YLE:n uutistoimitus on keskellä korona-kriisiä ja sen aiheuttamaa talouslamaa halunnut ”avata” keskustelua valtavien rahasummien uhraamisesta NATO-kiihkoilijoiden ajamiin hävittäjähankintoihin. Jotta tasapuolisuus olisi taattu. on haastateltu erilaisia ”asiantuntijoita”, jotka ovat suorastaan maailman huipuilta, eli Yhdysvaltain sotilasstrategisista ajatushautomoista. Mukana on myös suomalainen ”asiantuntija”, taattu ryssänvihaaja, Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternak.
Asiantuntijat sanovat Venäjän olevan Suomen vihollinen ja sen hautovan hyökkäystä Suomeen. Siksi tarvitaan jättikalliita hävittäjiä, jotka vievät leivän suomalaisten köyhien ja vanhusten suusta. Mutta miksi Venäjä haluaisi hyökätä Suomeen ja muihin ryssänvihan sokaisemiin USA:n vasallivaltioihin. Venäjän puolustusbudjetti on seitsemän prosenttia NATO:n puolustusbudjetista. Ainoa mahdollisuus Venäjällä on yrittää luoda sen verran vahva puolustus, etteivät USA ja sen europuudelit uskalla aloittaa uutta maailmansotaa, joka sivumennen sanoen tappaisi meidät kaikki.
Miksi YLE, joka on Suomen kansan omistama, ajaa Suomea NATO:on ja USA;n vasallivaltioksi? Vain 20 prosenttia suomalaisista kannattaa NATO:on liittymistä. Milloin se 80 % saa äänensä kuuluviin omistamassaan Yleisradiossa?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä aloituskirjoitus!
Ryssävihaa lietsotaan monin tavoin: ylen tapa on nimeämättömän uhkan maalailu mm. maanpuolustuksen uutisoinnin yhteydessä.
Nato-blokkaus tulee siinä itsestään ikään kuin sivutuotteena.
IS:n toimittajista pari on erityisesti ansioitunut ryssä-vihan lietsonnassa.
Suomi+valehteliat+uskottelee+hyökkäysvaaraa,+vaikka+itse+99%+hyökkääjä,+uhitteluista+puhumattakaan+!?
Mannerheimin+iso-isä+vaati+autonomia+rajoja+niin+,että+Pietrin+suoja-alue+huomioidaan+!?+++Aleksanteri+2:nen+atoi+Suomelle+Karjalaa+ja+Stalin+suoja-alueesta+Itä+karjalaa+Porajärven+ja+Repolan+alueet+suurennukseksi+!?
Mutta+mutta,+yksityiset+Olikarkki+Suojeluskunnat+vaati+Lapuan+liikkeen+kanssa+vain+sotaa+työläisten+henkiä+hyväksi+käyttäen+!?
Ei YLE mitään hävittäjiä halua. Antaa keskustelu areenan asiantuntijoille ja päättäjille. Täällä meillä asioista, kipeistäkin saa keskustella, toisin on siellä teillä valtion mediassa. Nettiäkin rajoitatte, väärä peukutus, niin tuomio tulee. Täällä kyllä voitte trollata mielin määrin.