Näitä palstoja kun lukee, tulee mieleen vain, että äidit pomottaen päättävät, mikä lapsen nimeksi tulee. Monesti tulee sitten joku prinsessakoukeronimi, ja monesti äiti päättää asiasta yksin tai ainakin vahvasti painostaa isää johonkin päätökseen.
Voisihan pyytää isääkin tekemään vaikka jonkin listan nimistä, joista hän pitää tai jotka kulkevat hänen suvussaan (esimerkiksi hänen rakkaan isoäitinsä nimi tms.). Näin lapsi ei olisi pelkästään äitinsä luomus, vaan isä myös ehkä alitajuisesti tuntisi olevansa suurempi osa lapsen elämää kun on oikein nimennyt lapsensa. Isäthän tunnetusti monesti ovat vähän hukassa roolinsa kanssa, kun äidille tulee ne suurimmat hommat, kuten raskausaika, synnytys ja imetys.
Gwyneth Paltrowin fanina tiedän, että hänen tyttärensä sai nimen niin, että isä Chris vain tuli ja sanoi, että "jos saisimme tyttären, Apple olisi tosi kiva nimi". Gwyneth oli samaa mieltä, ja piti erityisesti ajatukseta, että lapsi olisi isänsä nimeämä. Siitähän jää ikuinen hauska muisto, isä keksi minulle nimen! Gwynethin omassa elämässä (jo kuollut) isä on ollut myös muutenkin tärkeällä sijalla. Hän esimerkiksi vei noin 12-v Gwynethin Pariisiin, jotta olisi ensimmäinen mies joka vie Gwynethin Pariisiin (ja tytär näin muistaisi isänsä aina ollessaan tuossa romanttisessa kaupungissa). Näin monella tavalla isät siis voivat olla enemmän osallisia lapsensa elämässä, monesti me äidit vain pomotamme liikaa ja isät jäävät taka-alalle. Isät voivat olla hukassa roolinsa kanssa kun lapsi on pieni tai tytär alkaa kehittyä naiseksi. Ottakaamme miehet siis enemmän mukaan jo nimeämisvaiheessa! Miehillä on monesti myös rehti hyvä maku, siinä missä naiset sortuvat usein liikaan monimutkaisuuteen.
Voisihan pyytää isääkin tekemään vaikka jonkin listan nimistä, joista hän pitää tai jotka kulkevat hänen suvussaan (esimerkiksi hänen rakkaan isoäitinsä nimi tms.). Näin lapsi ei olisi pelkästään äitinsä luomus, vaan isä myös ehkä alitajuisesti tuntisi olevansa suurempi osa lapsen elämää kun on oikein nimennyt lapsensa. Isäthän tunnetusti monesti ovat vähän hukassa roolinsa kanssa, kun äidille tulee ne suurimmat hommat, kuten raskausaika, synnytys ja imetys.
Gwyneth Paltrowin fanina tiedän, että hänen tyttärensä sai nimen niin, että isä Chris vain tuli ja sanoi, että "jos saisimme tyttären, Apple olisi tosi kiva nimi". Gwyneth oli samaa mieltä, ja piti erityisesti ajatukseta, että lapsi olisi isänsä nimeämä. Siitähän jää ikuinen hauska muisto, isä keksi minulle nimen! Gwynethin omassa elämässä (jo kuollut) isä on ollut myös muutenkin tärkeällä sijalla. Hän esimerkiksi vei noin 12-v Gwynethin Pariisiin, jotta olisi ensimmäinen mies joka vie Gwynethin Pariisiin (ja tytär näin muistaisi isänsä aina ollessaan tuossa romanttisessa kaupungissa). Näin monella tavalla isät siis voivat olla enemmän osallisia lapsensa elämässä, monesti me äidit vain pomotamme liikaa ja isät jäävät taka-alalle. Isät voivat olla hukassa roolinsa kanssa kun lapsi on pieni tai tytär alkaa kehittyä naiseksi. Ottakaamme miehet siis enemmän mukaan jo nimeämisvaiheessa! Miehillä on monesti myös rehti hyvä maku, siinä missä naiset sortuvat usein liikaan monimutkaisuuteen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minä kyllä päätän lapseni nimestä itse. Jos nimi on liian prinsessa jonkun makuun, niin eipä ole heidän lapsi! Mies ei meillä osallistu nimeämiseen, ei ole kiinnostunut. En ole kyllä kysynyt, mutta en usko että sitä kiinnostaa!
kyllä meillä ainakin tehtiin"listaa"nimistä ja yhdessä päätettiin mikä olisi kivoin.
ei kysytty muiden mielipiteitä,vaan valittiin MEIDÄN mielestä kaunein nimi.
voihan se olla että äidit tänne enemmän kirjoittelee,
mutta on siinä isä aika tossun alla jos ei pidä
oman lapsen nimestä ja antaa äidin yksin päättää...
sinänsä vähän outoa jos ei kiinnostusta löydy nimen valintaan ollenkaan... vaan hyväksyy vaan...
molemmilla voi olla omat suosikki nimet,mutta usein varmaan päästään kompromissiin,eli tulee jompi kumpi sitten vaikka toiseksi nimeksi jne.
Kyllä ainakin minun tuttavapiirissä on useitakin näitä esimerkkejä, että äiti päätti nimet. Yhdessäkin perheessä (nen-päätteinen sukunimi!) on lapsia nimiltä jotain Madeleine Rosalie Emilie ja Agatha Lumia Catharina. Isä olisi halunnut pikkusöpöjä nimiä (Viiviä ja Sannaa), mutta äidille nämä olivat liian yleisiä, eivätkä tarpeeksi hienoja.
Toisessa perheessä äiti päätti nimet (Wilberg, Albert yms.), ihan helpohkot nimet, mutta isä ei saanut osallistua miettimiseen mitenkään. Lapset olivat aika lailla äidin projekti, ja ovat edelleenkin. Äiti on todellinen pirttihirmu ja isän "henkireikä" on työ, johon pääsee pakenemaan ainaista komentelua ja haukkumista. Pettäminenkään ei tämän isän ajatuksista ole kaukana.
Tiedän monia "miesten ajatuksia" oman mieheni kautta, joka kertoo siis minulle jutteluistaan kavereidensa kanssa. Monissa perheissä tuntuu olevan aika epäonnellista, ainakin mitä parisuhteeseen tulee.
se on sinänsä sääli!!!
kyllä varmaan oikeessa olet,että monissa perheissä näin on.
oisko se sit niin,että jos hyvin menee parisuhteessa yms.niin silloin miehetkin olisi enemmän kiinnostuneita myös lapsen asioista esim.nimen päättämisestä.
ja kun vauva saadaan"yhdessä",niin kyllä se jo on
semmoinen hetki,että luulisi vaistot heräävän ja
kiinnostus myös nimen valintaan suuri.
no ei ehkä näin sitten olekkaan joissain perheissä:(
t:donna
Tätä palstaa on hauska lukea ja ihmetellä, että miten ihmiset voikaan keksiä toinen toistaan kummallisempia nimiä. Muistaakseni toissapäivänä uutisissakin joku asiantuntija ihmetteli tätä "yksilöllistä" nimien valintaa, tytölle jokin vaikeasti lausuttava prinsessanimi, pojalle taatusti niin kummallinen, että koulussa turpiin tulee...
Meillä on pidetty kirkolliset ristiäiset jälkeläisille, ja pappi on todennut kastekaavassa: "TE vanhemmat olette antaneet lapselle nimeksi...". Näinhän sen pitää ollakin, yhdessä nimi annetaan yhteiselle lapselle.
Omilla lapsillani on kannettavanaan kolme nimeä. Ensimmäinen nimi alkaa kaikilla samalla kirjaimella, joka on sama kuin isällään. Tällä kunnioitan appivanhempiani, jotka ristivät aikoinaan oman katraansa samalla systeemillä. Muista etuminimistä toinen on isän ja toinen äidin puolelta. Kerron lapsilleni usein nimiin liittyvistä tarinoista ja henkilöistä ja samalla annan lapsilleni tuikitärkeät juuret.
Ei todellakaan. Kun kyse on meidän lapsesta, niin kyllä kummankin pitää olla päättämässä nimestä. Yhteisen "työn" tuloshan se on. :)
Meillä seuraavalle lapselle tulee nimi meidän suvusta, vuorostaan. Ainakin yksi kahdesta tai kolmesta. Eikä mies hyväksyisi ikinä mitään liian erikoista nimeä, eikä mitään mikä ei olisi suomalaisen kuuloinen tai poikkeaisi kirjoitusasultaan kovasti suomalaisesta. Aishat, Samyt, Yasminit, Yamit, Angelicat, Chiarat, Ronyt, etc ovat ehdoton ei, ei!! Tosin siinä mennään suunnilleen samaa linjaa. Vaikka pidänkin siitä, että nimiä on niin paljon mistä valita, ja vähän erikoisemmistakin nimistä, en pidä liiallisesta erikoisuuden hausta ja nimen pakottamisesta erikoisiin muotoihin (lausutaan eri tavalla kuin kirjoitetaan).
Minä kunnioitan miestäni ja hän minua. Me valitsemme yhdessä nimet, jotka miellyttävät kumpaakin ja joilla on meille jotain merkitystä. Tai näin ainakin meillä. :)
Tiedän yhden perheen, jossa äiti valitsi ensimmäisen lapsen nimen ja isä toisen. Lopputulos on, että nimet ovat ihan eri sarjaa (toisaalta haitanneko tuo?). Ensimmäisen nimi on melkein niinkuin tämä: Nea-Tuulia Mariel ja toinen Liisa Marjatta.
Uskon, että tämän keskustelun aloittaja halusi korostaa paitsi sitä, että isät osallistuvat tasaveroisina nimen antoon, myös sitä, että isät voisivat päättää kokonaankin nimistä. Näin juuri isän suhde lapseen syvenisi, kun muutenhan äiti (luonnollisestikin) on suuri osa lapsen elämää synnytyksestä ja ruokailuista ja pyykkäämisestä alkaen.
Varsinkin tyttölapselle ajatus, että isä antoi hänelle nimen voi olla kiva. Tytön suhdehan isään vaikuttaa täysin yksi yhteen hänen myöhempiin mies suhteisiinsa. Jos tyttö tuntee olevansa spesiaali isänsä silmissä, odottaa hän sitä aikuisena myös poikaystäviltään, ja tuloksena on hyvä suhde. Jos isän kiintymystä/huomiota ei ole tullut riittävästi, seurauksena on naisen ongelmat parisuhteessa (mustasukkaisuus, epävarmuus, huomionhakusuus riitojen ja draamojen kautta, päteminen lapsien tai miehen kautta, pettäminen jne.). Onnellisesta isäsuhteesta seuraa siis onnellisia naisia ja perheitä. Näin avioeroaikoina lasten isäsuhteisiin (etenkin tyttöjen) pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. Jos asutaan eri osoitteissa, voi huomion saaminen olla vaikeaa. Tällöin voisi olla pieniä juttuja, joista muistaa isän läsnäolon. Se, että on saanut isältä vaikka nimen tai kaulassa roikkuvan sydänkorun muistuttaa isän rakkaudesta silloinkin kun tulee sellainen olo, että isä on kaukana eikä soittele tarpeeksi usein. Avioero voi tapahtua mille tahansa perheelle, 50% on suuri lukema!
Enpä olisi uskonut että sinunlaisia feministilesboja vielä löytyy! Sääli, että liittosi ei toimi tasavertaisesti, mutta älä tule toisia neuvomaan, että nimipäätös on yksi äidin. Huhhuh!!
Mikä vika on feministilesbossa tässä miesvaltaisessa maailmassa?
Vauva syntyy lähiviikkoina, mutta me ollaan kyllä yhteisesti neuvoteltu nimivaihtoehdot. Tytön nimi on minun keksimäni ja pojan nimi mieheni keksimä.
Minun nimeni on kokonaisuudessaan päättänyt isäni, tosin äiti oli pitänyt nimestä heti isäni sen kerrottua, joten mitään riitaa siitä ei tullut. Erikoisinta tässä on se että minun isäni asui äitini minua odottaessa, toisella puolella maapalloa ja tuli elämäämme varsinaisesti vasta vuoden minun syntymäni jälkeen. Muiden sisarusten nimet vanhempani ovat miettineet yhdessä. En voisi kuvitellakkaan että vain toinen päättäisi lapsen nimen ihan noin vain, vaan kyllä siitä pitäisi ehdottomasti ainakin keskustella.
ei alkanut "hössötämään" nimen keksimistä niin aikaisin kun minua rupesi kiinnostamaan.
Vasta sitten kun oli selvillä kumpi lapsi on eli syntymän jälkeen hän otti aktiivisemmin kantaa asiaan.
Ja kaikkien kolmen nimi on yhteispäätöksellä tosin ei ihan helpolla sellaisella päätetty.
Elikkä luulen että äitiä tämä asia kiinnostaa aikaisemmin ja hän pohdiskelee sitä tavalla ja toisella vaikkapa sitten näin netissä toisilta vinkkejä kysellen,saattaen jopa löytää omaan listaansa jonkun uuden kivan vaihtoehdon.
isän osuus suuremmaksi!!
Useinhan se menee, että miehen kiinostus lapsiin loppuu jo silloin kun hedelmöitys on tapahtunut.
Joskus löytyy niitä vähän kunnollisempia, ketkä ovat kiinostuneita lapsista syntymään saakka, mutta eivät pitempään.
Ei miehiä kertakaikkiaan kiinosta minkä niminen lapsesta tulee, kysyttäessä voi sanoa mielipiteen kohteliaisuus syistä.
mun nimen on antanu isä
kati marika
ei parempaa olis voinu ainaki JOKU ihminen osaa sen kirjottaa!! (jopa minä)
Mitäpä noissa keskusteluissa isiä tarvitaan?
Kysehän on suurelta osin joko kuvitelluista lapsista tai muuten päätetyistä nimistä.