Vähäväkilukuinen Viro on EU:n velattomin maa ja siellä on vähän työttömiä

Anonyymi

Se tukee Kreikkakin.

53

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Virossa on asukkaita 1,329 miljoonaa. Viro on talousihme.

    • Anonyymi

      Suuryhtiöt ovat sijoittaneet maahan Venäjän markkinoita varten mm. logistiikkakeskuksia. Viron ei tarvitse lainoittaa talouttaan. Suomi menetti mahdollisuutensa tähän, kun ei ole liittynyt Natoon.

      • Anonyymi

        On siellä muutenkin osattu houkutella yrityksiä, kevyempi byrokratia ja yritysverosysteemikin helpompi kuin Suomessa . Siellä verotetaan yritystä vasta osingonmaksun yhteydessä, se innostaa sijoittamaan yritykseen tuottoa yrityksen kehittämiseen.
        Tasavero- verotus houkuttaa monia suomalaisia alihankintayrityksiäkin siirtämään sinne toimintaansa.
        Muutenkin 20% tasavero on viisas verotussysteemi josta Viro hyötyy verrattuna Suomeen.


    • Anonyymi

      Suomi rahoittaa viroa työllistämällä näitä, hyväpuoli että osa suomalaisia voi vain lepäillä.

    • Anonyymi

      Kun Viro itsenäistyi uudelleen 20.8.1991 valtion kassa oli tyhjä ja maassa oli suurtyöttömyys. Ensimmäinen hallitus piti äkkiä saada kokoon luotsaamaan Viroa eteenpäin. Hallitus onnistui hyvin.

    • Viroa ja suomea ei voi suoraan verrata, virossa luotiin markkinatalous puhtaalta pöydältä jota suomi ei voi tehdä, sama juttu muissakin vanhoissa valtioissa.
      Suomen kaltaisen maan rakenteiden muuttaminen on hidasta ja vie aikaa kun virossa se luotiin tyhjästä, hyvin ovat onnistuneet.
      Pienessä asukasluvultaan pienimaa onnistuu helpommin, ei tarvitse tehdä samoja virheitä, viron vahvuus on vielä aika hataraa jos matkailu tyssäisi pahasti se vaikuttaisi talouteen.

    • Anonyymi

      Suomi on niin edistyksellinen maa muka, mutta köyhä Viro polkaisi itsensä
      tyhjästä ohi Suomen. Siellä ryhdyttiin toimiin sillä aikaa kun Suomessa nahistellaan
      ja riidellään kaikesta, mikään ei mene eteenpäin, kun puolueet ajaa vain omaa etuaan
      ei Suomen etua.

    • Anonyymi

      Suomen politiikassa on nyt taas idiotismi vallassa,
      lipponen teki jo tarpeeksi pahaa jälkeä suomen tulevaisuudelle,
      mutta kun nyt t a a s pääsi sdp valtaan suomalaisten on syytä
      olla t o s i huolissaan tulevaisuudesta,
      ALFa TV:ssä tukiva EKONOMI sanoi vakavaa teksitä suomen tulevaisuudesta,
      varsiki sdp:n politikkojen taholta,
      sano että TUPPURAINEN todella hölmö,
      antaisi koko suomen varallisuuden vakuudeksi italialle ja euroopan velkoihin, hullua, käsittämätöntä, huolestuttavaa,
      toiset sdp:n politikot tekevät tyhmiä päätöksiä yhteisvastuun merkeissä,
      liitto-valtion suuntaan, suomi menettää itsenäisyyden lopullisesti, suomesta tulee hyvä lypsylehmä saksalle ym euroopalle, suomi itse voi huonosti, silti maksaa kaikkien velkaa,
      suomi joutuu SUURIIN vaikeuksiin yhteisvastuussa euroon,
      kuten jo lipposen aikana suomen tulevaisuus meni perseelleen,
      ja nyt sdp taas vallassa EI yhtään tajua OMAN MAAN joutumista suureen vaaraan, yhteiseten velkojen vastuuseen joutumisen seurauksista,
      nyt vallassa on kahelia sakkia,
      ainostaa KULMUNI koittaa pistää hanttiin, kuten OIKEAT suomen etua ajattelevat entisetki polititikot koitti pitää suomen itsenäisenä, AINOSTAA lipponen oli suomen kansan todellinen PETTURI, teki suomelle KARHUN palveluksen, ylimielisellä idioottimaisella politiikallaan, vei suomen EMUN jäseneksi kysymättä kansalaisten mielipidettä vaaleilla, RUOTSIKI VAROTTI LIPPOSTA
      mutta lipponen nosti nokaansa ja sanoi MUA EI RUOTSALAISET neuvo,
      ja nyt suomi ON KUSESSA EURON ja emu jäsennyden takia,

      nyt viimeistään ON syytä
      suomen MIESTEN nousta sanomaan J
      YRISEVÄ EI
      SDP:n TOUHUILLE.
      suomen tulevaisuus on SUURESSA VAARASSA NYT
      kun SDP ON TAAS VALLASSA !

      TYHMYYDELLE ON TULTAVA LOPPU !

      • Anonyymi

        konekki oikuttelee jätti J kirjaimen lenteleen yksin tuonne, on kai sdp, n kaveri

        sana on siis ,,, JYRISEVÄ EI SDP:n touhuille,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        konekki oikuttelee jätti J kirjaimen lenteleen yksin tuonne, on kai sdp, n kaveri

        sana on siis ,,, JYRISEVÄ EI SDP:n touhuille,

        Uskovainen persutin oppinut jotenkuten kirjoittamaan ja purkaa pahaa oloaan täällä palstalla.


    • Anonyymi

      Kulmunille ja persuille koko kansan tukki politiikassa,

      suomen politiikkaan ON saatava JÄRKEÄ,

      suomen tuhoaminen ON loputtava ,,

      lipponen neuvoineen vankilaan suomen vahingoittamisesta

    • Anonyymi

      KULMUNILLE KOKO SUOMEN TUKI !

      --

      NYT ei saa tehdä tyhmyyksiä, sdp:n EI luottamusta,,

    • Anonyymi

      Suomi elättää Viroa. Onko maassa teollisuutta? Miljonäärejä?

      • Anonyymi

        Suomalaiset viinaturistit vievät rahaa Viroon, mutta emme me Viroa elätä.


    • Anonyymi

      viro on osottautunu älykkääksi valtioksi ,
      siellä on opiskeltu OIKEAA MATEMATIIKKAA,
      siellä osataa matematiikka lukea oikein,

      suomessa päättäjät ei tajua matemaatikasta alkeitakaan,
      niillä on ollu kouluissa JOUKKO-OPPI hah,

      jonka perusteella ne ei tajua yksinkertistakaan pluss, miinus,, eikä kerto,laskua,
      puhumatta muusta älykkä vaativasta matikasta,

      tosinsanottuna suomen päätäjät ei tiedä edes minkä arvoinen on 1 euro todellisuudessa,

      siksi ne on sokeita italian sun muitten velkaantuneitten valtioitten touhista,

      sumomen päättäjät ovat vaarallisia tyhmyydessään,
      tietämättömyydessää, päättelykyky taidoissaan,

      reaali todellisuus täysin hukassa,

      Kulmunilla kuitenkin on oiken suuntaisia ajatuksia, myös jämäkkää mielipiteitten ilmaisua,

      KULMUNILLE KOKO SUOMEN TUKI , niinkauan kuin tuo hallitus saa olla sekoilemassa ,,

    • Anonyymi

      Marin paras, Tuppurainen hyvä, Ohisalo turvallisuus, Kulmuni kirstun vartia.
      Hallitus hoitanut epidemiaa hienosti, EU suomen onni.

      Kesä hellä lämpöinen on meillä.

      • Anonyymi

        TUPPURAINEN ja OHISALO OVAT HEIKKO-LAHJAISIA politikkoja,
        koko suomen kansan luottamus puuttuu molemmilta,

        suomen kannata tosi huolestuttavaa,


        Mariin noista on fiksuin suhteellisen älykäs mutta hän on SDP:n kansanedusta misteri joten kaikkien suomen kansalaisten luottamusta ei nauti,

        paitsi JOS ihme tapahtuu ja jos osaa oikeesti pitää suomen eduista huolen,
        eikä mene lipposen jalanjälkiä tekemään tyhmyyksiä,

        KULMUNILLE KOKO KANSAN TUKI, PARAS KAIKISTA noista tyttösistä,,


    • Anonyymi

      Virossa ollaan positiivisia ja tehdään meinata, ei vikistä eikä voivotella.
      Meno on ihan toisenlaista kuin Suomessa,
      jossa masentuneina jahnataaa asioita kuukaudesta toiseen
      tai vuosikymmenestä toiseen esimerkiksi soten kanssa.

      • Anonyymi

        Virossa tehdään eikä meinata. Meillä vaan meinataan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virossa tehdään eikä meinata. Meillä vaan meinataan.

        Minä kyllä masennuin, kun Virolainen nainen vei mieheni! Eiköhän exmiestä vanhana harmita, mitä menetti.


      • Noin minäkin ajattelen, ihan mutuna, seuraamatta sen enempää Viron politiikkaa kuin talousaelämääkään.
        Virolaisia olen tuntenut työkavereina (sosiaaliala), ystävinä, työmiehinä.
        Ahkeria ja sopeutuvia ova olleet, nämä tuntemani. Meidän talon julkisivua remontoivat 15 asteen pakkasessa, pitkiä työpäiviä tekivät...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä kyllä masennuin, kun Virolainen nainen vei mieheni! Eiköhän exmiestä vanhana harmita, mitä menetti.

        Virolaiset naiset on raa'asti rahan perään. Ei väliä minkälainen mies, kunhan on enemmän rahaa kuin virolaisella miehellä. Älä välitä, kyllä se ukkosi takaisin lähettää, kun on ensin nylkenyt sen tyhjäksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virolaiset naiset on raa'asti rahan perään. Ei väliä minkälainen mies, kunhan on enemmän rahaa kuin virolaisella miehellä. Älä välitä, kyllä se ukkosi takaisin lähettää, kun on ensin nylkenyt sen tyhjäksi.

        Samaa tyyppiä löytyy virolaisista kuin venäläisistä Ludmiloista. Tai taikkunaisista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virossa tehdään eikä meinata. Meillä vaan meinataan.

        Paitsi että virolaiset ovat töissä suomessa.


    • Anonyymi

      Suomi tukee viroa tarjoamalla virolaisille töitä.

      • Anonyymi

        Suomi tukee virolaisia ? Häh ?! No ei Suomi "tue" virolaisia.

        Ei se mitää "armohommaa" ole. Kysyntä ja tarjonta kohtaa.

        Suomalaiset yritykset tarvitsevat työntekijöitä ja
        itse virolaiset täältä tulee töitä hakemaan ja suomalaiset ottaa mielellään
        kun ei ne paljon palkkaa vaadi, vähimpään tyytyvät mitä maksaa voi.

        Monet virolaiset käy muissakin EU-maissa töissä kuten suomalaisetkin.
        Suomalaisia lähti pilvin pimein mm. Ruotsiin 60-70-luvulla.
        "Tukiko" Ruotsi silloin Suomea ? Ei. Se tarvitsi työntekijöitä ja suomalaiset töitä.


    • Anonyymi

      Ilman muuta virolla menee paremmin kuin suomella, siellä on älykkäämmät päättäjät, ne tietää mitä ne tekee,
      siellä ei sekoilla,

      TAAS Tuppuraisen lausunto sai karvat psytyyn,

      tuppurainen ei tajua vaaraa
      kun ja jos toimii suomen etujen vastaisesti,

      lipponen teki jo älyttömän suuren virheen,

      samoin katainen väsymyksestä päissään teki sitoumuksen
      ja kun huomasi tyhmyytensä
      löi kintaat tiskiin ja lähti hallituksesta kesken kauden luikkimaan eurooppaan turvaan kun hävetti
      mutta töppäys tuli tehtyä eikä sitä voi enään korjata, suomen kärsimukset senkuin lisääntyy,

      nyt tuppurinen lipposen kasvatti ja ihailja on tekeässä valtavan virheen ainaki puheittensa perusteella, vitut eikö suomesta löydy miestä joka estäisi nyt tyhmyydet ?????????


      KULMUNI onnkeksi paistää omalata osin hanttiin,,,
      mutta riittääkö se, kun sdp;n vouhakkeet heiluu remmissä,

      • Anonyymi

        Kulmuni rassukka, kepumiesten "ohjaama", voisi painua navettaan takaisin.


    • Päättäjät presidentistä hallitukseen ja eduskuntaan on kansan itse äänestämiä, haukutte omia päätöksiänne, kas kummaa keskusta pääministeri puolueena on yleensä nostanut suomen ahdinkosta, useimmin kuin kokoomus, myös SDP:n onnistunut joskus.
      SDP:n Marin, Tuppurainen ja Urpiainen tässä elvytysrahasto asiassa samoilla linjoilla mitä Kulmuni ja Orpo, elvytysraha mielummin lainamuotoisena, suomen periaate jokainen vastaa omasta osuudesta,

      Vennamo, Soini ja Halla-aho ovat vetäneet kansaa höplästä puhumalla populistista hömppää ja kansa on uskonut valeisiin ja äänestäneet heitä, todeten jälkeenpäin tulleensa petetyksi.

      • Anonyymi

        SDP:hen EI ole luottamusta
        johtuu Lipposen aikauden tekemistä hirvittävistä tyhmyyksistä,
        nyt on suuri epäily, SDP: tekee jälleen vielä suurempia tyhmyyksiä varsinkin kun niillä on Tuppurainen eurooppa ministerinä,
        Tuppurainen Blondin tasoa politiikassaan, lipposen ohjailemana voi tehdä suuria tyhmyyksiä, joita ei jälkeenpäin pystytä korjaamaan,
        Tuppuraiseen EI luoteta,

        Mariin on suht koht järkevä, ainoa toivomme on että Mariin EI suostu tekemään
        tyhmyyksiä,

        KULMUNILLE KOKO KANSAN TUKI, KULMUNI ON LUOTETTAVIN,,,


    • Anonyymi

      Virolaisia olen tavannut suomessa ovat suomalaisia tavallaan. Kehumaan en kyllä ala sillä talous määrää ja rahan pesu ei ole pieni asia, vanha toveri on lähellä samoin suomessa.

    • Anonyymi

      Vähän asuntojen rakentamisesta, samponi rivitalossa oli paljon vikoja samoin 40 kymmenessä samoissa ex ulkovuori puu tehtiin kahteen kertaan. Virolaisia ei ollut matkassa mutta baltiasta, puutarhatöissä italiaa puhuvat, kukaan ei ollut ruotsalainen tai suomalainen.

      Kyllä virolaiset kuuluvat suomalaiseen heimoon pidän heistä ja tässä kieli on suuri tekijä.

      Asunut Ruotsissa yli 50 vuotta.

    • Anonyymi

      Pieni Viro ja pieni Suomi ovat rehellisiä, ne pitävät kiinni sopimuksista ja
      tukevat pienistä budjeteistaan mahtimaita Kreikkaa, Italiaa ja Espanjaa.
      Jotain on päin peetä, kun rahaa syydetään maille, joilla taloudenhoito
      on "soromnoo"-mallia.
      Kohta taas lähtee rahaa lisää etelän "köyhille" meiltä "rikkailta" mailta.
      Olisi mielenkiintoista tietää virolaisten kanta asiaan.

      • Anonyymi

        Nyt tulee aika onko suomi matkassa ????


    • Anonyymi

      Viro, tyhjästä edistykseen ponnistanut valtio,
      "saa" nyt sitten rahoittaa Italiaakin !
      Kuten Suomi.
      Pähkähullua.

    • Anonyymi

      Rahaa ilman takaisinmaksuehtoja ei saa EU:ssa jakaa.
      Se on EU-sopimuksen vastaista.
      Jokaisen maan kuuluu vastata taloudestaan ja veloistaan.

    • Anonyymi

      EU-solidaarisuus tarkoittaa yhteisiä velkoja, sanoo Viron kansan edustaja.

    • Anonyymi

      Virolaisessa päivälehdessä kerrottiin, että Moskovan paraatin harjoituksissa
      oli 300 sotilasta saanut koronatartunnan. Eli Moskovassa ei ole koronarajoituksia,
      kun Putin haluaa suuren paraatinsa (jota on jouduttu siirtämään koronan takia).
      Sen jälkeen olisi muodollinen äänestys, jossa perustuslakia muutettaisiin
      niin, että Putin voi olla presidentti hamaan hautaansa asti.

    • Anonyymi

      Virolaiset ovat myös "kamppailleet" saadakseen Ukrainasta mansikanpoimijoita.
      Samat ongelma maatiloilla kuin Suomessa.

      • Anonyymi

        Virolainenkin mansikanviljelijä on kekseliäs, ne ovat pidättäneet verot poimijoitten palkasta,
        mutta ovat jättäneet ne tilittämättä valtiolle.
        Viron persujen EKRE-puolueen valtionvarainministeri Helme ei ole moksiskaan.

        Kotimainen mansikka on kallista virolaiselle, se maksaa 25 euroa viiden kilon laatikko.
        Kreikkalaista myydään halvemmalla.


      • Anonyymi

        Virossa Viron palkkatason mukaan mansikanpoimija ansaitsee noin 800-1000 euroa
        2-3 kk:ssa. Se on suhteessa palkkatasoon yhtä vähän kuin Suomessa, mutta ukrainalaiselle Suomi on "tuottavampi" vaihtoehto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virossa Viron palkkatason mukaan mansikanpoimija ansaitsee noin 800-1000 euroa
        2-3 kk:ssa. Se on suhteessa palkkatasoon yhtä vähän kuin Suomessa, mutta ukrainalaiselle Suomi on "tuottavampi" vaihtoehto.

        Vuonna 2019 virolaisten keskiansio oli 1273 euroa kuukaudessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virossa Viron palkkatason mukaan mansikanpoimija ansaitsee noin 800-1000 euroa
        2-3 kk:ssa. Se on suhteessa palkkatasoon yhtä vähän kuin Suomessa, mutta ukrainalaiselle Suomi on "tuottavampi" vaihtoehto.

        Mansikanpoimijoille on maksettu nettona käteen 800-1000 euroa 2-3 kk:ssa.
        Verot on pidätetty, mutta jätetty tilittämättä valtiolle.


    • Anonyymi

      Virossa 66 koronakuolemaa.

    • Anonyymi

      Joko Viro kutsuu ? Oluen hinta on romahtanut puoleen Tallinnan Raatihuoneen
      torin aukion terasseilla. Istumapaikkoja on vähän.

      • Anonyymi

        Kun "porot" lähtee viinahakureissuille kyllä se oluen hinta nousee.
        Hintahan on eri paikallisille ja "poroille" ollut aina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun "porot" lähtee viinahakureissuille kyllä se oluen hinta nousee.
        Hintahan on eri paikallisille ja "poroille" ollut aina.

        Kuitenkin "poroilla" on "laidunmaata" reilusti, vaikka Josip S siitä meidän itä- ja kaakkopuolelta lohkaisikin itselleen.
        Oli suomalaisille ilon aihe, kun Baltian maat pääsivät itäisen jättiläisen kynsistä pois. Tunnen monia eestiläisiä - kuin samaa kansaa oltais.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin "poroilla" on "laidunmaata" reilusti, vaikka Josip S siitä meidän itä- ja kaakkopuolelta lohkaisikin itselleen.
        Oli suomalaisille ilon aihe, kun Baltian maat pääsivät itäisen jättiläisen kynsistä pois. Tunnen monia eestiläisiä - kuin samaa kansaa oltais.

        Kun itse "tutustuin" virolaisiin 90-luvun alussa, minua enimmäkseen vain yritettiin
        käyttää taloudellisesti hyväksi. Ymmärsin kyllä virolaisen silloisen tilanteen,
        elintasoero oli suuri eikä monilla ihmisillä Virossa ollut töitä, mutta alkoi tökkiä,
        kun se hyväksikäyttö oli niin läpinäkyvää. Virolainen oli "ystävä" niin kauan kuin hän ja hänen ystävänsä hyötyivät minusta (meistä).
        Elintasoerot ovat tasoittuneet, joten suhtautuminenkin ja käytös on varmaan
        muuttunut ?

        Lomailimme usein Virossa hyvin matalalla profiililla. Tutustuimme muutamiin virolaisiin.
        Kerran kutsuimme yhdenkin syömään kanssamme.
        Kun olimme istuneet pöytään, seuraamme liittyi yht'äkkiä kyseisen virolaisen ystävämme kolme ystävää, joita emme olleet koskaan tavanneet
        ja jotka tilasivat muitta mutkitta ruokansa listalta, söivät ja häipyivät
        häipyen mitään sanomatta (jättäen laskun meille)
        Olimme ällistyneitä.
        Sivistyneet ihmiset eivät toimi niin.
        Kyllä me olisimme mielellään tarjonneet nälkäisille ihmisille ruokaa ja monia autoimmekin, jos pystyimme ja heitä loukkaamatta,
        ei siinä mitään, Viro oli suomalaiselle silloin halpa maa,
        mutta se tapa oli härski, jota virolaiset käyttivät monessa tilanteessa,
        että sen härskiyden takia emme enää halunneet olla yhteydessä
        useimpiin tapaamiimme virolaisiin.

        Vanhempien ikäluokkien virolaiset ovat yhä ystäviämme.
        Heillä on toisenlainen mentaliteetti, toisenlainen suhtautuminen asioihin.


    • Anonyymi

      Poro ja Viro, melkein samaa, mutta porot ovat ystävällisiä asiakaspalevussa, ei ylimielisiä.
      Toista kertaa en mene.

      • Anonyymi

        Se ylimielisyys aikoinaan, vain onko sitä vieläkin, oli perua Neuvostoliiton
        "kulttuurista".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ylimielisyys aikoinaan, vain onko sitä vieläkin, oli perua Neuvostoliiton
        "kulttuurista".

        Palvelun ynseys ja ylimielisyys oli todella outoa siihen tottumattomalle,
        mutta Neuvostoliiton aikana kaupan matami oli hierarkiassa
        "etuoikeutettu kuningatar".
        Jos lihakauppaan sattui vähän jotain lihannäköistä tulemaan,
        kuningatar sai siitä viedä ensin parhaat päältä
        ja nauttia kun ihmiset jonottivat pakkasessakin luita koko päivän
        ja tylyttää "alamaisiaan" sielunsa kyllyydestä
        "ei oolla".

        Jos sai luitakaan...


    • Anonyymi

      Virossa on mansikkasota. Työnantajia on jättänyt tilittämättä valtiolle työntekijöiltä
      perittyjä veroja ja palkat ovat orjapalkkoja.
      Mansikanpoiminta on ollut seis.

      Parlamentin puhemies on ilmaissut:
      "Mansikanpoiminta on loppu.
      Halpaa orjatyön varaan rakennetun liiketoiminnan malli on ohi".

      Wau !

      • Anonyymi

        Mansikanpoiminta saa jatkua jos viljelijät nostavat palkkoja
        ja hoitavat asiansa niinkuin kuuluu.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Terno Hedman Oy

      Onko kokemuksia tästä yrityksestä?
      Tampere
      35
      3910
    2. Mä koin helpompana

      Kun emme nähneet. Vaikka ensimmäinen ero repi sydäntä. Pakotat mut tuntemaan tunteita joita en saisi ja tiedät miten syv
      Ikävä
      19
      3068
    3. Pettymys faneille? Lisätietoa Katri Helena vierailusta Vain elämää -ohjelmassa: "Nytten..."

      Katri Helena - tuo sinivalkoinen suomalainen ääni ja laulajalegenda - on tällä kaudella mukana yllätysvieraana Vain eläm
      Vain elämää
      21
      2546
    4. Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan

      Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan Jopa konservatiivisen uutiskanava Fox Newsin kommen
      Maailman menoa
      207
      2273
    5. Mahtava huomata

      Sinusta nainen että pystyt suodattamaan palstalla paljon asioita. Olet täysin minun tyyppiä. Kahdestaan unohdettaisiin k
      Ikävä
      36
      2107
    6. Tappelen mielelläni palstalla

      Itseäni älyllisesti päätä lyhyempien kanssa, ei nukuta ja telkkarissa ei ole mitään. Riidellään vaan.
      Ikävä
      51
      1848
    7. Peltotien ammuskelu

      Mitähän välien selvittelyä siellä käytiin?
      Jämsä
      55
      1737
    8. Parkanolainen tappoi Tampereella Hämeenkadulla

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ampumiskahakasta-ruovedella-vuosien-vankeustuomio-rivitalon-pihalle-ilmestyi-hauliko
      Parkano
      21
      1734
    9. Mitä ajattelet tästä kaikesta

      Palstailusta ylipäätään ja se miten asiat menee?
      Ikävä
      34
      1685
    10. Luovutitko jo nainen?

      En ole itse päässyt vielä kunnolla edes alkuun. Oikeasti sä oot hyvä nainen ja hyvällä asenteella varustettu. Tykkään ja
      Ikävä
      63
      1509
    Aihe