En myöntänyt itselleni pitkään aikaan, että olen ihastunut saati rakastunut sinuun mies. Olen vuoksesi joutunut pohtimaan tiedänkö edes mitä rakkaus on. En ole koskaan tavannut kaltaistasi miestä. Herätät minussa henkiin tunteita ja ajatuksia, mitä en ole koskaan ennen kokenut. Saat minut innostumaan ja kiihottumaan. Miten hukassa ja sekaisin voikaan aikuinen nainen olla. Niin sekaisin, että purkaa tuntemuksiaan jopa suomi24 palstalle. Ehkä minun pitää ajatella niin, että olet jonkinlainen tienviitta polullani ja ohjaat minua tietämättäsi oikeaan suuntaan. Ei näin vahvoja tunteita synny tyhjästä ja ilmeisesti elämässäni on tapahduttava muutoksia. Tarina ei välttämättä pääty niin, että päätyisimme koskaan yhteen. Olethan elämänvlintasi jo tehnyt. Mutta olen onnekas kun olen saanut tutustua sinuun. Nyt tiedän paremmasta vahvoine tunteineni.
Ja nyt kysymys palstalaisille. Haluaisitko tietää, jos olet tehnyt näin vahvan vaikutuksen johonkin naiseen? Perustelut kiinnostavat.
Kun rakastuu yllättäen
91
3016
Vastaukset
- Anonyymi
Tietysti haluaisin tietää. Helppo puhua koska omassa tilanteessani nainen ei tiedä asioistani mitään ja siitä että kaikki on mahdollista. Tunteet pitäisi aina kertoa, varsinkin vahvat tunteet. Olen siinä itsekin epäonnistunut toistaiseksi.
Ihme se olis, jos sellaisen vaikutuksen tekis vielä tässä iässä ja tällä naamalla. Tietysti se olis mukava tietää, jos niin kävis.
- Anonyymi
Haluaisin ehdottomasti tietää. Tämän jälkeen uskaltaisin paljastaa omat tunteeni sinulle. Eikä tarvitsisi, koskaan enää epäröidä. Yhdessä kirjoittaisimme meidän näköisen loppuelämän tarinan.
- Anonyymi
Kovat on luulot.
- Anonyymi
Voi jos hänellä olisikin tunteita minua kohtaan. ❤️
- Anonyymi
Aika suuri vaikutus olis sitten ollut jos rakkauteen asti olisi mennyt.
Jos tietäisin että ei olisi mitään mahdollisuuksia tulla vastaan yhtään niin en haluaisi kuulla.
Jos taas tietäisin että ei olisi esteitä ja molemmat olisi osoittaneet jo aiemmin kiinnostusta niin tottakai haluaisin kuulla.
Mutta hiljaiseksi varmasti vetäisi jos tosiaan noin suuri vaikutus olisi.- Anonyymi
Kuulostaa siltä, että mies on auttanut sinua löytämään yhteyden omaan itseesi, mikä on mielestäni merkittävämpää kuin joku (ulkoinen) parisuhde. Yhteinen tulevaisuus miehen kanssa on mielestäni epäoleellinen asia tässä. Mä miellän tämän sellaiseksi, että saan katsoa ylpeänä vierestä, kun minulle rakas ihminen saavuttaa jotain oleellista ja / tai avartuu itselleen ja tunteidensa valtaan. Tottakai haluaisin siitä kuulla. Muistaisin asian varmaan hyvin pitkään ellei ikuisesti ja siitä tulisi hyvä mieli ja tietynlainen syvempi tunneyhteys naiseen. Mutta tämä vastaus on naiselta.
- Anonyymi
Olisihan se kiva kyllä tietää. Voisimme keskustellut asiasta siltä pohjalta että yhteistä tulevaisuutta ei välttämättä/todennäköisesti tule.
- Anonyymi
Itsekin haluaisin tietää jos jollain olisi syttynyt vahvoja tunteita minuun, vaikkei mitään yhteistä tulevaisuutta olisikaan. Ap
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsekin haluaisin tietää jos jollain olisi syttynyt vahvoja tunteita minuun, vaikkei mitään yhteistä tulevaisuutta olisikaan. Ap
Voit lähestyä minua irl, jos haluat.
- Anonyymi
Ei se nyt ihan noin mene. Kun rakastuu yllättäen niin se todellakin iskee tajuntaan ja tietää olevansa rakastunut. Sinulla on jostain muusta kyse. sivusta ja naiselta
- Anonyymi
Niin että jos sinulla on mennyt toisella tavalla, niin se on ainut totuus rakkaudesta maailmassa? Sivusta myös
- Anonyymi
Ylimielinen, omakehuinen nainen. Ei kiinnosta.
- Anonyymi
Naiset kirjoittaa katkerana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset kirjoittaa katkerana.
Just nii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset kirjoittaa katkerana.
Sukupuolella ei ole mitään väliä eikä katkeruudella mitään tekemistä mielipiteeni kanssa.
Tuo naikkonen nosti itsensä meidän muiden yläpuolella. Itsekäs on, usko pois. Mies ei halua tu ota naista. Kukaan mies!
"Niin sekaisin, että purkaa tuntemuksiaan jopa suomi24 palstalle." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset kirjoittaa katkerana.
Miksi heti pitää olla nainen tai katkera, jos ei pidä ylimielisyydestä. Ihan sama kuka tuon aloituksen kirjoitti HÄN KIRJOITTI SILTIYLIMIELISESTI. Miksi kukaan olisi hänelle katkera yhtään mistään? Herätkää nyt amiskat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sukupuolella ei ole mitään väliä eikä katkeruudella mitään tekemistä mielipiteeni kanssa.
Tuo naikkonen nosti itsensä meidän muiden yläpuolella. Itsekäs on, usko pois. Mies ei halua tu ota naista. Kukaan mies!
"Niin sekaisin, että purkaa tuntemuksiaan jopa suomi24 palstalle."En ajatellut suomi24 asiaa noin, että nostaisin itseni muiden yläpuolelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ajatellut suomi24 asiaa noin, että nostaisin itseni muiden yläpuolelle.
Mies ei sinua halua, ymmärrä jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies ei sinua halua, ymmärrä jo.
Sinulla ei ole muumit kotelossa siellä kainaloallin alla. Sivusta jopa myötähäpeää tuntien
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi heti pitää olla nainen tai katkera, jos ei pidä ylimielisyydestä. Ihan sama kuka tuon aloituksen kirjoitti HÄN KIRJOITTI SILTIYLIMIELISESTI. Miksi kukaan olisi hänelle katkera yhtään mistään? Herätkää nyt amiskat!
Tietäkkee paikkanne hyvä eliteee
- Anonyymi
Minkähänlainen mies se tuollainen on. Itse haluaisin tietää. Harvoin tuollainen on yksipuolista. En haluaisi kenenkään kärvistelevän tuollaisten tunteiden kanssa yksinään. Ottaisin hänet lempeydellä vastaan lopputulemasta riippumatta.
- Anonyymi
On tässä jotain ollut miehenkin puolelta. Kemiaa on. Mitään isompaa ei ole tapahtunut. Ap
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tässä jotain ollut miehenkin puolelta. Kemiaa on. Mitään isompaa ei ole tapahtunut. Ap
Olisi voinut tapahtua enemmän, jos mies olisi rohkeampi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi voinut tapahtua enemmän, jos mies olisi rohkeampi.
Se ukko on varattu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ukko on varattu
Aika monikin on. Onko se paras slogan tähän palstamiehen huuuhaaketjuun nti no life?
- Anonyymi
"Elämänvalintasi jo tehnyt" viitannee siihen, että hän on parisuhteessa. Itse en haluaisi tietää kenenkään ihastumisista ollessani jo parisuhteessa.
- Anonyymi
Miksi et haluaisi tietää? Onko parisuhteesi sitten niin huono, että vieras vetäisi heti puoleensa?
- Anonyymi
Tuo pätee sinuun, mutta ei kaikkiin. Kaikki suhteet ei ole onnellisia tai vakaalla pohjalla. Ei sillä, että lennosta vaihtaminen olisi mitenkään tyylikästä. Jos ihastuu parisuhteessa toiseen, niin ei se varmaankaan ole kovin tyydyttävällä tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo pätee sinuun, mutta ei kaikkiin. Kaikki suhteet ei ole onnellisia tai vakaalla pohjalla. Ei sillä, että lennosta vaihtaminen olisi mitenkään tyylikästä. Jos ihastuu parisuhteessa toiseen, niin ei se varmaankaan ole kovin tyydyttävällä tasolla.
Totta. Ja erokin voi olla jo allekirjoitettu. Eikä vaihtoa, inhoan sanaa, tarvitse tehdä retostellen koko maailmalle.
Vain rakkaus merkitsee. Moralisoijat voivat mennä papin puheille. - Anonyymi
En minäkään haluaisi tietää, jos olisin naimisissa. Epämukavaa jonkun yksipuolinen ihastuminen.
- Anonyymi
Kuinka pitkään kielsit sen tosiasian itseltäsi että olet rakastunut? Oliko se itsesuojelureaktio kun ymmärsit että yhteen sovittaminen olisi vaikeaa?
- Anonyymi
Minä en jaksa näin pitkiä lorinoita lukea kun täällä on satoja viestejä enkä tiedä onko sinulta vai ei. Opettele täsmälliseen ulosantiin ainakin keskustelupalstalla. Blogeissa ja omassa somessa nuo pitkät ok kun lukija tietää ketä lukee.
- Anonyymi
Omia kirjoituksias ne ovat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omia kirjoituksias ne ovat!
Niin tämän aapeemiehen joka pysyy tosi maltillisena oma kuvansa suhteen
- Anonyymi
Tietämättään rakastuu...
- Anonyymi
Itse en osaa ottaa vastaan rakkautta. Siksi en tiedä haluaisinko kuulla naisen rakastavan minua paljon... en ainakaan ilman että tekee asian moneen kertaan selväksi. Kun en nimittäin uskoisi jos nainen kertoisi pitävänsä minusta. Ajattelisin että hallusinoin tai että hän huijaa minua jollain tapaa.
- Anonyymi
Ehkä autoin sinua löytämään itsesi. Sait ymmärryksen siitä millaisen miehen haluat. Pääsit kurkistamaan toisenlaiseen maailmaan.
- Anonyymi
Niin autoit. Tai oikeastaan herätit eloon ne puolet minussa jotka olivat pitkään olleet sivussa. Ja kyllä, nyt tiedän millaisen miehen haluaisin. Ap
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin autoit. Tai oikeastaan herätit eloon ne puolet minussa jotka olivat pitkään olleet sivussa. Ja kyllä, nyt tiedän millaisen miehen haluaisin. Ap
Eli et mies turhaa tätäkään esittämääs elliä öögannu? Heh heh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli et mies turhaa tätäkään esittämääs elliä öögannu? Heh heh
Ei täällä saa kirjoittaa sanaa elli tai ees ellu, kun se poistetaan. Nimim. Kokemusta, kun tylytettiin viitaten heiniin, joka taasen viittasi muuhun
- Anonyymi
Kerro miehestä ja tilanteesta vähän lisää?
- Anonyymi
No varmaa kuule just sinä olet se ainoa valohiukkanen, vaikka mies viittaakin itseensä
- Anonyymi
Lopputulos voi myös olla huono. Hän voi valittaa sinusta töissä, jos työskentelette yhdessä. Hän voi kertoa vaimolleen, ja se kirjoittaa sinulle vihaisia viestejä… Hän voi myös olla töykeä sinua kohtaan - sivusta nainen
- Anonyymi
Sinä se haukka jaksat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä se haukka jaksat.
Sinä se kans jaksat tätä miehen pitkää vuodatusta itselleen nohevana pilkkoa🥱
- Anonyymi
On niin tärkeätä sanoa suoraan toiselle onpa tunteet millä tasolla tahansa, siinä voi vain voittaa. Jos jättää sanomatta, siinä voi vain hävitä, niin ihmiset kun yhteydetkin. "Olethan elämänvalintasi jo tehnyt". Tämänkin kohdalla on eri asia nähdä tilanne kun kysyä toiselta suoraan, niillä voi olla iso ero.
- Anonyymi
Erittäin hyvin kirjoitettu. Rohkeutta itse kullekin. Minullekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvin kirjoitettu. Rohkeutta itse kullekin. Minullekin.
Sivusta ☝️☝️
- Anonyymi
Tämä on totta. Ja tiedän ettei toisen elämästä tiedä mitään vaikka kulissien perusteella jotain olettaisi. Ap.
- Anonyymi
Ei tiennyt rakastuiko?
- Anonyymi
On nähty
- Anonyymi
Ilman näkemistä vaikutus
- Anonyymi
Kyllä minäkin olen nähnyt jotakin tässä elämässä....
- Anonyymi
Vaikka hieman vain tietysti
- Anonyymi
Ylättävää sen täytyy olla.
- Anonyymi
Hän nainen on tehnyt hyvin vahvan vaikutuksen minuun jo kauan sitten. Itse olen joutunut aikaisemmin piilottelemaan kiinnostustani. Nyt sen haluaisin tehdä. Valitetavasti emme ole tasa-arvoisessa asemassa tekemään aloitteita tutustumiseen. Naisella voisi olla helpompaa ottaa yhteyttä vaikka se ei menisikään sitten perinteiselle tavalla. Ehdottomasti haluan tietää naisen ajatuksia ja tunnelmia minusta ❣
- Anonyymi
Kuinka kauan aikaa sitten?
- Anonyymi
Tottakai.. tai edes vihjeen siitä.
- Anonyymi
Olen antanut vihjeitä. Pitää varmaan antaa selkeämpiä vihjeitä. Sivusta
- Anonyymi
Voisin kirjoittaa ihan täysin saman eräästä miehestä. Hän sai minut näkemään taas värit maailmassa, joka oli pitkään ollut musta ja synkkä. Hän opetti minulle sen mitä ansaitsen. Hänen ansiostaan olen löytänyt taas itseni. Hänen ansiostaan olen voinut kerros kerrokselta laskea suojamuuriani.
Olemme todella samanlaisia ja ”yhtä pöljiä”.. Hän on ❤️- Anonyymi
kauniisti sanottu :)
- Anonyymi
Siihen on syynsä, että olen oman elämäni "Fox Mulder"....
Hienoa jos olet kasvanut ihmisenä, mutta älä ajattele sitä ainoastaan aikaansaannoksenani.
Etsi yhteyttä... Jumalaan.
Ei ole ollenkaan niin tiukkapipo, kuin "uskonnot" opettavat.
Jokainen lämmittävä auringonsäde on rakkautta.- Anonyymi
Tarun tähän hetkeksi. Jokainen lämmittävä auringonsäde on rakkautta. Ja jatkan... Jokainen vesipisara myös!
- Anonyymi
Tämä ei ole minulta vaikka palsta ja rakkaus mainittu. /sivu😁
- Anonyymi
Kyllä minä haluaisin tietää jos olisin vaikuttanut toiseen ihmiseen noin suuresti kuin ap kirjoitti.
- Anonyymi
Ei millään pahalla, mutta tyypit jotka haluaa nähdä itsensä tällaisen miehen itseriittohaihattelun takana on vähän hmm
- Anonyymi
Kun rakastuu yllättäen, koko elämä muuttu sumuiseksi eikä jälkeenpäin muista missä vaiheessa edes tajusi rakastuneensa. Sitä kulkee kiihkon vallassa näkemättä tai kuulematta mitä ympärillä tapahtuu. Hän hän ja hän eikä ketään muuta.
naiselta sivusta - Anonyymi
Sellaista kuin rakkaus ei ole olemassakaan.Turhaa höpsötystä
- Anonyymi
Menit karkuun, kun vähän annoin vihiä asiasta
- Anonyymi
Ilman muuta haluaisin. Eräs nainen on tehnyt minuun hyvin syvän vaikutuksen, ja tunteet ovat aivan toisesta maailmasta häntä kohtaan. Koen suurta lämpöä ja hellyyttä häntä kohtaan, haluan hänelle hyvää ja hyvän olon.
- Anonyymi
Mie oon kylläkin jo varattu !
- Anonyymi
Minusta sinun pitäisi odottaa päivänselviä merkkejä siitä, että tunteet ovat molemminpuolisia tai antaa asian olla. Jos hän on varattu ja kiinnostunut sinusta suhdemkelessä, hän kyllä tuo sen itse ilmi. En missään nimessä menisi lähestymään varattua, ellei hän itse ota asiaa esiin.
Usko tai älä; jos miehen elämäntilanteessa on mitään epävarmuuksia tai parisuhde huono, hän kyllä osoittaa selkeää romanttista kiinnostusta naiseen, josta on kiinnostunut. Jos hän taas ei koe tilannetta samoin kuin sinä, aiheutat erittäin hankalan tilanteen hänelle, jos joudutte olemaan tekemisissä. Tiedät kyllä itsekin että satunnaiselta henkilöltä tai työkaverilta tuleva rakkaudentunnustus voi olla ahdistavaa.
Lisäksi se, että puhut rakastumisesta vaikka ette ole suhteessa, on yliampuvaa ja lapsellisen kuuloista. Voit olla ihastunut tai joutunut limerenssin (googlaa) kouriin, mutta rakastuminen kuuluu suhteeseen. Ja usko pois; jopa limerenssistä pääsee yli jos ja kun toinen ei tunne samoin.- Anonyymi
Sinä taas et selvästi ymmärrä rakastumisen ja rakkauden eri merkitystä. Rakastua voi ilman että on suhteessa. Rakkaus on sitä miten ollaan suhteessa. Ihastuminen ja rakastuminen menee limittäin. Tämäkin oli vain minun kokemusperäinen kommentti. Ihastuminen menee ohi, rakastuminen ei. Et sinä voi sanoa miten kukin kokee asioita, järki käteen.
Minä olen totisesti nyt rakastunut, ja osaan erottaa sen teini-iän ihastumisista, tai kun joskus rakastin jotakuta. En myöskään tuntenut samalla tavalla viimeksi kuin olin rakastunut. Google ei kerro totuutta ihmisen tunteista. /sivusta - Anonyymi
Olipa mies syvällinen analyysi omasta tekstistäsi, miten tästä limerenssistä pääsee eroon, poistavatko paikallispuudutuksessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä taas et selvästi ymmärrä rakastumisen ja rakkauden eri merkitystä. Rakastua voi ilman että on suhteessa. Rakkaus on sitä miten ollaan suhteessa. Ihastuminen ja rakastuminen menee limittäin. Tämäkin oli vain minun kokemusperäinen kommentti. Ihastuminen menee ohi, rakastuminen ei. Et sinä voi sanoa miten kukin kokee asioita, järki käteen.
Minä olen totisesti nyt rakastunut, ja osaan erottaa sen teini-iän ihastumisista, tai kun joskus rakastin jotakuta. En myöskään tuntenut samalla tavalla viimeksi kuin olin rakastunut. Google ei kerro totuutta ihmisen tunteista. /sivustaNäyttää siltä että ymmärrän aiheesta paljon enemmän kuin sinä. Suosittelen sinullekin hankkimaan tietoa, niin on paljon helpompaa ymmärtää itseään ja omia tunteitaan ja käytöstään. Ihmisen ei tarvitse ajelehtia lastuna hormonien ja tunteiden aallokossa, vaan itseään voi myös herätellä esim. ap:n kaltaisessa tilanteessa ymmärtämään ettei kyse ole rakkaudesta tai rakastumisesta vaan haavekuvan hautomisesta ja siitä nauttimisesta. Harmi vain häneen tulee vielä sattumaan pahasti, kun tämä jonain päivänä käy selväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää siltä että ymmärrän aiheesta paljon enemmän kuin sinä. Suosittelen sinullekin hankkimaan tietoa, niin on paljon helpompaa ymmärtää itseään ja omia tunteitaan ja käytöstään. Ihmisen ei tarvitse ajelehtia lastuna hormonien ja tunteiden aallokossa, vaan itseään voi myös herätellä esim. ap:n kaltaisessa tilanteessa ymmärtämään ettei kyse ole rakkaudesta tai rakastumisesta vaan haavekuvan hautomisesta ja siitä nauttimisesta. Harmi vain häneen tulee vielä sattumaan pahasti, kun tämä jonain päivänä käy selväksi.
Mistä tiedät että APlla on haavekuva? Ehkä hän tuntee henkilön todella hyvin ja ymmärtää rakastuneensa? Rakastumisesta itsekin jotain tiedän, ja aluksihan se on valtava kemiallinen shokki elimistölle joka voi kestää jopa pari vuotta. Sitten shokin jälkeen rakkaus muuttaa muotoaan, ja suhde syvenee tai "herää todellisuuteen". Eli AP saattaa siinä vaiheessa päästä yli tuosta henkilöstä. Varsinkin jos ei mitään vastakaikua tule tunteille.
- Anonyymi
No jos tunteitaan osaa käsitellä tieto tuosta tuskin juurikaan mitenkään vaikuttaisi toiset kun osaa tehdä sitä pyyteettömästikin haluamatta itse hyötyä toisen ahdingosta jotenkin
- Anonyymi
Kiitos, jos nyt huomasit, että olet ihastunut tai rakastunut minuun. Meni vain pari-kolme vuotta, pyysin vappuna, juhannuksena, uutenavuotena,ym. treffeille, mutta et lähtenyt, oli kai sukua ja ystäviä tulossa kylään? Ehkä nyt sitten uskallat ottaa yhteyttä ihan seurustelumielessä, ettei vain textiviestejä ?
- Anonyymi
Sä oot niitä miehiä, joilla on monta tarinaa siitä, että ois ollu saumaa muttakun
- Anonyymi
Itsekin juuri ihastuin pitkästä aikaa täysin yllättäen ja tämä on ihan kauheaa. :D Yksipuoliseksi tämä jää, mies on minua jonkin verran nuorempi ja käsittääkseni monogamisessa suhteessa. Itse olen polyamorisessa suhteessa, jossa ihastuminen muihin (ja seurustelukin) on täysin sallittu ja kumppanilleni olen tästä ihastuksesta kertonutkin.
- Anonyymi
Näinpä omaa aloitusta täyttävä dude, samaksi draamaksi ja perään itkemiseksi se niillä polyamooreillakin tuntuu menevän
- Anonyymi
kiinnostaisi tietää, syy. Iitsekin kovissa myllersyksissä elämä ja tekemässä valintoja
- Anonyymi
Todella outo kirjoitus. Tulee mieleen oman egonsa pöngittämistä ja tunnustusta, että noi järisyttävä ihminen. Sitten toisaalta tulee myös mieleen olleen aikaisemmin mieleltään kääntyvä enemmän naisiin ja nyt ihmettelee, kun kohde onkin mies.
Koeta katsoa peiliin ja yritä katsoa rehellisesti mitä nät sen kautta.
Ei muuta.- Anonyymi
Tuntuuko sinustakin miesaloittaja siltä, että haluut nähdä itsesi yläkanttiin?
- Anonyymi
En tiedä mitä tarkoittaa elämänvalintasi tehnyt mut jos toinen on varattu niin pitäisin omana tietona.
Jos taas on joku munkki, niin hyvinkin voisit varmasti kertoa. Jos se vaikka lopettaisi selibaattinsa 😂 - Anonyymi
” Olen vuoksesi joutunut pohtimaan tiedänkö edes mitä rakkaus on. En ole koskaan tavannut kaltaistasi miestä. Herätät minussa henkiin tunteita ja ajatuksia, mitä en ole koskaan ennen kokenut. ” Sää mies kirjoittelet soopaa näille ku romancehuijarit- in your eyes i see thousand stars
- Anonyymi
” Saat minut innostumaan ja kiihottumaan. Miten hukassa ja sekaisin voikaan aikuinen nainen olla. ” Epäilet mies siis , että kaikki ovat teeskennelleet? Sehän selittääkin monta kirjoitelmaa
- Anonyymi
Tahtoisin tietää eli kerro irl jotenkin hänelle
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1334108Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232096Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21810- 1061750
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4591560MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531312Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4581275