Viro kerjää suomalaisia maksamaan heidän elämisen, yrittää saada koronan leviämisestä huolimatta suomalaiset sinne.
Kenenkään ei pitäisi mennä tuohon maahan, vedätetään, varastetaan ja kusetetaan joka välissä, sama meininki täällä asuvilla. Hyhyh
Kenenkään ei pitäisi mennä tuohon maahan, vedätetään, varastetaan ja kusetetaan joka välissä, sama meininki täällä asuvilla. Hyhyh
Vastaukset 23
Vanhimmat
Moskovan trolli on taas vauhdissa. Tuntuu siltä että itse desantti Bäckman on vauhdissa. Eläköön Kreml. Uraa!!!!
Aivan sama onko Kremlin trolli, virolaiset samaa sakkia venäjän kanssa niin kuin latvia ja liettua. Jos maan ippu vaihtuu niin se ei tarkoita että väestö muuttuu ja vaihtuu.
Samalla lailla suomalaiset on puoliryssiä niin kuin koko 1800-luvun. Samalle haisevatkin eikä se siitä muutu vaikka voissa paistais.
Olet aivan oikeassa, samaa itsekin sanonut. Mutta nämä ryssien fanittajat eivät sitä tajua, samaa Neuvostoliittoa ne kaikki maat ovat edelleen.
Silloin meillä oli tsaari ja maailman suurin armeija, hieman eri asia kuin nykyinen Neuvostoliitto.
Pitkä viikonloppu varattu ensi viionlopuksi.
Viro heittäytyi ylimieliseksi "poroja" kohtaan, mutta kuinkas kävikään. Suomessakin on pikkuvasallin ylistäjiä riittänyt ymmärtämättä, että ohut on maan talous. Jos turismi tuo yli 10 prosenttia tuloista silloin maa on kusessa pienenkin matkailun tökkimisen vuoksi ja nyt tämä jatkuu vielä ainakin jouluturismiin asti.
Helpottiko? Huomenna pää on paremmassa kunnossa ilman oksentamista.
No mikä poroa ahistaa? Eikös tuo ole totta. Taitaa pikkuryssälän ramppaajaa hieman hävettää. kun ei keksi muutakaan lomakohdetta. No kohta taas kärräät jätekaljaa ja sitä kiskot.
Etelä-Euroopan+maissa+matkailun+osuus+kansantulosta+on+tuplat+Viroon+verrattuna,+esim.+Kreikassa+20+%.
No eihän Viro mikään matkailumaa olekaan koskaan ollutkaan ja silti korkea osuus. Täysin väärä vertailu paljon isompaan oikeaan turismimaahan. Kaljanhakureissutkin lasketaan mukaan.
Niin. Haluavat suomalaiset sinne tartuttamaan koronaa??? Suomessa on kuollut koronaan 314 ja Virossa 67! Suomessa sairastunut koronaan 6776 ja Virossa 1859. Tietty on todennäköisempää, että suomalaiset vievät koronaa Viroon kuin toisinpäin sen vuoksi pitäisi lailla kieltää suomalaisten matkustaminen ulkomailla ainakin vuoteen.
Kato ku eivät osaa ajatella miten asiat oikeasti on, kohta itkevät että suomen on maksettava heidän koronapotilaiden hoito kun tartunta suomalaiselta saatu.
Sairastumisten määrää ei voi tietää. Testausmäärien prosentit väestöön suht. kertovat. Onko Viron rutiköyhillä alueilla paljon keuhkokuumetta.
Ainakin Helsingin, Espoon ja Vantaan asukeilta pitäisi kieltää Viroon matkustaminen kunnes koronaviruksen saaneiden määrä putoaa neljäsosaan.
Se olisi ihan kohtuullista.
Hauskaa sanailua. Ensin joku kirjoittaa että Viro elää suomalaisten turistien rahoilla. Sitten tulee kommentti että eihän Viro ole mikään matkailumaa. Koettakaa nyt päättä kuinka asia on!
Mönkään meni Viron suunnitelmat, korona tartunnat kaksinkertaistuneet rajojen avauduttua, varovaisuus kadonnut ja se olematon hygieniakin unohtunut.
Nyt suunnitellaan rajojen uudelleen sulkemista suomalaisilta juopoilta.
Suomesta ei pitäisi päästää ketään Viroon ainakaan pahimmalta viruslinkoalueelta eli Helsinki - Espoo - Vantaa.
Koko Uusimaa on samaa tartunta-aluetta.
Juuuuu, istuvat nytkin keskarituoppi kädessä terassilla ja räkä lentää
Taas persaukiset räkäjuopot päässeet hakemaan halpaa viiiiinaaaa virosta
Ainut syy miksi Virolaisia siedetään täällä on että tekevät ilmaiseksi hommia