Turussa nousee

Lainaus aamun Turun sanomista:

"
Hinnat reilussa nousussa

Talokauppa kävi kuumana koko maassa. Viime vuonna tehtiin 73 400 kiinteistökauppaa, mikä oli noin 5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2003. Kauppoja tehtiin 5,7 miljardilla eurolla, missä kasvua oli 17 prosenttia.

Pientalojen kauppoja tehtiin viime vuonna 16 750. Kauppojen määrä lisääntyi kolmisen prosenttia vuoteen 2003 verrattuna. Hinnat kohosivat keskimäärin 11 prosenttia kaava-alueilla ja 6 prosenttia haja-asutusalueilla.

Talojen hinnat nousivat ripeästi myös Varsinais-Suomessa. Turussa kaava-alueella keskihinta nousi peräti 25 000 eurolla 176 000 euroon eli noin 18 prosentilla. Naantalissa euromääräinen nousu oli yhtä suurta ja Kaarina laittoi vielä paremmaksi. Kaarinassa keskihinta kipusi vuodessa 36 000 eurolla 179 000 euroon eli nousua oli peräti 25 prosenttia.

Myös monessa pienessä pitäjässä kasvuprosentit olivat kovia. Esimerkiksi Lemussa keskihinta nousi 113 000 eurosta yli 150 000 euroon ja Merimaskussa 114 000 eurosta 160 000 euroon.

Monella paikkakunnalla hinnat kuitenkin polkivat paikoillaan ja muutamassa kunnassa talot jopa halpenivat. Oripäässä ennestäänkin halvat hinnat vain putosivat. Vuonna 2003 keskihinta oli vielä 71 000 euroa, kun viime vuonna keskihinta painui 39 500 euroon. Yksi talo Naantalissa vastaakin viittä taloa Oripäässä.

Koskella keskihinnasta hävisi parikymmentä tuhatta euroa, Muurlassa hinta painui 12 tuhannella ja Pöytyällä kuudella tuhannella.

Kiinteistömarkkinoilla hintakehitys on sirpaloitunut. Turussa ja sen lähikunnissa hinnat nousivat rajusti, kun Salon seudulla nousu oli hyvin maltillista. Mynämäen, Laitilan ja Loimaan seudulla hinnat polkivat paikoillaan ja joissakin alueen kunnissa hinnat laskivat.

Kehitystrendi on selkeä: hinnat nousevat seutukunnan koon mukaan ja syrjäseuduilta taloja on vaikea saada edes kaupaksi.
"

Tääl Turuuskin siis tuhnuttelu on kallista hommaa. Toivottavasti edes haisevat koko rahan edestä.

koko artikkeli http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:4:0:0,4:4:1:1:2005-03-31;4:18:1:0:0,4:292720,1:0:0:0:0:
6490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oleellinen kysymys on: saako nousseilla hinnoilla yhtään sen parempia asuntoja kuin ennenkään? Vastaus: ei saa.

Pankit kusettavat tuulipukukansaa pitkillä laina-ajoilla ja tuudittelevat siihen illuusioon, etteivät korot koskaan nouse, palkat putoa tai yhteiskunta muutu niin, että velkojen kanssa ollaankin lirissä.

60 vuotta on pitkä aika... 60 vuotta sitten Aatu oli juuri luovuttanut ja Neuvostoliitto marssinut Puolaan.

Äänestä

Tilastot eivät kyllä tue Turunsanomien spmammia.

Äänestä

Väitätkö että tällainen vuotuinen esim. 25000€ kasvu jatkuisi tulevaisuudessa. Mielestäni tuo on huono merkki jos tuollaisia ponnahduksia tapahtuu. Mielestäni ainakin hyvin arvelluttavaa.

Äänestä
  • kysyä Turunsanomista. Alkuperäinen kirjoittaja vain lainasi tekstin.

    Sitäpaitsi kannattaa pienellä varauksella lukea noita. Tilastokeskus ei kerro mitään tuon suuntaista. Pienillä alueilla uudiskohteet sotkee myös pakan aika perusteellisesti, en tosin tiedä onko tässä siitä kyse.

    Äänestä

päätoimittajalla luulisi olevan jotain sanottavaa noin ammattitaidottoman toimittajan tekstistä.

Jos kiinteistömarkkinoista kirjoitetaan kuin maidon hinnasta, niin toimituksella on syytä hävetä.

Jos jossain Oripäässä "Vuonna 2003 keskihinta oli vielä 71 000 euroa, kun viime vuonna keskihinta painui 39 500 euroon" ja tuosta ei osata tehdä kysymystä kauppojen määrien muutoksesta tai yleensä toteutuneiden kauppojen märistä, niin hävettää lukea tullaista tekstiä.

Kaupungeissakin, maaseutukunnista nyt puhumattakaan tehdään niin vähän talokauppoja vuosittain, että niistä syntyvää tilastointia ei pidä enempää kommentoida.

Muutenkin tilastojen tuijottaminen aiheuttaa pitkään jatkuessaan vieroitusoireita arkitodellisuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ci-Tikka kirjoitti:

Lainaus aamun Turun sanomista:

"
Hinnat reilussa nousussa

Talokauppa kävi kuumana koko maassa. Viime vuonna tehtiin 73 400 kiinteistökauppaa, mikä oli noin 5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2003. Kauppoja tehtiin 5,7 miljardilla eurolla, missä kasvua oli 17 prosenttia.

Pientalojen kauppoja tehtiin viime vuonna 16 750. Kauppojen määrä lisääntyi kolmisen prosenttia vuoteen 2003 verrattuna. Hinnat kohosivat keskimäärin 11 prosenttia kaava-alueilla ja 6 prosenttia haja-asutusalueilla.

Talojen hinnat nousivat ripeästi myös Varsinais-Suomessa. Turussa kaava-alueella keskihinta nousi peräti 25 000 eurolla 176 000 euroon eli noin 18 prosentilla. Naantalissa euromääräinen nousu oli yhtä suurta ja Kaarina laittoi vielä paremmaksi. Kaarinassa keskihinta kipusi vuodessa 36 000 eurolla 179 000 euroon eli nousua oli peräti 25 prosenttia.

Myös monessa pienessä pitäjässä kasvuprosentit olivat kovia. Esimerkiksi Lemussa keskihinta nousi 113 000 eurosta yli 150 000 euroon ja Merimaskussa 114 000 eurosta 160 000 euroon.

Monella paikkakunnalla hinnat kuitenkin polkivat paikoillaan ja muutamassa kunnassa talot jopa halpenivat. Oripäässä ennestäänkin halvat hinnat vain putosivat. Vuonna 2003 keskihinta oli vielä 71 000 euroa, kun viime vuonna keskihinta painui 39 500 euroon. Yksi talo Naantalissa vastaakin viittä taloa Oripäässä.

Koskella keskihinnasta hävisi parikymmentä tuhatta euroa, Muurlassa hinta painui 12 tuhannella ja Pöytyällä kuudella tuhannella.

Kiinteistömarkkinoilla hintakehitys on sirpaloitunut. Turussa ja sen lähikunnissa hinnat nousivat rajusti, kun Salon seudulla nousu oli hyvin maltillista. Mynämäen, Laitilan ja Loimaan seudulla hinnat polkivat paikoillaan ja joissakin alueen kunnissa hinnat laskivat.

Kehitystrendi on selkeä: hinnat nousevat seutukunnan koon mukaan ja syrjäseuduilta taloja on vaikea saada edes kaupaksi.
"

Tääl Turuuskin siis tuhnuttelu on kallista hommaa. Toivottavasti edes haisevat koko rahan edestä.

koko artikkeli http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:4:0:0,4:4:1:1:2005-03-31;4:18:1:0:0,4:292720,1:0:0:0:0:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu