Kuuntelijamäärien mittaustulosten totuudenmukaisuus?

Kuinka aukottomia virheistä ja totuuden mukaisia nämä kuulijaluku mittaustulokset ovat?

En luottaisi kyllä noihin Radiomedia, Finnpanellin enkä aina radio mediatalojen omienkan sivujen ilmoittamiin lukuihin ihan suoraan. Miten esimerkiksi Kasarille saman tien kun lisättiin radiomedian sivuille ilmoitettiin 234 000 viikkokuulijamääräksi. Millä tämä saatiin saman tien mitattua ja muutamalla uudella lisätyllä kanavalla ei ole kuuntelijalukuja lainkaan vieläkään ja joillekin tullut ihan vasta. Joukossa on kuitenkin mös vuosia olemassa olleita kanavia, mutta täysin uusille Kasarille ja Ysärille saatiin heti saman tien repaistua kuulijaluvut.

Milenkiintoista olisi myös saada aluekohtaisia kuulijalukuja kanaville.

Ainakin kun lukee Finnpanelin sivuilta, kuinka kuulijalukuja tutkitaan ja mitataan niin aika mutulta kuulostaa. Pystytäänkö millään varmistamaan, että joku on varmasti kuunnellut x määrän jotain kanavaa eikä vain sano valheellisesti tehneensä niin.

Pakko myös kyseenalaistaa ja kysyä. Onko olemassa mahdollisuutta, että tutkimukseen onnistuisi osallistua isomäärä tiettyjen radiokanavien ja mediatalojen buffaamia ihmisiä, jotka hyötyvät itse tavalla tai toisella todellisten kuulijalukujen vääristämisestä.

Tuntuu myös erikoiselta kun radionkuuntelu ei ole vähentynyt yhtään, mutta systemaattisesti kolmen suuren toimijan YLE, Bauer, Sanoma/Nelonen kanavien kuulijamäärät laskevat samanaikaisesti ainakin suosituimman / kahden suosituimman kanavan osalta sekä nousevat usein yhtäaikaa. Samalla kuitenkaan muilla asemilla ei selkeästi ole kuulijamäärät lisääntyneet finnpanelin mittausten mukaan. Eli minne nämä vähentyneet kuulijat ovat menneet, jos radionkuuntelumäärä ja siihen käytetty aika ei ole kokonaisuudessaan laskenut Suomessa.
2985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Finnpanel+mittailee+valtakunnallisesti+tuloksia.+Sen+perusteella+"päätellään"+paikallista+kuunlelua+keräämällä+pieni+otos+kuukausien+aikana.+Virhemarginaali+on+yli+20%.+Tätähän+ei+tietenkään+missään+lue.+Virhemarginaali+on+niin+iso,+että+se+selittää+miksi+juuri+lanseeratulla+Kasari+radiolla+on+toista+sataatuhatta+kuuntelijaa,+vaikka+suurin+osa+ei+tiedä+asemasta+juuri+mitään.+2000+tuhatta+on+sopivalla+virhemarginaalilla+vaikka+200+000.+Mutta+tämä+on+niitä+outouksia+taas,+ettei+asiassa+ole+läpinäkyvyyttä.+Tietyt+toimijat+maksavat+"luotettavasta+tutkimuksesta"+satoja+tuhansia.+Ei+kannata+purra+maksajien+kättä+antamalla+takaisin+huonoja+tuloksia?

Äänestä
  • Kimmoooooo! Ja radio kiinni!

    Äänestä

  • Tästä on olemassa tutkimuslaitoksilla taulukko mistä nuo virhemarginaalit näkee. Eli se on saatavilla mustaa valkoisella. Sitä ei julkisesti laiteta tietenkään mihinkään näkyville. Ennen Finnpanelinkin sivulla luki noista virhemarginaaleista, luultavasti poistettu nykysin. Muutenhan isot radiotalot alkaisivat tilata tuloksia muualta, kun luvut olisivat todellisuudessa niin kuraa. Finnpanel sahaisi itseään nilkkaan. Parempi tuottaa parempia tuloksia maksajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tästä on olemassa tutkimuslaitoksilla taulukko mistä nuo virhemarginaalit näkee. Eli se on saatavilla mustaa valkoisella. Sitä ei julkisesti laiteta tietenkään mihinkään näkyville. Ennen Finnpanelinkin sivulla luki noista virhemarginaaleista, luultavasti poistettu nykysin. Muutenhan isot radiotalot alkaisivat tilata tuloksia muualta, kun luvut olisivat todellisuudessa niin kuraa. Finnpanel sahaisi itseään nilkkaan. Parempi tuottaa parempia tuloksia maksajille.

    Ois kiva, että sama aukottomuus annettaisiin meidän kuulijoidenkin nähtäville rehellisesti tai mainittaisiin aina kanavan kohdalla. Virhe marginaali - 300 000 kuulijaa.

    Äänestä

Ihan sama periaate kuin poliittisissa gallupeissa. Mennään alueille mistä saadaan haluttu tulos ja ilmoitetaan se totuutena.
Jostain syystä toiselle alueelle mentäessä tulos onkin täysin päinvastainen.
Itse en siis luota radio ja tv kuuntelija/katselija lukuihin enkä vaalien välissä tehtäviin poliittisiin gallup arvioihin.

Äänestä

Myöskään ihmiset tai sanoisinko yrittäjät ja niiden markkinoinnista vastaavat eivät osaa lukea kuulijalukuja ja suhteuttaa niitä kuuluvuus alueen kattavuuteen. Esimerkiksi Kissin 311 000 viikkokuulijaa tai NRJ:n 316 000 ovat hävyttömän vähän sihen nähden kuinka monessa paikkaa Suomessa kanavat kuuluvat. Pelkästään Pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla on yli 1,6 miljoonaa potentiaalista kuulijaa.

Toisaalta asian voi myös kyseenalaistaa. Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta, mutta Finnpanellin mittausten mukaan kotimaisia kanavia kuuntelee yli 7 miljoonaa ihmistä.

Äänestä
  • Väärin on sekin, että Seafm:n määrä on vain 60000 vaikka se todellisuudessa on 360000.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin on sekin, että Seafm:n määrä on vain 60000 vaikka se todellisuudessa on 360000.

    Sea FM mittaus on vielä kesken muutenkin. Ongelma alueellisilla radioilla/aidosti paikallisilla on se, että kuuntelututkimusmateriaali kerätään pikku hiljaa valtakunnallisista tuloksista. Virhemarginaali on kymmeniä prosentteja, kuten asia on tarkistettavissa. Lukuja voidaan säätää aina mielen mukaan. Jos kysytään kuuntelijoilta samalla, että ovatko käyneet esim ABC asemalla viikon aikana, tämä voidaan teoriassa laittaa Novan kuunteluksi jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin on sekin, että Seafm:n määrä on vain 60000 vaikka se todellisuudessa on 360000.

    Taitaa taas olla tämä Oululainen trollitehdas vauhdissa, tuolla perusteella jokainen kuuluvuusalueella asuva kuuntelisi kanavaa, ja jäisi vielä ylikin. Ei taida aseman oikeat kuulijaluvut olla kuin max joitakin tuhansia, jos edes sitäkään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa taas olla tämä Oululainen trollitehdas vauhdissa, tuolla perusteella jokainen kuuluvuusalueella asuva kuuntelisi kanavaa, ja jäisi vielä ylikin. Ei taida aseman oikeat kuulijaluvut olla kuin max joitakin tuhansia, jos edes sitäkään

    Ainiin, unohdin sanoa, että olen Bauerilla töissä. Meitä kuunnellaan tutkimuksien mukaan paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainiin, unohdin sanoa, että olen Bauerilla töissä. Meitä kuunnellaan tutkimuksien mukaan paljon.

    Me täällä erään isomman mediatalon kahvipöydässä välillä mietitään, että miten kaikki pienemmät saataisiin kiellettyä lailla. Tosiasia on, että ihmiset on niin tyhmiä, että pari kaupallista riittäisi. Ehkä Nova ja SuomiPop. Sillä ei ole merkitystä mitä ihmisille tarjotaan. Tottuvat ennen pitkää kaikkeen. Muutama harva kuunnelkoon Spotifytä. Aika hyviä aloitteita tuli toimijoilta aikoinaan, että saatiin estettyä lyhytaikainen toiminta 3 kuukauteen ennen jaksotusta. Harvempi jaksaa edes alkaa kilpailemaan ja useampi lopettaa jo alkumetreillä.

    "Me täällä erään isomman mediatalon kahvipöydässä välillä mietitään, että miten kaikki pienemmät saataisiin kiellettyä lailla. Tosiasia on, että ihmiset on niin tyhmiä,"

    Eipä tunnu tarinasi kovin uskottavalta. 😁 En jaksa uskoa, että yhdessäkään isossa mediatalossa voisi olla niin tyhmää porukkaa, että kuvittelee voivansa kieltää pieniä yrittäjiä toimimasta.

    Usko mitä haluat. Kieltää ei voi mutta lainsäädännön avulla se voidaan tehdä mahdottomaksi. Kun on tarpeeksi muskelia, niin poliitikot tekee mitä "pitää".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usko mitä haluat. Kieltää ei voi mutta lainsäädännön avulla se voidaan tehdä mahdottomaksi. Kun on tarpeeksi muskelia, niin poliitikot tekee mitä "pitää".

    "Kun on tarpeeksi muskelia, niin poliitikot tekee mitä "pitää"."

    Käy koulusi ahkerasti loppuun, niin jossakin vaiheessa saatat päästäkin johonkin mediataloon töihin. Monet unelmat toteutuvat todellisessa elämässä!

    Äänestä

  • KISS+sekä+NRJ+ovat+''teiniasemia''+Pääkaupunkiseudun+(H:ki,+Espoo,+Vantaa)+sekä+Pirkanmaan+asukkaista+vajaa+10%+on+alle+16v.''...kotimaisia+kanavia+kuuntelee+yli+7+miljoonaa+ihmistä.''Ehkä+jotkut+kuuntelevat+eri+asemia+päivittäin....

    Äänestä

Sama koskee myös noita TV ohjelmien jatkuvia uusintoja,uusintojen perään.
Aina vaan ilmoitetaan,että tämä ja tämä jo 15,kertaa esitetty elokuva,tai saippuasarja
on aina vaan katsojien toiveuusinta.Joopa joo.

Äänestä
  • "on aina vaan katsojien toiveuusinta.Joopa joo."

    National Geographic ei väitä mitään uusintaa katsojien toivomaksi. Se esittää ihan vaan ilman uusintatoiveita samoja ohjelmia 30 kertaa. Todella tuore kanava! 😁

    Äänestä

Radiomedia on poistanut kaikessa hiljaisuudessaan ilmeisestikin paikkansa pitämättömättömänä SEA FM:n kuulijaluvut.

Äänestä
  • Oikein! Luvut olivat selvästi ilmoitettua suuremmat eli ainakin 70000. Kymppitonnin virhe on jo paha asia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikein! Luvut olivat selvästi ilmoitettua suuremmat eli ainakin 70000. Kymppitonnin virhe on jo paha asia!

    Miten on ylipäänsä mahdollista edes julkaista lukuja alueellisista tai paikallisista radioista, sillä tutkimus on VALTAKUNNALLINEN! Paikallisia markkinoita ei edes tutkita. Mistä ne luvut revitään? Kertokaa joku?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten on ylipäänsä mahdollista edes julkaista lukuja alueellisista tai paikallisista radioista, sillä tutkimus on VALTAKUNNALLINEN! Paikallisia markkinoita ei edes tutkita. Mistä ne luvut revitään? Kertokaa joku?

    Radio Pookilla on oikeasti 9300 kuulijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Radio Pookilla on oikeasti 9300 kuulijaa.

    Kuunteluluvuiksi saa nuo jos kysytään tietyiltä alueilta. Jos Pookin kuuntelusta kysyttäisiin yliopistokaupunginosissa, jossa on vähän älykkäämpää populaa, niin luvut olisivat tuota luokkaa. Nyt kun kysellään Tyrnävällä pienellä otoksella, niin onpa se kumma, kun kuuntelijoita on enemmän kuin väestöä alueella.

    Äänestä

Miksi tällaisen touhun annetaan jatkua, jos kerta monien kanavien mittaustulokset eivät ole sinne päinkään? Miksi kaupallisella radioalalla ei ole samoja yleisiä pelisääntöjä mitä muillakin yrityksillä.

Katsottaisiinko kauaa hyvällä, jos joku vaikkapa hyvipuisto, hiihtokeskus, videotaulumainosfirma (kuinka moni menee päivässä ohi) tai elokuvateatteri ketju jatkuvasti vääristelee käviämääriänsä suuremmaksi kuin oikeasti ovat. Näin he saavat myytyä alueensa/elokuvien alkuun enemmän tai kalliimpia mainospaikkoja.

Miksi radiotoimialalla moinen sallitaan?

Äänestä
  • Miksi radiotoimialalla moinen sallitaan?

    Koska alalla on kartelli. Sitä pyörittää Bauer Media sekä Sanoma Media Finland. Poliitikot pelkää puuttua, ettei sillä ole vaikutusta negatiivisesti omaan uraan. Toisaalta virkamiehiltä ja poliitikoilta puuttuu kokonaan media-alan koulutus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi radiotoimialalla moinen sallitaan?

    Koska alalla on kartelli. Sitä pyörittää Bauer Media sekä Sanoma Media Finland. Poliitikot pelkää puuttua, ettei sillä ole vaikutusta negatiivisesti omaan uraan. Toisaalta virkamiehiltä ja poliitikoilta puuttuu kokonaan media-alan koulutus.

    Onhan Timo Harakalla, mutta eipä siitä ole mitään iloa.

    Äänestä

Finnpanelin kuulijaluvut ovat kyllä täyttä kusestusta ja vääristyneet. NRJ:llä ei ole 2020 kuulunut kanava lainkaan kemi-tornio alueella ja lähikunnissa. Silti muka NRJ ei ole menettänyt yhtään kuulijoita vaan päinvastoin.

Uskokoon ken tahtoo. Minä en usko noiden kuulijalukujen todenperäisyyteen. Jos Kuulijamääristä häviää seillaiset reilu 40 000 alueen kuuluvuus.

Joku mielikuva olisi että olisin nähnyt uutisen kanavanhävinneen jostain muualtakin, mutta en tiedä onko tätä taajuutta jo palautettu.

Äänestä
  • Radio Sauna 95.0!

    Äänestä

  • Joku toinenkin taajuus puuttuu NRJ:ltä... olisiko Taivalkoski? Kuuluvuusalue pienenee, mutta kuuluvuus pysyy samana. Haiskahtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku toinenkin taajuus puuttuu NRJ:ltä... olisiko Taivalkoski? Kuuluvuusalue pienenee, mutta kuuluvuus pysyy samana. Haiskahtaa.

    Eikä edes haiskahda enää. Jotain mätää niissä on, mutta mikä intressi Finnpanelilla on osallistua tähän vai onko Finnpanel vain yhtälössä uhri, koska keruu systeemi on mikä on sitä voidaan käyttää hyväksi. Eikö tapaa voisi muuttaaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuinka aukottomia virheistä ja totuuden mukaisia nämä kuulijaluku mittaustulokset ovat?

En luottaisi kyllä noihin Radiomedia, Finnpanellin enkä aina radio mediatalojen omienkan sivujen ilmoittamiin lukuihin ihan suoraan. Miten esimerkiksi Kasarille saman tien kun lisättiin radiomedian sivuille ilmoitettiin 234 000 viikkokuulijamääräksi. Millä tämä saatiin saman tien mitattua ja muutamalla uudella lisätyllä kanavalla ei ole kuuntelijalukuja lainkaan vieläkään ja joillekin tullut ihan vasta. Joukossa on kuitenkin mös vuosia olemassa olleita kanavia, mutta täysin uusille Kasarille ja Ysärille saatiin heti saman tien repaistua kuulijaluvut.

Milenkiintoista olisi myös saada aluekohtaisia kuulijalukuja kanaville.

Ainakin kun lukee Finnpanelin sivuilta, kuinka kuulijalukuja tutkitaan ja mitataan niin aika mutulta kuulostaa. Pystytäänkö millään varmistamaan, että joku on varmasti kuunnellut x määrän jotain kanavaa eikä vain sano valheellisesti tehneensä niin.

Pakko myös kyseenalaistaa ja kysyä. Onko olemassa mahdollisuutta, että tutkimukseen onnistuisi osallistua isomäärä tiettyjen radiokanavien ja mediatalojen buffaamia ihmisiä, jotka hyötyvät itse tavalla tai toisella todellisten kuulijalukujen vääristämisestä.

Tuntuu myös erikoiselta kun radionkuuntelu ei ole vähentynyt yhtään, mutta systemaattisesti kolmen suuren toimijan YLE, Bauer, Sanoma/Nelonen kanavien kuulijamäärät laskevat samanaikaisesti ainakin suosituimman / kahden suosituimman kanavan osalta sekä nousevat usein yhtäaikaa. Samalla kuitenkaan muilla asemilla ei selkeästi ole kuulijamäärät lisääntyneet finnpanelin mittausten mukaan. Eli minne nämä vähentyneet kuulijat ovat menneet, jos radionkuuntelumäärä ja siihen käytetty aika ei ole kokonaisuudessaan laskenut Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu