https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/f1a3e6d0-224b-40bf-9688-b798d2523cf0?ref=ampparit:2a9c&_gl=1*1ei20bd*_ga*MTQ0OTc0MDk5MS4xNzI1OTM3MTE5*_ga_3L539PMN3X*MTcyNTkzNzExOC4xLjAuMTcyNTkzNzExOC4wLjAuMA..
"Sanna Marinin yhtiön tilinpäätöksen veroprosentti viittaa vähennyksiin, joissa piilee veroriski. Osingonmaksussa yhtiö on hyödyntänyt verosuunnittelua.
Verosuunnittelua
Marinin yhtiön tilinpäätöksestä selviää myös, että jakokelpoisesta omasta, reilusta 300 000 euron pääomasta maksettiin osinkoa reilut 24 000 euroa.
Rajala huomauttaa, että satojen tuhansien kassavarat omaava yhtiö, jolla ei ole korollista velkaa, voisi jakaa miten paljon tahansa osinkoa.
Tuo 24 000 euroa on kuitenkin juuri kahdeksan prosenttia nettovarallisuudesta. Ja juuri tämän määrän osinkoa voi jakaa huokealla 7,5 prosentin verolla sen sijaan, että pulittaisi veroja 30 prosentin mukaan.
”Niin kuin yleensä, Marinkin optimoi osingon niin, että sitä jaetaan tuolla edullisella 7,5 prosentin verolla.”
Analyytikko Marinin bisneksistä:"Verotarkastus voisi olla perusteltu, eläkemaksut vähäisiä"
199
2447
Vastaukset
- Anonyymi
Ja 50.000 eskoa Jutta Urpilaisen vaalikampanjaan. Oliko oikeasti verovähennyskelpoisia ?
- Anonyymi
Mistäs russiainen tietää, että oli vähennetty?
- Anonyymi
Sosset on ahneita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosset on ahneita.
Porvarit ovat loputtoman ahneita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porvarit ovat loputtoman ahneita.
Tuskin on laitonta kun Julkkikset ja somepersoonat kusee eläkemaksuja lähes nolla eurolla ja tavikselta otetaan vaikka ei ole tulojakaan hypoteettisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin on laitonta kun Julkkikset ja somepersoonat kusee eläkemaksuja lähes nolla eurolla ja tavikselta otetaan vaikka ei ole tulojakaan hypoteettisesti.
'
'
SDP:n Marin Kotisivullaan "" VeroKikkailu On Yhteiskuntamme Syöpä ""
SDP:n Marin on SDP:n "ikiOma" - VERO-HUIJARI ja VERON-KIERTÄJÄ !
SDP:n Marin - - Miten sinä Kehtaatkin ? - siis Miten ?
SDP on Vuosikausia Puhunut - KANSALLE - TÄYTTÄ-SONTAA ! ! ?
,
, - Anonyymi

,Juu ja SDP:n Bile-Sannikka vain PASKASESTI - NAURAA !
- SDP:n Marin puhui vuosikausia vain Täyttä-PASKAA ja joku vielä Uskoi ?
Höh Hööööö - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu ja SDP:n Bile-Sannikka vain PASKASESTI - NAURAA !
- SDP:n Marin puhui vuosikausia vain Täyttä-PASKAA ja joku vielä Uskoi ?
Höh Höööööjoo noi SDP:läiset on sanoneet, että VeroKikkailijat on Rikollisia Rosvoja .
entä ny kun Sdp. Marin on samanlainen, se o sitte Rikollinen rosvo - Anonyymi
Ymmärrän että Marin on kadehdittava henkilö jos sen ottaa sillä tavalla kuten porvarit ottavat pääosin.
- Anonyymi
Aivan käsittämättömän psykooseissa pitää olla jos on aidosti sitä mieltä että vasemmistolaisten yritysten pitää nauttia erityiskohtelua verotuksen suhteen, siis etteivät tämän hetken lainmukaiset verohuojennukset ole heidän käytössään, kuten muiden. Se on ihan sama mitä Sanna Marin tai SDP tai vasemmistoliitto ajavat poliittisesti, näiden huojennusten pienentämistä tai kokonaan poistoa, mutta tällä hetkellä mennään yritysverotuksessa nykyisen verotuslainsäädännön mukaan kaikkien kohdalla yhdenvertaisesti. Kukapa omistaja veroedusta ei nauttisi, jos on siihen oikeutettu. Väitätkö että joku jättää ottamatta myös palkkatuloja tai palkkioita? Holding-yhtiön perustaminen verojen minimointiin on verokikkailua, ja jopa rikollista toimintaa, mikäli yrityksen arvoa nostetaan väärillä luvuilla, mutta voimassa olevan veroedun nauttiminen on jokaisen oikeus niin kauan kuin tätä veroetua ei ole esim. SDP:n toimesta saatu poistettua. Kyselisin enemmänkin oikeistopuolueiden poliitikkojen moraalin perään, jotka sallivat tällaiset veroedut jonka mm. IMF haluaisi pois.
IMF:n ehdotus: Näistä veroista Suomi voisi hakea lisää tuloja
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010285393.html
"Lisätuloja voisi IMF:n mukaan hakea ainakin valmisteverosta, hiilidioksidiverosta, arvonlisäverosta sekä listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotuksesta." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'
'
SDP:n Marin Kotisivullaan "" VeroKikkailu On Yhteiskuntamme Syöpä ""
SDP:n Marin on SDP:n "ikiOma" - VERO-HUIJARI ja VERON-KIERTÄJÄ !
SDP:n Marin - - Miten sinä Kehtaatkin ? - siis Miten ?
SDP on Vuosikausia Puhunut - KANSALLE - TÄYTTÄ-SONTAA ! ! ?
,
,No koska ne on täysiä huijareita.
Se yksi sanoi ettei velkoja tarvutse maksaa takaisin ja ihan pokerinaamalla.
Miten tällaisia voi olla eduskunnassa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän että Marin on kadehdittava henkilö jos sen ottaa sillä tavalla kuten porvarit ottavat pääosin.
Eihän tämä Marin ole lainkaan ainoa demari veronkierrossa. "Panama vuodettuja demareita, Martti Ahtisaari, Eero Heinäluoma, Olli-Pekka Heinonen, Sixten Korkman, Erkki Liikanen, Paavo Lipponen, Ulf Sundqvist, Jutta Urpilainen ja paljon muita. Sanna on vaan yksi muiden joukossa.
- Anonyymi
Samaan aikaan, kun hallitus lappaa veronmaksajien rahoja ties mihin, mm. terveysjäteille, jotkut sen edustajat ja sen kannattajat haukkuvat yrittäjää, joka maksaa veronsa Suomeen. Erikoista.
- Anonyymi
"Marin otti listaamattomien yritysten verohuojennetut tulot, kuten jokainen yrittäjä tekee. Onko Marinille tai demareille eri säännöt kuin porvareille osinkoverotuksessa?
Tiedot:
MaPi-yrityksen liikevaihto oli 22.6.31.12.2023 peräti 665 706 euroa.
Liiketoiminta on erittäin kannattavaa: voittoa kertyi 386 721 euroa.
Siitä yritys maksoi tuloveroa (yritysten yhteisövero 20%) Suomeen 83 679 euroa.
Verojen jälkeen yrityksen kassaan jäi jakokelpoisia varoja 303 042 euroa.
Marinin ja Tuulia Pitkäsen omistama yritys maksaa omistajilleen osinkoa 24 243 euroa.
Josta maksetaan listaamattomien yritysten verohuojennuksen mukaista osinkoveroa.
Marin saa yritykseltään myös palkkaa. Palkkoja ja palkkioita yritys maksoi reilun puolen vuoden aikana yhteensä 145 000 euroa.
Palkastaan Marin maksaa luonnollisesti veroa veroasteikon mukaan."
Lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f281e8da-f236-40fa-bb96-3c1082c41fe2
Miksei koksupersu perusta Marinin tapaan menestyvää osakeyhtiötä ja nauti kokoomuksen ja kepun veropolitiikallaan tarjoamasta listaamattomien yritysten verohuojennuksesta?
Kateus vie tuhkatkin pesästä. Se on oma valinta kuinka ahkera olet, vaikka yhtä ahkera kuin Sanna Marin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan käsittämättömän psykooseissa pitää olla jos on aidosti sitä mieltä että vasemmistolaisten yritysten pitää nauttia erityiskohtelua verotuksen suhteen, siis etteivät tämän hetken lainmukaiset verohuojennukset ole heidän käytössään, kuten muiden. Se on ihan sama mitä Sanna Marin tai SDP tai vasemmistoliitto ajavat poliittisesti, näiden huojennusten pienentämistä tai kokonaan poistoa, mutta tällä hetkellä mennään yritysverotuksessa nykyisen verotuslainsäädännön mukaan kaikkien kohdalla yhdenvertaisesti. Kukapa omistaja veroedusta ei nauttisi, jos on siihen oikeutettu. Väitätkö että joku jättää ottamatta myös palkkatuloja tai palkkioita? Holding-yhtiön perustaminen verojen minimointiin on verokikkailua, ja jopa rikollista toimintaa, mikäli yrityksen arvoa nostetaan väärillä luvuilla, mutta voimassa olevan veroedun nauttiminen on jokaisen oikeus niin kauan kuin tätä veroetua ei ole esim. SDP:n toimesta saatu poistettua. Kyselisin enemmänkin oikeistopuolueiden poliitikkojen moraalin perään, jotka sallivat tällaiset veroedut jonka mm. IMF haluaisi pois.
IMF:n ehdotus: Näistä veroista Suomi voisi hakea lisää tuloja
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010285393.html
"Lisätuloja voisi IMF:n mukaan hakea ainakin valmisteverosta, hiilidioksidiverosta, arvonlisäverosta sekä listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotuksesta."Älä nyt ennee DDDDD, onhan niitä ihan veroneuvontapuhelimiakkii ja minnuuttihintaan niihin soitttooo woeip ja kysywä vero-ohjehia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin on laitonta kun Julkkikset ja somepersoonat kusee eläkemaksuja lähes nolla eurolla ja tavikselta otetaan vaikka ei ole tulojakaan hypoteettisesti.
Just niin..ja ei kai se Marin niin tyhmä ole että maksaa enempää kuin laki vaatii...taas v..ttu tyhjä vouhotus..maksasikko sinä enemmän veroja kuin tarve prosentit on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'
'
SDP:n Marin Kotisivullaan "" VeroKikkailu On Yhteiskuntamme Syöpä ""
SDP:n Marin on SDP:n "ikiOma" - VERO-HUIJARI ja VERON-KIERTÄJÄ !
SDP:n Marin - - Miten sinä Kehtaatkin ? - siis Miten ?
SDP on Vuosikausia Puhunut - KANSALLE - TÄYTTÄ-SONTAA ! ! ?
,
,Näkee ettet ole ollu työelämässä..koska on sanonta kenen leipää syöt sen lauluja laulat ...tiiäkkö mitä se näsäviisas kirjoittaja tarkoittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo noi SDP:läiset on sanoneet, että VeroKikkailijat on Rikollisia Rosvoja .
entä ny kun Sdp. Marin on samanlainen, se o sitte Rikollinen rosvoJoo joo päästiimpä taas Marinin kimppuun
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No koska ne on täysiä huijareita.
Se yksi sanoi ettei velkoja tarvutse maksaa takaisin ja ihan pokerinaamalla.
Miten tällaisia voi olla eduskunnassaOnhan siellä persukki ja niitten äänezstäjiä kyllä ihmrtelen suuresti että mitenkä menivät täysin retkuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tämä Marin ole lainkaan ainoa demari veronkierrossa. "Panama vuodettuja demareita, Martti Ahtisaari, Eero Heinäluoma, Olli-Pekka Heinonen, Sixten Korkman, Erkki Liikanen, Paavo Lipponen, Ulf Sundqvist, Jutta Urpilainen ja paljon muita. Sanna on vaan yksi muiden joukossa.
Voi vok mene tonkimaan muitte pullueitten veronkiertäjiä...oksettavia namä kirjoittajat ja kirjoitukset..Kuka teistä maksaa suurempaa veroa kuin oma veroprosentis on ja sääännöt sallii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan aikaan, kun hallitus lappaa veronmaksajien rahoja ties mihin, mm. terveysjäteille, jotkut sen edustajat ja sen kannattajat haukkuvat yrittäjää, joka maksaa veronsa Suomeen. Erikoista.
No kun se veronmaksaja sattuu olemaa n Marin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Marin otti listaamattomien yritysten verohuojennetut tulot, kuten jokainen yrittäjä tekee. Onko Marinille tai demareille eri säännöt kuin porvareille osinkoverotuksessa?
Tiedot:
MaPi-yrityksen liikevaihto oli 22.6.31.12.2023 peräti 665 706 euroa.
Liiketoiminta on erittäin kannattavaa: voittoa kertyi 386 721 euroa.
Siitä yritys maksoi tuloveroa (yritysten yhteisövero 20%) Suomeen 83 679 euroa.
Verojen jälkeen yrityksen kassaan jäi jakokelpoisia varoja 303 042 euroa.
Marinin ja Tuulia Pitkäsen omistama yritys maksaa omistajilleen osinkoa 24 243 euroa.
Josta maksetaan listaamattomien yritysten verohuojennuksen mukaista osinkoveroa.
Marin saa yritykseltään myös palkkaa. Palkkoja ja palkkioita yritys maksoi reilun puolen vuoden aikana yhteensä 145 000 euroa.
Palkastaan Marin maksaa luonnollisesti veroa veroasteikon mukaan."
Lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f281e8da-f236-40fa-bb96-3c1082c41fe2
Miksei koksupersu perusta Marinin tapaan menestyvää osakeyhtiötä ja nauti kokoomuksen ja kepun veropolitiikallaan tarjoamasta listaamattomien yritysten verohuojennuksesta?
Kateus vie tuhkatkin pesästä. Se on oma valinta kuinka ahkera olet, vaikka yhtä ahkera kuin Sanna Marin.Niimpä etkä parkuis täällä muitten tietämättömien noybodien kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Marin otti listaamattomien yritysten verohuojennetut tulot, kuten jokainen yrittäjä tekee. Onko Marinille tai demareille eri säännöt kuin porvareille osinkoverotuksessa?
Tiedot:
MaPi-yrityksen liikevaihto oli 22.6.31.12.2023 peräti 665 706 euroa.
Liiketoiminta on erittäin kannattavaa: voittoa kertyi 386 721 euroa.
Siitä yritys maksoi tuloveroa (yritysten yhteisövero 20%) Suomeen 83 679 euroa.
Verojen jälkeen yrityksen kassaan jäi jakokelpoisia varoja 303 042 euroa.
Marinin ja Tuulia Pitkäsen omistama yritys maksaa omistajilleen osinkoa 24 243 euroa.
Josta maksetaan listaamattomien yritysten verohuojennuksen mukaista osinkoveroa.
Marin saa yritykseltään myös palkkaa. Palkkoja ja palkkioita yritys maksoi reilun puolen vuoden aikana yhteensä 145 000 euroa.
Palkastaan Marin maksaa luonnollisesti veroa veroasteikon mukaan."
Lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f281e8da-f236-40fa-bb96-3c1082c41fe2
Miksei koksupersu perusta Marinin tapaan menestyvää osakeyhtiötä ja nauti kokoomuksen ja kepun veropolitiikallaan tarjoamasta listaamattomien yritysten verohuojennuksesta?
Kateus vie tuhkatkin pesästä. Se on oma valinta kuinka ahkera olet, vaikka yhtä ahkera kuin Sanna Marin.Kovapaikka kun demu alkoi kapitalisiksi kuin taistolais Nalle punikille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just niin..ja ei kai se Marin niin tyhmä ole että maksaa enempää kuin laki vaatii...taas v..ttu tyhjä vouhotus..maksasikko sinä enemmän veroja kuin tarve prosentit on
Politiikassa kuitenkin huusi itse järjestelmää vastaan, demarit on äänestäjinä tyhmiä kusettaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosset on ahneita.
Ahneudesta puheen ollen. 3 persua kärjessä matkalaskujen kärjessä. Tuomittu Koponen kärjessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porvarit ovat loputtoman ahneita.
Ja persut. 3 persua kärjessä taksimaksuissa. IL. 12.9.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'
'
SDP:n Marin Kotisivullaan "" VeroKikkailu On Yhteiskuntamme Syöpä ""
SDP:n Marin on SDP:n "ikiOma" - VERO-HUIJARI ja VERON-KIERTÄJÄ !
SDP:n Marin - - Miten sinä Kehtaatkin ? - siis Miten ?
SDP on Vuosikausia Puhunut - KANSALLE - TÄYTTÄ-SONTAA ! ! ?
,
,Sontaa sinulta tulee niin paljon että käy ukkoparka lääkärissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän että Marin on kadehdittava henkilö jos sen ottaa sillä tavalla kuten porvarit ottavat pääosin.
Ja persut varsinkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan aikaan, kun hallitus lappaa veronmaksajien rahoja ties mihin, mm. terveysjäteille, jotkut sen edustajat ja sen kannattajat haukkuvat yrittäjää, joka maksaa veronsa Suomeen. Erikoista.
Se on vain perujen tapa. Wallin persu maksaa Viroon. Persut ilmaisten taksimaksojen kärjessä ym. Niistä palstapersut ei ole tietävinään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Marin otti listaamattomien yritysten verohuojennetut tulot, kuten jokainen yrittäjä tekee. Onko Marinille tai demareille eri säännöt kuin porvareille osinkoverotuksessa?
Tiedot:
MaPi-yrityksen liikevaihto oli 22.6.31.12.2023 peräti 665 706 euroa.
Liiketoiminta on erittäin kannattavaa: voittoa kertyi 386 721 euroa.
Siitä yritys maksoi tuloveroa (yritysten yhteisövero 20%) Suomeen 83 679 euroa.
Verojen jälkeen yrityksen kassaan jäi jakokelpoisia varoja 303 042 euroa.
Marinin ja Tuulia Pitkäsen omistama yritys maksaa omistajilleen osinkoa 24 243 euroa.
Josta maksetaan listaamattomien yritysten verohuojennuksen mukaista osinkoveroa.
Marin saa yritykseltään myös palkkaa. Palkkoja ja palkkioita yritys maksoi reilun puolen vuoden aikana yhteensä 145 000 euroa.
Palkastaan Marin maksaa luonnollisesti veroa veroasteikon mukaan."
Lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f281e8da-f236-40fa-bb96-3c1082c41fe2
Miksei koksupersu perusta Marinin tapaan menestyvää osakeyhtiötä ja nauti kokoomuksen ja kepun veropolitiikallaan tarjoamasta listaamattomien yritysten verohuojennuksesta?
Kateus vie tuhkatkin pesästä. Se on oma valinta kuinka ahkera olet, vaikka yhtä ahkera kuin Sanna Marin.Eihän se muille ole ongelma kuin pirullisille persu olioille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just niin..ja ei kai se Marin niin tyhmä ole että maksaa enempää kuin laki vaatii...taas v..ttu tyhjä vouhotus..maksasikko sinä enemmän veroja kuin tarve prosentit on
En. Eikä muutkaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo joo päästiimpä taas Marinin kimppuun
Surkeaa persut !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi vok mene tonkimaan muitte pullueitten veronkiertäjiä...oksettavia namä kirjoittajat ja kirjoitukset..Kuka teistä maksaa suurempaa veroa kuin oma veroprosentis on ja sääännöt sallii.
Ei kukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kun se veronmaksaja sattuu olemaa n Marin.
Niin. Ja kohta persut keksii että Marin on ainut koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja persut. 3 persua kärjessä taksimaksuissa. IL. 12.9.
Persut kääntää sen panetteluksi. Uskokaa pois.
- Anonyymi
SDP ja Marin ajavat listaamattomien yritysten veroedun poistoa. Tietenkin verotuksen ollessa nykyisen lainen kaikki toimivat nykyverotussääntöjen mukaan. Et varmaan jätä myöskään verovähennyksiä hakematta, mikäli sinulla on niihin oikeus esim. kotitalousvähennystä. Jeesustelua oikeistolta. Ja Marinin kritiikki 2014, johon usein viitataan, koski Laura Rädyn (kok) holdingyhtiöjärjestelyjä, jotka ovat oikeasti kyseenalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän että Marin on kadehdittava henkilö jos sen ottaa sillä tavalla kuten porvarit ottavat pääosin.
Hah-ha-ha-haa! Kadehdittava? Ei kadehdittava voi olla sellainen, joka puhuu toista ja tekee toista. Ei kai kusettajaa voi kadehtia, halveksia pikemminkin. Onko niin, että jos kusettaja on fiksu ja vilmaattinen Sanna Marin, se on okei ja hienoa, mutta jos sen tekee povari-mies, se on tosi-tosi pahaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo joo päästiimpä taas Marinin kimppuun
Oletko surullinen hänen puolestaan? Voi voi Sanna raukkaa.
- Anonyymi
Marin on laskelmoinut tuottonsa itselleen sopiviksi. Nyt kun on tuolla "vuorineuvoksien" leirissä niin nauraa paskasen naurun jokaiselle äänestäjälleen. Pitäisiköhän sanoa Marinin omilla sanoillaan jota pääministeri aitiosta sylki eduskunnassa: "saisitte hävetä".
- Anonyymi
Millainen on tuo paskainen nauru, jota persuidiootti väittää Marinin nauravan? Ei hän missään vaiheessa ole esiintynyt kuin Riikka Purra saksia heiluttaen tai uhannut ampua bussilastillista maahanmuuttajia lapsineen.
On sulla ongelma...keskittyisit vain siihen köyhänä ja kateellisena persuna olemiseen, kun muuta et tolvana osaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millainen on tuo paskainen nauru, jota persuidiootti väittää Marinin nauravan? Ei hän missään vaiheessa ole esiintynyt kuin Riikka Purra saksia heiluttaen tai uhannut ampua bussilastillista maahanmuuttajia lapsineen.
On sulla ongelma...keskittyisit vain siihen köyhänä ja kateellisena persuna olemiseen, kun muuta et tolvana osaa.Katsoitko Marinin ilmettä kun ilmoitti eroavansa kansanedustajan tehtävistään. Siinä se paskanen nauru oli. Tukka lettinutturalla korvikset olkapäillä asti. Rappusia hyppeli alas ja varmaan nauroi myös sinulle. Näin helppoa se on kun samppanjasosialisti jätti teidät hölmöt äänestäjät. Uudet tuulet, parjaamiensa vuorineuvoksien piireihin. Kaikki kuvat itsenäisyyspäivä juhlista jotka itselleen järjesti kalliit puitteet ympärillä. Siinä teille esimerkki "työläisen" ystävästä. Marimekko mamma vaihtoi kalliit muotikuteet yllensä ja lujaa näyttää menevän. Pariisi tuo muotimekka sai samppanjasosialistin pään täysin sekoamaan. Ei voi sanoa muuta kuin terve vaan ja onnea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millainen on tuo paskainen nauru, jota persuidiootti väittää Marinin nauravan? Ei hän missään vaiheessa ole esiintynyt kuin Riikka Purra saksia heiluttaen tai uhannut ampua bussilastillista maahanmuuttajia lapsineen.
On sulla ongelma...keskittyisit vain siihen köyhänä ja kateellisena persuna olemiseen, kun muuta et tolvana osaa.Tyypillinen persujen kannattaja on koulupudokas rikollinen, jolle tärkeintä elämässä olisi "menestyä" edes jotenkin ja päästä osoittamaan se kaikille, jotka ovat luuseria aina halviksineet.
Siitähän tuo tulee, että periaatteessa aikuiset ihmiset kirjoittelevat lällättämisestä. Tuossa osassa oikeistoa ei tietysti ikinä kasveta aikuisiksi henkisesti, vaan murrosikä on ikuinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoitko Marinin ilmettä kun ilmoitti eroavansa kansanedustajan tehtävistään. Siinä se paskanen nauru oli. Tukka lettinutturalla korvikset olkapäillä asti. Rappusia hyppeli alas ja varmaan nauroi myös sinulle. Näin helppoa se on kun samppanjasosialisti jätti teidät hölmöt äänestäjät. Uudet tuulet, parjaamiensa vuorineuvoksien piireihin. Kaikki kuvat itsenäisyyspäivä juhlista jotka itselleen järjesti kalliit puitteet ympärillä. Siinä teille esimerkki "työläisen" ystävästä. Marimekko mamma vaihtoi kalliit muotikuteet yllensä ja lujaa näyttää menevän. Pariisi tuo muotimekka sai samppanjasosialistin pään täysin sekoamaan. Ei voi sanoa muuta kuin terve vaan ja onnea.
Minusta hänen ilmeensä oli vapautunut. Hän on täysin vapaa tekemään itse omat päätöksensä ja teki oikein hyvän päätöksen keskittyessään edustamaan maataan ulkomailla. Hän on tehnyt sen todella hyvin.
Vain hapankaalit ovat happamina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millainen on tuo paskainen nauru, jota persuidiootti väittää Marinin nauravan? Ei hän missään vaiheessa ole esiintynyt kuin Riikka Purra saksia heiluttaen tai uhannut ampua bussilastillista maahanmuuttajia lapsineen.
On sulla ongelma...keskittyisit vain siihen köyhänä ja kateellisena persuna olemiseen, kun muuta et tolvana osaa.Persukommarit ei kyllä kateudestaan koskaan pääse eroon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persukommarit ei kyllä kateudestaan koskaan pääse eroon.
Kateus, voi hyvä Sylvi. Buahhaa buahhaa.... sossuparka ei vaan totuuksia hyväksy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta hänen ilmeensä oli vapautunut. Hän on täysin vapaa tekemään itse omat päätöksensä ja teki oikein hyvän päätöksen keskittyessään edustamaan maataan ulkomailla. Hän on tehnyt sen todella hyvin.
Vain hapankaalit ovat happamina.Marin petti äänestäjänsä. Hän oli eduskuntavaaleissa mukana vaan sen takia, että demarit saivat ääniä ja hän saisi jatkaa PM:nä. Kun äänimäärä ei riittänyt PM:n hommiin, niin lähti lätkimään ja jätti äänestäjänsä lehdillä soittelemaan. Aika törkeetä tollanen.
Ja tuollainen ihminen kehtasi vaalihöpinöissään mainostaa olevansa köyhän pienen ihmisen asialla, vaikka toi PM-kaudellaan Suomeen 300.000 uutta köyhyysrajan alapuolella elävää. HYI! - Anonyymi
Hän viisas mutt kirjoittja on imbesilli. Olet varmaan työtön luuseri.
- Anonyymi
Huutelee porvaritrolli kateellisena
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millainen on tuo paskainen nauru, jota persuidiootti väittää Marinin nauravan? Ei hän missään vaiheessa ole esiintynyt kuin Riikka Purra saksia heiluttaen tai uhannut ampua bussilastillista maahanmuuttajia lapsineen.
On sulla ongelma...keskittyisit vain siihen köyhänä ja kateellisena persuna olemiseen, kun muuta et tolvana osaa.Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoitko Marinin ilmettä kun ilmoitti eroavansa kansanedustajan tehtävistään. Siinä se paskanen nauru oli. Tukka lettinutturalla korvikset olkapäillä asti. Rappusia hyppeli alas ja varmaan nauroi myös sinulle. Näin helppoa se on kun samppanjasosialisti jätti teidät hölmöt äänestäjät. Uudet tuulet, parjaamiensa vuorineuvoksien piireihin. Kaikki kuvat itsenäisyyspäivä juhlista jotka itselleen järjesti kalliit puitteet ympärillä. Siinä teille esimerkki "työläisen" ystävästä. Marimekko mamma vaihtoi kalliit muotikuteet yllensä ja lujaa näyttää menevän. Pariisi tuo muotimekka sai samppanjasosialistin pään täysin sekoamaan. Ei voi sanoa muuta kuin terve vaan ja onnea.
Älä viitsi persuilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persukommarit ei kyllä kateudestaan koskaan pääse eroon.
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta hänen ilmeensä oli vapautunut. Hän on täysin vapaa tekemään itse omat päätöksensä ja teki oikein hyvän päätöksen keskittyessään edustamaan maataan ulkomailla. Hän on tehnyt sen todella hyvin.
Vain hapankaalit ovat happamina.Totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyypillinen persujen kannattaja on koulupudokas rikollinen, jolle tärkeintä elämässä olisi "menestyä" edes jotenkin ja päästä osoittamaan se kaikille, jotka ovat luuseria aina halviksineet.
Siitähän tuo tulee, että periaatteessa aikuiset ihmiset kirjoittelevat lällättämisestä. Tuossa osassa oikeistoa ei tietysti ikinä kasveta aikuisiksi henkisesti, vaan murrosikä on ikuinen.Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kateus, voi hyvä Sylvi. Buahhaa buahhaa.... sossuparka ei vaan totuuksia hyväksy.
Älä venkoile kateellinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kommentti.
Paha kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta hänen ilmeensä oli vapautunut. Hän on täysin vapaa tekemään itse omat päätöksensä ja teki oikein hyvän päätöksen keskittyessään edustamaan maataan ulkomailla. Hän on tehnyt sen todella hyvin.
Vain hapankaalit ovat happamina.Ei muuten edusta Suomea noissa hommissa millään tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kateus, voi hyvä Sylvi. Buahhaa buahhaa.... sossuparka ei vaan totuuksia hyväksy.
Vassu äänestäjät on niin tyhmiä että kommunismi on aina mahdollista johtajien ylelliseen elämään ja tollot kituvat itse nälkäpalkoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta hänen ilmeensä oli vapautunut. Hän on täysin vapaa tekemään itse omat päätöksensä ja teki oikein hyvän päätöksen keskittyessään edustamaan maataan ulkomailla. Hän on tehnyt sen todella hyvin.
Vain hapankaalit ovat happamina.Sanna on varsinainen Munahaukka,jauhoa vetävä tyrkky
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta hänen ilmeensä oli vapautunut. Hän on täysin vapaa tekemään itse omat päätöksensä ja teki oikein hyvän päätöksen keskittyessään edustamaan maataan ulkomailla. Hän on tehnyt sen todella hyvin.
Vain hapankaalit ovat happamina.Sanna ei edusta suomea, puhu Suomen äänellä. Se olisi epädemokraattista. Sanna puhuu Ukrainaa EUhun. Onko se Suomen virallinen kanta.
- Anonyymi
Mitään ei Marinin tarvitse hävitä..maksaa veroja enemmän kun kirjoittajien vuosipalkka tulee koskaan olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoitko Marinin ilmettä kun ilmoitti eroavansa kansanedustajan tehtävistään. Siinä se paskanen nauru oli. Tukka lettinutturalla korvikset olkapäillä asti. Rappusia hyppeli alas ja varmaan nauroi myös sinulle. Näin helppoa se on kun samppanjasosialisti jätti teidät hölmöt äänestäjät. Uudet tuulet, parjaamiensa vuorineuvoksien piireihin. Kaikki kuvat itsenäisyyspäivä juhlista jotka itselleen järjesti kalliit puitteet ympärillä. Siinä teille esimerkki "työläisen" ystävästä. Marimekko mamma vaihtoi kalliit muotikuteet yllensä ja lujaa näyttää menevän. Pariisi tuo muotimekka sai samppanjasosialistin pään täysin sekoamaan. Ei voi sanoa muuta kuin terve vaan ja onnea.
Persesilmälläskö katoit sitä ilmoitusta...minä katsoin enkä nähnyt yhtään kuvaamaasi tekoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin petti äänestäjänsä. Hän oli eduskuntavaaleissa mukana vaan sen takia, että demarit saivat ääniä ja hän saisi jatkaa PM:nä. Kun äänimäärä ei riittänyt PM:n hommiin, niin lähti lätkimään ja jätti äänestäjänsä lehdillä soittelemaan. Aika törkeetä tollanen.
Ja tuollainen ihminen kehtasi vaalihöpinöissään mainostaa olevansa köyhän pienen ihmisen asialla, vaikka toi PM-kaudellaan Suomeen 300.000 uutta köyhyysrajan alapuolella elävää. HYI!Hahahaa no johan on persulla kirjoitus..sääliksi käy sinua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vassu äänestäjät on niin tyhmiä että kommunismi on aina mahdollista johtajien ylelliseen elämään ja tollot kituvat itse nälkäpalkoilla.
Nämä vassut on sullekki hommannu aikoinaan vaikka mitä..perehy historiaan ettet kovin anna typerää kuvaa ittestäs.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna on varsinainen Munahaukka,jauhoa vetävä tyrkky
Mitä sitte vaikka oiski sinultako se on pois
- Anonyymi
Pitäisikö sinunkin muistaa oikein. Orpo käytti sitä ensin Marinille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millainen on tuo paskainen nauru, jota persuidiootti väittää Marinin nauravan? Ei hän missään vaiheessa ole esiintynyt kuin Riikka Purra saksia heiluttaen tai uhannut ampua bussilastillista maahanmuuttajia lapsineen.
On sulla ongelma...keskittyisit vain siihen köyhänä ja kateellisena persuna olemiseen, kun muuta et tolvana osaa.Tuo persutolvana joka yksin täällä huutaa ,on sairas, ja pitäisi olla hoidossa. Marin ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kesken pois lähtenyt. Mutta mielisairaalaan persulta ei voi täyttä vaatia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoitko Marinin ilmettä kun ilmoitti eroavansa kansanedustajan tehtävistään. Siinä se paskanen nauru oli. Tukka lettinutturalla korvikset olkapäillä asti. Rappusia hyppeli alas ja varmaan nauroi myös sinulle. Näin helppoa se on kun samppanjasosialisti jätti teidät hölmöt äänestäjät. Uudet tuulet, parjaamiensa vuorineuvoksien piireihin. Kaikki kuvat itsenäisyyspäivä juhlista jotka itselleen järjesti kalliit puitteet ympärillä. Siinä teille esimerkki "työläisen" ystävästä. Marimekko mamma vaihtoi kalliit muotikuteet yllensä ja lujaa näyttää menevän. Pariisi tuo muotimekka sai samppanjasosialistin pään täysin sekoamaan. Ei voi sanoa muuta kuin terve vaan ja onnea.
Voivoi kun persulla taas on paha olo. Ummetusko vaivaa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyypillinen persujen kannattaja on koulupudokas rikollinen, jolle tärkeintä elämässä olisi "menestyä" edes jotenkin ja päästä osoittamaan se kaikille, jotka ovat luuseria aina halviksineet.
Siitähän tuo tulee, että periaatteessa aikuiset ihmiset kirjoittelevat lällättämisestä. Tuossa osassa oikeistoa ei tietysti ikinä kasveta aikuisiksi henkisesti, vaan murrosikä on ikuinen.Näin on. Persut käyttää pikkulasten sanoja vuorotellen nuorisokielen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta hänen ilmeensä oli vapautunut. Hän on täysin vapaa tekemään itse omat päätöksensä ja teki oikein hyvän päätöksen keskittyessään edustamaan maataan ulkomailla. Hän on tehnyt sen todella hyvin.
Vain hapankaalit ovat happamina.Aivan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persukommarit ei kyllä kateudestaan koskaan pääse eroon.
Ei,valitettavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kateus, voi hyvä Sylvi. Buahhaa buahhaa.... sossuparka ei vaan totuuksia hyväksy.
Voi raukka sinua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin petti äänestäjänsä. Hän oli eduskuntavaaleissa mukana vaan sen takia, että demarit saivat ääniä ja hän saisi jatkaa PM:nä. Kun äänimäärä ei riittänyt PM:n hommiin, niin lähti lätkimään ja jätti äänestäjänsä lehdillä soittelemaan. Aika törkeetä tollanen.
Ja tuollainen ihminen kehtasi vaalihöpinöissään mainostaa olevansa köyhän pienen ihmisen asialla, vaikka toi PM-kaudellaan Suomeen 300.000 uutta köyhyysrajan alapuolella elävää. HYI!Persu keskusta ja kokoomus ne toi. Noinko sekaisin sinä persuparka olet ? Voi voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuten edusta Suomea noissa hommissa millään tavalla.
Kyllä. Myös suomea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna on varsinainen Munahaukka,jauhoa vetävä tyrkky
Oioi noita vajaan persun nimityksiä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu keskusta ja kokoomus ne toi. Noinko sekaisin sinä persuparka olet ? Voi voi.
Näin näyttää olevan. 2015 ja 2016 demarit oli oppositiossa. Mikähän pässi se tuo ulvova persu on. Häpeäisi edes.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta hänen ilmeensä oli vapautunut. Hän on täysin vapaa tekemään itse omat päätöksensä ja teki oikein hyvän päätöksen keskittyessään edustamaan maataan ulkomailla. Hän on tehnyt sen todella hyvin.
Vain hapankaalit ovat happamina.Vai että edustaa Suomea! Ei hänelle ole annettu mitään valtuuksia suomen kansalta vaan on itse hakeutunut tarjottuun virkaan . Kyllä listaamattomien yritysten voitoista pitää verottaa samat prossat kuin muistakin osingoista. Tämä on epäreilua!!
- Anonyymi
Sannalla heti kaikki kierot temput käytössä, ei juuri maksa eläkemaksuja, ja osingonmaksu listaamattomien alhaisella prosentilla tappiin.
Tämähän menee just niinkuin sosialistilta sopii odottaakin 😁😁- Anonyymi
Verotarkastuksia hän ei voi kiertää.
- Anonyymi
Työväenliikkeen ”tyttö” elää niinkuin opettaa…
- Anonyymi
Luulis, että juryn tekijää kiinnostaa muunkin koirien yritysten analysointi, mutta kun on media tottunut maalittamaan Marinia, niin tehdään se nyt näinkin. Kaikki on kuitenkin ihan oikein tuossa yrityksessä, että tämä juttu oli Kauppalehteen tehty kateellisia varten. No, kokoomuslaisethan tästä repii pelihousunsa.
- Anonyymi
Sannan harjoittama peitelty osingonjako on myös ikävä juttu. Kavereiden kestitsiminen ei mitenkään voi kuulua firmalle, kuten Sanna tehnyt. Tuollainen on aina tehtävä yksityisvaroin.

Vai on peitelty osingonjako oikein?? Mistä lähtien??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai on peitelty osingonjako oikein?? Mistä lähtien??
Siitä lähtien, kun Sanna perusti Oy:n. Kukaan Verohallinnon virkamies ei ota sitä riskiä, että tekisi verotarkatuksen Sannan firmaan. Ajattele sitä Ylen Naisvihaa! Naisvihaa! huutoa ja pian olisi verotarkastaja entinen verotarkastaja.
- Anonyymi
Nytkö se verosuunnittelu onkin kieroja temppuja?
Noin se venäjämielisen porvarin mieli muuttuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannan harjoittama peitelty osingonjako on myös ikävä juttu. Kavereiden kestitsiminen ei mitenkään voi kuulua firmalle, kuten Sanna tehnyt. Tuollainen on aina tehtävä yksityisvaroin.
Miten niin ei voi kuulua?
Jos perustan firman, jonka toimiala on kavereiden kestitseminen, niin mitä väärää siinä on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai on peitelty osingonjako oikein?? Mistä lähtien??
Mitä väärää siinä on? Kai sitä ihmiset saa itse päättää, mihin itse tienaamansa rahat käyttävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin ei voi kuulua?
Jos perustan firman, jonka toimiala on kavereiden kestitseminen, niin mitä väärää siinä on?Uusi toimiala,kavereiden
kestitseminen,ei taida olla
uusi juttu :)))))))))) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nytkö se verosuunnittelu onkin kieroja temppuja?
Noin se venäjämielisen porvarin mieli muuttuu.Sanna harjoittaa peiteltyä osingonjakoa.. Oijoi!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin ei voi kuulua?
Jos perustan firman, jonka toimiala on kavereiden kestitseminen, niin mitä väärää siinä on?Heh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä väärää siinä on? Kai sitä ihmiset saa itse päättää, mihin itse tienaamansa rahat käyttävät.
Saa tietysti päättää ja käyttää... veroseuraamuksia peitelty osingonjajo toki tarkoittaa 🤭🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nytkö se verosuunnittelu onkin kieroja temppuja?
Noin se venäjämielisen porvarin mieli muuttuu.Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verotarkastuksia hän ei voi kiertää.
Helposti. Sanna näyttää vaikka tissit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nytkö se verosuunnittelu onkin kieroja temppuja?
Noin se venäjämielisen porvarin mieli muuttuu.Sano, ettet oikeesti ole noin tyhmä. Pliis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nytkö se verosuunnittelu onkin kieroja temppuja?
Noin se venäjämielisen porvarin mieli muuttuu.Piilotetun osingon jakamisen voi uusi yrittäjä perustella tietämätmyydellään ,vai voiko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verotarkastuksia hän ei voi kiertää.
Ei siinä verotarkastus mitään vaikuta kun tuota tekevät kaikki suurtuloiset yhtiö kikkailulla vaikka itse tekevät duunia.
Hullu eläkejärjestelmä vain on tehty kiertämään eläkemaksuja suurtuloisilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työväenliikkeen ”tyttö” elää niinkuin opettaa…
Sannan Äiti on lepakko😩😩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helposti. Sanna näyttää vaikka tissit.
Sannan tisseissä ei ole paljon näyttämistä,laiha ämmän kuikelo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulis, että juryn tekijää kiinnostaa muunkin koirien yritysten analysointi, mutta kun on media tottunut maalittamaan Marinia, niin tehdään se nyt näinkin. Kaikki on kuitenkin ihan oikein tuossa yrityksessä, että tämä juttu oli Kauppalehteen tehty kateellisia varten. No, kokoomuslaisethan tästä repii pelihousunsa.
Se on taiteen sääntöjen mukaista toki mutta haistattaa pitkät aiemmilla lausumilleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verotarkastuksia hän ei voi kiertää.
No tilaahan tarkastus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin ei voi kuulua?
Jos perustan firman, jonka toimiala on kavereiden kestitseminen, niin mitä väärää siinä on?Ei mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helposti. Sanna näyttää vaikka tissit.
Voi idioottia !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannan tisseissä ei ole paljon näyttämistä,laiha ämmän kuikelo
Oletko fiksu ?
- Anonyymi
Otti tulevaisuuden lapsille 40 miljardia velkaa vastattavaksi.
Katala karhunpalvelus.- Anonyymi
Kokoomus on ottanut vain 100 mrd, mutta korjaa nyt asiaa ottamalla lisää. Kalliksi tulevat miinankieltäjä Heinoset Suomelle.
Milloinkas se kokoomus liittää Suomen sinne Natoon? - Anonyymi
Kokoomus on ottanut 100 mrd ja ottaa parasta aikaa roimasti lisää. Mikään ei tule kalliimmaksi kuin oikeisto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus on ottanut vain 100 mrd, mutta korjaa nyt asiaa ottamalla lisää. Kalliksi tulevat miinankieltäjä Heinoset Suomelle.
Milloinkas se kokoomus liittää Suomen sinne Natoon?Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus on ottanut 100 mrd ja ottaa parasta aikaa roimasti lisää. Mikään ei tule kalliimmaksi kuin oikeisto.
Totta.
- Anonyymi
Viime hallituskaudella oppositiossa olleet porvaripuolueet kannattivat eduskunnassa valtion lisävelanottoa ja kokoomus vaati jopa enemmän velkaa valtiolle yritystukia varten. Kokoomus Orpon porvarihallitus jatkaa velanottoa valtiolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus on ottanut 100 mrd ja ottaa parasta aikaa roimasti lisää. Mikään ei tule kalliimmaksi kuin oikeisto.
Äitisi otti varmaan 300.
- Anonyymi
Purra ottaa paljon enemmän. Eikä taatusti maksa itse
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitisi otti varmaan 300.
Voi kun lapsellista !.
- Anonyymi
Ja joku vielä moittii kokkareita oman edun tavoittelusta. No sokeutta on monentasoista. Sanna on Queen.
- Anonyymi
Varsinainen vuorineuvoksien prinsessa. Buahhaa buahhaa...
- Anonyymi
Kyllä Sanna osaa, lukee lehdetkin ilmaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Sanna osaa, lukee lehdetkin ilmaiseksi.
Muut yleensä maksaa, jos lukevat Iltapäivälehden, Sanna ei.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/sanna-marin-kiinnostui-itsestaan-outo-kaytos-tallentui-salakuvaan/1387900 - Anonyymi
Eikö kokkareet sitten tavoittele omaa etuaan?
Eivät ne ainakaan tavoittele kenenkään muun etua, paitsi ehkä Venäjän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Sanna osaa, lukee lehdetkin ilmaiseksi.
Miksi paaaskasta pitäisi vielä maksaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muut yleensä maksaa, jos lukevat Iltapäivälehden, Sanna ei.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/sanna-marin-kiinnostui-itsestaan-outo-kaytos-tallentui-salakuvaan/1387900En minä ainakaan maksa iltapäiväroskista yhtään mitään. Laatu ja toimittajat ovat niin ala-arvoista ulostetta, että olisi rikos ihmiskuntaa vastaan maksaa sellaisesta.
Kyllä ne saavat peiteltyä vaikutusrahaa mainostajilta ihan tarpeeksi. Sieltä ropisee myös ruplia kassaan, mikä on tietenkin siitä hyvä, että kaikkea ip-roskaväen elättämiseen menevää rahaa tarvitse maksaa kaupan kassalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinainen vuorineuvoksien prinsessa. Buahhaa buahhaa...
Älä tukehdu pullaasi huutelija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Sanna osaa, lukee lehdetkin ilmaiseksi.
Kampaajarakkaansa tilaamat asiakkaille tarkoitetut lehdet vai?
On se tarkan euron misu. Kuhan varmistaa, että jauhot olis puhtaita, eikä mitään halpisjauhoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muut yleensä maksaa, jos lukevat Iltapäivälehden, Sanna ei.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/sanna-marin-kiinnostui-itsestaan-outo-kaytos-tallentui-salakuvaan/1387900Sannaa täytyy ymmärtää,sehän on mielenterveys ongelmainen😩
- Anonyymi
Kyllä naurattaa. Oikeistoa nyppii oikein huolella se, että joku muukin toimii aivan samoin kuin he itse.
Oikeistolaisuus on pelkkää kateutta ja tyhmyyttä.- Anonyymi
Sannasta on tullut juuri tuollainen oikeistolainen. Vai mitä demarit?
- Anonyymi
Aijai, Sanna syyllistynyt peiteltyyn osingonjakoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aijai, Sanna syyllistynyt peiteltyyn osingonjakoon.
Valehtelee porvaritrolli öyhötyksessään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannasta on tullut juuri tuollainen oikeistolainen. Vai mitä demarit?
Kyselee persuttiöyhääjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelee porvaritrolli öyhötyksessään.
Älä kommentoi, kun me molemmat tiedämme ettet ymmärrä mitä peitelty osingonjako on.
- Anonyymi
Miksi oikeistolaisia tuo nyppii ja olisivat kateellisia heillä on tuo kaikki mihin Sanna vasta pyrkii, ovat varmaan iloisia siitä että vihervassarit yrittää samaa mutta vie aikaa ennen kuin tyhmälle vasemmistolle alkenee asiat selvitä.
- Anonyymi
Hauska keskustelu :)))))))))
- Anonyymi
juu on demarit on niin hauskoja että naurattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juu on demarit on niin hauskoja että naurattaa.
Persut on pellejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juu on demarit on niin hauskoja että naurattaa.
Ihme sepustuksia, että Sanna oliski niinku lahnalla ruokkinut Mansesterin, ja jaellut jauhot halukkaille. Sitte lennelly kattojen yläpuolella, muuttanut veden viiniksi ja kävellyt vetten päällä. En tiiä voiko tota kaikkea uskoa yhdestä ihmisestä.
- Anonyymi
Tässä taloustilanteessa on upeaa, että Sanna tajuaa olla tukematta suomen taloutta niin psljon kuin kykenee, rahat on turvassa omalla tilillä.
Millaisia tukia Sannan firma on saanut valtiolta, onko nostanu starttirahaa, onko se yksi työntekijä tukityöllistetty ym ym.
Herätys!!! Antti Litman, onko tämå oikein pienipalkkaisia kohtaan, onko?- Anonyymi
Älä tukehdu kateuteesi porvaritrolli.
- Anonyymi
Sveitsissä vai Luxenbourgissa? Ruplina sukanvarressa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tukehdu kateuteesi porvaritrolli.
Ei porvari tukehdu kateuteen miksi sillä on jo toi kaikki mitä Marin havittelee ja opettelee sääli ettei pääse Putinin oppiin.
Millä voi yhteiskuntaa kusettaa kyllä hän oppii, ellei jauhot ja viina vie, Lipposen Paavokin oppi kun pääsi Putinin oppiin, kunnon kommari demari on kuin kunnon kapitalisti. Eikö kommunisti haali itselleen kaikki, kansalle hapankaali
- Anonyymi
Miksi ihmeessä kukaan edes maksaa Sanna Marinille yhtään mitään??? Miksi turhasta jorinasta huippupalkkiot, joku rahanpesukuvio tuossa on oltava.
- Anonyymi
Persun itku on musiikkia korville!
- Anonyymi
Luulottelee palstaporvari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persun itku on musiikkia korville!
Jep.
- Anonyymi
No kyllä sinäkin iloisille tytöille olisit valmis maksaa, jos tilillä olis paalua.
- Anonyymi
Ukrainan ollessa kyseessä löyhää rahaa liikkuu nyt tähtitieteellisen paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep.
vasemmisto vajakin ulinaa
- Anonyymi
Jaahas..eiköhän joku tutkija tartu tähän ja selvittää tilanteen. Kovasti on tulossa palkkioita muutamista puheenvuoroista joita on ennestään kuultu moneen kertaan.
- Anonyymi
Teuvo Hakkaraisen kimppuunhan käytiin tulee se Marinankin Sannaa suuhun tutkiikohan peräti poliisi kuten Teukkaa?
- Anonyymi
hyvää rahantuloa hölynpölyn puhumisesta.
- Anonyymi
Ite puhut hölynpölyä huutelija.
- Anonyymi
Mitä töitä hän on viime aikoina tehnyt? Vai jatkuuko kesäloma pitkäänkin?
- Anonyymi
Missä työssä itse olet?
- Anonyymi
Pyrkikää tollot samaan ja tehkää töitä jos edes pääsette työhön.
Mutta todellisia veropakolaisia meillä Selänne, Räikkönen, Whaalroos.
Asuvat ulkomailla kun ei haluta maksaa veroja suomeen ja Whaalrooshan muutti suomesta pois paetakseen veroja.
Ensin kerätää täältä kerma ja sitten hävitää hän sia myös Eulta rilaisi tukia kun ei pärjännyt miljoonillaan ja jakoi lapsille, kun suomen verotus on niin kovaa ja käteen ei olisi jäänyt mitään.
Moni on vaan niin kateellinen Sannalle kun hän tekee sitä mikä on hänelle parasta.
Nainenhan ei voi pärjätä politiikassa, suomessa tai työelämässä.
Kukaan ei puutu esimerkiksi Häkämihen ansioihin puolimiljoonaa vuodessa, mistäthän hänelle maksetaan.
Sama koskee Wallinheimoa istuu Ylen hallituksessa ja on saneeraamassa Yleä. Mutta itse evtää 15000 euroa kuukaudessa palkkioita . Sehän on moninkertainen palkkio kansanedustajan palkan lisäksi. Muut edut päälle. On nämä ahneita kokoomuksen herrat.
Wallinheimo myös maksatti Ylellä häänsä ja ie ollut pieni lasku.
Kyllä nämä on porsaita ja ahneita, Itselle kelpaa kaikki edut, mutta kansa ja duunarit kyykkyyn.
Lennot piti saada Jyväskylään Wallinheimon toiveesta ja hän kuuulemma matkustaa yksin koneessa eli oma lehmä ojassa.
Näin nämä porvarit ja kokoomuksen väki pelaa. Orpo oli korriptio lipuilla Porissa ja Pariisissa ja kukahan maksoi koko lystin. Samoin Stubb ja Vapaavuori ja Olympiakomitean jäsenet Essayh ja täydellä ylöspidolla.- Anonyymi
mitä työväenluokkaista hänessä on? Itse en löydä niin mitään.
- Anonyymi
Mikä on aloittajan tekosyy olla perustamatta menestyvää yritystä kuten Sanna?
- Anonyymi
Kuulepas ääliö, oikea yritys on ihan jotain muuta kuin Marinin kirjanpitäjällä/juristilla teettämä yksityishenkilön verojärjestely, jossa yksiyishenkilön saamia palkkioita varten perustetaan "paperilla" osakeyhtiö. Jonka kautta ko. yksityishenkilö voi siis kiertää veroja eli maksaa vähemmän veroja kuin mitä hänen yksityishenkilönä kuuluisi maksaa.
Näin voi tehdä lain mukaan, mutta niin ei toki tarvitse tehdä. Eikä niin pidä tehdä, kun myy valheellista diibadaabaa ja itseään valheellisin perustein. Ei siis ole mitenkään arvokasta, että muita kusettamalla ansaitsee.
- Anonyymi
Kaikki on tpahtunu säännösten ja hyvien tapojen mukasesti.. ihä tossa nyt oo mitää väärää et 70% tuloista saa verottomana,, ja osingotki 7.5% mukaaan.. Samaan aikaan työttömien kelamasseisa valtio varastaa 22% ja veron palautusten aikaa vielä 2_3 kuukauden ajan varastaa veronpalautukset kokonaan 100%prosenttisesti katkasemalla perustoimeentulo/vuokra/sähköalsu/vesimaksu tuet 3 kuukaudeks..Hyvä suomi..
- Anonyymi
Naurettava summa, mitä etsit? Kuule, todelliset veronkiertäjät ja roistot on ihan muualla. Itse en laittaisi Suomeen mitään yritystoimintaa tämmöisten pilkun viilaajien takia. Virossa jo meiningit menossa. Sorry Suomi.
- Anonyymi
Yllättyneitä ovat...
- Anonyymi
Tällä on narsistille tyypillinen messiakompleksi, ajattelee pelastavansa maailman ja on siten oikeutettu moneen.
- Anonyymi
mitä ihmeellistä tässä Marinin tapauksessa on!!!. kun oma tulotaso ja varallisuus muuttuu!, niin muuttuu myös verotukseen suhtautuminen......piste
- Anonyymi
Marin on kyllä aikamoinen takinkääntäjä. Ensin ääripunikki ja sit vuorineuvosten kaltainen poroporvari. Mut hyvä on, että on oppinut elämään kuin kunnon oikeistolainen. Mahtaa entisiä puoluekavereita harmittaa. Heh heeee.
- Anonyymi
Miksi Marinin pitäisi maksaa enemmän veroa kuin muidenkaan "yrittäjien"? Demarit olisivat halunneet muuttaa verotusta, mutta asia ei mennyt eteenpäin. Marin maksaa verot ihan niin kuin lait määrää. Eihän tuossa mitään veronkiertoa näytä olevan eikä piilota tulojaan veroparatiiseihinkaan.
- Anonyymi
Marinista on kyllä jäänyt sellainen kuva, että hän myisi jopa oman äitinsäkin, mikäli siitä olisi hyötyä uralle.
- Anonyymi
Mitä muuta narsistilta odottaa?
- Anonyymi
Sanna tekee töitä suomen hyväksi.
Tamperelaiset äänestäjät tämän menestyksen takana.
Jääpi rahaa juhlia kämpissä kun maksaa vähempi veroja.
Millä rahalla juhlisi kysyn jos verot vievät rahat? - Anonyymi
Meillä on rikkaita suomessakin, jotka maksavat vähemmän veroa kuin työttömät, eläkeläiset ja Whaalrooskin lähti ruotsiin veropakolaisena.
Selänne. Räikkönen jne on näitä veropakolaisia meillä yllin kyllin maailmalla. Mutta Marin maksaa veroja ja kertoo sen avoimesti.
Kaikille isopalkkaisille kunnon verotus ja verokanta. Mikis pienipalkkaisilta verotetaan pineistä tuloista esimerkiksi joltain eläkeläisiltä verotetaan jopa 40 %. Aivan kohtuutonta pinestä eläkeestä ottaa tuollaisia veroja.
Näille ahneille herroille kunnon verotus ja täydellä prsoentilla jää maksaa suomen velkoja silläkin verotulolla.
Jokin Häkämies ansaitsee puolimiljoonaa mistähän hänelle maksetaan ihmettelen?
Samoin kokoomuksen Wallinheimo saa 15000 euroa kuukaudessa istuessaan Ylen hallinnossa ja vielä maksatti häämatkansa Ylellä verovaroin. Näin nämä ahneet porvarit ajattelevat vain omaa napaansa ja itseään.
Kyllä ylen neuvotteluiss avoisi nyt leikata kaikki nämä hallituksen ja kansanedustajien sivutyö rahat ja he saavta vielä palkan päälle.
Kyllä voi olla urheilijatkin ahneita ei näytähyvää kuvaa äänestäjille.
Saisi hävetä kun haukkuu Marinin hallitusta velasta, mutta nyt hän voi katsoa peiliin ja tehdä itsetutkiskelua jos näkisi maailmaa oikeudenmukaisemmin ja miten ahneus menee röyhkeyden edelle porvareilla nämä on näitä minä minä hmisiä. - Anonyymi
Kunnon punikista tulee nopeasti porvari kun pääsee rahan makuun. Ei kassatäti ole ensimmäinen vasuri kun on oivaltanut, että kaikesta kansalle syötetyistä valheista huolimatta rahalla saa ja hevosella pääsee. Eikä ole viimeinenkään.
- Anonyymi
Täyttä sensaationhakuista uutisointia Marinin tuloista. Marin on maksanut veronsa tuloistaan, mitä tässä viellä vaaditaan. Suomessa jokainen yrittäjä ja yksityinen suunnittelee veronsa ja vähennyksensä verotuksessa. Ei ihme että moni varakas pakenee maasta, ei verojen takia vaan järkyttävän kateuden vuoksi.
- Anonyymi
Sannan viritykset kalpenee koko kansan kusetukselle kiinteistärahastoilla joille on täysi Finanssivalvonnan tuki ( lue sponsorointi).
- Anonyymi
Demareiden ex-pääministerit Paavo Lipponen ja Sanna Marin ovat suuria veronkiertäjä. Puhuvat ja haukkuvat ensin yrityksiä veronkierrosta ja ovat itse asiassa pahimpia huijareita. Sellaisia sosialisteja!
- Anonyymi
Aamupalaa veronmaksajien piikkiin!!!
- Anonyymi
Meille on syntynyt punavihreä poliitikko- ja virkamies yläluokka joka elää verovaroilla.Hyvät palkkatulot ja verovapaat korvaukset sekä muut edut.
- Anonyymi
"Nostan palkan yrityksestämme ansiotulona, en muuntaen palkkaa pääomatuloksi osinkojen kautta, ja maksan asianmukaista ansiotuloveroa, ja eläkemaksuja tuloihini perustuen ylärajan mukaisesti”.
"Tämän ulkopuolella yhtiöstä nostetaan osinkoja erikseen arvioitava määrä ja tästä maksetaan veroa Suomen voimassa olevan verolainsäädännön mukaisesti. Näkemykseni Suomen verojärjestelmän muuttamiseksi oikeudenmukaisemmaksi ovat ennallaan kuten muukin arvo- ja aatemaailmani vaikka teen kansainvälistä työtä ja minulla on yritys”, Marin vakuutti.
Keskusta ja Rkp torppasi Marinin hallituksen verojen maksun porsaanreikien tukkimisen!!!
Nyt oikeistolaiset taas syyllistävät Sanna Marinia, vaikka Marin on maksanut rehdisti veronsa verolainsäädännön mukaisesti!!
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!
Noloa, härskiä ja epäasiallista mollausta .. taas kerran .. Sanna Marinista.
KATEUDELLAKIN SOISI OLEVAN JOKIN RAJA!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010687601.html
Hienoa, että Sanna Marin❤️ on menestyvä ja arvostettu suomalainen. - Anonyymi
Sanna Marin on maksanut verinsa rehdisti verilainsäädännön mukaisesti!
Marin yrityksensä talousluvuista:
Arvomaailmani on ennallaan:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010687601.html - Anonyymi
Verolainsäädäntö koskee kaikkia .. olipa minkä puolueen edustaja tai kannattaja tahansa.
Hyvä Sanna Marin!
Kukas se nyt alkaisi maksamaan veroja enemmän kuin laki määrää!!- Anonyymi
Täällä uliseva tuulipukukansa tekisi aivan saman rikkaana ollessaan.
- Anonyymi
Paljonkohan löytyy hiiva ja leipäjauhoja ja onko näitä huomioitu?
- Anonyymi
Marinille liian paljon ei ole tarpeeksi
- Anonyymi
Sanna tätä ja Sanna sitä, Marin-aihe on ehtymätön kaivo. Yleensä miestoimittajat jaksavat kaivella jutunjuurta Marinista, puhutaan kuin olisi jokin isopahis, johtuneeko siitä että hän on nainen, demari, menestynyt vai mikä hiertää.
- Anonyymi
Kateus!
- Anonyymi
Hän toimii oikein viranomaisten ohjeistuksien antamien periaatteiden mukaan.
Onko nyt taas naisvastaisuus ja viisautta mollataan.
Moni yrittäjähän ei suomessa myöskään toimi oikein, voisivat ottaa oppia Marinin tavasta tehdä verosuunnittelua ja miten tulee toimia oikein.
Ottakaa oppia menetimme todella hyvän Päämisterin ja saimem tilalle rasismia, suomeen pahaa oloa ja sairaan hallituksen sekä vielä sairaammat persut, jotka vie suomea suohon pikkuhiljaa ja velka kasvaa huomattvasti enemmän kuin edellisen hallituksen. Vaikka heillä oli yrittäjien tukeminen, pandemia ja sota hoidettavanaan.
Nyt vaan opposito kaatamaan hallitus mahdollisimman pian ennenkuin olemme todella pahoissa ongelmissa huonon päätöksenteon vuoksi. Amen
Nämä persuthan on roistoja Koponenkin ajaa sähköautolla, lataa ilmaiseksi eduskunnan tiloissa sähköautoaan ja vetää kymmeniä tuhansia matkakorvauksia, roistoja riittää.
EErola hermostui ja laittoi eheytyslain jäihin kun ei ollut kykyä ja osaamista hoitaa asiaa.
Tieto/taito ei riitä asiaan ja ei hallita osata hoitaa asioita.
Nämä persut on roistopuolue ja itselle vaan erilaisia etuja ja duunareilta plakta, edut ajetaan alas. Kukahna näitä valopäitä äänesti oikein? Suomen uusi imbesilli ryhmä. - Anonyymi
SDP - roistopuolue ja itselle vaan erilaisia etuja ja duunareilta plakta,
Festareille ilmaiseksi ja jengi myös
Pois sieltä yksityis lentokoneella
Ja piti pelätä koronaan ja säästää ilmastoa
Meidän äänestäjien
Marin olet häpeää - Anonyymi
onkohan tuokin vienyt diplomaattisalkussa setelirahaa Maltalle4 saqlkut t5äynnä euron seteleitä
- Anonyymi
Tämä pitää korjata tietysti...
- Anonyymi
Joo, kukaan ei ole niin idiootti että maksaisi 30% jos voisi laillisesti maksaa vähemmän.
- Anonyymi
Jos maksaisi 30% niin saisi isot veronpalautukset. Verotus tapahtuu lakien mukaan!
- Anonyymi
Nyt oliis hyvä suomessa tarkistaa kaikki yrittäjien ja kansanedustajien, politiikkojen kytkösket ja verot sekä saadut etuudet.
Meillä Presidentti, Pääministeri ja ministerit sekä eri edustusto edustaa suomea ja saa erilaisia lippuja, etuja, lippuja ja matkoja. Kuten tänäkin vuonna Ruisrockiin, Pariisiin ja muualle.
Nämähän on korrutptiota kuten Wallinheimon edut häämätkat. Hän työskentelee Ylen hallituksessa maksattaa häänsä ja muita kuluja. Miten hän voi niin tehdä kun saa palkkaa Yleltä 15000 euroa kuukaudessa. Nauttii kansanedustajan palkkaa ja nyt jossain lämpimässä matkalla kun on kutsuttu suomeen. Työmatkalla ja kuhan maksaa, tässä se on varsinainen narisija. Haukkuu edllsitä hallitus ja itse maksattaa erilaisia etuja minusta kyse on korruptiosta.
Hän ehdottomasti halusi säilyttää lentoreitin Jyväskylään kun s eolisi tuottamattoman lakkautettu. Syy oli se , että hän pääsee yksin istuen lentämään kotiinsa. Uskomatonta.
Nyt kansanedustaja sai lähes 15000 auton matkakuluja ajaessaan kotoaan eduskuntaan. Auto on sähköauto, mitä kuluja hänelle tulee kun sähkön hän saa eduskunnasta, hallin ja lämpimän suojan autolle. Auto on sähköauto.
Ymmärtääkö Eduskunta ja valvonta mistä he maksavat kansanedustajille etuja.
Eihän kaiken järjen mukaan auto etua voi syntyä jos hän saa kaiken eduskunnasta eihän matkakuluetua edes synny kun hän ei maksa siitä mitää, ilmaista sähköä mutta kymppitonnit juoksee. Kuinka monella muulla.
Kuukausipalkka mutta toinen mokoma keksitään jostain hatusta, jotta saadaan veronmaksajien rahaa ja lisää velkaa suomeen. Kyllä on kuvottavaa toimintaa persuilta ja kokoomukselta. Köyhiltä pois ja itselle ahneudella lisää. - Anonyymi
Woltille voisi tehdä verotarkastuksen. Väärät prosentit...
- Anonyymi
Marinin yritys verosuunnittelee juuri niin kuin lainsäätäjä on toivonutkin!
Entisen pääministerin Sanna Marinin yritys hyödyntää veroetua tavalla, jolla yritysten oikeastaan toivotaankin toimivan, sanovat veroasiantuntijat.
"Mielestäni tämä kuulostaa ihan normaalilta osakeyhtiön toiminnalta", arvioi tilintarkastus- ja konsultointiyritys Deloitten veroasiantuntija Virpi Pasanen.
Marin kommentoi tiistaina yrityksestään herännyttä keskustelua sanoen, että hän nostaa yrityksestään palkkaa ansiotulona eikä niin, että hän muuntaisi palkkaa pääomatuloksi osinkojen kautta.
"Nostan palkan yrityksestämme ansiotulona, en muuntaen palkkaa pääomatuloksi osinkojen kautta, ja maksan asianmukaista ansiotuloveroa, ja eläkemaksuja tuloihini perustuen ylärajan mukaisesti.
Tämän ulkopuolella yhtiöstä nostetaan osinkoja erikseen arvioitava määrä ja tästä maksetaan veroa Suomen voimassa olevan verolainsäädännön mukaisesti.
Näkemykseni Suomen verojärjestelmän muuttamiseksi oikeudenmukaisemmaksi ovat ennallaan kuten muukin arvo- ja aatemaailmani vaikka teen kansainvälistä työtä ja minulla on yritys”, Marin kirjoittaa X-palvelussa.
Kaikki kateelliset, mm. pöljyytensä aamutv:ssä näyttäneet silmälasikäärme-Perho ja röhiskö-Soini oikeen kihisevät kateudesta ... 🤣.- Anonyymi
Hyvä kommentti!
- Anonyymi
ei täällä pyhällä hengellä eletä ,, talous on tärkeä.. sen tekee jokainen..järkevä
- Anonyymi
Niin Marinille kuin kaikille muillekin pätevät samat säännöt verolainsäädännössä.
Nostan hattuani Marinille lakien mukaan toimimisesta!- Anonyymi
Todellakin kaikkien pitää toimia lain mukaan. Siitä ei kenellekään hattuja nostella.
Saattaa nyt kuitenkin olla niin, että Marinin b-luokan kamuilleen järjestämät bileet olivat piilotettua osingonjakoa eli niiden kuluja ei lain mukaan voi hyväksyä yrityksen edustuskuluihin. Marinin olisi pitänyt ne niin ollen maksaa omasta pussistaan eli nostaa enemmän palkkaa ja maksaa siitä korkean veroprosentin mukainen vero. Tästä epäillään luistetun.
Yrittäjäeläkemaksuista luistaminen taas pienentää kaikkien hyväksi kertyvää eläkevarojen pottia..
Ylipäätään Marin pitää nyt yllä järjestelmää eli verottomien osinkojen nostoa, jota itse on kutsunut "yhteiskunnan syöväksi". Onko tuollainen syöpäläinen vai mikä?
- Anonyymi
Maailman parasta Leivinjauhoa!!!
- Anonyymi
Marin on oikea politiikan hyväksikäyttäjä. Totta on se, että hän on ilmiselvä narsisti. Kiinnostaa vain oma etu. En kyllä ymmärrä, miten hän kehtaa. Sääliksi käy monia vassareita, jotka ovat äänestäneet häntä vaaleissa. Mutta punikista on tullut oikeistolainen poroporvari luksuselämineen ja verosuunnitteluineen. Ei anna kivaa kuvaa nykyajan politikoista. Marin on sossuaatteensa myynyt.
- Anonyymi
Pitäiskö oikeistolaisten mielestä olla verolainsäädäntökin vain heitä suosiva???
Hyvä, että Sanna Marin pystyi näyttämään konkreettisesti kaikelle kansalle millainen verolainsäädäntö Suomessa onkaan ja millaisesta verolainsäädännöstä oikeistopuolueet eivät halua luopua!!!
Sanna Marin on nyt yrittäjän asemassa ja toimii Suomen lain mukaisesti, mutta maksaa myös palkkatulonsa rehdisti ansiotuloveroprosentin mukaisesti eikä ota palkkaansakin osinkoina ... veroja kiertäen ... niin kuin niin monet suomalaiset yrittäjät ... lääkäritkin mukaan lukien!
Sanna Marin maksaa veronsa Suomeen👍! - Anonyymi
Ketju on tunnepuhetta. Tällainen kansakunta ei kriiseistä selviä.
- Anonyymi
Sanna Marin on tehnyt niin tärkeä työn Suomen ja Suomalaisten hyväksi, että ansaitsee kaiken voiton ilman että siitä kupataan siivuja johonkin hiton veroon
- Anonyymi
Marin olisi voinut poistattaa kritisoimansa lain, joka mahdollistaa joidenkin toimimisen "yhteiskunnan syöpänä". Ei poistattanut, koska halusi itse päästä osingoille, kuten sanonta kuuluu.
- Anonyymi
Keitä te olette, jotka puolustatte läpipaskaa Marinia. En tajua.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Porno tuhosi lopulta parisuhteemme
Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta253775Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee
Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä173518Itseni vuoksi
Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,241766Täytyy sanoa
Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu301308- 681295
Harmi, kun sillä nousi
kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔571182Miten saisin
Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess331134Raamatun tärkein lause
Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,376888Jatkoa Nojatuoliin
Huomenta, niin pian täyttyy tämä ketju, ei ehdi muuta kuin aloitella uutta, kun pitkäksi venyy. Arkiasioista on tarkoitu128818Onhan tälläkin hivnaisella ollut varmasti satoja asiakkaita,ehkä myös nykyinen aviomies.
Olen naisen nähnyt Turuntiellä. Kantaa todella hi- virusta? Mikäli myy seksiä, niin eikö pitäisi saada pois markkinoilta154814