Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan
Jopa konservatiivisen uutiskanava Fox Newsin kommentaattorit arvioivat, että Trump pärjäsi heikosti toissa yön väittelyssä Harrisia vastaan.
Presidenttiehdokkaat Donald Trump ja Kamala Harris kättelevät.
Presidenttiehdokkaat Donald Trump ja Kamala Harris kättelivät ABC:n vaaliväittelyssä.
Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ilmoittaa, ettei hän aio enää osallistua vaaliväittelyyn demokraattien presidenttiehdokasta Kamala Harrisia vastaan.
Entinen presidentti kertoi asiasta Truth Social -viestipalvelussaan.
– Kolmatta väittelyä ei tule, julisti Trump.
https://yle.fi/a/74-20111308
Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan
233
4116
Vastaukset
- Anonyymi
Juuri tämän hetken tilanteessa tuo oli odotettu reaktio ja vastaus Trumpin puolelta.
Tilanne voi kuitenkin muuttua vaikka jo lokakuussa. Trump saattaa olla pakotettu ottamaan isompaa riskiä, jos ennusteet kääntyvät kovin huonoiksi hänelle.
Rohkeutta pitäisi nyt näyttää, eikä epäröintiä.
Trump käytännössä "hävisi" kaikki Clintonia vastaan käymänsä väittelyt. Silti aggressiivinen ja päällekäyvä ja omalla tavallaan viihdyttävä Trump jäi kaikille mieleen. Clinton lopulta hävisi vaalit.- Anonyymi
Itsekin olen jo lähes unohtanut koko Hilarius Clintonin. Rupesin miettimään, että eihän Trump mitään Bill Clintonia vastaan ole väitellyt.
- Anonyymi
Clinton sai yli kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Clinton sai yli kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.
Äänimäärllä ei ole mitään väliä aina on ollut samat säänöt tuloksen ratkaisee ainoastaan valitisa miheien äänimäär niistä kisataan. Suomessakkan eduskuntaan tai eu mepeiksi ei pääse 200 eniten ääntä saanutta tai eu vaaleissa 14 eniten vaan vaalitvat puolueen ääneeet yms. vaikuttaaa sitä ketkä päsee. lLi lopptulksen kannalta on täysin sama voitko osavaltiot 50.1% saalilla vain 99% sillä ei ole väliä saat aina vain saman veran valtia miehiä oli voitto minkä kokoinen vaan suomaiset ei näköjään ikinä opi vaaliasioita aina sama ihmettely hahaha.
- Anonyymi
Trumpissa ei enää ole sitä uutuudenviehätystä joka sai 2016 monet nukkuvat äänestäjät kiinnostumaan politiikasta ja menemään vaaliuurnille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Clinton sai yli kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.
TRUMP sai miljoonia ääniä enemmän kuin OBALISKO kummassakaan vaalissa 2012 ja 2016!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TRUMP sai miljoonia ääniä enemmän kuin OBALISKO kummassakaan vaalissa 2012 ja 2016!
SORI ,siis tietenkin 2008 ja 2012.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänimäärllä ei ole mitään väliä aina on ollut samat säänöt tuloksen ratkaisee ainoastaan valitisa miheien äänimäär niistä kisataan. Suomessakkan eduskuntaan tai eu mepeiksi ei pääse 200 eniten ääntä saanutta tai eu vaaleissa 14 eniten vaan vaalitvat puolueen ääneeet yms. vaikuttaaa sitä ketkä päsee. lLi lopptulksen kannalta on täysin sama voitko osavaltiot 50.1% saalilla vain 99% sillä ei ole väliä saat aina vain saman veran valtia miehiä oli voitto minkä kokoinen vaan suomaiset ei näköjään ikinä opi vaaliasioita aina sama ihmettely hahaha.
USA:ssa on ollut ainakin 70-luvulta lähtien niin että demokraattien pitää saada reilusti enemmän ääniä, että voittaisivat vaalit. Noin 5 miljoonaa ääntä enemmän. Jos äänet menevät tasan, republikaanit voittavat.
Pienet maalaisjunttiosavaltiot saavat hyvitystä junttiudestaan ja niiden painoarvo on kokoaan suurempi. Fiksut ihmiset (demokraatit) asuvat suurissa kaupungeissa.
Republikaaneja äänestävät ökyrikkaat ja maalaisjuntit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
USA:ssa on ollut ainakin 70-luvulta lähtien niin että demokraattien pitää saada reilusti enemmän ääniä, että voittaisivat vaalit. Noin 5 miljoonaa ääntä enemmän. Jos äänet menevät tasan, republikaanit voittavat.
Pienet maalaisjunttiosavaltiot saavat hyvitystä junttiudestaan ja niiden painoarvo on kokoaan suurempi. Fiksut ihmiset (demokraatit) asuvat suurissa kaupungeissa.
Republikaaneja äänestävät ökyrikkaat ja maalaisjuntit."Pienet maalaisjunttiosavaltiot saavat hyvitystä junttiudestaan ja niiden painoarvo on kokoaan suurempi."
Mielestäni aika reilu äänestystapa USA:ssa mutta miksi edes vaivautua kansaa äänestyttämään jos valitsijamiehet ratkaisevat vaalit? Anonyymi kirjoitti:
"Pienet maalaisjunttiosavaltiot saavat hyvitystä junttiudestaan ja niiden painoarvo on kokoaan suurempi."
Mielestäni aika reilu äänestystapa USA:ssa mutta miksi edes vaivautua kansaa äänestyttämään jos valitsijamiehet ratkaisevat vaalit?Ellet ole sattunut huomaamaan, kansa valitsee ne valitsijamiehet.
Toki jenkkien vaalitapa on täysin aikansa elänyt.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ellet ole sattunut huomaamaan, kansa valitsee ne valitsijamiehet.
Toki jenkkien vaalitapa on täysin aikansa elänyt.Kun Yhdysvallat on jo nimensä mukaisesti, yhdistyneet valtiot, eli osavaltiot . Se mitä Euroopassa/ Suomessa ajatellaan USAN vaalilaista ei varmaan kiinnosta Amerikkalaisia?
Anonyymi kirjoitti:
Kun Yhdysvallat on jo nimensä mukaisesti, yhdistyneet valtiot, eli osavaltiot . Se mitä Euroopassa/ Suomessa ajatellaan USAN vaalilaista ei varmaan kiinnosta Amerikkalaisia?
Ei niin, mutta taistelihan Suomen Uutisetkin 2020 vaalien alla Donin uudelleenvalinnan puolesta halventaen Joosefia; vaikka sekään ei pahasti jenkkejä kiinnostanut niin pitipä vain täälläkin hengenheimolaisten hääräillä.
Oletan että nyt on aivan toinen ääni kellossa, kun persut ovat hallituksessa ja USA liittolaisemme.- Anonyymi
Tuon järjettömän äänestyskäytännön mukaan olisi clinton voittanut,sai 6 miljoonaa ääntä enemmän kuin tumppi, sairasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänimäärllä ei ole mitään väliä aina on ollut samat säänöt tuloksen ratkaisee ainoastaan valitisa miheien äänimäär niistä kisataan. Suomessakkan eduskuntaan tai eu mepeiksi ei pääse 200 eniten ääntä saanutta tai eu vaaleissa 14 eniten vaan vaalitvat puolueen ääneeet yms. vaikuttaaa sitä ketkä päsee. lLi lopptulksen kannalta on täysin sama voitko osavaltiot 50.1% saalilla vain 99% sillä ei ole väliä saat aina vain saman veran valtia miehiä oli voitto minkä kokoinen vaan suomaiset ei näköjään ikinä opi vaaliasioita aina sama ihmettely hahaha.
Hahaha sun kirjoituksesta ei saanu kyllä mitään selvää hahaha
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TRUMP sai miljoonia ääniä enemmän kuin OBALISKO kummassakaan vaalissa 2012 ja 2016!
Persu uskoo noin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänimäärllä ei ole mitään väliä aina on ollut samat säänöt tuloksen ratkaisee ainoastaan valitisa miheien äänimäär niistä kisataan. Suomessakkan eduskuntaan tai eu mepeiksi ei pääse 200 eniten ääntä saanutta tai eu vaaleissa 14 eniten vaan vaalitvat puolueen ääneeet yms. vaikuttaaa sitä ketkä päsee. lLi lopptulksen kannalta on täysin sama voitko osavaltiot 50.1% saalilla vain 99% sillä ei ole väliä saat aina vain saman veran valtia miehiä oli voitto minkä kokoinen vaan suomaiset ei näköjään ikinä opi vaaliasioita aina sama ihmettely hahaha.
Suomessa pressa on äänestetty jo Ahtisaaren ajalta suoralla kansanvaalilla. Toi on läpimätä systeemi.. No usa on kehitysmaa. Huomasin, kun pari viikkoa olin New Yorkissa. Mites se puhelu rumpilta Georgian osavaltioon. Melkein itki, kun vaati saada 11001 ääntä lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Clinton sai yli kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.
Niin että farssi koko vaali jo silloin,,kun pelle vastaan asialinja niin pelle voi voittaa ..taas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahaha sun kirjoituksesta ei saanu kyllä mitään selvää hahaha
Hmm...Sanakin sinulta vielä niin minä muutan takaisin ...Hmm...Vaimoni luo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmm...Sanakin sinulta vielä niin minä muutan takaisin ...Hmm...Vaimoni luo.
Voi hitsi! Mitä sun tyttöystävä siitä mahtaa tuumia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Clinton sai yli kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.
Joo Trump sai ääniä amerikan sydänmailla jossa maanviljelyä ym. Hillary taas suurissa kaupungeissa, osa tavallisista Amerikkalaisista vihasivat Hillaryn edustamaa eliittiä joka halusi olla maailman halaajia, eikä välittänyt Amerikkalaisten tarpeista .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Yhdysvallat on jo nimensä mukaisesti, yhdistyneet valtiot, eli osavaltiot . Se mitä Euroopassa/ Suomessa ajatellaan USAN vaalilaista ei varmaan kiinnosta Amerikkalaisia?
Ei todellakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo trump pelkää . kamala on hyvä :)
https://www.youtube.com/watch?v=tAJsD0l9vf8Niinpä voi olla suora suu ja trunppi voisi viettää eläke päivään ja kuka tuomista äänestää ?? Järjetöntä on jos on rikos rekisteri ei minun mielestäni ole kelvollinen presidentiksi !! Ja on se ja kun rahalla selvitetään ei ole puhtaat housut jalassa taitaa jollakin olla ruskeat hanat rehellisyys maan perii se on totuus !! Luulis heroila omatunto kolkutavan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänimäärllä ei ole mitään väliä aina on ollut samat säänöt tuloksen ratkaisee ainoastaan valitisa miheien äänimäär niistä kisataan. Suomessakkan eduskuntaan tai eu mepeiksi ei pääse 200 eniten ääntä saanutta tai eu vaaleissa 14 eniten vaan vaalitvat puolueen ääneeet yms. vaikuttaaa sitä ketkä päsee. lLi lopptulksen kannalta on täysin sama voitko osavaltiot 50.1% saalilla vain 99% sillä ei ole väliä saat aina vain saman veran valtia miehiä oli voitto minkä kokoinen vaan suomaiset ei näköjään ikinä opi vaaliasioita aina sama ihmettely hahaha.
Tarkoittaa siis sitä,että kansan tahdolla vaaleissa ei ole mitään merkitystä.Äänestyksen lopputulos on päätetty etukäteen.
Lisäksi suomessa on vaalivilppi maan tapa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittaa siis sitä,että kansan tahdolla vaaleissa ei ole mitään merkitystä.Äänestyksen lopputulos on päätetty etukäteen.
Lisäksi suomessa on vaalivilppi maan tapa.Suomen politiikot pitäisi saada oikeuteen,ja tuomita elinkautisiin vankeusrankaistuksiin.
He ovat syyllistyneet lukiuisiin petoksiin,jatkuvaan valehteluun,ja moniin murhiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen politiikot pitäisi saada oikeuteen,ja tuomita elinkautisiin vankeusrankaistuksiin.
He ovat syyllistyneet lukiuisiin petoksiin,jatkuvaan valehteluun,ja moniin murhiin.Hehe, sinulla riittää tuota mielikuvitusta.
- Anonyymi
Trumpin mukaan tuorein väittely oli hänen parhaansa, eli siksi hän haukkui sen huonoksi.
- Anonyymi
Taasko vaalit varastetaan Trumpilta?
Kamala on varas! Varastaa Trumpin äänestäjät äänestämään itseään. Laitonta!- Anonyymi
Tämä on aivan HIRVITTÄVÄÄ! KAMALAAA!
- Anonyymi
Kamala harris vain nauraa trumpille. Ei trumppi siihen lähde enää.
- Anonyymi
Ehtona olisi että muut ilmeet kuin vihaisuus on kielletty.
- Anonyymi
Kaikki täysjärkiset nauravat Trumpille.
- Anonyymi
Trumppihan on ihan naurettava pelle.
- Anonyymi
Miksi Trump lähtisi uusintaotteluun?
Hänhän sai tärkeimmän viestinsä perille jo ekassa matsissa: Haitilaismatut pistelevät kantisten lemmikit poskeensa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki täysjärkiset nauravat Trumpille.
Kaikki nauraa kamalalle.sil on kamala nauru.hyvä Trump
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumppihan on ihan naurettava pelle.
Tunnetko sen kommunisti😂😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnetko sen kommunisti😂😂😂😂
Sinä näytät tuntevan, kun sinuakin naurattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki täysjärkiset nauravat Trumpille.
Paitsi persut
- Anonyymi
Kumma, kun persut puhuu Kamalasta ja Trumbista. Miksi ei Donald ja Kamala, taikka Harris ja Trumb. Tiedän syyn. Mutta persut ei tajua, mitä Kamala tarkoittaa. Mikä ei kyllä yllätä Apukoulussa, kun luokalleen ovat jääneet.

Trump.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi persut
Persut ei olekaan täysjärkisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki nauraa kamalalle.sil on kamala nauru.hyvä Trump
"Kaikki nauraa kamalalle.sil on kamala nauru.hyvä Trump"
Joo, jytkyn, rytkyn, jytkyn rytkyn ja pöö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ei olekaan täysjärkisiä.
Jep. Persut tulee, -piilottakaa sakset!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumppihan on ihan naurettava pelle.
Kamala Harris on myös outo- onko ottanut rohkaisuryypyn ennen lavalle astumista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumppihan on ihan naurettava pelle.
Itse olet kommari!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi persut
jep
- Anonyymi
Missä vaiheessa se 2. väittely muka käytiin?
Tuo "viimeinen" väittelyhän oli vasta 1.- Anonyymi
Kesäkuussa oli väittely 1 Bidenia vastaan, jos olisit lukenut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kesäkuussa oli väittely 1 Bidenia vastaan, jos olisit lukenut.
Mitäs sillä väitelyllä on väliä enään kun joe ei ole kisassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs sillä väitelyllä on väliä enään kun joe ei ole kisassa?
Kisa on republikaanit vs. demokraatit ja siinä kisassa käytioin vasta se 2. väittely.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kisa on republikaanit vs. demokraatit ja siinä kisassa käytioin vasta se 2. väittely.
No voihan se mega fani asian noinkin nähdä. Mutta väin tällä jälkimmäisellä on väliä.
- Anonyymi
No onhan se ihan ymmärrettävää, ettei tuo iso oranssi vauva halua enää olla naurunalaisena maailmanlaajuisesti, vaan jatkossa esiintyy ainoastaan jumaluuteensa uskoville Raamattuvyöhykkeen sisäsiittoisille punaniskoille.
- Anonyymi
Ha ha ha...kristitty Trumppi voi luoda vankilasta käsin uuden "Orange Is the New Black" -muotibrändin asehulluille kristityille Jeesuksen seuraajilleen...
- Anonyymi
Harmi kun ei sattunut rajuja kohtalokkaita myrskyjä Atlantille silloin kun puritaanit seilasivat Pohjois Amerikkaan.
- Anonyymi
Hyvin sanottu
- Anonyymi
Kamala Katastrofi olisi Amerikan yrityksien loppu Kiina ja Venäjä ym nauraisi kippurassa ja käärisi isoja voittoja.
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Sinulla on varmaan joku looginen perustelu tälle?
Jaa persutrumpistilla?
- Anonyymi
Yritysten siirtyminen muihin maihin tapahtuisi nopeasti ja raha pakenisi maasta.
- Anonyymi
nuo vaalijutut niin eivät ole keskusteluja vaan väitelyjä
- Anonyymi
Kamala Harris on tuleva usan seuraava presidentti. Usalaisten on hyvä ymmärtää että Trumpista ei ole maan johtoon. Hän saattaa olla hyvä bisnesmies mutta siinä kaikki.
- Anonyymi
Ei se kovin hyvä bisnesmieskään ole, on tehnyt jotain puolitusinaa konkurssia...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se kovin hyvä bisnesmieskään ole, on tehnyt jotain puolitusinaa konkurssia...
On se hyvä bisnesmies, sillä kertomansa mukaan hänellä oli vain miljoonan dollarin alkupääoma, josta hän ponnisti kykyjensä ansiosta ryysyistä rikkauksiin puolen tusinan konkurssin kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se hyvä bisnesmies, sillä kertomansa mukaan hänellä oli vain miljoonan dollarin alkupääoma, josta hän ponnisti kykyjensä ansiosta ryysyistä rikkauksiin puolen tusinan konkurssin kautta.
Trump onkin kertomansa mukaan vaikka mitä.
- Anonyymi
Kamala Harris ei tiedä sotilasasioista mitään eikä taloudesta, päästäisi miljoonia laittomia siirtolaisia Yhdysvaltoihin.
- Anonyymi
Tyhmän kanssa ei kannata keskustelle eikä ainakaan kommarin kansssssa.
- Anonyymi
Todella typerää tuo "kommarikortti".
- Anonyymi
Kamala Harris on demokraatti, ei kommunisti. Tätä vaan äärioikeisto ei ymmärrä, koska kaikki jotka on muuta kuin äärioikeistoa, ovat heidän mielestään kommunisteja! Ja Trump on äärioikeistolainen, siis persuakin enemmän äärioikealla. Suorastaan natsi.
- Anonyymi
Jaksaa aina naurattaa ääneen kun heikkolahjaiset kuvittelevat että USA:n varapresidentti olisi kommunisti. Normaalit järkevät ihmiset kun tietävät että kommunismi on USA:ssa äärimmäisen epäsuosittua.
- Anonyymi
B. Hussein Obaman, käski Bidenin lopettaa kampanjansa. Tämä Kannibaali-Kamala on pelkkä B. Husseinin sätkynukke.
- Anonyymi
Näin on obamam on amerikan ja maailman johta jo vuodesta 2009 lähtien eli 15 vuotta on johtanut maaimlan ja amerikkaa obama.
- Anonyymi
Voi v,,,, sukin ajatusmaailmaa, vai kannibaali,oikein ääripersun kirjoitus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on obamam on amerikan ja maailman johta jo vuodesta 2009 lähtien eli 15 vuotta on johtanut maaimlan ja amerikkaa obama.
Voi ei!
- Anonyymi
youtubessa oli video jossa Obama kiitti puheensa lopussa saatanaa.
Kuulu vapaamuurarien johtoportaaseen,joten ei mitenkään ihmeteltävää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
youtubessa oli video jossa Obama kiitti puheensa lopussa saatanaa.
Kuulu vapaamuurarien johtoportaaseen,joten ei mitenkään ihmeteltävää.Onko kaikki intiaanit kanootissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
youtubessa oli video jossa Obama kiitti puheensa lopussa saatanaa.
Kuulu vapaamuurarien johtoportaaseen,joten ei mitenkään ihmeteltävää.Videot on nykyään tekoälyllä tehtyjä väärennöksiä. Vain puupää uskoo niitä.
Tuo Harris on vuosia työkseen haastatellut rikollisia. Hän on myös laittanut noita rosvoja linnaan melkoisen määrän.
Ei siis tarvitse miettiä miksi Trumpilla meni pupu pöksyihin jo ensimmäisessä väittelyssä.- Anonyymi
Joo myös syyttömiä.ämmä on tyhmä ku saapas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo myös syyttömiä.ämmä on tyhmä ku saapas
Jos Harris on tyhmä kuin saapas, niin mikähän vajakki trumppi sitten on...tai sinä...?
- Anonyymi
Ei mitenkään yllättävää, että kehäpelkuri rumppi säikähti niin pahasti ettei enää toista kertaa uskalla kohdata Harrisia.
Tyytyy itsekseen rumppaamaan.- Anonyymi
Ehkä Melanie auttaa sitä rumppaamisessa...
- Anonyymi
Koska hän jo hävinnyt kisan!
- Anonyymi
Kukapa haluaisi väittelyyn jonka tietäisi häviävänsä. On hyvä että Harris toi esille mm. Sen miten Trump oli haukkunut kuolleita sotilaita loosereiksi ja suckereiksi korkea arvoiselle upseerille ja myöhemmin antanut potkut sille.
- Anonyymi
Aamun keskusteluohjelmassa höpistiin että Hartisilla ei ollut näyttää mihin suuntaan hän vie usan tulevaisuutta, mutta hänhän sanoi sen monta kertaa heti alkuvaiheessa. Ehkä alku oli unohtunut koska väittely on niin pitkä.
- Anonyymi
Lupasi laskea ruuan hintaa heti valituksi tultuaan.Moni kysyykin miksi hän ei tee sitä NYT kun hänellä ON JO VALTA SIIHEN.
Harris puhuu paskaa.
- Anonyymi
Trumppi kuulu valehtelijoiden klubin ohjelmiin, ei mihinkään vaaliväittelyihin.
- Anonyymi
>> Clinton sai yli kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.
Nuo äänet tulivat pääosin Kaliforniasta. Niillä äänillä vaan ei ollut enää mitään merkitystä, koska Hillary Clinton oli jo voittanut Kalifornian ja sitä kautta kaikki Kalifornian valitsijamiehet taaksensa.
Kaliforniassa annettiin 3 miljoonaa turhaa demokraattien ääntä, joilla ei ollut enää mitään merkitystä vaalien lopputuloksen kannalta.- Anonyymi
Kalifornia on huumeosavaltio ja seksuaahörhöjen paikka.
- Anonyymi
Huomasin juuri, että Trumpin-Harriksen vaaliväittelyä ei ole enää mahdollista katsoa Areenassa.
https://areena.yle.fi/1-71776172
YLE sai esittää väittelyn vain suorana, mutta ei enää nauhoitettuna jälkilähetyksenä. - Anonyymi
Trumpilla on jo niin selvä voitto, ettei tarvi korvakorukuulokkeita käyttäneen ilotytön kanssa väitellä 😭😭😭😭
- Anonyymi
Harrisin korvaan luettiin faktat ja vastaukset korvakorukuulokkeiden kautta studion ulkopuolelta töttöröö!
- Anonyymi
Kiitos hyvistä nauruista! Tuotakin vanhaa valhetta tollot ovat kierrättäneet jo kahdeksan vuotta eli jo kaksissa edellisissä vaaleissa. Tietenkin ilman mitään todisteita väitteelle, kuten valehtelijat aina tekevät.
Tuossa on kuvat Harrisin käyttämistä korvakoruista. Löytyvät Tiffanyn mallistosta nuo helmikorvakorut.
https://whatkamalawore.com/tiffany-hardwear-pearl-earrings-necklace/
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/743191f7-1bfd-4e7e-8b37-cce519bd8bfb - Anonyymi
Tuppi on mennyttä heinää
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harrisin korvaan luettiin faktat ja vastaukset korvakorukuulokkeiden kautta studion ulkopuolelta töttöröö!
Töttöröö! Onko jo vappu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos hyvistä nauruista! Tuotakin vanhaa valhetta tollot ovat kierrättäneet jo kahdeksan vuotta eli jo kaksissa edellisissä vaaleissa. Tietenkin ilman mitään todisteita väitteelle, kuten valehtelijat aina tekevät.
Tuossa on kuvat Harrisin käyttämistä korvakoruista. Löytyvät Tiffanyn mallistosta nuo helmikorvakorut.
https://whatkamalawore.com/tiffany-hardwear-pearl-earrings-necklace/
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/743191f7-1bfd-4e7e-8b37-cce519bd8bfbTrump on tottunut lukemaan puheenvuoronsa telepromptereista. Väittelyssä niitä ei tainnut olla käytössä, joten hän meni ihan sekaisin.
Katsokaa joku Trumpin esiintyminen. Pää kääntyy ensin oikealle lukemaan tekstiä prompterista, sitten vasemmalle jne. Joskus hän näyttää puhuvan edessä olevalle kameralle, silloin hän käyttää lavan edessä olevaa prompteria. Lisäksi varmistuksena on puhujanpöntössä oleva neljäs prompteri.
Joskus harvoin prompterit näkyvät telkkarissa, ne ovat niitä läpikuultavia neliöitä jalustan päässä lavan edessä.
- Anonyymi
Biden asettui Trumpin puolelle.
- Anonyymi
Valehteli persupoloinen
- Anonyymi
Osuvin kommentti tässä ketjussa on minusta tämä:
"No onhan se ihan ymmärrettävää, ettei tuo iso oranssi vauva halua enää olla naurunalaisena maailmanlaajuisesti, vaan jatkossa esiintyy ainoastaan jumaluuteensa uskoville Raamattuvyöhykkeen sisäsiittoisille punaniskoille."
Ei lisättävää!- Anonyymi
Ei se Trump uskalla lähteä väittelyyn, kun vastapuoli voi paljastaa hänen valheensa.
Trump haluaa valehdella vain omalle porukalleen, kun se ei niin totuudesta välitä, nämä Ameriikan persut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se Trump uskalla lähteä väittelyyn, kun vastapuoli voi paljastaa hänen valheensa.
Trump haluaa valehdella vain omalle porukalleen, kun se ei niin totuudesta välitä, nämä Ameriikan persut.teidät on kyllä upeasti aivopesty, tommoset helpot ihmiset on helppoja puijattavia
Teidän ominsisuuksista puuttuu kyky tarkistaa oman ehdokkaan taustoja, ette te kyllä vastaehdokkaankaan taustoja tutki, sillä Kamala on "tutkinut" teidän puolesta.
uskotte sokeasti esim. tekoälyllä luotuihin fact-check sivuihin 😭😭😭😭 Anonyymi kirjoitti:
teidät on kyllä upeasti aivopesty, tommoset helpot ihmiset on helppoja puijattavia
Teidän ominsisuuksista puuttuu kyky tarkistaa oman ehdokkaan taustoja, ette te kyllä vastaehdokkaankaan taustoja tutki, sillä Kamala on "tutkinut" teidän puolesta.
uskotte sokeasti esim. tekoälyllä luotuihin fact-check sivuihin 😭😭😭😭On tavallaan hienoa, kun yksinkertaiset ihmiset jakelevat ohjeita fiksummille. Itsetunto on arvokas asia, vaikka se lepäisi hyytelön päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
teidät on kyllä upeasti aivopesty, tommoset helpot ihmiset on helppoja puijattavia
Teidän ominsisuuksista puuttuu kyky tarkistaa oman ehdokkaan taustoja, ette te kyllä vastaehdokkaankaan taustoja tutki, sillä Kamala on "tutkinut" teidän puolesta.
uskotte sokeasti esim. tekoälyllä luotuihin fact-check sivuihin 😭😭😭😭Miten niin uskotaan sokeasti? Näkeehän nyt sokeatkin, että Trump valehtelee, riittää kun avaa suunsa. Valehtelee vielä niin typerästi, ei edes yritä vaikuttaa täysjärkiseltä...
Ja trumpetistit uskoo kaiken... :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin uskotaan sokeasti? Näkeehän nyt sokeatkin, että Trump valehtelee, riittää kun avaa suunsa. Valehtelee vielä niin typerästi, ei edes yritä vaikuttaa täysjärkiseltä...
Ja trumpetistit uskoo kaiken... :)Milläs todistat että se valehtelee? Entäs jos puhuukin totta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
teidät on kyllä upeasti aivopesty, tommoset helpot ihmiset on helppoja puijattavia
Teidän ominsisuuksista puuttuu kyky tarkistaa oman ehdokkaan taustoja, ette te kyllä vastaehdokkaankaan taustoja tutki, sillä Kamala on "tutkinut" teidän puolesta.
uskotte sokeasti esim. tekoälyllä luotuihin fact-check sivuihin 😭😭😭😭salaliittospede..
"teidät on kyllä upeasti aivopesty, tommoset helpot ihmiset on helppoja puijattavia
Teidän ominsisuuksista puuttuu kyky tarkistaa oman ehdokkaan taustoja, ette te kyllä vastaehdokkaankaan taustoja tutki, sillä Kamala on "tutkinut" teidän puolesta.
uskotte sokeasti esim. tekoälyllä luotuihin fact-check sivuihin 😭😭😭😭"
mee ny hoitoon!
- Anonyymi
Ei tietenkään uskalla osallistua, sen verran pahasti tuli pataan. No, eivätköhän Trump ja hännystelijät tämän(kin) median syyksi saa. Pakko sanoa, että kumma on kun noin isosta, "demokratian mallivaltiosta" republikaanit eivät löytäneet joukoistaan kunnollista ja asiallista ehdokasta. Kertoo aika paljon puolueesta, joka on aika sekaisin.
- Anonyymi
Olet pahasti harhainen, hanki oma elämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet pahasti harhainen, hanki oma elämä.
Ihan oikeassahan hän oli. Trump on varmaan Amerikan huonoin presidentti, vaikka kovia kilpailijoita on nähty...
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oikeassahan hän oli. Trump on varmaan Amerikan huonoin presidentti, vaikka kovia kilpailijoita on nähty...
Aiemmin kaikkien aikojen huonoimmaksi on usein mainittu Warren Harding, joka ei juuri ollut edes kiinnostunut tehtävistään. Hän sitten kuoli kesken kauden 101 vuotta sitten kaikkien helpotukseksi.
Donia ei voi ainakaan virkaan kohdistuvan kiinnostuksen puutteesta syyttää...
- Anonyymi
Fox news ja monet yksityiset kertoo faktat youtubessa, googlesta et niitä löydä. vink vink
- Anonyymi
Miten tyhmiä Trumpin kannattajat ovat, jos uskovat Trumpin selityksen:
En halua enää väitellä Harrisin kansssa, koska voitin edellisen väittelyn, niin monumenttaalisesti?!? Juu ihan varmaan näin. Syy on ilmeinen. Trump tietää häviävänsä.
- Anonyymi
tää oli sulle räätälöity
Donin mielestä hän oli väittelyssä voittoisa. Siinä hän unohti tärkeän pointin: Osallistujat eivät koskaan voi itse päättää, kumpi voitti. Kaikki muut kyllä voivat.
- Anonyymi
TruthStillHurts kirjoitti:
D:n kohdalla kaikki on mahdollista.
- Anonyymi
TruthStillHurts kirjoitti:
D:n kohdalla kaikki on mahdollista.
Paitsi se, että hän häviäisi presidentinvaaleissa.
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi se, että hän häviäisi presidentinvaaleissa.
No, aikanaan näemme sen.
- Anonyymi
Kaikki on keskusteltu, mitä tarvii.
Miksi suotta jatkaa.
Vastapuoli yritti teloittaa Trumpin
Miten itse reagoisit ?
Putin ilmoitti tukevansa Kamalaa
Mitä enää
jäi epäselväksi ?Kalsarinmyrkyttäjä tietää, että hänen lausuttu tukensa on kuoleman suudelma. Siksi hän todellisuudessa tukee sitä, jota ei sano tukevansa.
- Anonyymi
"Putin ilmoitti tukevansa Kamalaa"
Kristitty Putin on tunnettu rehellisyydestään. Siksi täytyykin ihmetellä, miksi hän ei kannata kristittyä uskonveljeään Trumppia, joka puolestaan ihailee Putinia ja hänen poliittisia saavutuksiaan kansakuntansa hyväntekijänä? - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kalsarinmyrkyttäjä tietää, että hänen lausuttu tukensa on kuoleman suudelma. Siksi hän todellisuudessa tukee sitä, jota ei sano tukevansa.
Putinkaan ei halua joutua naurettavaksi kamalalla tavalla. Chaplin teki Hitlerin naurettavaksi 1940 komediaelokuvallaan Diktaattori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Putin ilmoitti tukevansa Kamalaa"
Kristitty Putin on tunnettu rehellisyydestään. Siksi täytyykin ihmetellä, miksi hän ei kannata kristittyä uskonveljeään Trumppia, joka puolestaan ihailee Putinia ja hänen poliittisia saavutuksiaan kansakuntansa hyväntekijänä?Ehkäpä siksi,että Trump on vapaamuurari.
- Anonyymi
Trump on paras vaali välttelyssä.
Köyhien hommoo tuollaiset vaali väittelyt.- Anonyymi
Trump on luuseri ja henkisesti lapsen tasolla. Tappio tulee, valmistaudu nielemään pettymyksesi, olit sitten homo tai et.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump on luuseri ja henkisesti lapsen tasolla. Tappio tulee, valmistaudu nielemään pettymyksesi, olit sitten homo tai et.
Taidatpa olla itse lapsen tasolla.
- Anonyymi
Raukkaparka paljasti itsensä pelkuriksi.
- Anonyymi
on uskomatonta. että amerikkalaiset eivät tiedä..kuka narsisti trump on..eivät
tiedä meidän tohtorit..jotka a.studiossa lässyttää..pahin on ollut pankkirosvo
niinistö..tunnen putinin..meillä on hyvät välit..huh..huh....tuo ei liity tähän...
EMME YMMÄRRÄ AMERIKKALAISIA..HEIDÄN AJATUS ON MUUTA KUIN MEIDÄN...VOIMME VAIN KAUHISTELLA...TYHMIN KANSA MAAPALLOLLA...- Anonyymi
ei pressasta tarvitse tykätä, vain pressan harjoittama politiikka merkitsee.
- Anonyymi
"TYHMIN KANSA MAAPALLOLLA..."
No nehän on helposti manipuloitavissa olevia kristittyjä.
Diktatuurivaltioiden kansalaiset ovat pakkovallan alla ilman omaa tahtoaan, mutta USAn tyhmät asehullut kristityt haluavat vapaaehtoisesti tehdä maastaan diktatuurin sosiopaatti Trumpin johdolla!
Toivottavasti se järkevämpi puoli kansasta...se joka ei ole manipuloitavissa...voittaa.
- Anonyymi
Vanhempi Donalt-boi ei käsitä, että kieltäytyminen yhteisestä tapaamisesta on äänestäjille vihje olla äänestämättä toista vanhaa kääkkää valkoiseksi maalattuun taloon.
- Anonyymi
Äänestäjät tietää miten epäreilu tuo väittely oli, Youtubessa on lukuisia videoista, joissa ihmetellään ABC kanavan toimintaa.
Keskuviikkona Kamala buuattiin karkamaan WTC muistotilaisuudesta kesken puheiden itku kurkussa, kansa huusi taukoamatta Trump, Trump, Donald me halutaan sut takaisin pressaksi... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestäjät tietää miten epäreilu tuo väittely oli, Youtubessa on lukuisia videoista, joissa ihmetellään ABC kanavan toimintaa.
Keskuviikkona Kamala buuattiin karkamaan WTC muistotilaisuudesta kesken puheiden itku kurkussa, kansa huusi taukoamatta Trump, Trump, Donald me halutaan sut takaisin pressaksi...demarit on niin helppoja, lue vaikka
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18627749/miten-saataisi-demareille-lisaa-alya-tassa-vinkit-perusteluineen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
demarit on niin helppoja, lue vaikka
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18627749/miten-saataisi-demareille-lisaa-alya-tassa-vinkit-perusteluineenJoo, sieltä kävi ilmi, että trumpisti persujen aivotoiminta on ameban tasolla.
Samaa voi todeta kristityistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestäjät tietää miten epäreilu tuo väittely oli, Youtubessa on lukuisia videoista, joissa ihmetellään ABC kanavan toimintaa.
Keskuviikkona Kamala buuattiin karkamaan WTC muistotilaisuudesta kesken puheiden itku kurkussa, kansa huusi taukoamatta Trump, Trump, Donald me halutaan sut takaisin pressaksi...Persun mielikuvitus vale,samaa valetta persuilla kuin tumpillakin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, sieltä kävi ilmi, että trumpisti persujen aivotoiminta on ameban tasolla.
Samaa voi todeta kristityistä.Tuota noin, mielestäni sinun tulee pyytää vertaustasi anteeksi ameeboilta.
- Anonyymi
Trump on kuningas!
- Anonyymi
Keisari se on...alaston keisari.
- Anonyymi
Ei ole. Elvis on.
- Anonyymi
Ai niin, Kamala Harris käytti väittelyssä apuna korvakorukuulokkeita, normaalisti hänellä on kyllä helmikoruja korvissaan, mutta nyt oli sellaiset handsfree kuulokkeet joita voi ostella vaikka netistä. Hänen tiiminsä syötti korviin tietoa sitä mukaan kun väittely eteni.
Muaha hahaa ja seuraavana päivänä WTC muistotilaisuus meni aivan vihkoon...itkuhan sille tuli- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alku meni vielä hyvin
https://www.youtube.com/watch?v=alqvgZvRgpYSitten alkoi Kamalan painajainen
https://www.youtube.com/watch?v=E8ekN8Dr-UU - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten alkoi Kamalan painajainen
https://www.youtube.com/watch?v=E8ekN8Dr-UUSiellähän oli vain pari avun tarpeessa olevaa mielenterveyspotilasta, jotka oli ilmeisesti kotiutettu liian aikaisin osastohoidosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellähän oli vain pari avun tarpeessa olevaa mielenterveyspotilasta, jotka oli ilmeisesti kotiutettu liian aikaisin osastohoidosta.
Tai sitten houruiset huudot oli lisätty videoon
- Anonyymi
Kuulema sanna mariasta tulee uusi amerikn presitentti ,kertoi sdp😂😂😂🤣🤣🤣
- Anonyymi
Trumpistilla on ihan omaa hauskaa...
SDP eli Suomen Dorka Persut ovat tämän luotettavan uutisen takana. - Anonyymi
Ja mullahi tulee amerikkaan suomesta joka johtaa amerikan alasajon, ja se on hallalaho
- Anonyymi
Hah. Silti ihan yleistietoon kuuluu tietää miksi erimerkiksi Iso-Arska ei voi koskaan pyrkiä pressaksi. Sama juttu Marinin kohdalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah. Silti ihan yleistietoon kuuluu tietää miksi erimerkiksi Iso-Arska ei voi koskaan pyrkiä pressaksi. Sama juttu Marinin kohdalla.
Ei harriskaan voi olla laillinen presidentti koska hän on INTIASSA SYNTYNYT. Ei siis musta, kuten tyhmille hän kailottaa olevansa.
Obamakin on syntynyt Afrikassa, joten perustuslain mukaisesti hän ei ole koskaan voinut olla laillinen presidentti USA:ssa.
Hassua, miten perustuslakia kierretään silti.
- Anonyymi
Trump on ihan tumpelo.
- Anonyymi
Sanna maria neitsyt on syntynyt meille 😝😝🤮🤮
- Anonyymi
Tuota se teettää, kun pyörii noissa kristittyjen persujen humpuukipiireissä...
- Anonyymi
Kamala on äärivasuri, jopa CNN on shokissa
https://www.youtube.com/watch?v=yRBOnKfZUFM- Anonyymi
Niitä "pidätettyjä maahanmuuttajia" jotka haluaisivat "julkisen puolen maksamaan sukupuolileikkaukseen" tuskin edes mistään löytyisi. Tätä asiaa taitaa olla vähän väritetty muuksi kuin se on.
- Anonyymi
Linkkisi Reason TV Youtubessa ei ole CNN. Reason TV on taas joku vaihtoehtouutiset
- Anonyymi
Oliko tuo video CNN:n julkaisema? Taisi todellisuudessa olla äärioikeistolaisen ReasonTV:n ohjelma, jossa vain annettiin kuva kuin se olisi ollut CNN:n. Vaikuttaa fake newsiltä...
Eikä Amerikassa (= USA:ssa) edes ole "oikeaa" vasemmistoa. Demokraatit ovat keskustaoikeistolaisia (ja republikaanit käytännössä fasisteja). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko tuo video CNN:n julkaisema? Taisi todellisuudessa olla äärioikeistolaisen ReasonTV:n ohjelma, jossa vain annettiin kuva kuin se olisi ollut CNN:n. Vaikuttaa fake newsiltä...
Eikä Amerikassa (= USA:ssa) edes ole "oikeaa" vasemmistoa. Demokraatit ovat keskustaoikeistolaisia (ja republikaanit käytännössä fasisteja).Ei ollut CNN:llä mitään tekemistä tuon kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko tuo video CNN:n julkaisema? Taisi todellisuudessa olla äärioikeistolaisen ReasonTV:n ohjelma, jossa vain annettiin kuva kuin se olisi ollut CNN:n. Vaikuttaa fake newsiltä...
Eikä Amerikassa (= USA:ssa) edes ole "oikeaa" vasemmistoa. Demokraatit ovat keskustaoikeistolaisia (ja republikaanit käytännössä fasisteja).Ihan turhaa, faktat eivät kiinnosta persuja. Ei edes puolueen johtoa.
- Anonyymi
Looser Trump tietää häviävänsä senkin vaaliväittelyn Harrisia vastaan. Hänen valheensa eivät pure kun vastassa on nainen joka osaa kääntää ne Trumpia vastaan!
- Anonyymi
Narsistit ovat niin ennalta arvattavia.
- Anonyymi
Hyvä, tumpista ei tuu enää pressaa se on varma
- Anonyymi
Gallupeissa johtaa aivan joka paikassa, eli varmaa on että Trumppi on seuraavakin presidentti ellei taas vaaleissa huijata kuten viimeksi.
- Anonyymi
Kamala on todennäköisesti täysin tietämätön maailman politiikasta ja kuinka ongelmia ratkottaisiin.
Bidenin luokkaa ja sitä nykyinen eliitti haluaa, sätkynukkea.
Todellisuudessa Kamala ei kykene suoraan väittelyyn Trumpin kanssa missään olosuhteissa, ei edes korvanappeihin liitetyt kuulokkeet auta siinä.- Anonyymi
Taas persutrumpisti vauhdissa. Mikset kirjoita Kamalasta ja Donaldista? Taikka Harrisista ja Tumpista. Persu ei taida edes tietää, mitä toi Kamala tarkoittaa. No ei vajakeilta sitä edes voi odottaa. Yks väitti, että kongressiin hyökkäs demokraatit. Siis estääkseen demokraattien pressan valinnan. Ootte sekasta sakkia. Huomattu kansanedustajista ja kunnan valtuutetuistakin. Hörhöjä ootte...
- Anonyymi
Päinvastoin. Trump ei tiedä mitään maailmanpolitiikasta. Hän vain luulee tietävänsä eikä siksi yritäkään ottaa asioista selvää. Hän luottaa äänestäjiensä typeryyteen.
Eikä trumpetisteja yhtään haittaa vaikka heidän "johtajansa" puhuu typeryyksiä. Esimerkkinä se, että haitilaiset muka syövät toisten lemmikkikoiria ja -kissoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin. Trump ei tiedä mitään maailmanpolitiikasta. Hän vain luulee tietävänsä eikä siksi yritäkään ottaa asioista selvää. Hän luottaa äänestäjiensä typeryyteen.
Eikä trumpetisteja yhtään haittaa vaikka heidän "johtajansa" puhuu typeryyksiä. Esimerkkinä se, että haitilaiset muka syövät toisten lemmikkikoiria ja -kissoja.Erikoiseen kannattajakuntaan uppoaa kaikki lupaukset kuten menneet saavutuksetkin vaikka olisivat palturia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin. Trump ei tiedä mitään maailmanpolitiikasta. Hän vain luulee tietävänsä eikä siksi yritäkään ottaa asioista selvää. Hän luottaa äänestäjiensä typeryyteen.
Eikä trumpetisteja yhtään haittaa vaikka heidän "johtajansa" puhuu typeryyksiä. Esimerkkinä se, että haitilaiset muka syövät toisten lemmikkikoiria ja -kissoja.onhan se haitilaisten kissansyönti videoitu kesällä paikallisten asukkaiden toimesta.Idiootit kuten sinä uskovat valehtelevaa mediaa.
- Anonyymi
Harmi ku Trumpiin ei osunut ammus kunnolla, olis ollut helpotus koko maailmalle jos hän olisi saanut kuulan kallonsa sisään.
Tällaiset lemmikkisyöjä- väitteet on sairaita.
Tällainen henkilö veisi maan ja kansa täystuhoon ja myös maailmalle.
Näin ne sodat syntyy kun hullut, psykopaaiti pääsee vallan kahvaan. Amen
Henki vana pois ja Harris ensimmäiseksi naispreisdentiksi niiin hyvä tulee.- Anonyymi
Olet sotahullu psykopaatti, et sitä tietenkään tajua itse.
Trump on rauhan kannalla Ukrainassa, sikäli kun se hänestä riippuu...nykyinen eliitti ajaa isoa sotaa.
Tajuatko edes, mitä tarkoittaa sota? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet sotahullu psykopaatti, et sitä tietenkään tajua itse.
Trump on rauhan kannalla Ukrainassa, sikäli kun se hänestä riippuu...nykyinen eliitti ajaa isoa sotaa.
Tajuatko edes, mitä tarkoittaa sota?"Trump on rauhan kannalla Ukrainassa, sikäli kun se hänestä riippuu"
Opportunisti Trump mielistelee ihailemaansa diktaattori Putinia ja rauha syntyisi Trumpin johdolla niin, että rosvo Putleri saisi pitää Ukrainalta ryöstämänsä maat.
Reilua vai...?
Ja sen jälkeen Putlerista tulisi yhä röyhkeämpi ja vuorossa voisi olla vaikka esim Suomi...joten se siitä "rauhasta"! - Anonyymi
Ompas tyhmä kirjoittaja.mieti nyt vähän.! Minä minä minä ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet sotahullu psykopaatti, et sitä tietenkään tajua itse.
Trump on rauhan kannalla Ukrainassa, sikäli kun se hänestä riippuu...nykyinen eliitti ajaa isoa sotaa.
Tajuatko edes, mitä tarkoittaa sota?Trump on todellisuuden ajat sitten jättänyt narsisti, joka on jämähtänyt henkisesti 8-vuotiaan lapsen tasolle. Hän varmastikin oikeasti uskoon, että todellisuus on se mitä sen haluaa olevan, "vaihtoehtoinen totuus". Salli minun nauraa, -tai no, en välitä vaikka et sallisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet sotahullu psykopaatti, et sitä tietenkään tajua itse.
Trump on rauhan kannalla Ukrainassa, sikäli kun se hänestä riippuu...nykyinen eliitti ajaa isoa sotaa.
Tajuatko edes, mitä tarkoittaa sota?jep.. sust päästää eroon
- Anonyymi
Luuserit on tunnetusti niitä jotka ensin uhoaa isoon ääneen mutta ensimmäisessä vastoinkäymisessä antaa heti periksi jääden kiukuttelemaan kakaroiden tavoin.
- Anonyymi
Trumpetti oli vaaliväittelyssä kaikista asioista ihan pihalla.
- Anonyymi
Trump pääsi kerran USA:n presidentiksi. Sitä ihmeteltiin paljon Suomessa, koska hänellä oli ollut sellainen tyyli rakentaa pilvenpiirtäjiä USA:n suurkaupunkeihin, että kartalta katsotaan kaupungin kallein rakennustontti, se ostetaan, siitä puretaan kaupungin kalleimmat ja hienoimmat rakenntukset ja rakennetaan pilvenpiirtäjät tilalle. Trump rahojensa kanssa käytännössä tuhosi USA:n kaupunkien keskustojen hienoimmat rakennukset. Ehkä amerikkalaiset sitten rakastavat niitä pilvenpiirtäjiä. Ehkä he saivat paremman keskustan tilalle. Euroopassa ollaan eri mieltä.
Turussakin joskus kuulee tällaista täysin järjettömän kuuloista trumpismia. Hansa-korttelin kohdalle olisi pitänyt rakentaa Länsiranta, Majakkaranta, Skanssi ja Linnanfältti. Turussa ei tulisi mieleenkään tehdä sellaista, koska Turkua laajennetaan tyhjille tonteille.
Joku ehdotti taas muutama vuosi sitten, että Piispankadulle pitäisi rakentaa pilvenpiirtäjiä, koska Nordeassa on niin paljon rahaa. Eihän Turun vanhaa keskustaa pureta koskaan siihen tyyliin ja jopa rakennuspuolella on joku taho, joka ei tätäkään perusasiaa tajunnut. Jos Turku tarvitsee pilvenpiirtäjiä Nordean rahojen takia, niin pilvenpiirtäjäkaupungin voi perustaa Turun pohjoispuolelle ja sinne voi rakentaa yhden metrolinjan. Mutta ei niitä pilvenpiirtäjiä enää edes tarvita, koska ne olivat kirjanpitäjien työpaikkoja. Nykyään riittää iso tietokone. Se on Kupittaan aseman vieressä. Siinä on Nordea ja AMK samassa rakennuksessa sen merkkinä, ettei ekonomeja tarvita enää mihinkään. Kannattaako tulla neuvomaan turkulaista rakennusasioissa?
Hollywood-miljardit siirtyivät kirjanpidon kautta Trumpille ja hän oli niihin aikoihin maailman rikkain mies. Pilvenpiirtäjät rakennettiin niihin aikoihin 70-luvulla, 80-luvulla ja vielä 90-luvulla. Kun Nordea vaihtoi kirjanpitäjät kirjanpito-ohjelmiin myös rakentaminen muuttui. Tilitoimistoja ei enää tarvittu pankkien automatisaation jälkeen.
Oli se joskus niinkin selkeää Nordean pankkirisukuun kohdistuvaa häiriköintiä, että siihen sukuun syntyneitä lapsia kuvailtiin siihen tyyliin etteivät ole mitään tennislupaus Eemeli Sandelsin kaltaisia todellakaan. Ei niin. On Emeli Sande ja Jessica Ennis. Joutuivat ulkomaille muuttamaan monet.- Anonyymi
talot on vain rakennuksia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
talot on vain rakennuksia
ei oo, joillakin on tunneside taloihin :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
talot on vain rakennuksia
Ei pidä paikkaansa. Talot ovat todella paljon muutakin. Ne voivat olla monia asioita.
- Anonyymi
Juu maailma muuttuu eikä aina paremmaksi.
- Anonyymi
Eikö, voi voi, ilmeisesti Kamala Harris ei suostunut jättämään korvakorukuulokkeita studion ulkopuolelle kiäh kiäh
- Anonyymi
Tässä mielenkiintoinen tarkastelu väittelyyn.
https://www.youtube.com/watch?v=gX90w1SSzwM - Anonyymi
Kamalaa Harris voittaa iihanaa.
- Anonyymi
amerikka on maailman tyhmin..kansa,,trump..jo tehnyt hirveitä asiota. silti halutaan..
maailman päättäjäksi... tilanne pitäisi olla ..normaalisti.....harris 100 huijari rosvo trump 0... mutta ei...meillä..hjarkimo..muut...hyvä bisnesmies...voi vittu...huh..huh.... - Anonyymi
No comment.
- Anonyymi
Iso mies eikä uskalla keskustella kasvokkain naisen kanssa?
- Anonyymi
Hän, tämä trumpetti on erittäin huono häviäjä. Monia persuja, äijien äijiä nyt mahtaa harmittaa. Mutta ei hätää, kyllä sekin murhe kaljalla korjataan.
- Anonyymi
Trump sanoi nyt tv-väittelyssä pystyvänsä lopettamaan sodan vaalien jälkeen jo ennen nimitystään presidentiksi eikä enää vain yhdessä päivässä vaan molempia.
- Anonyymi
Tässä totuus tuosta väittelystä.
https://www.youtube.com/watch?v=aKAb4xzdalw - Anonyymi
Taitaa Venäjän taktisista syistään salaa tukema vihervasemmiston woketus ym. aiheuttanut vastareaktiona typerän ja fanaattisen maga-ilmiön joka ei piittaa edes faktoista?
- Anonyymi
Äänestäisin presidenteiksi ennemmin vaikka vanhainkodeissa majailevia alzheimer potilaita, jotka sentään tunnustavat fyysiset tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, kuin jotain elämänsä kunnossa olevaa ehdokasta joka sanoo "mustaa valkoiseksi" tai "valkoista mustaksi" jos se takaa samaiselle ehdokkaalle modernin seksuaaliliberaalin imagon, jonka luomilla väärillä mielikuvilla ja tunteilla ihmisen seksuaalisuudesta voi ratsastaa voittoon vaikka yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Yksi kuva kertoo lähes kaiken.
http://blog.jonolan.net/wp-content/uploads/2014/02/selective-tolerance.jpg - Anonyymi
Kamalaa Harris voittaa tumpelo Trumpin hihihi jo nyt.
- Anonyymi
Trumpesterin emergency viesti: "Hjuuston! Wii got thö breins!"
- Anonyymi
Ei osallistu enää koska pärjäsi niin hyvin ekoissa niin ei ole syytä mennä uudelleen.Tuhosi kamalan mussutuksen totaalisesti.
Kamala lupaa tehdä kaikenlaista kuten laskea ruuan hintaa ensimmäisenä päivänään jos hänet valitaan.
Hmm.. miksi hän ei tee sitä nyt, ollessaan hallituksessa?
Varasti trumpilta "no tax on tips" jne ja luulee ettei kansa tajua.
Kuulolaite joka oli korvakorun näköinen, laittomasti väittelyssä mukana koska tuomarin reittä pitkin asemaansa noussut tyhjäpää ei pärjää itse edes yksinään antamassa lausuntoja missään.
Trump, on jo voittanut.Onneksi.Cabal pyyhitään pois totaalisesti.- Anonyymi
TruthStillHurts kirjoitti:
Ymmärrätkö sinä edes mitä sinä kirjoitat?
Faktoja, entä onko sinulla minkäänlaista todistetta tai vasta argumenttia muuta kuin lapsellinen mussutus?
Anonyymi kirjoitti:
Faktoja, entä onko sinulla minkäänlaista todistetta tai vasta argumenttia muuta kuin lapsellinen mussutus?
Kysele faktoja itseltäsi.
- Anonyymi
TruthStillHurts kirjoitti:
Kysele faktoja itseltäsi.
Ei minun tarvitse, tiedän jo totuuden kuten miljoonat ja taas miljoonat amerikkalaisetkin.He äänestävät Trumpia ja Trump voittaa vaalit.
Kamala on Intialainen tyhjäpää jonka pelkkää mossotusta olevat lausunnot (VIDEOLLA OLEVAT) eivät edes tarkoita mitään ja ovat jättäneet hänen oman leirinsäkin suu auki miettimään mitä tuo dorka juuri sanoi?
Faktat, ovat kansan tiedossa ja Trump voittaa.
Ai että olen jo ostanut popcornia varastoon kun pääsen nauramaan miten kaltaisesi olmit itkevät itsensä tärviölle Trumpin voitettua :)) Siitä tulee hauskaa! Anonyymi kirjoitti:
Ei minun tarvitse, tiedän jo totuuden kuten miljoonat ja taas miljoonat amerikkalaisetkin.He äänestävät Trumpia ja Trump voittaa vaalit.
Kamala on Intialainen tyhjäpää jonka pelkkää mossotusta olevat lausunnot (VIDEOLLA OLEVAT) eivät edes tarkoita mitään ja ovat jättäneet hänen oman leirinsäkin suu auki miettimään mitä tuo dorka juuri sanoi?
Faktat, ovat kansan tiedossa ja Trump voittaa.
Ai että olen jo ostanut popcornia varastoon kun pääsen nauramaan miten kaltaisesi olmit itkevät itsensä tärviölle Trumpin voitettua :)) Siitä tulee hauskaa!Minä en itke amerikkalaisten hölmöyden takia. Sinulla on ihan outoja ajatuksia. Vaaleissa käy niinkuin käy. Jos amerikkalaiset ovat vajonneet niin alhaiselle henkiselle tasolle, että äänestävät oikeasti Trumpin kaltaisen moukat uudelleen presidentiksi, ei sille kukaan mitään voi.
Sinä hieman säälität minua. Olet joko täysin idiootti Trumpin kannattaja, jonkun maksama trolli tai hieman luonnevikainen ressukka, joka pyrkii täällä vain ärsyttämään. Olipa noista vaihtoehdoista mikä tahansa oikein, se ei ole kannaltasi mikään hyvä asia.
Minä toivon Trumpin häviävän, mutta ei se minulle mikään maailmanloppu ole, jos toisin käy. Se, mitä siitä seuraa Suonelle ja muulle maailmalle, on oma lukunsa. Yhä enemmän Minä historian harrastajana näen yhtäläisyyksiä Rooman valtakuntaan. Se vain olisi hyvä muistaa, mitä siitä Rooman hajoamisesta aikanaan seurasi Euroopassa.
Nautiskele sinä kuitenkin olostasi, kun kerran hyvillä fiiliksillä olet. Odotellaan marraskuuta.
Na
- Anonyymi
Mitenköhän ton bidenin sais vielä viiemesinä presidentti kuukausinaan poistamaan sen trumpin pellen voimaantuoman älytttömän vatt veron ulkomaan viennille.. Sen myötä meijän suomalaistenki harrastustoiminta otti takapakkia..Kaikkiin varaosiin se ylimääränen 22 prosenttia ja monesti viel paljon enemmän. Ideoita kellää? Tää meijän oma hallituskaa ei tunnu ymmärtävän minkälainen kansantaloudellnen vaikutus sillä on ku nuorilta viedään viimisetki mahdollisuudet harrastamiseen..Tuloksena kädetön sukupolvi joka osaa edes renkaita vaihtaa, tätä ollu jo vuosikymmenen havaittavissa..Kaikki on kallista ahneen hallituksen takia..mite vittu se kansantalous vois nousta jos kellää ei ole rahaa edes ruokaan.. Sit ku ei anneta nuorten roplaa autoja eikä mopoja..vaihtoehdoks jäljelle jää keppana ja muuntohuumeet..
- Anonyymi
Heikosti? Mies väitti ihmisten syövän lemmikkieläimiä ja Harrisin varapresidentin haluavan tappaa lapset 9kk raskauden jälkeen. Ja siinä maassa ollaan huolissaan Bidenin terveydestä ja hänen kyvystään johtaa maata.
- Anonyymi
Trump haluaa karkoittaa siirtolaiset. Ihan oikein siis tekee kun halventaa niiden ihmisarvon Ei tuu niinpaljon vastarintaa kun rupeavat matuja roudaan veke. Tuo kun aika selvää että sadatuhannet noista koittaa paeta eli niitä joudutaan ampumaan kuin elukoita.
Saattas Amerikkalaiset järkyttyä jos Trump ei edeltäkäsin valmistele niitä tulevaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump haluaa karkoittaa siirtolaiset. Ihan oikein siis tekee kun halventaa niiden ihmisarvon Ei tuu niinpaljon vastarintaa kun rupeavat matuja roudaan veke. Tuo kun aika selvää että sadatuhannet noista koittaa paeta eli niitä joudutaan ampumaan kuin elukoita.
Saattas Amerikkalaiset järkyttyä jos Trump ei edeltäkäsin valmistele niitä tulevaan.Yhdysvaltojen kansa muodostuu erilaisista ihmisistä. Ei heillä ole edes virallista kieltä. Ja muistetaan vielä se että inkkarit ne varsinaisia kansalaisia ovat. Valkoinen mies valtasi väkivalloin maan. Heidän sieltä pitäisi lähteä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump haluaa karkoittaa siirtolaiset. Ihan oikein siis tekee kun halventaa niiden ihmisarvon Ei tuu niinpaljon vastarintaa kun rupeavat matuja roudaan veke. Tuo kun aika selvää että sadatuhannet noista koittaa paeta eli niitä joudutaan ampumaan kuin elukoita.
Saattas Amerikkalaiset järkyttyä jos Trump ei edeltäkäsin valmistele niitä tulevaan.Eihän tuo karkottanut viimeksikään kun oli presidenttinä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdysvaltojen kansa muodostuu erilaisista ihmisistä. Ei heillä ole edes virallista kieltä. Ja muistetaan vielä se että inkkarit ne varsinaisia kansalaisia ovat. Valkoinen mies valtasi väkivalloin maan. Heidän sieltä pitäisi lähteä.
Sinun "inkkarisi" valtasivat maan toisilta "inkkareilta" tappamalla,raiskaamalla yms.Onko sinulla neropatti tilastoa jossa näkyy kuka heistä oli eka "inkkari" siellä ja ketkä saisivat lähteä?
Olet taas lukenut jotain nerojen vihreä lanka lehteä tai muuta julkaisua jonka on mielisairas kirjoittanut kun tuollaista päästät ilmoille päästäsi.Olisit nyt vaan hiljaa kun ei sinulle ole minkäänlaista älyä annettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuo karkottanut viimeksikään kun oli presidenttinä...
Ei niitä ollut sillon niin valtavaksi ongelmaksi asti.Bideenin seniili joe ja HARRIKSEN KAMALA hankkivat maan pullolleen laittomia siirtolaisia jolloin asiasta tuli suuren suuri ongelma.Uskomatonta ettet tajua asiaa.
- Anonyymi
Tim Waltzin oli tarkoitus kehua Kamala Harrista, vahingossa kertoi Kamalan olleen nuorena huora, kun tarkoitus oli sanoa nuori syyttäjä :)
https://www.youtube.com/watch?v=Epe_8LmWVw8
Miksei iltasanomat rieku tästä, koko suomen kansa sais nauraa!!! Nää on oikeesti hauskoja kun totuudet lipsahtaa lopulta vahingossa.- Anonyymi
Tim Waltz: "Kamala, she was a young prostitutor, ups.."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tim Waltz: "Kamala, she was a young prostitutor, ups.."
Nojoooo pienet kielivirheet sallitaan melkein suomalaiselle yooopperille :D
- Anonyymi
MAGA!
- Anonyymi
Sääli ettei Trumpiin osunut suorassa lähetyksessä. Olisi tullut hyvää materiaalia.
- Anonyymi
Vaikutat todella sellaiselta suvaitsevaiselta jonka mielestä ei saa syrjiä ja jokaisella on oikeus mielipiteeseensä rakkaus voittaa jne jne.
Pahimmat natsit keitä on olemassa, on vihervassareiden porukoissa.
Ette yritä estää mitään itse keksittyä "vihapuhetta", vaan yritätte estää puheen jota vihaatte, te sairaat kommarit.
- Anonyymi
Ei uskalla
- Anonyymi
Looserrr....
- Anonyymi
Trumppi haukkuu omia kannattajiaankin loosereiksi kun eivät ole estäneet Amerikan roskaamista siirtolaisilla.
Ei edes omia äänestäjiään koita kivapuheella houkutella äänestämään.
Kertoo vaan mikä on USAn raadollinen tilanne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumppi haukkuu omia kannattajiaankin loosereiksi kun eivät ole estäneet Amerikan roskaamista siirtolaisilla.
Ei edes omia äänestäjiään koita kivapuheella houkutella äänestämään.
Kertoo vaan mikä on USAn raadollinen tilanne.Loser tarkoittaa häviäjää (esim. sinä)
Loose tarkoittaa irrallista, esimerkiksi irrallaan oleva pultti, loose bolt.(päästäsi puuttuu muutama ja loput on irrallaan)
Laitahan toki todisteet missä Trumppi haukkuu äänestäjiään? Ai niin, irtopultti keksi itse tuonkin väitteen..
Trump siivoaa laittomat maasta tultuaan valituksi joten voit olla huoletta he pääsevät kotimaihinsa perseilemään lisää.
Jos kerran tulijat "rikastavat" niin paljon ja ovat niin niin uskomatoman positiivisia tunkeutumalleen maalle. miksi tämä kultaporukka ei sitten tehnyt sitä omalle maalleen?
Ai niin, he ovat syy siihen miksi oma maansa on siinä kunnossa kun se on ja ottamalla kaikki nuo maahan, asetetaan tulomaakin kulkemaan samaa polkua kuin maa josta omia itse luomiaan ongelmia pakenivat.
Sama koskee jokaista joka Suomeen on tunkeutunut.Koneinssit takaisin omaa maataan rakentamaan niin tietynlaiset tilastot laskevat kuin ketun häntä.
- Anonyymi
Mitäs paskoivat USA:n,! Meilä on sama homma nyt käynnissä!
- Anonyymi
Naurun taakse piilotetaan tyhjäpäisyys.
- Anonyymi
Tiedättekö, millä mallilla on jenkkilän demokratia?
Se tila on todella hurja ja siksi sieltä voidaan odottaa ihan mitä tahansa.
Trump ei saa voittaa vaaleja, sama mantra kuin Venäjä ei saa voittaa Ukrainassa, mutta näin se menee.
Jos ne saavat Kamalan pressaksi, on toivo mennyt maailmassa, korvanappi Kamalaa käytetään vielä hurjemmin hyväksi, kuin Bideniä.
Clinton tukee Kamaa ja muistakaa, Clintonien ympäriltä on hävinnyt jopa 2000 ihmistä, syystä taikka toisesta.- Anonyymi
Minä luulen että nämä kadonneet ovat samoissa luolissa, missä pidetään näitä vangittuja lapsia , mitä Deep State käyttää hyväkseen ja välillä syövät näitä. Arvelisin että Deep State on jo syönyt nämä 2000 kadonnutta.
- Anonyymi
Harris on jo saanut punavihreiden ja Ylen toimittajien äänet. Onko niillä ääänioikeutta USA pres.vaaleisssa?
- Anonyymi
Lukekaa videon kommentit :)
- Anonyymi
Trump ei halua enää osallistua vaaliväittelyyn koska Kamala Harris ei pysy totuudessa. Trump itse taas on ehdottomasti joka tilanteessa totuuden puhuja ja totuuden esille tuoja. Trump ei edes osaa valehdella.
- Anonyymi
Trump näytti jo kaapin paikan.
- Anonyymi
Taas uusi yritys Trumpin henkeä kohtaan.Kappas vaan, VASSARIHAN se siellä oli TAAS aseen kanssa heilumassa.
Jos kamala olisi voitolla, ei varmaan tarvitsisi heilua? Trump voittaa, ja se on hyvä! - Anonyymi
trumppi otti L
- Anonyymi
onpa kamalaa
- Anonyymi
Menny pupu pöksyyn🐇🩳
- Anonyymi
Eikait Rummppikaan sentään väittele noin kamalan kanssa,en minäkään , on sil etes hiukka järkeäkin näköjään ??
- Anonyymi
Trump puhuu aina 100% totuutta ja hän on kyllästynyt kuulemaan Harrisin valheita. Trump itse ei edes osaa valehdella, hän pysyy aina asia linjalla ja ehdottomassa totuudessa.
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Porno tuhosi lopulta parisuhteemme
Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta253725Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee
Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä163503Itseni vuoksi
Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,241706Täytyy sanoa
Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu271297- 681275
Harmi, kun sillä nousi
kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔571182Miten saisin
Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess331124Raamatun tärkein lause
Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,376888Jatkoa Nojatuoliin
Huomenta, niin pian täyttyy tämä ketju, ei ehdi muuta kuin aloitella uutta, kun pitkäksi venyy. Arkiasioista on tarkoitu128818Onhan tälläkin hivnaisella ollut varmasti satoja asiakkaita,ehkä myös nykyinen aviomies.
Olen naisen nähnyt Turuntiellä. Kantaa todella hi- virusta? Mikäli myy seksiä, niin eikö pitäisi saada pois markkinoilta154804