Kuvittelen sinut vierelleni -Tiina Tuppurainen

”En ole koskaan ennen tuntenut lesboja. Kaikki heissä houkuttaa minua. Sisälläni tapahtuva siirtymä on kiinnostava ja pelottava. Minusta on kasvamassa esiin jotain, mitä en ole odottanut.”

Olen vasta kirjan alussa, moni asia tuntuu tutulta. mm paljon suutelukohtauksia ja seksuaalisia kuvauksia koskettamisesta. Päähenkilön vapautumisen tunne ulkoisesta olemuksesta ja pukeutumisesta. ”Minä koen vapautta, jota en ole tuntenut aikaisemmin”.

Väkivalta kohtaus järkytti, joutuvatko lesbot kohtaamaan tuollaista uhkaa, vai onko kirjassa käytetty draamankeinoa, jossa tunteet korostuvat?

( En yhtään ihmettele, että hetero miehet kokevat lesbot uhaksi, ”kuka tahansa lesbo pystyy tyydyttämään hetero naisen paremmin kuin mies.”(ei tarkka lainaus))
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

”En ole koskaan ennen tuntenut lesboja. Kaikki heissä houkuttaa minua. Sisälläni tapahtuva siirtymä on kiinnostava ja pelottava. Minusta on kasvamassa esiin jotain, mitä en ole odottanut.”

Olen vasta kirjan alussa, moni asia tuntuu tutulta. mm paljon suutelukohtauksia ja seksuaalisia kuvauksia koskettamisesta. Päähenkilön vapautumisen tunne ulkoisesta olemuksesta ja pukeutumisesta. ”Minä koen vapautta, jota en ole tuntenut aikaisemmin”.

Väkivalta kohtaus järkytti, joutuvatko lesbot kohtaamaan tuollaista uhkaa, vai onko kirjassa käytetty draamankeinoa, jossa tunteet korostuvat?

( En yhtään ihmettele, että hetero miehet kokevat lesbot uhaksi, ”kuka tahansa lesbo pystyy tyydyttämään hetero naisen paremmin kuin mies.”(ei tarkka lainaus))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu