Nyt aihe, joka ei ole ajankohtainen, mutta tuli vaan mieleen. Siis: kertokaa muistoja koulun hiihtokilpailuista. Minulla oli ainoana tavoitteena, että en tulisi viimeiseksi...
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Koulun hiihtokilpailut olivat se syy, miksi hiihtäminen oli pannassa pitkälle aikuisikään. Ja niiin mukavaa kuin se oikeasti onkin. Pakosta kilpaileminen on sieltä, ja syvältä. Toivottavasti sellaista ei enää nykykoulussa tapahdu. - Nm. Kilpailematon
Ihan sama. Tunaroin suksilla aina viimeisenä itku kurkussa. Miten ihmeessä se silloin saattoi olla niin kurjaa. Ihmettelen miten aikuisiällä kuitenkin on liikunnanilo. Varmaa just tuo kun ei tarvii kilpailla. Kun lähden hiihtämään tai pyöräilemään, varaan aikaa niin että mihinkään ei ole kiire.
Olihan sekin jonkin sortin tunarointi, kun kerran tulin maaliin suksien pohjissa noin 10 cm lunta. Voi olla, että se oli se viimeinen kerta. - Nm. Sijoituksista viis
Miksi pitää joka aloituksessa alkaa muistelemaan?
En ole tyyppi joka alvariin muistelee jotakin.
Mutta jatkakaa te, joilla muisteluita piisaa.
Hetkellisesti joku asia muistuu mieleen, jos joku jotain.... mutta että ihan koko ajan alkais muistelemaan, niin ei kivaa.
Parempi eleleskellä nykyaikaa. Tässä ja nyt.
Heikunkeikku
No totta kai elän nykyajassa, ja suunnittelen jopa tulevaisuutta, mm. ulkomaanmatkaa, joka toteutuu, sitten kun se on realistista. Mutta vanhojen asioiden muisteleminen toisinaan on ihan mielenkiintoista, varsinkin, kun meidän kouluaikaisissa porukoissa paljon muistellaan vanhoja aikoja. ( Hullumpi tilanne olisi, jos ei kouluajasta muistaisi mitään.)
Monet muistelee asioita. Hyvä niin, jotka niin tahtovat.
Kuuntelen aika paljon muisteloita veljeni vaimon muisteloita. Puhelimessa jutustellaan.
Itseäni ei kiinnosta "sata vuotta sitten" tapahtuneet koulujutut. Eivät ole mielenkiintoisia juttuja.
Oli ehkä erhe osallistua tähän aloitukseen, koska en ole vanhoja aateskeleva tyyppi.
Jatkakaa te muut tästä eteenpäin.
Heikunkeikku
Sulla heikunkeikku on omituinen asenne. Ja etkö osaa kertoa koulun hiihtokilpailuista mitään??!!!
Voi olla, että minulla on omituinen asenne. Mutta en kuitenkaan tahdo alvariin muistella joitakin toisarvoisia lapsuuden asioita. Vikaa minussa nyh sitten on?
Ei, en osaa kertoa koulun hiihtokilpailuista mitään. En yhtään mitään.
Kaiketi en ole tallentanut niitä mieleeni aikanaan. Johtuu varmaan siitä, että en ole piitannut hiihtelyistä.
Heikunkeikku
Koulun liikuntatunneista en pitänyt, mutta kouluajan jälkeen olen hiihtänyt ja lenkkeillyt ihan mielelläni.
-Ich
Samanlainen tilanne minulla myös.
Ompa Jälkkäri-istujatädillä ällö-voimakkaat silmälasi-linssit.
Ei saa pilkata !
Joku muistinsa menettänyt jaksaa näitä 60-luku ja koulujuttuja.
Tympii.
Yleistä noille koululiikunta muisteloille on tyttöjen runsas inho koko tapahtumalle tai osalle.
Pallonheitto, pesäpallon joukkuejako ovat monille traumoja aiheuttaneet.
Toisin oli itselläni, liikuntatunnit olivat mieluisia, myös hiihto. Johtui kai siitä, että olin kaikissa lajeissa aika hyvä.
On hyvä asia, että jotkut muistelevat 60-lukua ja koulumuistoja, koska ne ovat parhaita juttuja tällä muuten niin huipputylsällä palstalla.
Muistinsa menettänyt? Kuule, 60-lukua ja kouluaikoja muistelevilla on yleensä huippuhyvä muisti.
Yksi kaveri, 67-vuotias, muistaa vielä kotipaikkakunnaltaan monen auton rekisterinumerot.
Eriskummallista miksi olin aina hiihtokilpailuissa viimeisten joukossa. Johtuikohan se siitä kun kilpailu aamuna , muutamaa minuuttia ennen kouluun lähtöä vasta ilmoitin että tänään olisi hiihtokilpailut.
Siitä sitten hakemaan useita pareja villasukkia että pieni jalka ei lonksuisi pois ylisuurista monoista (perimme monot isommilta sisaruksiltamme) ja eihän niitä suksiakaan oltu voideltu valmiiksi luistaviksi.
Sitten kun piti alamäkeen laskea niin sukset kertakaikkiaan töksäsivät ja sitten sitä oli pärställään siellä ladulla.
Joten voitte ymmärtää miksi hiihtäminen on ollut vastenmielistä koko elämän ajan.
En voi moittia, varsinkaan keskikoulun urheilu/voimistelutunnin opettajaamme, hän kannusti kaikkia oppilaita liikuntaan ja painotti aina liikunnan tärkeyttä. Hän oli todella hyvä liikunnanopettaja.
Hytinäx1
Minun mielestäni hiihtokilpailut olivat mukavaa vaihtelua arkiseen koulutyöhön verrattuna. En miettinyt, että miten pärjään. Kunhan hiihdin itselleni sopivaan tahtiin.
J_S_V
Aivan, oli hieno juttu, kun kerran vuodessa oli hiihtokilpailut.
Meikäläisen palkintokaappiin ei ole tullut mitään.
Voi siellä olla pölyä.
Mulla ei hiihtokilpailuissa tullut mitään, mutta armeijasta kotiutuessani sain pronssisen ansiolevykkeen.
Siis hyvin olet armeijassa pärjännyt.
Minulla ei ollut edes palkintokaappia. Niinpä palkintolusikat kesä ja talvi kilpailuista meni normaaliin arkikäyttöön.
Koulun hiihtokilpailut ja yleensä hiihtopakko koulussa saivat aikaan sen, etten ole koulun jälkeen hiihtänyt, mitä nyt lasten pienenä ollessa jotain pientä lenkkiä muodon vuoksi. Monia ikäisiäni koulu on traumatisoinut, minun kohdallani sen teki koulun liikuntatunnit, enkä ole koskaan koulun jälkeen ollut liikunnallinen.
Juuri se pakollisen tuntuinen liikuntasuoritusten tarve ei oikein motivoinut liikuntaan. Onneksi aikuisiällä aloin liikkumaan omatoimisesti.
Terveisin: Puolireuho
Koulun entisajan liikuntatunnit voi jättää ns. omaan arvoonsa. Meikäläisen reippaat kävelylenkit nykyään on ihan mielekästä liikuntaa.
Moni noin 14-16-vuotias kaveri oli kiinnostunut luistelusta enemmän kuin hiihdosta.
Niin - pojat halusivat enemmän jääkiekkoa kuin hiihtoa.
Minunkin suvussa on jääkiekkomies.
Jotkut olivat erikoistuneet suksien voiteluun. Minä en ymmärtänyt niistä voiteluista yhtään mitään.
Puusukset ja kynttilää pohjiin.
Hiihdin aika paljon. Tehtiin hiihtoretkiä.
Kilpailu joo. Menestyin hyvin, jos sijat lasketaan nurinperin. En koskaan ollut viimeinen, mutta palkintosijoille olisin päässyt tällä käännetyllä järjestyksellä. Ja mikä veren maku suussa.
Kertokaapa, miksi hiihdin remmisuksilla pari vuotta. En saanut 'rotanloukkuja' suksiin.
Muutoinkin omenana vierähin jokseenkin kauas; äitini oli aina kärjessä piirikunnallisissa nuorna tyttösenä.
Beng
Minulla oli uudet Y-siteet suksissa, ja kaverilla nuo rotanloukut, oli myös Voitto merkkiset.
Kinastelimme , mitkä olivat parhaat, Voitot aukesivat kyllä aika helposti.
Jälkkäri-istujatädillä hurjan paksulinssiset rillit. Huh.
On varmaan ankeaa kun joutuu semmosia rillejä pitämään.
Ei saa pilkata ! Elämäni ei ole mitenkään ankeaa, koska olen elämänmyönteinen.
Elämänmyönteisyydellä pärjää hyvin.
Yhteen hiihtokisakarsintaan osallistuin kansakoulussa.
Muistaakseni olin silloin neljännellä luokalla ja paras hiihtäjä luokalta pääsi osallistumaan kotikuntani koulujenväliseen kisaan.
Olen kotoisin maalta ja hiihtäminen oli minulle tuttua puuhaa, koska talvisin koulumatkan taitoin yleensä suksilla. Vapaa-aikanakin hiihtelimme ja laskimme mäkeä toverieni kanssa.
Joskus innostuimme hyppäämään mäkeäkin, josta isommat pojat eivät riemastuneet, kun rikoimme heidän tekemänsä hyppyrinnokan.
Minua huvittaa vieläkin se hiihtokisa, johon osallistuin kansakoulussa.
Minä lähdin hiihtämään kilpaladulle, jonka pituus lienee ollut n.2-2,5 km.
Seuraava lähtijä oli luokkatoverini, jonka nimi olkoon vaikka Kirsi, hän huusi minulle n. 300 metrin päästä, että odota minua! Ja minähän odotin, ja jatkoimme matkaa yhdessä maaliin saakka.
Jatkoon emme pääseet kumpikaan, mutta eipä tainnut minun kilpailuviettini siihen tähdätäkään.
kylmätotuus
Olihan niitä joka viikko, kun ei ollut talvella muuta harrastusmahdollisuutta kun hiihto.
En ole ollut hyvä urheilussa,kestävyyslajeissa varsinkaan.
Keihäänheitossa olin luokan paras, mutta onneksi sekin hormoonilaji jäi koulun urheilutunneille.
Kerran arpaonni suosi, ja lähdin ensimmäisenä. Aukeilla paikoilla ei pyryn jäljiltä latua näkynyt missään,. Kyllä ne myhemmin lähteneet tavoitti, moni meni loppumatkasta ohi.
Kerran joku oli ajanut latua pitkin hevosella, ei ilkeyttään, puita ajoi, ei sitäkään ollut hääviä hiihtää.
Enää vähän seuraan urheilua. Mitä järkeä on vuosikaudet harjoitella, että voittaa sekunninkymmeneksellä.
Vielä vähemmän ymmärrän moottoriurheilua.
Hiihtokisoissa tunnelma merkitsi enemmän kuin voitto.
Tuo on hyvä asenne !
Pakottaminen on kyllä perskuleen hyvä keino latistaa tunnelma. Oli tilanne tai tapahtuma minkä niminen vain. - Nm. Varsinkin lapselle
En oikein tykännyt kilpailusta, mutta muistan yhdet.
Lähdin kaverin kanssa yhtä aikaa, kaveri oli kova menijä, ja hyvät varusteet.
Mulla oli kierot sukset ne oli jäänyt keväällä räystäsvuotton ja olivat ropellilla,
sauvoistakin oli sommat huonot.
Nooh surasin kaveri pysyin hänen perässä hyvin, ja siitä varmaan hän hermostuo sen verran että kaatui puolessa matkassa.
Siitä sain lisävoimia ampaisin ohi ja heti perään oli pitkä lasku missä lisäsin etumatkaa.
Viimeinen kilometri oli tasaista peltoa ennen maalia, toisesta sauvasta irtosi sompa, ja toinen sauva painui hangen läpi. Lumi vaan pöllysi kun tulin maallin kun hangeen uponnut sauva nosti lunta.
Voitin koko kisan ja koko talven paras kierros aika oli minulla, kun sitä tilastoittiin.
Nooh sitten jouduin koulujenvälisiin hiihtokilpailuihin. Lainasin velipojan suksia, ne oli kymmensenttiä liian pitkät.
Kaveri isä halusi vältämmättä voidella sukseni. Kun sitten lähtövuoroni tuli ja olin hiihtänyt jokin matkaa niin sukset lipsuivat ettei niillä päässyt mihinkään, ja laskettuani joen jäälle vesilätäköön oli kisani siinä, tuskaa oli päästä maaliin.
Maalissa minulle valkeni, että kaverin isä oli laittanut lustovoidetta pitopohjaan, pitovoidetta luistopohjaan, varmaan siksi etten voittaisi kaveria
njjj
Minä taas hiihdin loppusuoraa pellon läpi, muita ei näkynyt. Olin varma, et olen ykkönen, kunnes maalissa muut odottivat, missä viivyin. Sama positiivinen asenne vieläkin elämässä :)
Oppikouluaikana hiihtokilpailulenkin pituus oli viisi kilometriä. Oli ylämäkiä ja alamäkiä. Ja myös peltomaisemaa.
Riippui minkä ikäinen. Perusmatkat oli 3 km mutta ylempi luokkalaiset, ikäiset sauvoi 5 km. En usko, että oppikoulun alaluokillakaan oli vielä 5 km matkaa.
Ehkä oppikoulun 1. - 3. luokkalaisilla oli noin 3 km lenkki, ja 4. -luokasta alkaen 5 km lenkki.
Kävin kansakoulua 1 - 4 luokat. Olin aina kahden parhaan joukossa mutta 2 luokan kisa jäi mieleeni siksi, että vaikka voitin poikien sarjan niin yksi saman kylän tyttö hiihti paremman ajan samalla ladulla.
Voi sitä häpeää vaikka kukaan ei irvinytkään!
Keskikoulussa ei ollu hiihtokisoja.
Miten tänään, kun on huh-helle, tuli mieleesi hiihtokilpailut.
Kerrotkos?
Beng
Olisiko niin että jotkut ihannoi juuri sitä aikaa joka ei tällä hetkellä ole.
Muutaman vuoden välipätkiä lukuun ottamatta asuin hoidetun, tai aikanaan ainakin käytetyn ladun läheisyydessä ja hiihtäminen oli luonnollinen liikkumismuoto.
50v vuotisena oli talomme noin 200m:n päässä hiihtomajasta ja hoidetusta latuverkostosta.
Kun muutimme keskustaan niin yritin muutaman kerran mennä autolla ladulle mutta homma tuntui älyttömälle ja loppui siihen. Sen jälkeen ei ole ollut välineitäkään.
Kilpailumenestykseni oli vaatimatonta. Muutama seuran mestaruus ja piiritason sijoitus.
Ihannoinniltako se sinusta kuulosti? Kyllä hän muisti jutun no. siksi, että hävisi ajassa tyttöpuoliselle, joka ei saa / voi olla parempi kuin munallinen ja se hävettää vissiin vieläkin. - Nm. Lienee sovinistiporukkaa
Tuollainen sijainti on ihanne, kun latu on kivenheiton päässä.
Beng
Mutta ei mahdollista silti, vaikka asuu ja elää maalla. Silloin kun on hankia ja voi hiihtää, täytyy ajaa naapurikaupungin laduille kymmenisen kilometriä. Ei täällä pikkukylällä kukaan latuja tee, ei latukoneella eikä suksilla.
Kerran yritin itse pellolle, yöllä lumimyräkkä peitti ne, joten seuraavana päivänä olisi pitänyt aloitta tarpominen alusta. Siinähän sitä olisi kunto kasvanut, mutta valmista latua on mukavampi hiihdellä. - Nm. Sunnuntaisivakointia
Näyttää siltä, että hiihtoilmoja ei meinaa Etelä-Suomeen tulla, vaikka on jo marraskuun loppupuoli.
Kyllä helmikuun hiihtolomilla etelässä on metri lunta, ei tarvitse lähteä lappiin, koska se on muutenkin täynnä korona potilaita.
Kouluissahan ei hiihdellä enää paljon paskaakaan. Kovin monessa perheessä ole edes suksia. Eikä ne kiinnosta lapsia.
Mikäs meteorologi siellä lupailee? - Nm. Toiveunta taitaa tulla
Olisipa Etelä-Suomessa edes hiukan huurretta maassa.
No eilenhän oli ihan lunta nurtsin, pation ja maantien peittona ja joka puolella. Pihassa seisovat autot piti putsata lumen alta. - Nm. Ei ole enää