Puistoja likaavat torvelot

Anonyymi

On käsittämätöntä miten puistoissa piknikillä käyvät kehtaavat jättää roskansa puistoon muiden korjattavaksi! Ihan hirvittäviä kuvia roskatuista puistoista.
Luulisi, että jos jaksaa syötävänsä puistoon kantaa, jaksaisi myös roskansa viedä pois, paljon kevyempi lastihan se on kun ruoat on jo syöty. Ellei viitsi roskikselle kävellä, niin viisas ottaa kotoansa mukaan roskapussin johon roskat laittaa ja vie ne sitten kotiroskikseen. Mutta eihän nuo roskaajat viisaita tai fiksuja olekaan vaikka varmaan niin luulevat. Tuollaista roskaajaa pitäisi voida rangaista, ei missään muualla maailmassa puistopiknikillä näe vastaavanlaisia sikoja kuin täällä armaassa kotimaassamme. Kyllä on kasvatus noilla tulevaisuuden toivoilla ja muilla puistoja likaavilla jäänyt pahasti kesken, vai järjenpuuteko heitä vaivaa.

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nykyään monet ihmiset ovat täysin välinpitämättömiä. Vastuuntunto puuttuu. On liikaa sellaista ajattelua, että "kunhan itsellä on hauskaa, niin millään muulla ei ole mitään väliä".
      Kyllä nykyään roskiksia on aivan riittävästi. Vaan joskus näkyy roskapaperikasoja noin metrin päässä roskiksesta.

      • Anonyymi

        Vapaan kasvatuksen tulosta, lisättynä hälläväliä asenteella, sekä joukossa tyhmyys tiivistyy.

    • Anonyymi

      Rationaalista.

      Hirvee härdelli ja paljon tekemistä muutamien roskien takia, sitäpaitsi, ei taida puistoissa edes olla tarpeeksi roskiksia. Kukaan viiti roudata roskia mukanaan himaankaan. toisekseen en ole varma, saako tollasta kamaa taloyhtiöitten roskiksiin laittaaakkaan.

      Kaupunkin käy kätevästi siivoamassa koko puiston kerralla.

      =DW=

      • Anonyymi

        Kätevästi tosiaan veronmaksajien laskuun tollojen roskat. Jos ei puistossa syötyjen pitsojen laatikoita voi kotitalon roskikseen laittaa, miten sitten kotona syötyjen? Turha puolustella kyseisiä roskaajia, suurempi härdelli on syötävät mukaansa haalia kuin roskien pois viemisestä, turha muuta väittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kun koronaa kantavat jättävät rotille koronapitoisia jätteitä.
        Miten paljon rottia on Hesassa?
        Roskaahat eivät ole mitään teräväpäitä.

        🐀🐀🐀🐀🐀

    • Anonyymi

      "Käsittämätöntä" ja s-tanan surullista, että on niiin paljon tyhjäpäitä olemassa. Muutahan roskaaminen ei ihmisestä kerro. Välinpitämättömiä vätyksiä, jotka eivät ymmärrä yksinkertaisia perusjuttuja.

      Ei muuta kuin tarpeeksi isoja sakkoja roskaamisesta ja kaikenlaisesta muustakin luonnon tärväämisestä, jospa homma joskus alkaisi mennä jakeluun. - Nm. Ehkä

    • Anonyymi

      Ennen oli hyvä komento. Ei ole enää.

      • Anonyymi

        Tee Vee puolustelee puistohiippareita, ja on toisaalta niin vihreetä luonnonsuojelijaa, mutta viis veisaa kyllä yhteiskunta maksaa.
        Punikkivihreys kukoistaa.
        Mites ku pottujulli kippaa naattinsa tontillesi -tä.

    • Nämä torvelot on tupakoitsijoita, nehän syytää natsansakin minne sattuu,toisten teransseille, kaupan oven eteen,parkkipaikoille, korjaamoidenlattioille.

      • Anonyymi

        Torveloissa on paljon kokonaisia perheitä, torvelot opettavat myös lapsilleen ettei mistään tarvitse välittää ja toiset korjaavat jäljet.

      • Anonyymi

        Tupakannatsat on pientä verrattuna pitsalaatikoihin, hampurilaispakkauksiin, kertakäyttömukeihin, kertakäyttöaterimiin, kaikenlaisiin muihin ruokapakkauksiin ja lasipulloihin. En toki puolusta natsojen heittelijöitäkään, mutta ei niistä kokonaiset puistot täyty kuten noista piknikporukoiden jäämistä.

      • Anonyymi

        Ei ole tuhkiksia.

        Kuten ei tahdo olla roskiksiakaan. Net vähentyneet valtavasti kummatkin. Moniakin syitä, mutta ylläpito maksaa. Noh, tupakintumpit kai päätyy lähinnä viemäreihin ja siitä mereen. Roskapartioita kulkee silloin tällöin.

        Sitä koitin ylempänä kirjoittaa, puistoja siivottava kuitenkin. Jos roskiksia ei riittävästi, se sitten menee noin.

        Kumma juttu, tälle keväälle ei isommin käyty keskusteluja koiranjätöksistä.

        =DW=

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kumma ajatus, jos ei ole roskis vieressä, niin jätteet voi nakata jalkohin, ja jatkaa matkaa.
        On ne täysinäiset pakkaukset jaksettu kantaa sinne puistoihin.
        En halua itselleni mitään laupiaan samarialaisen rinkiä. Kävin yhdellä näköalapaikalla, siellä oli menkein tyhjä roskis.. Roskat oli jätetty,missä oli syöty ja juotu. Olirumannäköistä, siivosin paikan, tupakannatsoja en alkanut keräämään.
        Tupakoitsijat kuvittelee, että jonkun pitää olla kantamassa tuhkakuppia niiden jäljessä.
        Suomalaiset on sivistymätöntä kansaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakannatsat on pientä verrattuna pitsalaatikoihin, hampurilaispakkauksiin, kertakäyttömukeihin, kertakäyttöaterimiin, kaikenlaisiin muihin ruokapakkauksiin ja lasipulloihin. En toki puolusta natsojen heittelijöitäkään, mutta ei niistä kokonaiset puistot täyty kuten noista piknikporukoiden jäämistä.

        Kyllä tupakannatsat saastuttavat loppupeleissä enemmän kuin ne pizzalaatikot. Natsat tosiaankin kulkee veden mukana vesistöihin, ja siitä ne jätelautat alkavat muodostua. Myös linnut syövät nälkäänsä niitä natsoja, ja kuolevat pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tuhkiksia.

        Kuten ei tahdo olla roskiksiakaan. Net vähentyneet valtavasti kummatkin. Moniakin syitä, mutta ylläpito maksaa. Noh, tupakintumpit kai päätyy lähinnä viemäreihin ja siitä mereen. Roskapartioita kulkee silloin tällöin.

        Sitä koitin ylempänä kirjoittaa, puistoja siivottava kuitenkin. Jos roskiksia ei riittävästi, se sitten menee noin.

        Kumma juttu, tälle keväälle ei isommin käyty keskusteluja koiranjätöksistä.

        =DW=

        Tupakoitsijalla voi olla itsellä mukanaan pieni lasipurkki jonne tumppaa tupakkansa. Semmonen tyhjennetty kannellinen pilttiruokapurkki mahtuu hyvin taskuun. Sen voi myös uusiokäyttää moneen sataan kertaan.
        Hytinäx1

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tupakannatsat saastuttavat loppupeleissä enemmän kuin ne pizzalaatikot. Natsat tosiaankin kulkee veden mukana vesistöihin, ja siitä ne jätelautat alkavat muodostua. Myös linnut syövät nälkäänsä niitä natsoja, ja kuolevat pois.

        Minusta on turhaa laittaa tupakoitsijat ja muut roskaajat vastakkain, kaikkien pitäsi ymmärtää olla roskaamatta riippumatta roskien laadusta.

    • Kaikki roskaamis-ilmiöt ovat seurausta ihmisten typerästä välinpitämättömyydestä. Nykyisin ainoa asia, mistä ihmiset välittävät, on oma kännykkä.

    • Anonyymi

      Se minua melkein eniten ihmetyttää, kun laavuille ja nuotiopaikoille jaksetaan kantaa täysiä tölkkejä ja pulloja, mutta ei enää tyhjinä takaisin.
      Metsähallituksella on työntekijänsäkin, mutta Suomen Ladun laavut pidetään iskussa vapeeehtoistyöllä. Jonkun ne roskat on sieltä rahdattava, tai muuten luonnosta nauttiminen tapahtuu kohta paikoissa, joiden ympäristö muistuttaa kaatopaikkaa.

      Tähän täytyy sanoa, että suurin osa on vastuullisia, mutta joskus näkee jäljistä, että laavulla on ollut lapsiperhe ja kaikki sotkut karkkipusseista alkaen on jätetty ympäristöön. Nuorisoporukoilta sen vielä uskoisi, mutta kuka iskä ja äitskä opettaa lapsiansa roskaamaan yhteistä luontoa.

      • Anonyymi

        Ne kaikki samat, jotka eivät ymmärrä mitä ilmastonmuutos tarkoittaa. Roskansa, jätteensä ja kaikki kaatopaikkatavaransa metsiin, vesistöihin, tien varsiin ... yms. paikkoihin heittävät ja jättävät tyypit ovat niitä, joilta on jäänyt jotain väliin. Koko hela elämän ajan, omaa napaa isommat aiheet eivät aukea. Valitettava homma, että osaavat kuitenkin lisääntyä. - Nm. En pahoittele

      • Anonyymi

        Monin paikoin mamujen tekosia, niillä on ollut monesti lähtömaissaan hälläväli meininki.
        Kävin muutamia vuosia sitten Viipurissa, ja voi sitä rikottujen pullojen määrää, sekä muuta roinaa lojumassa. Tätä esiintyi hieman reunemmalla kaupunkia, keskusta oli melko siedettävä.

        En ole ikinä nähnyt mamua niillä laavuilla, joilla itse käyn. Roskaajia on ollut kymmeniä vuosia ennen kuin mamuista on edes puhuttu.

        Taidat nähdä mamuja joka paikassa. Se ei ole ihan tervettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monin paikoin mamujen tekosia, niillä on ollut monesti lähtömaissaan hälläväli meininki.
        Kävin muutamia vuosia sitten Viipurissa, ja voi sitä rikottujen pullojen määrää, sekä muuta roinaa lojumassa. Tätä esiintyi hieman reunemmalla kaupunkia, keskusta oli melko siedettävä.

        Roskaajat ym. luonnon tärvääjät ovat tämän maan kansaa, suomalaisia. Muualla maailmassa ei ole roskaamiskulttuuria ja jossain ymmäretään jopa sakottaa siitä. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin

        Ei mamut puistoissa piknikillä istu, tai ovat kokemukseni mukaan sitten kovin vaaleaihoista sorttia. Kyllä ne roskaajat ovat meitä kanstasuomalaisia, siitä ei ole epäilystäkään.

        Vieläkö joku ajattelee, että vain tummempi ihminen on maahanmuuttaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roskaajat ym. luonnon tärvääjät ovat tämän maan kansaa, suomalaisia. Muualla maailmassa ei ole roskaamiskulttuuria ja jossain ymmäretään jopa sakottaa siitä. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin

        Kerran jäi väliin vetskaria kiinnivetäessä kun ei ollut uimareisun jälkeen kalsareita!
        Että sellaista..

        Muuten, asiasta toiseen: Olet se jokaisella Suomi 24 palstalla negatiivisuuttasi julkituomassa oleva kummajainen..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerran jäi väliin vetskaria kiinnivetäessä kun ei ollut uimareisun jälkeen kalsareita!
        Että sellaista..

        Muuten, asiasta toiseen: Olet se jokaisella Suomi 24 palstalla negatiivisuuttasi julkituomassa oleva kummajainen..

        Sanoo joku, joka on jättänyt aivovarustuksensa vetskarin väliin. - Nm. Hah

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo joku, joka on jättänyt aivovarustuksensa vetskarin väliin. - Nm. Hah

        vielä hirveempää on, kun nää "pussikaljaihmiset istuu 12 h , mistä sitten penkit löytää, ja tarpeillaan siinä ihan samassa paikassa, että siis kuseskelee kuin rakkikoirat, että siinä yksi röyhkein ihmisryhmä, aivot kaljassa liian pitkään lionnu . . .

        kauppojen nurkillahan niitten pitää olla, että ehtii nopeesti hakeen taas uuden satsin, se kai Suomessa ihan sallittua, kyllä vi"uttaa, tommonen röyhkeys !!

        Tooota, hmmm ... Eihän se ole mikään ihme, että laitapuolen kulkijat käyttäytyvät kaljapäissään epäsuotavilla tavoilla. He saavat ainakin hieman anteeksi, koska ymmärrys ei riitä.

        Mutta kun nykyajan nuori, koulutettu pääkaupunkilainen tms. sivistyneenä kaupunkilaisena itseään pitävä roskaa ja tärvää yhteistä luontoamme, niin mistä on kysymys? Korvain väliss' lienee sekä kaljaa että kushta, koska ymmärrys ei yllä eikä taju lennä. Heille ei voi antaa edes anteeksi. - Nm. Öykkäreiden sukupolvi

    • Anonyymi

      Ihmiset ei välitä mistään.

      • Anonyymi

        Kaikki välittävät jostain. Onhan oman navan kaivelukin välittämistä, vaikka se on tylsää ja tekee tyypistä typeryksen, joka ei ymmärrä mistään muusta mitään. - Nm. Mm. roskaajat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1676
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1391
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1222
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1086
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      849
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      186
      743
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      92
      717
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe