Onko minusta tähän ?
Missä tilanteessa hirvitti ?
Anonyymi
37<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Joskus jos on hirvittänytkin jokin, niin ajatus on kuitenkin ollut se, että onko tässä hommassa mitään järkeä oikeasti. Olisiko ollut parempi olla lähtemättä. Sanonta mitäs läksit, on aika osuva, jos kaikki menee perheelleen.
Kun asuntolainan otin. Sen maksaminen edellytti ajoittain kahta työtä.
Hirvitti, jos "sattuu" jotain, että sairastun vakavasti niin joudunko k*useen.
Kun olin hississä Eiffel-tornissa. Korkeanpaikan kammo.
Beng
Olen ollut Eiffel-hississä 1990, ja tuntui se hurjalta.
Niin. Hississä on kolmella sivulla lasi-ikkunat. Muistaakseni se meni vinosti.
Istuinmtakatuhdolla siis takaseinällä oli penkki.
Tasanteella 'parvekkeella' liikuin seinän tuntumassa enkä voinut mitenkään nojailla kaiteeseen...
Kun en ole mikään extreme-tyyppi, tuossa oli kylliksi.
Beng
Autokoulun inssiajo hirvitti. Teoriakokeet olivat helppoja, mutta inssiajo tuntui pelottavalta. No, kyllä läpäisin inssiajon, ja sain ajokortin.
Italiassa laskettelu matkalla, kun nousimme ylös topolino hissillä, joka keikkui puidenlatvojen yläpuolella ja alas tulo oli myös sellainen, että pers-mäkeä tulin alun matkaa, jossa housutkin repesi.
Floridassa lähdimme Key Vestiin sitä helkutin pitkää siltaa ajamaan, jossa meri on joka puolella, tietenkin, mutta itse istuin silmät kiinni pelosta.
Samoin pelkään metrojen liukuportaissa, joissa on pakko pitää silmät kiinni suurimaksi osaksi matkaa ja arvailla vain, koska on perillä.
Kammoksuin myös näitä vanhanajan hissejä, joita ei ilmeisesti enää olekkaan, mutta ne oli niin peloittavia, että mennäkkö vai ei. Huvittavin oli myös, kun olin tottunut jo hisseihin, jossa ovat avautuvat automaattisesti ja sitten olinkin paikassa, jossa niin ei olut, mutta oli noheva vahtimestari, joka opasti, että avaa itse ensi sen hissin ovi!D No, se ei peloittanut, mutta hävetti suunattomasti.
Uusissa työpaikoissa aikanaan tuli niin paljon uutta kerralla että hirvitti. Luin kotona ohjeita ja valvoin öitä. Tuntui etten millään selviä tehtävistä, mutta koskaan ei tarvinnut keskeyttää.
Minä olin nuorempana ihmisarka jännittäjä ja olen pelännyt erikoisesti ensimmäistä työpäivää uudessa työpaikassa ja miettinyt niinkuin sinäkin, selviänkö tehvävistä vai saanko koeajan jälkeen potkut. Nykytyöelämässä en pärjäiisi ollenkaan, kun sadasta työnhakijasta vain 1-3 pääsee työhaastatteluunkaan.
Uusi työpaikka oli joskus pelottava.
Yes, olin joskus työpaikassa, jossa eivät osanneet neuvoa asioita.
Niin olen ollut minäkin. Yksi "esimies" ( lukio käymättä hänellä ! ) raivostui, jos kysyi neuvoja.
Eron jälkeen hirvitti miten pärjään lasten kanssa taloudellisesti kun puoliso vei 2/3 tuloista mennessään, oli siis huomattavasti minua suuripalkkaisempi.
Oliko "vaikea taival" vai kuitenkin vähän helpompaa kuin pelkäsit ? Saitko mistään apua ja tukea ?
Kohtalaisen+vaikea+taival,+oli+pakko+ostaa+asuntokin+kun+kaupungin+vuokra-asuntoa+en+saanut,+asuntolainan+korko+silloin+yli+18%,+joten+oli+siinä+tekemistä.+Mutta+olihan+sitä+selvittävä,+ei+ollut+vaihtoehtoja.+Kaikesta+itseään+koskevasta+oli+luovuttava+jos+se+rahaa+vaati,+lapsien+tarpeisiin+oli+rahat+riitettävä.+Elatusapusopimusta+sossussa+tehtäessä+ex-puoliso+esitti+palkkatodistuksen+jossa+hänen+tulonsa+olivat+alhaisemmat+kuin+todellisuudessa,+joten+elatusapukin+jäi+sen+vuoksi+alhaisemmaksi+kuin+olisi+oikein+ollut.+Näin+jälkeenpäin+täytyy+ihmetellä+eksän+tekoa,+lasten+tarpeisiinhan+elatusapu+on,+ei+siitä+muuhun+riitä,+mutta+niin+vain+eksä+kehtasi+lapsiltansa+heille+kuuluvan+elatuksen+kieltää.+Mutta+loppu+hyvin+kaikki+hyvin,+nyt+tulen+eläkkeelläni+yksikseni+kivasti+toimeen.
Työkavereilta olen aina pystynyt kysymään. Vaikka siinä paljastaa osaamattomuutensa, ei nolota. On ollut pari sellaista paikkaa, asiantuntijatehtävää, ettei ollut keltä kysyä.
Kaliforniassa aivan hullulla vuoristoradalla, jossa oli silmukoita, sekä pää alaspäin ihan kreisiä touhua. Silmät kiinni välillä ja hoin mitääh!
Minä en uskalla mennä edes Linnanmäen vuoristorataan enkä muihinkaan hurjiin laitteisiin.
Vuoristoradassa olen ollut pari kertaa.
Viimeksi lapseni kanssa. Hän kysyi ajelun jälkeen heti, että voitaisiinko mennä uudestaan. Vastasin, että jos ei nyt ihan heti....
Beng
Olin vuoristoradassa 12-vuotiaana. Sen jälkeen en ole mennyt. Jos käyn Linnanmäellä, käyn siellä vain pullakahvilla.
Aikoinaan tuli pyörittyä kaikki Lintsin laitteet moneen kertaan eikä mikään niistä hirvittänyt. Nykyisistä venkuloista ei ole tietoa eikä kokemusta ja voisi olla, että pää ei enää kyytiä kestäisi.
Kerran osallistuin sellaiseen kilpailuun, jonka viimeiseen finaaliosaan asti en uskonut pääseväni. Mutta kuinkas kävikään; selvisin loppumetreille saakka ja ihmettelin kauhusta kankeana, mitä helwetteä minä täällä teen. miksi olen paikalla. - Nm. Loppuhuipennuspsyykkaus puuttui
Onneks ei vielä tullut etteen :)
Ei missään.
Tarkoitan, etten ole asettanut itseäni hirvittäviin tilanteisiin.
Olen sen verran ajattelevaa tyyppiä, että jos olen ollut "kahden vaiheilla" teenkö niin tai teenkö näin, niin olen valinnut sen hirvittömännän.
Hirvistys monista asioista helposti. Aivot alkaa kelaan, että jos noin teen, niin ehkä sitten voi tapahtua niin ja niin. Sen jälkeen hirvistyn vieläkin enemmästi.
Ajattelen näin, että ei kohdallani ole tapahtunut suuria hirvistyksiä, koska ennakoin MAHDOLLISET hirvistykset. Toimin sen mukaan sitten niin.
Lapsuudessa oon saanut tuommoisen ajattelun. Isäni kun oli silleen tarkka ihminen.
Heikunkeikku
En minäkään ole halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä. En ole koskaan ollut huimapää, vaan todella varovainen. Mutta esimerkiksi autokoulun inssiajo kuului ns. pakollisiin kuvioihin, koska autoa tarvitaan varsinkin maaseudulla, missä ei linjureita paljon kulje.
Tupsahdin nyt palstalle. Löysin tämän aloituksen ja vastauksesi.
Mietin tässä, että on minulla kuitenkin tullut hirvistys elämässäni.
Ei inssiajoa ja sen suuntaisesti, mutta se, että pohdin mieheni kuoleman jälkeen, että voinko todella alkaa suhteen jonkun kanssa. Ajattelin etten voi, mutta niin monet ystävät ja oma äitini kannustivat, että päätin sitten kuitenkin....
Vaistoni kielsi, mutta lähdin kuitenkin taivaltamaan eloani.
Narsistin tapasin. Heistä en tiennyt mitään. Myöhemmin tiesin.
Tuo asia on pahin erheeni. Mietin onko minusta tämmöseen,
Totesin lopuksi (onneksi), että en ala tämmöseen...
Sain onneksi takaisin oman, ikioman ajatteluni takaisin, ja lähdin suhteesta pois.
Eli Tradaa kaikki hyvinnii nyt :)
Heikunkeikku
Kirjaimellisesti yksi hirvi yritti hirvittää kerran autoa jolla olin liikkeellä. Jäi koikkelehtimaan tiellä edessäni, ja yritti potkia ajovalot rikki. Kiertelin ja kaartelin, mutta ei vain älynnyt loikkia peloissaa pois tieltä. Onneksi oli alla iso kuorma-auto, ja siksi kai se hirvi niin pelkäsikin.
Onhan sitä vasten tahtoaan joutunut jonkun kerran tilanteeseen missä on hirvittänyt, esim. leikkauksen edellä. Onneksi en sentään joutunut leikkaamaan vaan olin leikeltävänä. Muuten olen ollut aika harkitsevainen enkä ole tahallani saattanut itseäni tilanteeseen jossa pitäisi miettiä kykenenkö.
Auton ajo pimeässä sadesäässä hirvittää. En meinaa nähdä juuri mitään.
Ja sulla on siis silmälasit ja silmälääkärillä olet käynyt selvittämässä näkökykysi. - Nm. Ei mitään asiaa rattiin
Kesällä 1972 kerkiain hyppää prätkästä ennenku osui kuormaautoon !
Kun akan otin hirvitti onko minusta tähän. Oli mutta akasta ei.
Monessakin tilanteessa hirvittänyt mutta ehkä pahiten silloin kun sain syöpädiagnoosin, selviänkö minä, kuolenko minä nyt?
Syöpädiagnoosini ja leikkauksen valmistelut jotka kestivät viikon, eivät hirvittäneet vaan antoivat impulssin asioiden valmisteluun kehnoimman, mahdollisen vaihtoehdon varalle.
Noh, minä tarkoitin juuri sitä hetkeä kun kuulin asiasta. Viikko eteenpäin oli eri asia.
1972 kurvin takaa kuormaauto pysäkönyt ,minä prätkällä ja auto vastassa.- Ojassa tele tolppa.- Kerkisin hypätä prätkästä ennenkuin osus kuormaauton takapyörään, prätkä paskksi mutta selvisin hengissä :)
Onko hirvittäminen samaa kuin pelottaminen? Onko se hallittua pelkoa vai toimintaa salpaavaa?
Minua on kerran pelottanut. 1963 olin kokelaana suuren varuskunnan päivystävänä upseerina. Ajankohta oli joulukuu ja päivystäjä kaverini meni uffareiden pikkujouluihin.
Myöhään illalla soitti päävartion vartiopäällikkö paniikissa ilmoitaen eräästä vartiosoturista joka riehuu konepistoolin kanssa ja uhkaa ampua kaikki. Takaa kuuluin meteliä ja soittaja oli todella hädissään. Tiesin vartioporukan olevan B-komppania miehiä. Kyseisen komppanian ukko oli joskus aikaisemmin ampunut kp:lla pääportilla kissan ja saman komppanian joku toinen äijä oli ampunut päävartion seinäkellon paskaksi.
Lähdin menemään päävartioon. Oikaisin vähälumisen maaston halki edeten männyn suojasta toisen männyn taakse varautuen siihen, että pimeydestä rävähtää kp-sarja. Hepuilla oli rumpulippaissa 25 kp:n patruunaa.
Pääsin päävartion kylmään eteiseen. En sytyttänyt valoa ja jäin kuullostelemaan.
Ei kuulunut mitään. Viritetyssä 9mm Lahtipistoolissani oli patruuna piippuus ja poistin varmistuksen. Pidin asekäden kylkeni takana kun avasin oven. En mennyt oviaukkoon vaan pysyin sivussa kun loin silmäyksen sisälle. Kaikki oli rauhallista.
Vartiopäällikkönä toimiva alikessau oli vieläkin hysteerinen. Pojat olivat harrastaneet karkeaa pilaa. Yksi vartioon lähdössäollut heppu oli, kp rinnalla pyörähtänyt tuvassa ja ilmoittanut, että nyt alkaa tulemaan ruumiita.
Uhkaaja oli ulkona vartiossa ja sovimme asian paikalla siten, että he hoitavat jutun keskuudessaan.
Pelkäsin niin paljon, että jos tuvassa olisi ollut joku heppu kp-rinnalla ja piippu pyörähtänyt minuun päin, niin olisin saattanut ampua. Pakeneminen ei silloin käväissyt mielessäkään. Ajatus oli, että asia on hoidettava.
Miksi kaikille kaheleille tarjotaan ase siinä täysin turhassa laitoksessa? - Nm. Taruilet