Haluaisin kuulla muiden kokemuksia kouluun menon lykkäyksestä. Meidän loppuvuodesta syntynyt poika on käynyt talven mittaan psykokogin ja neuropsykologin testeissä ja viivettä ja kypsymättömyyttä ikätovereihinsa on havaittavissa. Hahmottamisessa on vaikeuksia ja kirjallisten tehtävien tekeminen työlästä. Poikamme on kyllä "terävä" kaveri muuten. Itse (minä siis äiti) olen sitä mieltä että lykkääminen saattaisi tehdä hyvää. Aikalisävuosi olisi päiväkodin esikouluryhmässä - ilmeisesti voisimme tehdä henk.koht opintosuunnitelman. Mutta ongelmana tässä on se, että isä taas on sitä mieltä että poika pärjää koulussa ihan hyvin. Hänkin tietää, että poika on "jäljessä" joissakin asioissa ikätovereitaan, mutta käsityksensä mukaan pärjää kyllä koulussa. Ja oma lukunsa on sitten sukulaiset ym - joiden mielestä poikamme voi aivan hyvin mennä kouluun. Poika itse on innokkaana menossa ikätovereidensa (ja parhaan kaverin kanssa) kouluun ja haluaa olla iso poika.
Kertokaahan kokemuksianne lykkäyksistä tai sitten siitä että psykologien suosituksista huolimatta olette laittaneet lapsenne kouluun.
Kertokaahan kokemuksianne lykkäyksistä tai sitten siitä että psykologien suosituksista huolimatta olette laittaneet lapsenne kouluun.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Meillä myös suositeltiin päiväkodin/eskarin puolelta, että loppuvuonna syntynyt poikamme kannattaisi laittaa kouluun vuotta myöhemmin. Oli malttamaton tekemään mitään piirustuksia, askarteluja tms. leikki oli vielä tärkeää ja hahmotusongelmia myös. Kunnalla ei kuitenkaan ollut tarjota muuta kuin samanlainen eskarivuosi uusintana, joten päädyimme siihen, että kouluun vain laitetaan. No kuinkas kävikään, poika on nyt ekalla luokalla ja luokkansa parhaita. Oppi lukemaan ensimmäisten joukossa jo alkusyksystä, matikassa on aivan haka, auttelee muita jne. kokeista vetelee enimmäkseen kymppejä jokunen ysikin on tullut. ja olen kyllä tyytyväinen, että laitettiin hänet kouluun, olisi varmaan ollut turhauttavaa olla vielä toinen vuosi eskarissa ja käydä kaikki uudestaan. Kyllä lapsi siellä koulussa hyvin pärjää, ja koulussa on kuitenkin erityisopettajia jos tarvitsee enemmän tukea koulunkäyntiinsä. Jos ei tosiaan ole muuta tarjolla kuin sama eskari uudestaan, niin ehdottomasti kannattaa laittaa kouluun. Kesän aikana eskarilainen kasvaa kummasti.
Hei!
Minulla on luokallani oppilas, joka aloitti viime syksynä 1-luokan vuotta myöhemmin vanhempien aloitteesta ja lisäaika kasvamisessa on ollut hänelle tarpeen. Edellisenä lukuvuonna minulla oli oppilas, jolle oli suoritettu koulukypsyys- yms. testit, mutta vanhemmat eivät suostuneet lykkäykseen. Koko vuosi meni oppilaalla penkin alle, hän ei oppinut lukemaan jne. Luokalle jättämistä harkittiin todella pitkään. Valitettavasti jouduin vaihtamaan työpaikkaa, joten en tiedä hänen tilannettaan nyt, mutta vahvasti epäilen, että hänellä tulee olemaan vaikeuksia jatkossakin.
Kesän kasvupyrähdys voi tehdä joillekin naperoille ihmeitä, mutta kyllä noin yleensä kannattaisi kuunnella asiantuntijoiden suosituksia lykkäämisestä. Suosittelen lykkäystä erityisesti, jos tuleva luokka on suuri.
Kumpi päättää isä vai asiantuntijat? Kummalla lienee asiasta laajempi katsantokanta? Sitä kannattanee pohtia.
Asiantuntijat eivät yleensä syyttä suotta suosittele koululykkäystä. Valitettavan usein vanhemmat suhtautuvat asiaan liikaa tunteella.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että 15 vuoden opeuran ajalta en tiedä yhtään tapausta, jossa lykkäyspäätös olisi ollut huono vaihtoehto. Sen sijaan iso liuta on niitä lapsia, joilla hommat ovat menneet aivan penkin alle, kun ovat tulleet vuotta liian aikaisin kouluun.
Ylipäätään uskallan sanoa, että näistä joulukuussa syntyneistä poikalapsista tarvitsisi varmasti puolet koululykkäystä, ts. vuoden lisää kasvuaikaa.
Minusta kannattaa ehdottomasti lykätä, sillä vuotta vanhempana tehtävät ovat helpompia ja näin ei tarvi koko ajan pinnistellä ja ponnistella että osaisi. Jos menee aikemmin niin voi tulla huono itsetunto kun joutuu ponnistelemaan enemmän kuin muut. Eihän sitä tarvi mainostaa että on syntynyt vuotta aiemmin sitten kun aloittaa ekaluokan. Siitähän voi opellekin sanoa että ainakin aluksi sitä ei tarvi sanoa, että on vanhempi kuin muut.
Vaikea pulma, ja riippuu aika paljon lapsen luonteestakin (sosiaalinen, reipas lapsi pärjää paremmin, vaikka ei olisikaan niin kypsä) ynnä muusta. Meillä on kaksoset, nyt kolmasluokkalaisia, lokakuussa syntyneitä.
Eskariaikaan tehdyissä koulukypsyystesteissä saivat poika 19/20 ja tyttö 11/20 pistettä.
Tytölle mietittiin kouluunmenon siirtämistä vuodella eteenpäin. Tämä tuntui meistä hankalalta vaihtoehdolta, koska lapsi innolla halusi kouluun ja velikin oli menossa ja olisi ollut lapselle todella vaikeaa selittää että miksei hän pääse yhtäaikaa ja pelkäsimme että
tytön ennestään hiukan heikko itsetunto olisi
heikentynyt ennestään jos hän olisi ajatellut olevansa niin "huono" ettei edes kouluun huolita.
Niinpä laitoimme lapset ajallaan kouluun.
Ekaluokka meni jotenkuten, tyttö ei pysynyt mukana ja masentui, ja illat itkettiin läksyjen kanssa, joita kertyi tosi paljon, koska hän ei pysynyt tunneilla mukana. Loppukevään hän kävi
matematiikassa ja äidinkielessä pienryhmässä, ja toiselle luokalle siirtyi pienluokalle, jossa opiskelee edelleen. Hänellä on mukautettu opetus matematiikassa ja äidinkielessä.
Poika on normaalilla luokalla, jossa tyttö on mm. musiikki, käsityö, kuvaamataito, liikunta, uskonto ym. tunnit. Eli siis todennäköisesti
kouluunmenon lykkäys olisi auttanut tytärtämme, vaikkakaan ongelmat eivät ole iän mukana kadonneet, niin ehkä ne olisivat olleet vähäisemmät jos olisi vielä vuoden ehtinyt leikkiä. Ymmärrän kyllä hyvin isääkin, jotenkin se edelleen tuntuu "nololta" jos lapsi ei mene ajallaan kouluun, ja sitä saa kaikille tutuille selitellä. Nykyisin kyllä luokilla saattaa olla yllättävän monenikäisiäkin lapsia, eivätkä he itse tunnu kiinnittävän asiaan mitään huomiota.
Poikammekin luokalla on erä eskarista asti tuttu poika, joka oli eskarissa 2 vuotta ja aloitti vuotta myöhemmin koulun ja hänellä näyttää kyllä menevän varsin mukavasti. En tiedä miksi hänen kouluunmenoaan lykättiin.
Meillä vain tuntui tosi pahalta ajatella että poika menisi ylästeelle ja tyttö jäisi ala-asteelle, tai vielä raskaampaa tytölle olisi ollut jatkaa peruskoulua, veljen jo vapauduttua siitä velvollisuudestaan. Tietysti voivathan he joskus jäädä vaikka luokalle, eihän sitä voi tietää, mutta onneksi nyt ei ainakaan näytä vielä niin huonolta.. =)
Testeissä ja päiväkodissakin kiinnitetään aina huomiota siihen, kuinka sosiaalinen ja sanavalmis poikamme on. Eli hän on reipas, mutta vähän "lapsellinen". Sinänsä harmittaa se, että aivan kuin tämä leikkiminen ja lapsellisuus ei enää kuuluisi kouluun. Monet ovat varoitelleet siitä että jos häntä aletaan kiusata koska hän on myös kooltaan pienikokoinen ja motoriikkakin on vähän hakusessa. Poikamme ei ole innokkaana mukana juoksuleikeissä ym. Mutta silti hänellä on aina leikkikavereita ja hän on pidetty ryhmässään. Mietinkin sitä, että miksi esim. päiväkodin henkilökunta on jo sillä asenteella että koulumaailma on kovaa. Okei, voihan se ollakin, mutta jotenkin tuntuu että emmekö sitten ole valmiita hyväksymään niitä rauhallisempiakin lapsia jotka eivät ole niin urheilullisia.
Isän mielipiteestä vielä sen verran, että ei se hänelle mitenkään "kova pala" ole jos lapsi menee vuotta myöhemmin, vaan hänen mielestään poikamme poikamme pärjäisi koulussa ihan hyvin. Lykkäyspäätös ei kuitenkaan ole ihan pikkujuttu. Hänen mielestään kannattaisi kokeilla ja jos on ylivoimaista, niin kävisi eka luokan uudelleen. Itse pidän tätä vaihtoehtoa huonompana. Mutta toisekseen kun pojalla on niin kova into mennä kouluun ja tehtävien tekoakin voisi "harjoitella". Siis sitä että hän osaa, nykyään tekee vain vähän ja sitten alkaa muut hommat kiinnostaa enemmän.
Emme siis kiistä sitä, etteikö hänellä ole juuri tätä hahmottamisvaikeutta ym, mutta onko se este kouluun menolle - sen kun tietäisi. Jos meillä olisi jo ollut joku lapsi koulussa, niin päätöksen tekeminen olisi varmasti helpompaa. Meillä kun on mieheni kanssa myös eri käsitys siitä, miten "rankka" eka luokka on.
On kiva ollut kuulla muiden kokemuksia, kertokaa lisää - niitä on ollut mukava lukea.
Jos poikamme aloittaa koulun syksyllä, hänen luokallaan olisi 17 lasta (kun joku kirjoitti siitä luokkakoosta..)
Onhan se ekaluokka siltä osin kovaa, että lukemaan pitäisi oppia, mutta meidän koulussamme ainakin sanottiin että loppukeväästä sitten aletaan antaa tukiopetusta, ellei lukeminen vielä silloin suju ja vasta toisen luokan syksyllä aletaan huolestua, jos lukeminen on vieläkin ihan hepreaa. Kyllä meillä tyttökin jo jotenkuten sai sanoista selvää ekanluokan aikana, enkä ole muutenkaan kuullut kenestäkään joka ei olisi tokalle mennessään osannut ollenkaan lukea.
Meille myös sanottiin (muistaakseni koulupsykologi) että ekaluokan tuplaus ei ole hyvä vaihtoehto, koska vain käydään samat asiat uudelleen läpi, mutta ongelmahan on usein se ettei niitä ole ymmärtänyt, jolloin tarvitsisi mielummin henkilökohtaisempaa opetusta, esim. juuri tukiopetusta, avustajaa tai pienryhmää ja/tai mukautettua opetusta.
Meillä taas on tyttö liikunnallisesti innostunut ja joillain osin jopa lahjakaskin. Myöskin kavereita hänellä on todella paljon, kaikenikäisiä. Lähinnähän tuo ekaluokka on opiskelun opettelemista ja sosiaalisten taitojen
harjoittelua, jotka teillä tuntuvatkin olevan jo hyvällä mallilla (kavereita on ja on pidetty ryhmässään).
Minua lisäksi näissä testeissä on aina vaivannut se että kaikkia valmiuksia testataan piirroksilla. Jo parivuotiaasta lähtien neuvolassa piirrätetään ja niistä sitten tulkitaan kaikkea lapsen kehitystä. Meillä kolmesta lapsesta ei ole kukaan koskaan ollut kiinnostunut piirtämisestä, (vasta nyt tyttö on alkanut omatoimisesti piirtää, siis pyytämättä), joten piirrustustaito on ollut heikohkoa.
He ovat kaikki olleet enemmänkin "toiminnan ihmisiä" eivätkä ole juuri viihtyneet paperin ja liitujen edessä. Tästä johtuen on ollut melkein hilkulla ettei heitä ole luokiteltu melkein "vähä-älyisiksi". Kävi jo välissä mielessä, että pitääkö aina ennen neuvolakäyntiä alkaa preppaamaan lapsia piirtämisessä.. Luulisi että voisi olla muitakin keinoja tulkita ja testata lasten kypsyyttä ja taitoja.
Mielestäni on myös outoa että 6-7 -vuotias ei saisi olla enää lapsellinen, hänhän nimenomaan on lapsi! Tietysti hänen kuuluukin olla lapsellinen! Meilläkin 11-v. isoveli komentaa välillä 9-vuotiasta, "älä ole lapsellinen"!
Teillä on tulossa pieni luokka, se auttaa asiaa.
Minkälaisiin tukitoimiin olisi tarvittaessa mahdollisuus? Jos tukitoimia on mahdollista saada, mielestäni kannattaisi lapsi laittaa kouluun, varsinkin koska jo odottaa sitä innolla.
Tietysti motivaatio voi lykkäysvuonna kasvaa, mutta hänellähän sitä tuntuu muutenkin jo olevan.
Tietysti, itsehän te lapsenne parhaiten tunnette, paremmin kuin eskarin tädit tai psykologit, ja varmaan arvaatte, miten hän koulussa tilanteisiin reagoisi. Uskon että sitä miettiessänne päädytte oikeaan ratkaisuun.
Olisi kiva kuulla, että millaiseen ratkaisuun tulitte ja miten homma sujui..
Tsemppiä päätöksentekoon!
Itse olen miettinyt aivan samaa siitä, että tosi paljon mitataan piirroksista - tosin koulu sitten perustuu aika paljon siihen, että täytyy ymmärtää mitä kuvissa on ja piirtää/kirjoittaa. Joten kai ne sitten kouluvalmiuksia on. En itse sinänsä niitä testien tuloksia epäile, kyllä poikamme joissakin alueissa on ikätovereitaan jäljessä. Tosin hän paikkaa paljon sitten muulla. Seuraa kuten muut tekevät ja itse oivaltaa ehkä myöhemmin. Tosin välillä yllättävissä tilanteissa tietää oikean vastauksen. Esim. laskeminen menee aika hyvin - ei mennyt vielä silloin kun noita testejä tehtiin. Nyt pikku laskutoimitukset onnistuu. Poikamme tuntee kirjaimet ja joskus tietää/arvaa lyhyitä sanoja näkiessään.
En vielä tiedä mitä tukitoimia meillä olisi mahdollista saada, mutta luulen että tukiopetusta ainakin. Ekalla luokalla varmaankin aina on luokka-avustaja. Siinäpä ne varmaan on.
Eniten on yllättänyt se, että meidän aikana kouluun mentiin aika vihreinä ja nykyään tuntuu että taitoja tarvitaan aika lailla.
Meillä on tulevalla viikolla palaveri ensimmäisen luokan opettajan ja puluki(puhe/luku/kirjoitus)opettajan kanssa, niin että isäkin on mukana.
Onko "kika"lla s-postiosoitetta/tai joku muu tapa jolla voisin ilmoittaa myöhemmistä vaiheista.. Itsellä ei ole tällä hetkellä muu kuin "virallinen" työosoite.
Ei kannata olettaa, että koulussa on tarpeeksi kouluavustajia. Monet kunnat ovat säästölinjalla juuri avustajien suhteen ja valitettavan usein avustajat eivät ole alalle koulutettuja... Lapseni luokalla avustaja on vain 3 tuntia viikossa ja silloinkaan hän ei ehdi avustaa lastani, koska luokassa on monta oppismisvaikeuksista oppilasta, vaikka lapsenikin tarvitsisi lisätukea. Olen myös huomannut, että erityisopettajan tunneille on yllättävän hankalaa päästä/mahtua.
Jo se, että ylipäänsä olette joutuneet poikanne kanssa kyseiseen testiin kertoo paljon, että kannattaa miettiä eskari kahteen kertaan.
Olen työssäni nähnyt myös joidenkin sijoitettujen lasten saavan todella paljon koulukypsyyttä kun sen eskarin tallaa kahteen kertaan.
Eikä sitä kannata hävetä, se on vain lapsen etu kun sitten varmemmin pärjää.
Lisäksi oma tyttöni on nyt ekalla ja hänen luokallaan on loppuvuodesta syntynyt tyttö, jolta mikään ei tahdo onnistua ja itkeä tihruuttaa ym. eli hänestä näkee ihan selvästi, että vanhemmat olisivat tehneet hienon työn kun olisivat antaneet lapsen kasvaa vielä vuoden.
Jos haluat, voit laittaa mulle viestiä osoitteeseen [email protected]. Olisi kiva kyllä kuulla miten teillä meni... =)