Nyt olin kirjaimellisesti hoidossa se että olin hospitaalissa kolmannen pyörän Emman muokattavana, osastossahan on toistaiseksi urologinen ja mitä hoitajiin tulee harva on käynyt luonani kiihoittumatta, aamulla,päivällä ja illalla öistä puhumattakaan on hoitsu jos toinenkin hyväillyt tissejä lypsänyt ja ratsastanut valtavan kaluni takia,
4 päivän levon jälkeen oli aika tehdä vielä yksi homma, marketta tuli aamutarpeiden jälkeen hakemaan leikkausosastolle, nyt kuules lähetään tekeen sulle jokin joka vielä puuttunee, menimme leikkausosastolle marketan halusta kiusatakseen kalustani taluttaen.
Kun pääsimme osastolle menimme 5 saliin jossa Emma ja Karita odottelivat, kas vain sieltähän se tytöksi pyrkivä saapuukin, juu me valikoitiinkin elinten luovutus listasta sulle sopiva, mutta nouseppas pöydälle niin päästään vauhtiin,Karita laittoi minut tippaan ja Emma piirrotteli tulevan elimen leikkausaluetta, kun valmistelut oli tehty nukutus aineet annettiin ja sitten kaikki sumeni, tytöt tekivät sen jonka arvata saattoi sillä heräsin siihen kun huipuin selälläni gynetuolissa ja näin Emman edessäni, no huomenta sitähän aletaan hereillä.
Mmnnhh,jaha blugi oli löytänyt tiensä suuhuni takaisin, voi voi kun täytyi laittaa toi sulle ku tää voi alkuun tehdä hiukan kipeetä mutta mää nyt vielä hetken tungeksin että pääsen,, pian Emman valitus kiihtyi ja sitten hän työntyi täysin sisääni jolloin tunsin jotain lämmintä tulevan peppuuni, Emman vetäytyessä hämmästyin kun hänellä ei ollut dildoa vaan ihka aito penis, aa eläs nyt noin katso voi naiseltakin löytyä mela vaikka se onkin jälkikäteen kasvanut siihen, noh mää käyn nyt pyyhkimässä vehkeen niin päästän sit sut jalotteleen, Emma pyyhki kalunsa puhtaaksi ja toi aamutakin irroittaen sen jälkeen minut hihnoista.
Nousin ylös ja seisoltaan tuntui oudolta mutta ei kävelyä häiritsevä, Emma auttoi aamutakin ylleni ja lähdimme ulos, ulkona tajusin että nukkuissani olin lähtöpisteessä karitan huvilalla, noin mennäänpä ensin karitan luo niin hän neuvoo ja esittelee uuden ulottuvuuden sulle, sisällä Karita istuikin pöydän ääressä kahvia siemailemassa, kas kas vain istahdappa äärellemme niin juodaan kahvit ja tutkitaan tilannetta tarkemmin, istahdin varoen penkille ja otin kuppini käteen juodakseni tarjotun.
Joo yks huono puoli on ettet kykene isin ja äidin yhtäaikaiseen rooliin sillä emätin johtaa suoriltaan suoleesi eli sama nussiiko sua peppuun vai pilluun sillä näin oli helpompi eikä me sulle muuta haluttu ku vain tehdä oikea seksipommi, si..siis enks mää kykene tuleen paksuks?, no et ikävä kyllä mutta ei hätää sulls on se hyvä puoli ettei kuukautiset häiritse elämääsi, mutta eipä mitään menes nyt siitä karitasi kanssa pihalle savukoimaan niin mä meen tonne karitan navettaan valmistelemaan paikat, savukoimme hiljaisuuden vallitessa ja kun viimein tumppasimme Karita otti taskustaan liukuvoiteen ja kuppimaisen tutin, okei tää on vibraatio vagina pumppu ja se laitetaan nyt tonne jalkojesi väliin imemään sua, Karita hieroi voidetta pumpun ympärille ja ujutti sen kohdalleen, nyt rentoudu tää ei satu pikkuisen voi tuntuu oudolta vain.
Hetken pumpattuaan hän pyysi varoen astelemalla seuraamaan, menimme sinne mihin emmakin oli hetki sitten mennyt, nyt kummakseni sisällä odotti tutkimus pöydän luona Emman ja marken lisäksi Ritva, no hei mä oon Ritu ja nyt mää teen sulle gynetutkimuksen sullahan on edellytteet siihen, nyt kaikki kolme tyttöä seurasivat ja tottelivat Ritvaa, nousin pöydälle ja nostin jalat telineisiinsä jääden odottamaan mitä tuleva tuo, jahah täällähän on pumppu jo venyttämässä, joo mä laittoin sen kuten oli puhe, just hyvä ompahan helpompi tähystää kuinka kohduntie on juurtunut suoleen. Ritva teki kuten gyneologin työt menevät ja pian tuli vain positiivisia tuloksia, hyvin on hyvin on juurtunut nyt vai tytöt dildot ylle ja käsiksi vain.
Ystävättärien vankina 9
9
2145
Vastaukset
- Anonyymi
Ei muuta kun lisää putkeen vaan tarinaa.. alkaahan tämä jo lähtemään vähän lapasesta, mutta mielikuvitus on vain rajana.
- Anonyymi
Missä jatkoa.. laita tulemaan vaan, ei tämä nyt vielä ole valmista :-)
- Anonyymi
Älä nyt vielä luovuta.. tarinahan on vasta aluillaa.. onko leikkaukset nyt tehty, vai vieläkö jotain keksitään..
- Anonyymi
Oliskohan kohta taas uutta osaa kesäluettavaksi :- )
- Anonyymi
Eikö tämä nyt enään etene? Jonkinlaista seksiorja bisnestä vaan kehiin ja nussittavaksi jollekin isomunaiselle sonnille tää sekasikiö pitää laittaa..
- Anonyymi
seuraavana aamuna heräsin ja kun menin aamupaskalle niin järkyttävä pyyttoni tuli ulos molemmista reistä.. ja koko komeuden kruunasi pillupieru jonka imelä haju täytti koko toiletin.. tuumailin siinä pöntöllä istuessa että mistähän se kusi tulee mutta se sentään tuli vielä jättikyrvästä niinkuin pitääkin :-()
- Anonyymi
Jaaha nythyyty eipä suostu lähettämään uutta osaa, olisi 3 uutta lisää muttei suostu kone lähettämään, SORRY!!
Se on sitten tehty...
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022774Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246870Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20869Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka299854Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies95846Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93729