Raamatussa sanotaan Mitä tahdotte ihmisten tekevän teille tehkää ensin heille

Anonyymi

Voiskos nää potkijapojat sitten miettiä sitä lausetta?

17

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä tahdotte ihmisten tekevän teille tehkää ensin heille ei toimi meillä kotona ainakaan. Olen usein antanut kielihoitoa vaimolle mutta yksipuoliseksi on jäänyt. Alkaa pikkuhiljaa usko mennä tuohon kirjaan.

      • Anonyymi

        Voi voi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi.

        Samaa mieltä . voivoi.
        Nuohan on ihan itsestään selviä asioita .
        Hyvä käytös
        pitäisi oppia sekä kotona että koulussa.
        Ja huonoon käytökseen kuuluu puuttua.
        Myös vanhempien tai vanhemman kuuluu kyllä
        puuttua selvästi huonoon käytökseen.
        Verbaalinen puuttuminen
        esimerkiksi :” Eihän sellaista saa tehdä”.
        Jos nuori on tehnyt jotain väärää.
        Ja myöskin empaattinen myötätuntoinen
        asenne jos on joutunut pienenkin
        vaikka sanallisen kiusaamisen kohteeksi .
        Aina pitäisi olla myötätuntoinen
        ja sanoa hyvä sana.
        Kyllähän opettajatkin joutuvat itse
        kuulemaan vaikka mitä joskus.
        Mutta siinä on se etu että on jo aikuinen
        ja osaa suhtautua aikuisen tavalla.


    • Anonyymi

      Kiitos eläkeläisidioottien, jotka äänesti vappusatasta, suomessa luetaan kohta koraania!

      • Anonyymi

        Olen eläkkeellä , mutta en tiedä mitään
        mistään vappusatasesta ? Kai se on.
        Suomessa on 30000
        työtätekevää eläkeläistä.
        Minä myöskin teen työtä ja olen eläkkeellä.
        En tunneitseäni idiootiksi , koska
        omalla työlläni nostan myös bruttokansantuotetta.
        Kaikilla ei ole työtä . Oma eläkkeeni on sen verran pieni että siihen on ”pakko” tehdä työtä, että
        rahat riittäisi . Tuo ihmisten haukkuminen idiootiksi
        on aika erikoista. mm. Arvo Ylppö
        teki työtä vielä yli sata vuotiaana. Hän eli
        104 vuotiaaksi . Oli lasten lääkäri ja oli sitä mieltä
        että jos lapsi oli ”tuhma” niin sai läimäyttää !
        Oli jo aikoja sitten sellainen käsitys ( 70 luvulla)
        että poika se oli sellainen herra ja hidalgo
        ettei saanut torua ! ( saahan sitä ja pitääkin).
        Muuten Ylppö oli myös vapaankasvatuksen
        kannattaja . Läksyt sai tehdä silloin kun halusi!
        Pääasia että teki. Ja hän ei myöskään kannattanut
        säännöllisiä ruoka aikoja. Sai syödä silloin kun oli nälkä. ( näin ymmärsin kirjasta joka kertoo
        kuuluisasta lastenlääkäristä ..
        Tytöille hän suositteli sellaista hentoista
        liikuntaa. Ja häntä arvosteltiinkin , että
        hän opettaa tyttöjä keimailemaan.
        Itse olen vapaankasvatuksen kannalla.
        ( mutta vapaus pitää käytää oikein).
        Nuoret kyllä tietää ja ymmärtää
        mikä on oikein. Kun siis tekee oikei niinku tule mitään ongelmia koulussa eikä kotona.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      75
      1430
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      248
      1332
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      153
      1113
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1088
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      795
    6. 65
      774
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      757
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      738
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      711
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      647
    Aihe