Valkoposkihanhia ruvettava vähentämään urakalla

sillä pian niitä on jo tuplasti enemmän kuin nyt.

Asiantuntijoiden mukaan valkoposkihanhet ovat uhka myös lentoturvallisuudelle.

"Valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot ovat olleet esillä erityisesti Pohjois-Karjalassa, jossa valtavat lintuparvet ovat tuhonneet viljelijöiden peltoja ja aiheuttaneet miljoonavahinkoja. Suomen kautta muuttavien lintujen määrä kasvaa noin 10 prosentin vuosivauhtia.

– Tiedossa ei ole tekijää, joka rajoittaisi kannan kasvua lähitulevaisuudessa. Osittain tässä nähdään uhkakuvana, että käy kuin Pohjois-Amerikassa kävi lumihanhen kanssa. Se oli pitkään suojeltuna, kunnes kanta lähtikin rajuun kasvuun. Kun lajia alettiin metsästämään, niin kanta oli jo niin iso ettei sitä pystytty enää pitämään kurissa metsästyksen keinoin, ja nyt niitä on siellä kymmeniä miljoonia."

Eihän laji ole millään lailla uhanalainen.
2384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Silloin tarvitaan tutkijoita kivoilla valtion liksoilla lisää.
Näin ollen sama kierre jatkuu. Hyväveljelle kivaa tekemistä.

1Äänestä

Tohmajärvelle saatiin poikkeuslupa, jolla saa ampua 375 valkoposkihanhea vuodessa kahden vuoden aikana. Sehän tarkoittaa, että joka tuhannes hanhi saa kuulan kalloonsa. Sehän kummasti helpottaa. 999 hanhea tuhannesta saa jäädä aterioimaan.

Jotta viljelijä saa täyden korvauksen Suomen valtion siunaamasta valkoposkihanhien syöttämisestä, pitää korvauksen kattaa kaikki vuoden aikana peltoihin käytetty työ ja tarvikkeet sataprosenttisesti.

2Äänestä

Armeijan kovapanos ammunnat saisi populaation kevenemään tuntuvasti ja harjoitusta tulisi kasapäin joka jannulle?🤯🤯🤯

Äänestä

Ensimmäisen laukauksen jälkeen linnut siirtyvät kunnan seuraaville pelloille ja palaavat takaisin, kun tilanne on rauhoittunut. Eivät ne jää odottelemaan räiskeen jatkumista.

3Äänestä
  • Samaa mieltä. Eivät vuotuiset 400 000 lintua ampumalla juurikaan vähene. Ampijia pitäisi olla runsaasti kaikilla kymmenillä tai sadoilla pelloilla odottelemassa hanhien saapumista. Hanhet vierailevat pelloilla tankkaamassa muutamia päiviä tuhoten samalla kaiken sadon ja paskantaen pellot pilalle.

    Jos viiden päivän aikana ammuttaisiin 400 000 lintua, se takoittaa 80 000 lintua päivässä. Jos päivässä ammutaan 10 tuntia, pitää päivässä ampua 8000 hanhea. Sataa miestä kohti olisi 80 lintua. Se on kaikkiaan mahdoton tehtävä, koska linnut ovat lennossa ampumisien ajan.

    Hanhet painavat noin 2 kiloa kappale, eli linnunlihaa on pellolla 800 tonnia. Valkoposihanhia ei saa syödä, koska se on rauhoitettu, kuten joutsenkin.

    Linnut syötetään hyvin Suomessa ja venäläiset syövät ne herkkuina Pohjois-Venäjällä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Eivät vuotuiset 400 000 lintua ampumalla juurikaan vähene. Ampijia pitäisi olla runsaasti kaikilla kymmenillä tai sadoilla pelloilla odottelemassa hanhien saapumista. Hanhet vierailevat pelloilla tankkaamassa muutamia päiviä tuhoten samalla kaiken sadon ja paskantaen pellot pilalle.

    Jos viiden päivän aikana ammuttaisiin 400 000 lintua, se takoittaa 80 000 lintua päivässä. Jos päivässä ammutaan 10 tuntia, pitää päivässä ampua 8000 hanhea. Sataa miestä kohti olisi 80 lintua. Se on kaikkiaan mahdoton tehtävä, koska linnut ovat lennossa ampumisien ajan.

    Hanhet painavat noin 2 kiloa kappale, eli linnunlihaa on pellolla 800 tonnia. Valkoposihanhia ei saa syödä, koska se on rauhoitettu, kuten joutsenkin.

    Linnut syötetään hyvin Suomessa ja venäläiset syövät ne herkkuina Pohjois-Venäjällä.

    Eihän sitä muuuten viherpiiperöksi pääsisikkään jos ei hanhia suojele.

    Äänestä

Suomen hallitus on munaton saamaan valkoposkihanhiasiaa järjestykseen. Hanhet syötetään Suomessa, jotta poikueista tulisi mahdollisimman suuria. Joka kevät hanhien määrä tuplautuu pelloillamme ruokinnan ansiosta. Valtio ei kuitenkaan maksa lintujen ruokintaa, vaikka suosii ja suojelee sitä.

1Äänestä

Paskanärhihän se on. Ei kuulu Suommeen. Lihakkaa ei ou kummone.

Äänestä

Joutsenan liha on muute aeka mauksass.

Äänestä

Niin+pitkään+kuin+vihreät+ovat+hallituksessa+ne+ovat+suojeltuja.+Aivan+sama+vaikka+söisivät+90%+pellon+tyhjäksi.

Äänestä

Korkeasaaren asiantuntijan mukaan metsästys olisi vain tilapäinen apu ongelmaan, koska kanta kasvaa Venäjällä nopeammin kuin pyssymiehetkään ehtisivät losauttelemaan. Hollannissa ongelma on ratkaistu jättämällä hanhille omia ruokintapeltoja. Itäsuomalaisille pyssynheiluttajille tämä ei ehkä kuitenkaan ole tarpeeksi miehekäs ratkaisu.

Äänestä
  • Pönttö syyllistää itäsuomalaiset maanviljelijät jotka yrittävät saada toimeentulonsa. Siinnä Kelan luukkuasikas kertoo mitä onSuomalaisista jotka tekevät leipänsä eteen TÖITÄ.
    Pöntön pitäsi ajatella ( tosin mahdotonta) ennen kuin typeryyksiä kirjoittaa. Joten vedä v...u päähäsi ja häpeä.

    Äänestä

  • Siinäpä uusi työpaikka foliohattuisenropellipäälle. Sulla jäi se pellolle töihin lähteminen vain vitsiksi. Ny tekemään niitä lintujen syöttöpeltoja. Olethan suuri luonnon ystävä. Joten ei tekosyitä miksi et lähtisi. Saisit ihan oikeaa työtä. Etkä olisi vaan pelkkä typerä konsultti kuten tähän asti. Sinusta on saanut kuvat jotta olet munaton miehen irvikuva. Joten nyt on näytönpaikka. Tai sitten suusoukemalle ja pidä mölytmahassa.

    Äänestä

  • Joka asiaan sotkeutava varmasti kertoo ratkaisun tähän ns riistapeltoon. Miten iso,minne, kuka tekee, maksaa, keltä luvat, kenenmaille, kukaraivaa ja useisiin muihin kysymyksiin. Ja tosiaan menee tekemään sitä. Eikä sössötä typeryyksiä. Kuten nyt jälkeen kerran.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka asiaan sotkeutava varmasti kertoo ratkaisun tähän ns riistapeltoon. Miten iso,minne, kuka tekee, maksaa, keltä luvat, kenenmaille, kukaraivaa ja useisiin muihin kysymyksiin. Ja tosiaan menee tekemään sitä. Eikä sössötä typeryyksiä. Kuten nyt jälkeen kerran.

    Pitää kysyä sitä Hollannista jos neuvoja tarvitaan. Siellä homma toimii. Ei tietysti tiedä voiko soveltaa sellaisenaan Itä-Suomeen. Onhan Hollanti paljon alavampi maa.

    Äänestä

  • Olisihan se mielekäs ratkaisu jos jätetään leipäviljaa kasvattamatta omassa maassa ja tuodaan hanhien vuoksi viljaa ulkomailta, onko järkeä? Samalla puolitetaan viljelijän tuloja hanhien takia, että hanhet saa mellastaa pelloilla. Ei ne hanhet erota mille pellolle saa mennä ja minne ei, koska sinne ne menee missä on syötävää. Mitä sanoo kaikki tietävä pankonvosu asiaan?

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Pitää kysyä sitä Hollannista jos neuvoja tarvitaan. Siellä homma toimii. Ei tietysti tiedä voiko soveltaa sellaisenaan Itä-Suomeen. Onhan Hollanti paljon alavampi maa.

    Tämä Hanhi ei ole kuulunut Suomen luontoon. Nyt siitä on tullut mamu jota suojellaan ja viedään suomenmaaanviljelijöiltä leipä suusta. Yksi typerys länkyttää siitä ja rinnastaa koko maailman vitsaukset maanviljelijän syyksi. Ei maanviljelijät ole syyllisiä Suomessa jos Afrikkassa katoaa eläimiä sukupuuttoon.

    Äänestä

Se on merkillistä tämä luomakunnan kruunun, ihmisen, elämä. Tapetaan jo muutenkin satoja ja tuhansia lajeja sukupuuttoon, ja kun muut lajit yrittävät sopeutua ihmisen toimintaan - sudet tulevat ihmisten ilmoille ja valkoposkihanhet ihmisten pelloille - ratkaisu siihenkin on heti ensimmäiseksi tappaa ja tuhota lisää.

Äänestä
  • Jos kuka niin pönttö on merkillinen otus. Ei voi sanoa oikeaksi ihmiseksi.

    Äänestä

  • Susilla on vielä luontoa liikkua. On vai huomanneet jotta ihmisen liki saa ruuan helpommalla. Joten joka asiaan sekaantuja on pahasti väärässä. Menisit tekemään sitä peltoa etkä selittäsi. Tee jotain asian hyväksi äläkä sotkeudu joka asiaan.

    Äänestä

Liperissä olivat syöneet kokonaisen pellon. Ihan peruskalliota myöten olivat mullankin ahmineet. Öyhöti.

Äänestä
  • Verkon kun levittää pellolle maahan hanhia varten niin siihen ne puuttuu ja sitten vain niks naks.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

sillä pian niitä on jo tuplasti enemmän kuin nyt.

Asiantuntijoiden mukaan valkoposkihanhet ovat uhka myös lentoturvallisuudelle.

"Valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot ovat olleet esillä erityisesti Pohjois-Karjalassa, jossa valtavat lintuparvet ovat tuhonneet viljelijöiden peltoja ja aiheuttaneet miljoonavahinkoja. Suomen kautta muuttavien lintujen määrä kasvaa noin 10 prosentin vuosivauhtia.

– Tiedossa ei ole tekijää, joka rajoittaisi kannan kasvua lähitulevaisuudessa. Osittain tässä nähdään uhkakuvana, että käy kuin Pohjois-Amerikassa kävi lumihanhen kanssa. Se oli pitkään suojeltuna, kunnes kanta lähtikin rajuun kasvuun. Kun lajia alettiin metsästämään, niin kanta oli jo niin iso ettei sitä pystytty enää pitämään kurissa metsästyksen keinoin, ja nyt niitä on siellä kymmeniä miljoonia."

Eihän laji ole millään lailla uhanalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu