Vauvan

Oletteko saanut Liberon kirjan: vauvan ensimmäinen vuosi? Siinä lukee näin: (sivu31) Puolen vuoden ikäisenälapsi on jo alkanut syödä päiväsaikaan lisäruokaa eikä tavallisesti tarvitse ruokaa yöllä. Jos öiset ateriat jatkuvat senkin jälkeen, kun lapsi on valmis olemaan ilman niitä, hänen vatsansa tottuu yöllä ruokailuun. Tämä merkitsee, että lasta voi myöhemmin olla melko vaikeaa vieroittaa öisestä ateriasta.

(sivu 34-35): Kun vauva alkaa syödä enemmän kiinteää ruokaa, on täysin paikallaan opettaa, että päivällä syödään ja yöllä nukutaan. Monet äidit jatkavat imettämistä myös yöllä, kunnes lapsi on vuoden ikäinen. Jos se tuntuu kaikista mukavalta , siinä ei ole mitään ongelmaa. Usein öiset imetykset kuitenkin lisääntyvät, ja lapsi viettääkin tällöin yönsä vanhempien vuoteessa. On miltein turha toivoa, että lapsi itse alkaa yhtäkkiä kieltäytyä siitä. Lapsi tottuu usein tähän tapaan ja herää ehkä tunnin välein. Sellaista tilannetta eivät kestä niin vanhemmat kun LAPSIKAAN, ja useimmat vanhemmat uupuvat täysin. Lisäksi lapsesta voi näiden öisten imetysten seurauksena tulla "maitojuoppo". Tällöin hänen saamansa maidon määrä ylittää vuorokausitarpeen eli 1/2-3/4 litraa.
Tämän johdosta lapsi ei usein jaksa syödä päivällä tarpeeksi tavallista ruokaa ja on erikoisen nälkäinen yöllä. Tämä noidankehä on syytä muurtaa. Puolen vuoden ikäiset selviää yöt hyvin ilman ruokaa. Ruuansulatusprosessin käynnistyminen jopa vaikuttaa unta häiritsevästi.

Tiesin et jostain olen tämän lukenu koska minun vauvani oli tuollainen maitojuoppo ja ihan samat ohjeet sain silloin neuvolasta, joten perää tottumisjuttuissa on!
6506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

se yösyöminen sitten? Meidän poika on nyt 5.5kk ja annan kiinteetä ruokaa tällä hetkellä noin 1.5dl päivässä. Ysiltä menee nukkumaan ja kolmelta herää syömään. Parhaimmillaan nukkuu sen jälkeen kuuteen asti ja siinä onkin jo oikeastaan yöunet täynnä. Mutta välillä herää tuon kolmen jälkeen ihan koko ajan. Pitäisikö jo nyt vaan antaa maata valveilla sängyssään, jos ei itke? Itse olen usein syöttänyt hänet vaikkei hän edes sitä pyydä mitenkään - mutta kun pyörii hereillä niin en itsekään enää osaa nukkua - tällainen syöttäminen ainakin varmaan pitäisi lopettaa?

Äänestä
  • Laita tavoitteeksi tuo kl.6.00 kun se vaikuttaa olevan pojan aamu. Jos herää kl.3 laita tutti jos lutkuttaa sellaista. Jää odottamaan kunnes poika alkaa huutaa jos alkaa, älä anna ruokaa ainakaan ennen sitä. Kun poika alkaa huutaa ota syliin kävele pimeässä vähän aikaa ympäri kämppää (älä puhu mitään vaan sch, sch). Laita välillä takas sänkyyn (ehkä 15min pääst)ja silitä ja kuiskaa sch, sch. Jos poika ei nukahda ota uudestaan syliin kävele vie takas jne. Mutta tärkein tarjoa ruoka vasta kl.6.00 vaikka katto putois pään päälle. Sulla menee ehkä kolen-viikon yöunet mutta mikä ei ole sen palkitsevampaa kun hyvin nukuttuu yö?MEIDÄN TYTTÖ SYÖ ENNEN YÖUNIA N. 1DL PUUROA JA 120ML MAITOA JA SIL MENNÄÄN NYKYÄÄN JO 7.00. Ennen meillä nukuttiin 20.30-6.00

    Äänestä

  • Ap1 kirjoitti:

    Laita tavoitteeksi tuo kl.6.00 kun se vaikuttaa olevan pojan aamu. Jos herää kl.3 laita tutti jos lutkuttaa sellaista. Jää odottamaan kunnes poika alkaa huutaa jos alkaa, älä anna ruokaa ainakaan ennen sitä. Kun poika alkaa huutaa ota syliin kävele pimeässä vähän aikaa ympäri kämppää (älä puhu mitään vaan sch, sch). Laita välillä takas sänkyyn (ehkä 15min pääst)ja silitä ja kuiskaa sch, sch. Jos poika ei nukahda ota uudestaan syliin kävele vie takas jne. Mutta tärkein tarjoa ruoka vasta kl.6.00 vaikka katto putois pään päälle. Sulla menee ehkä kolen-viikon yöunet mutta mikä ei ole sen palkitsevampaa kun hyvin nukuttuu yö?MEIDÄN TYTTÖ SYÖ ENNEN YÖUNIA N. 1DL PUUROA JA 120ML MAITOA JA SIL MENNÄÄN NYKYÄÄN JO 7.00. Ennen meillä nukuttiin 20.30-6.00

    eli poikani on 8,5kk ja syö öisin...*nolo*

    Olen vain niinselkärngaton että en jaksa kertakaikkiaan olla syöttämättä. Mulla on aina niin väsy..kun mies ei oida ollenkaan.ja paremmin saan nukkua jos poika saa lutkuttaa tissiä niinkuin ite haluaa..minä nukun vaan...Tiedän tämän olevan väärin..mutta kun on NIIIIN KAMALA väsy....

    Toivon ettei tule jotain pahaakritisointi viestejä,vaan antakaa jotain rakentavaa.
    Auttakaa mua! Kertokaa miten pääsen tästä pois. Poika menee nukkumaan 22-22.30. herää syömään joko 01 tai 03 riippuu miten saan sen syötyä ilta puurot. sen jälkeen jos en ole nukahtanut laitan takaisin omaan sänkyynsä.mutta jos olen nukahtanut niin herään vasta aamulla 8aikaan kun poikakin on hereillä.
    Mutta jos laitan pojan nukkumaan omaan sänkyynsä (harvemmin tapahtuu nykyään) niin silloin 05 on herätys ja sen jälkeen tunnin välein...
    Eli meillä on vissiin alkanut tuo kierre jo..

    Auttakaa mut pois tuosta kierteestä!kannustusta kaipaan en haukkuja!

    Äänestä

  • Ap1 kirjoitti:

    Laita tavoitteeksi tuo kl.6.00 kun se vaikuttaa olevan pojan aamu. Jos herää kl.3 laita tutti jos lutkuttaa sellaista. Jää odottamaan kunnes poika alkaa huutaa jos alkaa, älä anna ruokaa ainakaan ennen sitä. Kun poika alkaa huutaa ota syliin kävele pimeässä vähän aikaa ympäri kämppää (älä puhu mitään vaan sch, sch). Laita välillä takas sänkyyn (ehkä 15min pääst)ja silitä ja kuiskaa sch, sch. Jos poika ei nukahda ota uudestaan syliin kävele vie takas jne. Mutta tärkein tarjoa ruoka vasta kl.6.00 vaikka katto putois pään päälle. Sulla menee ehkä kolen-viikon yöunet mutta mikä ei ole sen palkitsevampaa kun hyvin nukuttuu yö?MEIDÄN TYTTÖ SYÖ ENNEN YÖUNIA N. 1DL PUUROA JA 120ML MAITOA JA SIL MENNÄÄN NYKYÄÄN JO 7.00. Ennen meillä nukuttiin 20.30-6.00

    Kolmen viiva yhen viikon yöunet ei kolme viikkoa

    Äänestä

  • siis kirjoitti:

    Kolmen viiva yhen viikon yöunet ei kolme viikkoa

    pitänee tämmöistä sitten yrittää. Eihän se tosiaan niin iso juttu ole muutamana yönä noin tehdä, jos sillä oppii. Huudattamaan en kyllä ala ikinä, kun jotkut semmoiseenkin kannustavat.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    pitänee tämmöistä sitten yrittää. Eihän se tosiaan niin iso juttu ole muutamana yönä noin tehdä, jos sillä oppii. Huudattamaan en kyllä ala ikinä, kun jotkut semmoiseenkin kannustavat.

    Meillä ei koskaan huudettu tuon kävelyn kanssa! En itsekkään ois suostunu (siskoni teki niin): Hänellä kaksi lasta toinen meni nukkumaan kuudelta aamulla (vauva) ja toinen poika nousi kl.8.00 ( 1,5v) joten pakko miltein oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yöimetykset 6kk kirjoitti:

Oletteko saanut Liberon kirjan: vauvan ensimmäinen vuosi? Siinä lukee näin: (sivu31) Puolen vuoden ikäisenälapsi on jo alkanut syödä päiväsaikaan lisäruokaa eikä tavallisesti tarvitse ruokaa yöllä. Jos öiset ateriat jatkuvat senkin jälkeen, kun lapsi on valmis olemaan ilman niitä, hänen vatsansa tottuu yöllä ruokailuun. Tämä merkitsee, että lasta voi myöhemmin olla melko vaikeaa vieroittaa öisestä ateriasta.

(sivu 34-35): Kun vauva alkaa syödä enemmän kiinteää ruokaa, on täysin paikallaan opettaa, että päivällä syödään ja yöllä nukutaan. Monet äidit jatkavat imettämistä myös yöllä, kunnes lapsi on vuoden ikäinen. Jos se tuntuu kaikista mukavalta , siinä ei ole mitään ongelmaa. Usein öiset imetykset kuitenkin lisääntyvät, ja lapsi viettääkin tällöin yönsä vanhempien vuoteessa. On miltein turha toivoa, että lapsi itse alkaa yhtäkkiä kieltäytyä siitä. Lapsi tottuu usein tähän tapaan ja herää ehkä tunnin välein. Sellaista tilannetta eivät kestä niin vanhemmat kun LAPSIKAAN, ja useimmat vanhemmat uupuvat täysin. Lisäksi lapsesta voi näiden öisten imetysten seurauksena tulla "maitojuoppo". Tällöin hänen saamansa maidon määrä ylittää vuorokausitarpeen eli 1/2-3/4 litraa.
Tämän johdosta lapsi ei usein jaksa syödä päivällä tarpeeksi tavallista ruokaa ja on erikoisen nälkäinen yöllä. Tämä noidankehä on syytä muurtaa. Puolen vuoden ikäiset selviää yöt hyvin ilman ruokaa. Ruuansulatusprosessin käynnistyminen jopa vaikuttaa unta häiritsevästi.

Tiesin et jostain olen tämän lukenu koska minun vauvani oli tuollainen maitojuoppo ja ihan samat ohjeet sain silloin neuvolasta, joten perää tottumisjuttuissa on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu