Onneksi saa olla suomalainen Suomessa

Anonyymi

Britannian julkisen sektorin nettovelka on ponnahtanut korkeimmalle tasolle
sitten 1960-luvun jälkeen. Työttömyysturvan hakijoiden määrä nousi huhtikuussa 69% maaliskuusta. Koronaan kuolee enemmän päivässä kuin Suomessa kaikkiaan
on kuollut. Ruotsista en "virka Vennään sannaa". Venäläiset ei kerro totuutta
omasta koronakriisistään. Se paljastunee samoin kuin Kiinankin,
sitten kun kaikki on niin hallitsemattomissa, ettei sitä pysty enää salaamaan.

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi suomalainen on aina tyytymätön ?
      Suomalainen tyytymätön ei ansaitse näin hyvää hallitusta kuin meillä on,
      koska ei kykene sitä arvostamaan,
      koska ei seuraa maailmaa, miten muualla on.

      On joukko suomalaisia, joilla ei ole mitään vertailukohtaa,
      koska se ei tiedä mitään mistään.
      Omassa pikku kinkeripiirissä vain pyöritään
      ja paheksutaan yhdessä kaikkea.

    • Anonyymi

      Ruotsissa on nyt yli 4000 koronakuolemaa.

    • Anonyymi

      Suomessa on menehtyneitä vähän yli 300. Silti hallitusta mollataan ja väheksytään
      erikoisesti koska hallituksessa on nuorehkoja päteviä naisia. Se on kolaus joillekin miehille. Arvelen, että hallitukseen tyytyväisiä on enemmän kuin tyytymättömiä,
      mutta eivät ne tänne tule ilmoittelemaan tyytyväisyyttään.
      Naishallitus ilmeisesti "syö miestä" kovasti.

    • Anonyymi

      Mihin tässä voi luottaa ? Saksassa 40 hyvin suojautunutta kirkossa kävijää oli
      saanut tartunnan, kuusi jo sairaalassa. Kaikki kirkossa olleet olivat suojautuneet.
      Pappiko se sylki virusta alas ihmisten päälle pöntöstään saarnatessaan ?

    • Anonyymi

      Duunarin puhetta aloitus puoluekanta demari
      Historiaa tuntematon ei seuraa uutisia kuin feikkimediasta yle-tyyliin

      Näin paljon voin arvioida yhdestä viestistä ja kohteista mihin vetoaa jos ehdin selitän

      • Anonyymi

        Nopeasti vielä
        Enntarkoita että viesti väärä tai paha
        Vaan arvioin tyyliä
        En tarkoita väitellä


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Persujen propaganda on säälittävää. Teidän omat"teesinne" ovat se kupla eli:
        -punavihreä kupla
        -Yle on valemedia
        -Hesari on valemedia

        Niitä persut toistelee vuodesta vuoteen.
        Ei hievauta muita sinne eikä tänne.
        Olette suorastaan tylsämielisä yksitoikkoisuudessanne,
        yksitoikkoisessa uusnatsisimi-rasismi-valhekuplassanne.


    • Anonyymi

      Muodostuuko vata-aineita eli immuniteetti vain harvoille ?
      Suomessa testatuissa 2,8 %:lle oli muodostunut vasta-aineita,
      mutta tarkistuskokeissa sekin määrä oli pudonnut 0,5 prosentiksi.
      Eli eikö laumaimmuniteettia muodostu käytännössä ollenkaan
      ja voiko kerran koronan sairastanut saada sen uudelleen ?

      • Anonyymi

        Jos 1957 sait syksyllä aasialaisen ja sitten tuhkarokon
        olet pelastettu
        edellyttäen
        JOS KUNTOKOULU KÄVELY lyttää nappiin
        ja otat noin viisikymmentä mikrogrammaista d3-vitamiini kasvispohja d2 on tehottomampaa

        Jos saat laamanverta veripaltuksi niin sitten ei enää pure mikään tauti kuin pure jenkki


      • Anonyymi

        Mitä vahvempi tartunta ja vaikeampi tauti ja vanhempi ihminen, sitä paremmin immuniteettia muodostuu- mutta ei siitä paljon hyötyä ole, jos se laumasuoja on hautuumaalla.


    • Anonyymi

      Suomessa kuolleita alkuvuonna vähemmän kuin tavallisesti, koska ei autoja, ei eu-rikollisjoukkoja, ei kausiflunssaa ei ...

      En tosin seurannut yhtä ainoaa hallituksen kuolleita tänään -kohellusta ja kansaa eristyksiin sassiin - linjaa, mutta viruskäyrä kääntyi jo maa - huh vaihteessa

      Kyse on siis laamaimmuniteetista ei lauma- https://www.labroots.com/trending/immunology/17525/winter-llama-unlikely-hero-fight-covid-19

      Usassa alkavat uudet ihmiskokeet rokotteella, kurssit taivaaseen tänään

      Kiina-konflikti väijyy, Hong Kongiin tehty hyökkäys painostus pelottaa, keskiluokka voi paeta Taiwaniin, Macaon kasinot romahtavat, mutta sijoittajat ovat sokeutuneet ohi on - euforiaan nyt. Sampo, suljettu yhtiökokous on viikon päästä. Taseyhtiö. Sen jälkeistä aikaa voi seurata pelolla rynniikö pelko puseroon, kun raaka arki alkaa

      • Anonyymi

        Laamaimmuniteetti Suomessa on toiveajattelua.


    • Anonyymi

      Kirjoitin tämän osin sen takia että Ylen ja Hesarin feikkimediasta kärsin itse nuorena kun en tajunnut eikä silloin puhuttu että ne ovat surkeassa punavihreässä kuplassa joka jauhaa että Usa tai Englanti ovat veloissa ja kaikki sortuu ja päälle korkman kertoo ja ulpuiivari taloudesta

      Sitten lopetin niiden seuraamisen ja lopulta hesarin tilauksen 7 vuosi ilman alkaa piti lopettaa aikaisemmin mutta en saanut aikaiseksi

      Kauppalehti tuntuu myös erittäin huonolta nykyisin ja tiedän että sen tilauksia on irtisanottu ne eivät kuuntele sijoittajia vaan jauhavat liikaa kansantaloutta jonka USA määtää pitkälle

      Maailma on hyvässä valossa tänään ja odotellaan inflaatiota joka hoitaa velat pois ja matut ehkä myös saadaan ulos

      Tänään lattiamanut palaavat new yorkin pörssiin ja vanha hössötys alkaa, viimeinen pörssi jossa tehdään lattiakauppaa ja jossa vellikellolla avataan pörssipäivä

      Ihmiskokeet aloittava viruslääketehdas joka aiheutti tämän päivän kiiman koko maailmassa on Marylandista - iso yliopisto - :Novavax jonka kurssi etukäteiskaupassa nousi yöllä yli 20 prosenntia ilmoituksen jälkeen madeltuaan alamaissa sitä ennen

      Näitä tulee ja silloin pitää olla mukana sitten taas melankoliaa ja lopulta viimeinen niitti kun Kiina ilmoittaa joskus että se tyrkkää kaikkien elvytysten äidin, silloin räjähtää

      • Anonyymi

        Luetko päivän uutiset ' Suuomen uutisista '


      • Anonyymi

        Kraah kraah kraah kun naurattaa,
        kun itsensä tosissaan ottava persu kirjoittaa


    • Anonyymi

      Niin siis junttilista saa rauhassa keskustella usan ja englannin velkaantumisesta mutta nämä eivät lainaa rahaa kustantaakseen tomaatinpoimijoita maahan

      Lontoon pörssi on ylivoimaisesti suurin Euroopassa, Ranska ja Saksa sekundaa sen rinnalla. Venäjän pörssiä seuraa hunttalan matti joka Venäjän osti jos hänkään

      Lässytitte ehkä koronakuolemista maaliskuussa kun piti etsiä pohjalta osakkeita jotka nyt ovat nousseet luokkaa 30 pros vähintään

      Tällaiseen lässymoodiin joutuu helposti lässytoimittajien lässyttämänä

      • Anonyymi

        Jos noin jurppii nii miksi heilut tällä palstalla, persuilla on oma puolue suomi24 palsta, siellä olet kaltaisesi joukossa.

        Näkemiin


    • Anonyymi

      Valtion velka nykyään ei vaikuta kansalaisiin.

    • Siitä olen samaa mieltä, että on hyvä olla suomalainen.
      Nuo kuolintilastot ja medioiden hehkutukset välillä kummastuttaa.
      Joka päivä kerrotaan montako koronakuolemaa on nyt.
      Silti: MTV:n tekstisivulta 110 käy ilmi, että Suomessa kuoli tammi-huhtikuussa 238 ihmistä vähemmän, kun viime vuoden vastaavana aikana.

      • Anonyymi

        Kausi-influenssa ei ole päässyt leviämään niin pahasti kuin normaalisti,
        koska on ollut korona- liikkumisrajoitukset,
        siitä johtuu alentuneet kuolleisuusluvut kertoi lääkäri telkkarissa
        ja lisäsi että myös liikennekuolemat ovat vähän vähentyneet
        kun ihmiset eivät liiku niin paljon, tehdään esim. etätyötä.

        Minusta on hyvä, että päivittäin kerrotaan tilanteesta.
        Voi vähän itsekin arvioida minne suuntaan mennään,
        nouseeko vai laskeeko tartuntavaara.


    • Anonyymi

      Novavax firma siis nosti rallin koko maailmaan tänään tiistaina kertomalla yöllä, että
      aloittaa ihmiskokeet Australiassa
      http://ir.novavax.com/news-releases/news-release-details/novavax-initiates-phase-12-clinical-trial-covid-19-vaccine

      Johtajaa haastatellaan Usassa,
      sen nimessä on 4 kirjainta, joista 3 on peräkkäistä konsonanttia varmaan haluaisi ostaa vokaalin

      niin hän sanoi painostettaessa että
      jos kaikki menee putkeen,
      niin terveyshenkilökuntaa USAssa
      aletaan rokottaa tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä

    • Anonyymi

      Jossittelu ja jälkiviisaus, ei sen perusteella päätöksiä tehdä.

      Ravintola tukemisesta saatiin päätös, kokoomus ja persut olisvat tukea maksettavan enemmän kun se jää hallituksen vastuulle eikä opposion, emme tiedä mitä syksy tuo tullessaan, vieläkö joudutaan jakamaan lisää tukea, voiko velka piikkiä kasvattaa.

      • Anonyymi

        Opettele syksyksi piikki suomea pretikki


      • Anonyymi

        Kokoomus haluaa palllljon tukia yrityksille !


    • Anonyymi

      Ilman elvytystä ei suomi ja EU selviä siksi oikeanlainen elvytys päätös olisi koko euro-alueen selviytymis päätös, huomenna se näkee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5297
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      30
      3526
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      40
      2874
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      27
      2094
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1851
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1646
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1175
    Aihe