Vanhaa, vähän käytettyä ja uutta siinä Sysmän kouluratkaisu.

Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki esittää yhtenäiskoulun toteuttamista niin sanottuna sydänkoulu-ratkaisuna. Asia on esillä ensi maanantaina kunnanhallituksessa.

Sydänkoulu-ratkaisu tarkoittaa sitä, että Olavin toimintakeskuksen yhteyteen rakennetaan uudet koulutilat ja vieressä oleva vanha puukoulu, niin kutsuttu kahvimylly, korjataan ja palautetaan vuosien tauon jälkeen koulukäyttöön.

Samalla kunta ostaisi Tainionvirran seurakunnan osuuden Olavin toimintakeskuksesta 700 000 eurolla.
Marketta on nyt päätänyt näin.

18

597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sehän on just niinkuin Pohjoiskoreassa ja ennen Romaniassa.

    • Anonyymi

      Sysmän kunnanhallitus on ottanut aikalisän kouluratkaisusta päättämisessä.
      Aikalisän syynä ei ollut kunnanjohtajan tekemä esitys, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Hopeasaari.
      Montakohan irtisanoutumista tulee kun Kitkiöjoen esitys ei mennyt kerralla läpi???

    • Anonyymi

      On syytä tuoda esiin kokonaistaloudelliset kannattavuuslaskelmat. Tosin konsultti asettelee luvut tilaajan haluamalla tavalla.

    • Anonyymi

      Marketalla on valtuutus päättää mitä hän esittää, valtuusto tekee päätöksen, toivottavasti lapsille parhaan.

    • Anonyymi

      Niin mikä on se " ns " sydänkoulu onko se sydämmen muotoinen vai joku muu !

      • Anonyymi

        Sydänkoulu on huolella suunniteltu koulu, kun aikaa on ollut suunnitteluun. Valitettavasti Sysmän päättäjät ovat niin hitaita että aika meinaa loppua.


    • Anonyymi

      Ei mitään Kitkiöjoen ja Järvisen huijauksia. Tulee karmeaa ja kallista jälkeä.

    • Anonyymi

      Lapsiluku vähenee, mistä saataisiin aikanaan kouluun oppilaat?

    • Anonyymi

      Kahdesta vanhasta sisäilmaongelmista kärsineestä rakennuksesta tehdään "uusi"koulu. Kuulostaa todella fiksulle ja vaarattomalle ratkaisulle.

    • Anonyymi

      Kyllä pitäisi se puukoulu rakentaa. Isännät voisivat ajaa traktoreillaan urheilukentälle niitä talkoohirsiä. Niistä voisivat vapaaehtoiset talkoolaiset piilukirveillä naputella hirsiä. Saadaan halvalla puhdas koulu.

    • Anonyymi

      Vai niin on "päätänyt". Kirjoittajallaa kielioppi edelleen hukassa. Apukouluun!

      • Anonyymi

        Kirjoitusvirheet eivät onneksi ole taloudellisesti merkityksellisiä. Mutta jos ei osaa laskea niin se on. Kouluvertailun laskelmissa sydänkoulun investointilaskelmassa 700 000 €:n virhe. Hälyttävää ettei kunnanjohtaja osaa laskea oikein ja vielä pahempi ettei konsulttiyhtiö laske oikein. Mitenkähän luotettavia nämä Perlaconin ja Koskisen muut konsultoinnit ovat olleet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitusvirheet eivät onneksi ole taloudellisesti merkityksellisiä. Mutta jos ei osaa laskea niin se on. Kouluvertailun laskelmissa sydänkoulun investointilaskelmassa 700 000 €:n virhe. Hälyttävää ettei kunnanjohtaja osaa laskea oikein ja vielä pahempi ettei konsulttiyhtiö laske oikein. Mitenkähän luotettavia nämä Perlaconin ja Koskisen muut konsultoinnit ovat olleet?

        Näin on. Helmitaulu käyttöön laskuttaidottomille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitusvirheet eivät onneksi ole taloudellisesti merkityksellisiä. Mutta jos ei osaa laskea niin se on. Kouluvertailun laskelmissa sydänkoulun investointilaskelmassa 700 000 €:n virhe. Hälyttävää ettei kunnanjohtaja osaa laskea oikein ja vielä pahempi ettei konsulttiyhtiö laske oikein. Mitenkähän luotettavia nämä Perlaconin ja Koskisen muut konsultoinnit ovat olleet?

        Kiinteistöveroselvityskin meni vähän sinnepäin, olisi pitänyt olla edes alkeellista tietoa miten tehdään. Palkkiot on työn laatua tärkeämpää.


    • Anonyymi

      Vanhaa, vähän käytettyä ja uutta siinä,(pilkku puuttui otsikosta) Sysmän kouluratkaisu.

      Tuo sama "viisas" väsää näitä Sysmä-mollauksia, mutta onneksi ovat vain yhden ääliön tekosia. Näkee näistä lauserakenteista.

    • Anonyymi

      Taas kommentoi sairas vilkunviilaaja, menee hermo pilkkuun, vaarassa naiset ja lapset.

    • Anonyymi

      Saatta olla miesten miehiä

    • Anonyymi

      Katsellut liikaa homoeroottista taidetta Kiasmassa. Saanut mahdollisesti pikun jälkeen kakkoseen. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään. Joillekin tulee traumaattisista kokemuksista pysyvä fobia. Toivottavasti kaikille pilkku ei meritse samaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe