Sanoi poliisitar eilen. Siis nukkumalähiön pääkadulla (ajotiellä) sekä jalka/pyöräily -käytävällä. Noin 15 kpl nuorta lasta, huutoa, potkulaudan pauketta, polkupörän takahaarukan väliin tungettuja tyhjiä muovisia limupulloja niin että takarengas hankaa pulloa, niistä lähtee "hauska" ääni. Jatkuvasti, edes takaisin, yhtenään. Joukossa muutama aitosuomalainen lapsi mutta ei yhtäkään kaukoeurooppalaista, veikkaisin kasvonpiirteden perusteella että useimmat olivat polakkeja.
Silloin kun itse olin lapsi/nuori, meillä ei ollut mitään oikeutta aiheuttaa häiriötä, sellaiseen puuttuivat herkästi niin partiopoliisit, talkkarit luutansa tms kanssa ja aivan tuntemattomat aikuisetkin.
Onko minullakin oikeus metelöidä, omalla parvekkeella, megafonin avulla, vaikka en ole enää lapsi? Vai pitääkö minun mennä sinne jalkakäytävälle megafonin kanssa metelöimään? Vai onko kyseessä oikeus joka on vain lapsilla?
Silloin kun itse olin lapsi/nuori, meillä ei ollut mitään oikeutta aiheuttaa häiriötä, sellaiseen puuttuivat herkästi niin partiopoliisit, talkkarit luutansa tms kanssa ja aivan tuntemattomat aikuisetkin.
Onko minullakin oikeus metelöidä, omalla parvekkeella, megafonin avulla, vaikka en ole enää lapsi? Vai pitääkö minun mennä sinne jalkakäytävälle megafonin kanssa metelöimään? Vai onko kyseessä oikeus joka on vain lapsilla?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Poliisi päättää mihin se puuttuu, eivät nukkumalähiön asukkaat. He voivat vain kannella.
Tuo on ollut tiedossa jo pitempään.
Tiivistäen: Kysyn että missä laissa/asetuksessa annataan (lapsille) oikeus häiriköidä, aiheuttaa häiriötä, pitkäkestoista kovaäänistä mekkalaa?
Toiseksi kysyn, että onko minulla (aikuinen) sama häiriöinti-oikeus kun olen parvekkeella megafonin kansssa? Vai onko minun mentävä megafonin kanssa kadulle? Käsittääkseni, jos häiriöinti-oikeus on olemassa, niin minulla(kin) on oikeus aiheuttaa saman äänenvoimakkuuden omaavaa mekkalaa, yhtä pitkään. Epätietoisuutta on eritoten siitä säätääkö jokin laki/asetus niin että mekkalan aiheuttamispaikalla (parveke/katu) olisi jokin ero?
Kuka poliisi sanoi missä? Saanko saman kirjallisena. Järjestyslaki kieltää metelöinnin.
Tämä tapahtui eilen Espoossa. Videoin lapsijoukon riehumista parvekkeelta noin 20 minuutin ajan kunnes paikalle tuli valkeamaija, jossa kuskina oli poliisi ja parina poliisitar. Häkeen oli joku soittanut, ilmeisesti siksi että: "mies oli tarttunut yhteen pojista ja ravistellut, oikein kuristanut", tämmöistö kertoi poliisille ko pojan äiti/huoltaja/isosisko/tms. Siinä vaiheessa yritin avata keskustelua parvekkeelta sanomalla "poliisi", johon poliisitar vastasi että "hetki".
Sitten poliisitar kysyi että "mitä asiaa teillä on". Vastasin että "minulla on videoituna noin 20 minuuttia lapsijoukon mekastusta. Poliisitar sanoi siihen että "no, heillä on oikeus, tiettyyn rajaan asti... (ja jätti lauseen siihen). Minä hölmistyneenä kysyin että: "mikä on se raja" johon poliisitar kohautti olkapäitään. Minun olisi tietenkin pitänyt kysyä että "mikä antaa oikeuden metelöidä".
En kysynyt poliisittaren nimeä, enkä tajunnut katsoa onko nimi tai numero takissa. Poliisiauton numero/rekkari saattaa olla videolla.
Järjestyslaki, siinähän se on, kiitoksia. 2 luku; 3 §: "Yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on kielletty: 1) metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla; 2) toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä; 3) ampumalla, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla tavalla. Edellä 1 momentissa tarkoitettu toiminta on kielletty myös muualla kuin yleisellä paikalla, jos toiminnan vaikutus ulottuu yleiselle paikalle.
En siis menekään ostamaan megafonia, ostankin sen sijaan valvontakamerasatsin ja alan soittamaan herkeämättä häkeen. Minulla on aina ollut varsin korkea kynnys soittaa häkeen häiriöntitilanteista, kun kyseessä kuitenkin on hätänumero, etenkin tilanteista joista minulla ei ole mitään näyttöä, mutta valvontakamerasatsin striimin voi tallettaa ja vaikka panna reaali-ajassa nettiin.
Tuntuu siltä että vielä pitäisi löytää tarkempi määritelmä sille mitä "metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla" tarkoittaa.
Ja mikä sitten mielestäsi oikeuttaa omat kyseenalaiset tekosi?
****Tuntuu siltä että vielä pitäisi löytää tarkempi määritelmä sille mitä "metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla" tarkoittaa.****
Katso hallituksen esityksestä !
"kyseenalaiset tekosi"
Mikäli "kyseenalaiset tekosi" syytökselläsi tarkoitat videointia niin sille oikeutus tulee rkoslaista. Aihe kuvaamiselle oli järkyttävä meteli.
Olen käyttänyt kameraa metelöinnin vähentämiseksi jo viitisen vuotta, kameralla on huomattava positiivinen vaikutus. Nähtäväksi jää miten pelkät valvontakamerat vaikuttavat, yritän asentaa ne siten että ovat mahdollisimman selvästi esillä.
Toimintasi on laitonta, ellet asenna kaikkien nähtäville kilpeä: alueella tallentava kameravalvonta. Lisäksi kannattaa tutustua henkilötietolakiin.
Älä höpötä.
Itse kuvaten saa julkisella paikalla kuvata mitä haluaa. Henkilötietolaki puolestaan ei ole enää voimassa. Se kumoutuo GDPR:n myötä, ja aivan kuten henkilötietolaki aikanaan säänteli, ei myöskään GDPR koske yksittäisen henkilön omaan käyttöönsä tapahtuvaa henkilötietojen keräämistä.
Kaikenlaisia nojatuolijuristeja täällä...
Valvontakamerasatsin lisäksi ostan rämisevän potkulaudan. Aina tarpeen vaatiessa menen sitten kadulle laudan kanssa, hakkaamaan sillä katua. Jos yhdellä on oikeus aiheuttaa meluavalla välineellä meteliä, niin minullakin on sama oikeus samaa välinettä käyttäen. Ostan myös koripallon ja tarvittaessa harjoittelen sen kanssa parvekkeella, siitä lähtee niin "kiva" ääni, kun nulikat kävelyttävät palloa pitkin tuota pitkää kotikatua joka on kuin kaikukammio.
Nostetaanpa lopultakin kissa pöydälle. Olet salannut koko ajan tärkeän asian, häiriköiden ihonvärin. Suomessa nimittäin noudatetaan diskriminaatiota, eli positiivista erityiskohtelua.
Se, mikä on erityiskohtelua nauttiville sallittu, ei ole sallittu suomalaisille. Siksi turhaan vihoittelet poliisia, kun vihasi pitäisi kohdistua niihin, jotka Suomeen ovat tällaisen menettelyn luoneet.
Ihmeen+hiljaista+?+Espoon+väestönkasvusta+80+%+ei+ole+suomalaisia,+joten+ei+ollut+vaikeaa+arvata,+mikä+tässäkin+tapauksessa+on+totuus.
Kerroin kyllä joukon koostumuksesta avausviestissäni, lauseessa joka alkaa "Joukossa muutama".
Kerropa vielä kadun nimi. Olen asunut Espoossa yli 50 vuotta, joten voin kertoa Espoosta enemmänkin.
Öh, enhän minä mitenkään vihoittele poliisia. Vaan olin äimänä kun heidän taholtaan mainittiin oikeus (metelöidä) tiettyyn rajaan asti.
Minua siis vaivaa/kiusaa/häiritsee metelöinti. Kuten potkuladan ramistely/pauke, käsipallon pamahdukset, potkupallon pamahdukset, auton äänitorven huudatus, musiikin huudattaminen autosta, mopot joiden pakoputkea on riisuttu, ulvovat juomapullot polkupyörissä, huutamalla / kiljumalla käyty "keskustelu" (puhelimella, tai toiselle henkilölle joka on satojen metrien päässä, usein ikkunassa tai parvekkeella), yms.
Kaikenlainen metelöinti / häiriön aiheuttaminen on vuoden 2015 jälkeen kasvanut suuresti, kasvanut vierasmaalaisten määrä on siinä merkittävä tekijä, monin tavoin. Tietenkin, on monenlaisia "kulttuureja"/tapoja ja lapsia on paljon enemmän.
Vaikuttaa siltä että ei ole mitään ohjaus/opastuskeinoja, mutta ei ole halujakaan. Tarvittaisiin ne kaduilla jalkamiehinä partioineet poliisit takaisin, ja kaikille Suomeen muuttaville pitäisi olla vaatimuksena olla opetus kokeet (vähän USA:n tapaan mutta nykyaikaistettuna).