa tulla kalastamaan.

    Norja maksaa henkilöä kohti kolmekertaa enemmän eeuulle mitä suomi, vaikka ei ole jäsen.
    Norjan kannattaa maksaa siitä hyödystä että voi toimia eeuun sisällä.

    Turhaa edes keskustella eroa EU:a tai eurosta näillä näkymin, se mitä joskus tulevaisuussa sitä tiedetä, Huhtasaari toitottaa äänekkäästi mitkään unioni ei ole kestäneet ikuisuuksia että nyt olisi korkea aika erota, samaa ajaa Halla-aho.
    Haihattelua kun eivät voi esittää edes yhtä hyvää ratkaisua mitä EU on suomelle, mikä se toinen ratkaisu mikä tarjoaa samat edut, mannereuroopasta on loputkin maat liittymässä muutamaa maata lukuunottamatta.

    1Äänestä

Euroalueen vakaus = piikki auki
Macron ajaa Ranskan supervalta-asemaa teidän rahoillanne, häntää ottaa USAn ylivalta pattiin
Mutta EU ei ole valtio
Siksi teiltä viedään kakki
Mitään ei annata, no puheita
Ette pääse edes äänestämään Ranskassa

EU edistää koronakriisin varjolla yhteisvastuuta. Tämä tarkoittaisi valtavaa maksutaakkaa Suomelle. Puheenjohtaja Halla-ahon (ps.) mukaan Suomen ei tule suhtautua ”rakentavasti ja avoimesti” velka- ja tulonsiirtounioniin.

Äänestä
  • Macronin ja Merkerin tekemä viimeinen koronakriisistä pelastussuunnitelma on kaikkea muuta kuin hyvä pienille maille,
    siinä ei taata enää mitään vaan avustetaan heikommassa jamassa olevia maita, eli juuri Kreikka, Italia, Espanja,
    sillä sopimuksella vaaditaan samalla niitä maita, jotka sitä avustusta saavat pistämään taloutensa kuntoon, mutta eihän ne maat ole aikaisemminkaan eli hyvinä aikoina ennen koronaa pystyneet laittamaan talouttaan kuntoon, niin miten ne nyt kriisissä pystyvät, eli saattavat jopa kieltäytyä osallistumaan tähän sopimukseen, toivoa sopii, että kyseinen sopimusehdotus kaatuu.
    Kulmuni ilmeisesti ei suostunut siihen edelliseen mutta nythän jo sosialisti Tuppurainen hehkutti, että avoimesti ja rakentavasti suhtaudutaan Ranskan ja Saksan päämiesten ehdotukseen. , eli Suomen kanta on muuttunut täysin. Liittovaltiota kohti sillä sopimuksella ollaan menossa, ja maksaminen ei sinnepäin lopu koskaan. Se on sen rahaliiton autuus.
    Näissä eteläisissä maissa ei kerätä veroja niin kuin esim meillä, eli ne maat joissa verot saadaan kokoon kuten meillä joutuvat kansalaistensa verorahoilla avustamaan sellaisia maita, joissa ei edes haluta kerätä aidosti veroja.

    1Äänestä

Kyllä EU- supervalle ja tulonjakounionille. SDP:ltä varovaista nyökkäilyä valtavalle EU-elpymisrahastolle – Halla-aho: ”Moraalisesti hyvin rappeuttava vaikutus, nostaisi Euroopan unionin tulonsiirtoluonteen uudelle tasolle”

Äänestä

Halla-aholla epätoivo kasvaa.
Eiköhän tuo ollut lähinnä omalle kannattajakunnalle suunnattu sulannosto. Ei Jussi niin tyhmä ole, että uskoisi tuollaisella esityksellä olevan läpimenon mahdollisuuksia. Radikkaleimpia kannattajia se tyydyttää. Jussi yrittää riisua oikeistosiiveltä aseita vallanvaihtoon.

Äänestä
  • Höpöä

    joka muu maassa pääkeskusteluaohe nyt Tanskan valtaannousuyritys

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöä

    joka muu maassa pääkeskusteluaohe nyt Tanskan valtaannousuyritys

    Rankan leipä ei Tanska pölsenmakkara

    Äänestä

Goo glaa
Suomen uutiset EUROALUEEN VAKAUS = PIIKKI AUKI
Googl aa

Äänestä

Bbc on monta päivää vetänyt Ranskan vyörytysyritystä ja Itävallan kritiikkiä koronaviruksen varjolla tehtävästä näennäisvaltiosta EU

Suomessa jauhetaan pääseekö terassille dokaamaan

Googlaa suomen uutiset EUROALUEEN VAKAUS = PIIKKI AUKI
Goo glaa
Niin kauan kuin Suomen europolitiikka on ristiriitaisten linjausten sekasotkua, on veronmaksajan ja muiden sivullisten uhrien syytä lukita lompakkonsa aina, kun ministerit alkavat kahden minuutin välein hokea loitsua Suomellekin tärkeästä "euroalueen vakaudesta". Tuo kiertoilmaus on jo kymmenen vuotta tarkoittanut selkosuomeksi, että piikki on auki. Jan Hurri

Äänestä

Usa ostoskeskukset aukeavat
To nyt laskupäivä 1 - 2 pros
Usa imee rahaa markkinoilta bondia palaa

34 vuoteen USAlla ei ole ollut 20 vuoden bondia Strong demand for newest US 20-year bond to fund record spending tällä viikolla laskettiin liikkeelle, valtaisa kysyntä vie kaiken

Äänestä

Norjalla on rahaa kuin rosvopäälliköllä. Sillä on öljy. Sillä ei ole mitään hätää
eikä tule olemaan mitään hätää. Se on ihan eri asemassa kuin useimmat muut Euroopan maat.

Äänestä

Miljardi on Norjalle taskurahoja.

Äänestä

Ilmastopuhe jäi jalkoihin, kun korona ampui talouden rei'ille-mutta syksyllä voi tulla iso paukku,.jolla suomi sysää talouttaan ilmastonkestävälle tielle. YLE

Äänestä

HALLA -AHO OIKEASSA KUTEN TAVALLISESTIKKIN,,,,

valmistelut on aloitettava heti,
muuten käy suomelle huonosti, tosi huonosti

KATSOKAA BRITANNIAA,,,,

Britannia ON HIRMU ONNELLINEN kun pääsi eroon EU-sta,

Äänestä
  • Onneksi ääripopulismi tulee kokemaan tappion vähitellen.
    Jos niitä Euroopassa äänestettäisiin enemmänkin
    olisi vaara, että Euroopasta tulisi uusfasistinen, uusnatsistinen ja täysrasistinen.

    Äänestä

  • Voi sinua raukkaa rasistien aivopesemää.

    Äänestä

Ylioppilas ulkoministerinä ja opetusministerinä opiskelija, ei loppututkintoa, ei gradua

Kyllä ne pärjää, pärjäähän?

Äänestä
  • jos ohisalo saa vielä heilua hallituksessa, tehdä paljonki vahinkoa suomelle epäedullisia päätöksiä, suomelle tulee käymään t o s i huonosti,
    SURKU juttu,,

    miksi ohisaloa ei vaihdeta JO fiksumpaan politikkoon,
    joka tajuaa mikä on suomen etu,

    Äänestä

  • Opetusministeri Li Andersson on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti.

    Pekka Haaviston koulutus..
    ''Pekka Haavisto syntyi 23.3.1958 Helsingissä. Haavisto on työskennellyt kansanedustajana vuosina 1983–1995 sekä vuodesta 2007 eteenpäin. Hän oli ympäristö- ja kehitysministerinä 1995–1999 ja kehitysministerinä 2013–2014. Haavisto oli Vihreän liiton puheenjohtaja vuosina 1993–1995 ja 2018–2019. Hän myös toimi usean vuoden ajan Helsingin kaupunginvaltuustossa. Haavisto oli presidenttiehdokkaana vuosina 2012 ja 2018.

    Haavistolla on laajaa ulkopoliittista kokemusta. Hän on toiminut YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n sotien ympäristövaikutusten selvitystyön puheenjohtajana Balkanilla, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa, miehitetyillä palestiinalaisalueilla ja Sudanissa, Euroopan Unionin erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa, YK:n erityisasiantuntijana Darfurin rauhanprosessissa sekä ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä.

    Lisäksi Haavisto on toiminut useissa luottamustehtävissä eri toimialoilla, kuten European Institute of Peace -organisaation hallituksen puheenjohtajana vuosina 2016–2019, Setlementtiliiton hallituksen puheenjohtajana 2014–2019 ja WWF:n hallintoneuvoston puheenjohtajana 2011–2013.''
    Tuota ei saa mistään yliopistosta....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Opetusministeri Li Andersson on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti.

    Heheh,,tuostakin Darfurin hommasta potkittiin pois kun kävi selville että valehdellut koulutuksensa..huijari mikä huijari.

    Äänestä

Persut puhuu omiaan eroamisesta eeuusta, mitä se merkitsee kun muissa piireissä ei edes kuvitella eurosta erkanemista.
Populisti hömppää,

Äänestä
  • Vähänpä seuraat maailmanmenoa - ja niitä EU:hun liittyviä asioita. Ja kun lauseen lopettaa, siihen laitetaan yleensä piste eikä pilkku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähänpä seuraat maailmanmenoa - ja niitä EU:hun liittyviä asioita. Ja kun lauseen lopettaa, siihen laitetaan yleensä piste eikä pilkku.

    Toisella korvalla kuuntelen itseasiassa kuultuna Pertti Saloainen haastateltavana, viimeisen päälle EU myönteinen sanoi hetki sitten äärinatioalismi on paluuta siihen mikä johti toiseen maailman sotaan, yhdentynyt eurooppa suojaa ettei sotia synny.
    EU on etupäässä kaupallinen liittoutuma, säästymme maitten välisiltä kauppasopimuksilta kun EU hoitaa puolestamme maailman laajuisesti.
    Muutenkin EU toimii yteisönä länsimaiseen moraaliin nojaten, kansallismieliset äärinatioalistit haluavat tuhota sen mihin unioni tähtää, antamatta tilalle yhtään mitään.

    Pertikki

    Ei Salolainen voi omaa luomustaan moittia. Kukapa niin tekisi.........

    Äänestä

  • Persuista ei ole muuta kuin haittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisella korvalla kuuntelen itseasiassa kuultuna Pertti Saloainen haastateltavana, viimeisen päälle EU myönteinen sanoi hetki sitten äärinatioalismi on paluuta siihen mikä johti toiseen maailman sotaan, yhdentynyt eurooppa suojaa ettei sotia synny.
    EU on etupäässä kaupallinen liittoutuma, säästymme maitten välisiltä kauppasopimuksilta kun EU hoitaa puolestamme maailman laajuisesti.
    Muutenkin EU toimii yteisönä länsimaiseen moraaliin nojaten, kansallismieliset äärinatioalistit haluavat tuhota sen mihin unioni tähtää, antamatta tilalle yhtään mitään.

    Pertikki

    Salolainen on oikeassa. Jos äärinationalistit, persumieliset, olisivat saaneet kuvittelemansa voiton EU:ssa, Eurooppa olisi mennyttä, tuhon oma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähänpä seuraat maailmanmenoa - ja niitä EU:hun liittyviä asioita. Ja kun lauseen lopettaa, siihen laitetaan yleensä piste eikä pilkku.

    Vain mitättömyydet tarttuvat lyöntivirheisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain mitättömyydet tarttuvat lyöntivirheisiin.

    Pilkunnussijan omassa tekstissä on virhe:))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisella korvalla kuuntelen itseasiassa kuultuna Pertti Saloainen haastateltavana, viimeisen päälle EU myönteinen sanoi hetki sitten äärinatioalismi on paluuta siihen mikä johti toiseen maailman sotaan, yhdentynyt eurooppa suojaa ettei sotia synny.
    EU on etupäässä kaupallinen liittoutuma, säästymme maitten välisiltä kauppasopimuksilta kun EU hoitaa puolestamme maailman laajuisesti.
    Muutenkin EU toimii yteisönä länsimaiseen moraaliin nojaten, kansallismieliset äärinatioalistit haluavat tuhota sen mihin unioni tähtää, antamatta tilalle yhtään mitään.

    Pertikki

    Harvinaisen pönttöä tekstiä näkee ettei ymmärrä esm. Ranskan roolia Afrikan riistäjänä ja siten sen intressinä

    Äänestä

EU on eri järjestö kuin se mihin liityimme
Halla-aho äänesti liittymisen puolesta
Hän ei ollut valaistunut

Minä äänestin vastaan ts. olin haholainen ennen hahoa
En ole koskaan seurannut hahoa
Haholla ei ole vaihtoehtoa nyt

Käyttäkää hyväksi EUn talousedut
Euro oli karsea virhe
Halla- aho 19.5. Tosiasiassa yhteisvastuu syntyi jo yhteisen valuutan myötä. Yhteisvastuun kieltävä Lissabonin sopimus on itsepetosta. Tähän asti yhteisvastuuta on toteutettu kiertämällä sääntöjä EVM:n kaltaisilla hämärillä himmeleillä,

Äänestä
  • Vielä Björn Wahlroos, Finland gjorde fel med euron
    miksi euroon liittyminen oli kallis virhe Wahlroos kertoo : ” Euron käyttöönotolla eliminoitiin mahdollisuus muuttaa hintoja valuuttakurssien kautta. Eurolla tämä mahdollisuus poistettiin. Tämä yhdistelmä tuottaa työttömyyttä.” ”Olemme tavallaan lukinneet työvoiman hinnan kiinni jokaisessa yksittäisessä euromaassa. Ja mitään mekanismia, joka muuttaisi sitä, ei ole.”

    Ruotsissa valuutta kelluu, joten valuutta asettuu oikealle tasolle automaattisesti taaten Ruotsin teollisuuden kilpailukyvyn

    Äänestä

Korona oli erinomainen tilaisuus vaurastua ja siten uskon, että vielä lisää kun ostetut nousevat vielä vuoden fortunes soar by $434 billion during the nation’s lockdown between mid-March and mid-May vähintään miljardin dollaria omistavien salkut nousivat 434 miljardia koronan aikana USAssa. Suomessa esim demari Jungner myi salkkunsa peloissaan, miksi, hän luki Hesarin feikkipainotteista koronauutisointia ja Ylen feikkiä

Käyttäkää EU taloudellisesti hyväksi

Äänestä

Ollaan EU:n jäseniä,
MUTTA

EROTAAN EURO - VALUUTASTA

kuten
ruotsi
tanska
norja, niillä on oma valuutta, siis raha-yksikkö

onko niitä muita jotka ovat EU:n jäseniä mutta OMA VALUUTTA,,,

suomi ottakoon markan takasi,
tai sitten KIELTÄYTYY täysin maksamasta muitten maitten velkoja, laskuja,

Äänestä
  • Äänestä RKP.

    Äänestä

Yhteisvaluutta ei tarkoita yhteisvasuuta, devalvoinnin sijasta kilpailu kyky hoidetaan taloudenhoidolla ja työmarkkinoiden neuvotteluilla..

Äänestä
  • Kannattaa hoitaa oma taloutensa hyvin

    Juttusi on höpöä
    Palkat eivät jousta alaspäin neuvottelet mitä tahansa poimijat tulevat Ukrainasta ja velkaa otetaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa hoitaa oma taloutensa hyvin

    Juttusi on höpöä
    Palkat eivät jousta alaspäin neuvottelet mitä tahansa poimijat tulevat Ukrainasta ja velkaa otetaan

    Sipilä-Orpon hallituksen aikana palkat joustivat alaspäin
    kikyn ja lomarahaleikkausten seurauksena, kun verukkeena oli saada "vienti vetämään".

    Kyllä Kokoomus ja Kepu saavat palkat "joustamaan alaspäin" !
    Niitten "ajatushautomo" suunnittelee jo nyt uusia kyykytyksiä,
    seuraavaa vaalivoittoa suunnitellessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa hoitaa oma taloutensa hyvin

    Juttusi on höpöä
    Palkat eivät jousta alaspäin neuvottelet mitä tahansa poimijat tulevat Ukrainasta ja velkaa otetaan

    Mitäs devalvaatiossa sitten tapahtuu.

    Jos tehdään leikkauksia, korotetaan veroja ynnä muuta vastaavaa, kyse on ostovoimasta.
    Finassi kriisin alla elettiin nousukautta, kun hinnat karkasi niin menetimme kilpailukykymme yli pitkäksi ajaksi muihin maihin verrattuna, kity auttoi samalla tavalla kuin devalvaatio.
    Koronakriisin jälkihoito onkin suomelle tärkeä kun taloutemme nojaa aika paljon vientiin, jos ei ole kilpailukykyä taannumme entisestään.

    Piti olla kiky, eikä kity

    Pertikki

    Äänestä

Homehtunut ukkeli puhuu talouden hoidosta vaikka ei voi devalvoida ei teettää työttömyystöitä lapiohommina osaamattomilla savonukoilla ei voi otta valtijohtoisiin yrityksiin kuten Finnairiin savonukkoja töihin ...

Äänestä

Ranskan intressit tuohon satojen miljardien rahastoon ovat päivänselvät: Aikoo pelastaa omat pankkinsa jotka liemessä esimerkiksi Italian lainojensa vuoksi!
Jos ette kirjoitustani usko, kaivakaa esille Mauri Pekkarisen mietteet samasta asiasta.

On kaksi maata jotka ovat itseasiassa se EU: Saksa ja vasen käsi Ranska. Muilla vasallivaltioilla ei ole sanansijaa, kuten näemme tässäkin "lainasuunnitelmassa" jonka leipoivat Ranska ja Saksa.

Toivotaat kuitenkin ettei Suomi mene taas kerran maksuansaan.

Äänestä

Halla-ahon kannattajilla on tunnetusti reikäinen talousosaaminen.

Juha Vartiainen: Katri Kulmuni toimii juuri niinkuin pitääkin kirjoittaa Twitterissä ja taputtaa käsiään.
Kulmuni on jo monta kertaa todennu yhteiseen EU-velkaan kuinka suomi suhtautuu, ensi viikolla se nähdään.

Äänestä
  • Sanna Marinin parhaimpiin puoliin ei demareiden mukaan kuulu vastakkaisten mielipiteiden kuunteleminen ja sietäminen.

    Pääministerin tokaisut hämmästyttävät joskus hänen kannattajiaankin.

    – Tuossa asemassa ei voi sanoa, että keksitään jostain ne rahat. Hän on välillä niin punainen, että hirvittää.

    Keskustan kerrotaan olevan hajallaan kahdessa perusasiassa, hallitusyhteistyössä ja talouspolitiikassa.

    – Osa tuntee olonsa erittäin epämukavaksi tässä kommunistiseurassa.

    Marin oli todennut myös Kulmunin olevan varsinainen "maanvaiva" mielipiteineen..

    Äänestä

Homekorvaukoille luvattiin että EUn aikana saa matkustaa ilman passia eikä tarvi vaihtaa rajalla rahaa

Näin kävi mutta ei homekorville

Matu saa tulla ilman passia eikä tarvi vaihtaa rahaa kun saa sossua

Homekorva ei pääse juuri minnekään enää kun rajalla tutkitaan ettei ole terroristi

Äänestä
  • Onko Torniossa näkynyt tänä vuonna matuja,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Torniossa näkynyt tänä vuonna matuja,

    Ei oo näkyny, tulevat lentokoneella kutsuttuina suvunyhdistämis-luvalla. Yhtä maahanpäässyttä kohti n: 10-15 saa tulla. Ja ne taas tekevät niitä muslimilapsosia jokainen noin 8kpl - eli jokainen yksin tullut tarkoittaa muutamassa vuodessa sataa uutta musulia..
    Näin etenee muslimisaatio,,kätevästi. Ihan vaan syntymällä.

    Ei edes perheen yhdistäminen onnistu jos perheen päällä ole riittävää tuloa elättää perhettään, silloin on palautus edessä ja näitä on jatkuvasti vireillä.

    Persu propakanda yrittää harhauttaa tosiasiota suorastaan valehtelemalla.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Tutkimus: Suomessa muslimien määrä lähes viisinkertaistuu

    https://yle.fi/uutiset/3-7909301

    No, Yle: kö valehtelee nykyisin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutkimus: Suomessa muslimien määrä lähes viisinkertaistuu

    https://yle.fi/uutiset/3-7909301

    No, Yle: kö valehtelee nykyisin?

    Mitä se haittaa, suomessa on uskonnon vapaus.
    Halla-aho todennut lakoonisesti " matujen tulo on loppunut tyysin " toiveissa on saada kreikasta pahimpaan hätään lähitulevaisuudessa niin taas riittää marmattaminen.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Mitä se haittaa, suomessa on uskonnon vapaus.
    Halla-aho todennut lakoonisesti " matujen tulo on loppunut tyysin " toiveissa on saada kreikasta pahimpaan hätään lähitulevaisuudessa niin taas riittää marmattaminen.

    Maahanmuutto ei välttämättä tuo mukanaan vaurautta. Vuonna 2017 kaikkien Suomen sisällä muuttajien keskimääräiset tulot olivat 20 561 euroa ja maahanmuuttajien (siirtolaisten) 8 988 euroa. Koko maan kaikkien työllisten keskimääräiset tulot olivat 30 987 euroa.
    Eli suomeksi sanottuna ja rautalangasta väännettynä: Matu on sosiaalikulujen suurtekijä.
    (kalliita ovat suomalaisille nämä ulkomaan eläjät)

    Eurooppalaisten uusi tulonjako. Jotkin piirit ( ei nyt sanota tässä ) katsoivat eurooppalaisten vaurastuneen liikaa.

    Äänestä

Voi kun eläisi sen aikaa, että EURO hajoaa,

EU voi olla muuten mutta velat ja rahat erillään,

Äänestä
  • Muuttamalla pois suomesta unkariin tai pohjois-koreaan, diktaattorinen suomi ..ei hyvä.

    Äänestä

  • Samaa toivon minäkin, näkisipä vielä itsenäisen Suomen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa toivon minäkin, näkisipä vielä itsenäisen Suomen.

    Ootko sokiaksi tullut vai ?

    Äänestä

lipponen vastuuseen suomen tuoamisesta,

samoin kuin jokunen vuosi
olike joku HUSSEIN joka kuoli kun amerikkalaiset ampui se siltarummun alle,

jokin rangaistus lipposelle pitää saada,
tuhosi suomen tulevaisuuden,

Äänestä
  • Onneksi meillä on Halla-aho ja kumppanit pitämässä huolen, ettei Suomi mene takki auki noihin yhteisvelkajuttuihin, kuten Orpot ja siipeilijät.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomen eroa EU:a ja eurosta alettava valmistelemaan " nyt heti "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu